{9} Nekkupiparit

nekkupiparit1

Erään joulun alla löysin uuden lempipikkuleipäreseptin. Siitä syntyy sopivan iso kasa naposteltavaa, eikä pikkuleipien kinuskimaisesta makeudesta meinaa saada tarpeekseen. Onneksi samalla vaivalla tekee vaikka kaksinkertaisen annoksen. (Kerran puolitin taikinan ja paha mielihän siitä vain tuli.) Pakkaa lahjaksi tai syö itse salaa sohvannurkassa!

Alun perin ohje on ilmestynyt Kaikkien aikojen joulu- ja Maku-lehdissä nimellä Nooran nekkukakut. Leipoessa ohje on hitusen muokkautunut.

nekkupiparit4

Nekkupiparit

2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
100 g voita tai margariinia
2 dl sokeria (voi myös korvata osan ruoko- tai tomusokerilla)
2 rkl siirappia

Vaahdota voi, sokeri ja siirappi sähkövatkaimella pehmeäksi vaahdoksi. Leikittelemällä tavallisen sokerin lisäksi ruokosokerilla tai tomusokerilla voit saada pikkuleipiin vielä lisää kinuskista makua! Lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe ja sekoita tasaisen kiinteäksi taikinaksi.

Muovaa taikina neljäksi pitkäksi tangoksi uunipellille. Painele tangot litteiksi ja piirrä niihin raitoja haarukalla. Paista pikkuleipiä 200 asteessa uunin keskitasolla 10-12 minuuttia tai kunnes ne ovat kullanruskeita. Vahdi valppaasti etenkin paistamisen loppuvaiheessa, sillä reunat kärähtävät nopeasti.

Leikkaa leivät lämpimänä viipaleiksi ja anna jäähtyä – pikkuleivät kovettuvat jäähtyessään.

nekkupiparit2

nekkupiparit3

A few years back, just before Christmas, I found a new favourite cookie recipe. It makes a nice batch to nibble away – and I can’t get enough of their caramel like sweetness. Fortunately, it’s not a big trouble to double the recipe. (Once I tried to save time by halving it. It definitely wasn’t worth it.) You can wrap these prettily and give as a gift, or secretly make a batch all for yourself.

Caramel Cookies

160g plain flour
1 teaspoon baking powder
100g butter or margarine
170g sugar (you can also substitute some with brown or icing sugar)
2 tablespoons treacle

Mix the butter with sugar and treacle until smooth and fluffy. By using brown or icing sugar with the white sugar, you can add to the caramel taste. Add flour and baking powder, and make a firm batter.

Roll the batter into four long snakes on the baking tray, then gently press them flat. Draw lines on the batter with a fork. Bake in 200C for 10 to 12 minutes or until golden brown. Watch closely, especially towards the end, as the edges can burn quickly.

Cut up your cookies while warm, then let them sit and cool.

{8} Joulu Myyrälässä

Muistatko vielä Kaislikossa suhisee -sadun, sen hämärät metsät ja aurinkoiset joentörmät? Piipahdamme hetkeksi Myyrän koloon…

forest1

— pihalta kuului äkkiä jotakin – ikään kuin pienten jalkojen laahaamista hiekoitetulla käytävällä ja hentojen äänten sorinaa. He erottivat kokonaisia lauseita kuten: “Nyt kaikki riviin – kohotahan lyhtyä hieman, Tommi – selvittäkää ensin kurkkunne – ei yskähdystäkään sen jälkeen kun olen sanonut yksi-kaksi-kolme. Missä pikku Ville on? Tulehan tänne, me odotamme jo.”

lantern1

— “Luulen, että siellä on peltohiiriä”, Myyrä vastasi ääni ylpeydestä väristen. “Ne kiertelevät tähän aikaan vuodesta joululauluja laulamassa. Näillä tienoilla se on aivan vakiintunut tapa. Eivätkä ne koskaan jätä tervehtimättä minua – kaikkein viimeiseksi ne tulevat Myyrälään. Minä olen antanut niille tavallisesti jotakin kuumaa juotavaa, jopa illallistakin, milloin minulla on ollut siihen varaa. Onpa ihan kuin vanhaan hyvään aikaan, kun saa jälleen kuulla niiden äänet.”

forest2

— Soma ja ajankohtaan sopiva näky odotti heitä, kun he avasivat oven. Sarvilampun himmeässä valossa seisoi pihamaalla kahdeksan tai kymmenen pientä peltohiirtä puoliympyrään asettuneina, punainen villahuivi kaulan ympärillä, etukäpälät syvällä nutun taskuissa, ja ne kopistelivat lämpimikseen. Ne vilkuilivat arasti toisiinsa kirkkain helmisilmin, tirskuivat, niiskuttivat ja pyyhkivät ahkerasti nenäänsä takinhihaan.

lantern2

Oven avautuessa eräs varttuneimmista, joka kantoi lamppua, sanoi parhaillaan: “Kas niin, yksi, kaksi, kolme”, ja samassa niiden kimeät äänet virittivät vanhan joululaulun, jollaisia niiden esi-isät olivat sepittäneet kuuran peittämillä kesantopelloilla tai lumisina talvina takan ääressä ja joita sukupolvi toisensa jälkeen oli joulun tienoissa laulanut lokaisella kadulla valaistujen ikkunoiden alla.

Ystävät hyvät on kuurassa maa,
ovenne meille avatkaa;
tuuli ja tuisku jos sisälle saa,
lietenne lämpö sen karkottaa.
Riemun tuo teille huomen!

Täällä me seisomme värjöttäin,
kohmeisin varpain ja sormenpäin,
kaukaa terveiset tuoden näin
äärelle liesien lämpimäin:
riemukas olkoon huomen!

{Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee. Suomentanut Eila Piispanen.}

Do you still remember The Wind in the Willows, with its dusky woods and sunny riverbanks? Today, we’re visiting the Mole End…

“– sounds were heard from the forecourt without – sounds like the scuffling of small feet in the gravel and a confused murmur of tiny voices, while broken sentences reached them – ‘Now, all in a line – hold the lantern up a bit, Tommy – clear your throats first – no coughing after I say one, two, three – Where’s young Bill? – Here, come on, do, we’re all a-waiting -‘

— ‘I think it must be the field-mice,’ replied the Mole, with a touch of pride in his manner. ‘They go round carol-singing regularly at this time of the year. They’re quite an institution in these parts. And they never pass me over – they come to Mole End last of all; and I used to give them hot drinks, and a supper too sometimes, when I could afford it. It will be like old times to hear them again.’

— It was a pretty sight, and a seasonable one, that met their eyes when they flung the door open. In the forecourt, lit by the dim rays of a horn lantern, some eight or ten little field mice stood in a semi-circle, red worsted comforters round their throats, their fore-paws thrust deep into their pockets, their feet jigging for warmth. With bright beady eyes they glanced shyly at each other, sniggering a little, sniffing and applying coat-sleeves a good deal.

As the door opened, one of the elder ones that carried the lantern was just saying, ‘Now then, one, two, three!’ and forthwith their shrill little voices uprose on the air, singing one of the old-time carols that their forefathers composed in fields that were fallow and held by frost, or when snow-bound in chimney corners, and handed down to be sung in the miry street to lamp-lit windows at Yuletime.

Villagers all, this frosty tide,
Let your doors swing open wide,
Though wind may follow, and snow beside,
Yet draw us in by your fire to bide;
Joy shall be yours in the morning!

Here we stand in the cold and the sleet,
Blowing fingers and stamping feet,
Come from far away you to greet –
You by the fire and we in the street –
Bidding you joy in the morning!”

{Kenneth Grahame: The Wind in the Willows.}

{7} Kranssi kertaa kolme

kranssit1

Löysin aikoja sitten SPR-kirppikseltä kirjontakehyksen, josta puuttui se toinen ympyrä – aika olennainen juttu. En siis päässyt vieläkään opettelemaan kirjontaa, mutta ajattelin kuitenkin, että jonkinlainen käyttötarkoitus kehykselle vielä löytyy. Onhan se esineenäkin kaunis!

Nyt kehys on lopulta päässyt paraatipaikalle – eikä vain yhdessä asussa, vaan peräti kolmessa. Päätin tehdä siitä joulukranssin, mutta en malttanut tyytyä yhteen, kun ideoita pulpahteli enemmänkin. Kaikki koristeet ovat kevyesti kiinni ja vaihdettavissa, joten taidankin hyppiä tänä jouluna tyylistä toiseen harva se päivä!

kranssit3

kranssit4

Kummien koristeiden kätköpaikka

Onko sinullakin se kuhmurainen koristelaatikko, joka pitää sisällään lajitelman alennusjoulupalloja, muotopuolia omin (tai lasten) kätösin askarreltuja enkeleitä, kirppislöytöjä ja muutaman viisi vuotta vanhan joulukortin? Kaikki nämä sopivat kehyskranssiin kuin nenä päähän. Roikkuvat koristeet voi vain ripustaa paikalleen, muut taas kiinnittyvät helposti vaikka rautalangalla tai hätätapauksessa sinitarralla. Pidä koristelu simppelinä tai laita vaikka kaikki koristeet samaan kranssiin, jos siltä tuntuu.

kranssit7

kranssit8

Pitsiunelma

Leveä pitsinauha kiertyi kehyksen ympärille ja pehmensi sen ilmettä heti kättelyssä. Nauha on kiinnitetty päistään kaksipuoleisella teipillä, joten senkin voi joulun jälkeen irrottaa muuhun käyttöön. Sieltä kummien koristeiden laatikosta löytyi tähänkin malliin sopiva killutin.

kranssit5

kranssit6

No, onkos tullut kesä?

On niitä kukkasia joulunakin! Kevyet kiiltokuvat voi kiinnittää kehykseen sinitarralla tai pienellä palalla kaksipuoleista teippiä. Näin nekin voivat jatkaa myöhemmin elämäänsä muissa ympyröissä. Nämä kukat ja kumppanit löytyivät Tigeristä.

Miten sinä koristaisit kranssisi?

A long time ago, I came across half an embroidery hoop in a charity shop. Not having the other half prevented me from using it to finally learn embroidery, but I bought it nevertheless. It’s a beautiful object anyway, and I thought I might find a use for it.

After a year or two in a drawer, it’s finally time for the hoop to get its spot in the limelight. I decided it would make a nice Christmas wreath – but couldn’t stop at just one design, so here are no less than three ideas for dressing it up. All the decorations can be taken off and put back on again, so you may find me switching between styles every other day!

Where the Wild Decorations Are

Do you, too, have that odd shoe box full of discount baubles, crooked handmade angels, flea market finds and some Christmas cards from at least five years back? All those are perfect to add to your wreath. Hanging decorations can simply be hung on the hoop, while others can be attached with iron wire or even blu-tack. Keep it simple or use a boxful of decorations at once – whatever feels best.

Dreamy Lace

A lace ribbon wrapped around the hoop makes it look instantly softer. The ribbon is attached with double sided tape at both ends, so it can easily be taken down after Christmas and used for something else. Heart decoration provided by aforementioned shoe box.

Winter Flowers

Even Christmas needs a little floral touch! These die cut scraps are light enough to be hung with blu-tack or double sided tape – and so they, too, can be reused afterwards. I bought mine from Tiger.

How would you dress your wreath?

{6} Tuhansien järvien maa

Ajatuksia itsenäisyyspäivänä…

tuhannetjarvet1

Sanovat tätä tuhansien järvien maaksi. Siitä en tiedä, kun en ole kaikkia tuhansia omin silmin nähnyt, mutta yksi järvi on minulle erityisen tärkeä ja rakas. Sen keskellä olen kasvanut ja sieltä löytyvät sielunmaisemat. Se symboloi kotia kaikin puolin ja sitä on arkena ikävä, vaikkei vesi kaukana ole nykyisestäkään asuinpaikasta.

Olen vasta viime vuosina hoksannut, miten onnekas olen, kun olen saanut kasvaa veden ympäröimänä. Erityisesti saarelta pois muuttaessa kotipaikasta tuli vahva osa identiteettiä: saariston lapsia ollaan juu!

tuhannetjarvet4

tuhannetjarvet5

Järvi on opettanut vuosien aikana paljon. Tunnen tutun uimarannan kivet ja kulkureitit ja osaan opastaa vierasta uimaria niin, ettei tämä eksy kivikkoon vasemmalla, vaan pysyy sileällä hiekalla. Tiedän, että laiturin päässä kortteinen pohja pistelee varpaita, mutta kaislikon reunassa on loistava uimapaikka. Olen oppinut, että keväällä jää muuttuu ensin mustaksi, sitten valkoiseksi ja vielä kerran mustaksi ennen kuin murtuu ja ajelehtii lauttoina pois. Tiedän myös, ettei vastarannalla ole kioskia, vaikka meidän puolella on. (Tähän liittyy usein kerrottu tarina siitä, kuinka olin pienenä isin kanssa veneretkellä ja minulle tuli nälkä ja sitä myötä kiukku. “Pakkohan tuolla on joku kioski olla! Tai edes puolukoita!”)

tuhannetjarvet3

En tosiaan väitä tuntevani järveä läpikotaisin. Olisin täydellisen hukassa ilman minua taitavampia vesilläliikkujia. En osaisi luovia venettä läpi kivikkoisten paikkojen, en suunnistaa pimeässä kotiin, en ennakoida säitä. Moottoriveneen halkoessa aaltoja olenkin se, joka istuu keulassa ja antaa tuulen riepotella tukkaa; ohjaamisen jätän niille, joita se puoli kiehtoo. Missään muussa ei ole niin paljon vapautta kuin kesän ensimmäisessä saarenkierrossa, kun viima kantaa veden tuoksun nenään ja vene ottaa loikkia isoimmissa aalloissa.

tuhannetjarvet2

tuhannetjarvet6

Järvimaisema osoittaa vuodenaikojen kulumisen. Kevään edistymistä voi seurata siitä, kuinka kaukaa vastarannan takaa aurinko nousee. Kylmän ja lämpimän kohdatessa juuri oikeassa pisteessä vedestä nousee aamusella sumuhattaroita. Syksyllä vesi vielä lämmittää ja sulattaa ensilumet, keväällä jää hohkaa kylmää, vaikka aurinko porottaisi.

Nyt aletaan olla taas siinä vaiheessa vuotta, kun järvi vetäytyy talviunille. Pidän tästä syksyn ja talven taitteesta, kun syysmyrskyissä riehunut pinta rauhoittuu ja valmistautuu vetämään peiton päälleen. Pakkasyön jälkeen vesi näyttää jähmeältä ja hidasliikkeiseltä, ja rannoilla on ritisevää jäätä. On aika sanoa hetkeksi hei – keväällä seison taas laiturilla ja haistelen järvituulia.

Missä on sinun sielunmaisemasi?

Some thoughts on our Independence Day…

They call this the land of a thousand lakes. I don’t know about that, as I haven’t seen them all, but I can tell you of one that is special and dear to me. Having grown up amidst the water, I’ve found my dearest landscapes there – and now that I no longer live my everyday life by the lake, I tend to miss it a lot. It’s only now become clear to me how much it really matters to me, and to my identity, to be born and bred on an island.

The lake has taught me loads over the years. I know the rocks at the bottom in our favourite swimming spot, and how to avoid stamping your toe on them. I know that when you leave the jetty, there are reeds below that don’t feel that nice; but by swimming a bit further, you find the smoothest sand and a few water lilies. I’ve learnt that in the spring, the ice goes black, then white and black again before cracking and floating away. I am also aware that there’s no café on the opposite shore, even though there is one on our side. (This relates to an often-told story about how I once went for a boat trip with Dad and became very hungry and grumpy indeed. “There must be a café somewhere! Or even lingonberries!”)

I by no means claim, though, to know all about the lake. I’d be perfectly lost without those more educated on steering a boat or getting us safely home when the weather turns poor. I’m happy enough sitting right at the bow of the boat and letting the wind blow my hair around. That feels like true freedom, let me tell you – going around the island for the first time after the long winter, sensing the scent of the water, jumping with the boat on bigger waves.

The lake shows the passing of the seasons better than anything else. You can measure spring by the location of the sunrise behind the opposite shore. When a cold morning meets the warmer water, the surface is filled with wisps of fog. In the autumn, the water warms the air and makes sure the first snow doesn’t stick; in the spring, the ice makes you shiver even when the sun is shining.

We’re getting to the point where the lake calms down after the autumn gales, grabs its blanket and gets ready to sleep through another winter. After one of the colder nights, the surface looks slow and solid, and the shores are crackling with thin ice. It’s time to say bye for a moment – in a few months, I’ll be standing on the jetty again, feeling the wind on the waves.

Where is the landscape you call home?

{5} Taatelin tuoksua

Vierailevana tähtenä äiti!

taatelikakku1

Meillä kotona taatelikakku on paitsi yksi joulubravuureista, myös ympärivuotinen herkku, jonka äiti aina silloin tällöin innostuu pyöräyttämään. Yleensä taatelikakkupäivän tunnistaa siitä, kun jostain alkaa leijua ihana leipomisen tuoksu, joka on vähän suklaisen makea, mutta ei kuitenkaan – tuoksu on peräisin kattilassa porisevista taateleista. Reseptikirjan välissä on tämän kakun kohdalla aina kirjanmerkki ja sivut ovat aika paljon muita jauhoisemmat ja taikinatahroilla. Sellainen reseptikirjan kuuluu minun mielestäni ollakin.

Ja taatelikakkuhan vain paranee vanhetessaan – jos pääsee vanhenemaan…

taatelikakku2

Joulun paras taatelikakku

1 pkt kuivattuja taateleita (sellainen 250 g:n tiiliskivi on paras)
3 dl vettä
200 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
3 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
3 1/2 – 4 dl vehnäjauhoja

Keitä taatelit vedessä ja kuori keittäessä syntynyt vaahto pois. Soseuta taatelit sauvasekoittimella kattilassa. Lisää margariini palasina ja anna sen sulaa taateleiden joukkoon. Lisää sokeri sekä kananmunat yksitellen vatkaten. Yhdistä loput kuivat aineet ja lisää taikinaan. Lisää jauhoja tarvittaessa, mutta pidä mielessä, että vetelämmästä taikinasta tulee pehmeä kakku. Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa noin tunnin ajan.

taatelikakku3

Today, we have a special guest: my Mum! She’s the star behind this lovely coffee cake, a moist date version that is not only a Christmas tradition in our family but also an all-year-round treat that Mum conjures up every now and then. You can usually tell it’s a date cake day by the sweet, almost chocolatey smell that wafts through the house – it will be the dates cooking. The recipe book has a little more flour and stains on this one than the other pages, and that’s exactly what I think a recipe book should look like.

This cake will only get better if you let it sit for a couple of days – let’s see if you can…

Date coffee cake

250g dried dates
300ml water
200g butter or margarine
170g sugar
3 eggs
2 teaspoons vanilla sugar
2 teaspoons baking powder
1 teaspoon baking soda
230-260g plain flour

Cook dates in the water and peel away any foam the boiling might create. Mash dates in the pan using a hand blender. Add butter or margarine in cubes, let it melt, then add sugar and beat in eggs one by one. Combine the dry ingredients and add them to the mixture. Add more flour if needed – but keep the batter quite runny to make a softer cake. Pour into a ring cake tin and bake in 175 C for approximately an hour.

{4} Joulu Narniassa

Jopa Narniassa, ikuisen talven maassa, pakkanen alkaa hellittää ja joulu saapuu. Vaatekaappiin, mars, ja siitä eteenpäin…

narnia1

“Enkö kertonut teille”, sanoi herra Majava, “että Velho sai aikaan sen, että oli ainainen talvi, mutta ei koskaan joulua? Enkö kertonutkin? No, tulkaapas nyt katsomaan!”

Ja töyräälle päästyään he näkivät.

winter1

Siinä oli tosiaan reki ja siinä olivat porot, joilla oli kulkuset valjaissaan. Mutta ne olivat paljon suurempia kuin Velhon porot eivätkä ne olleet valkeita, vaan ruskeita. Ja reessä istui henkilö, jonka jokainen tunsi heti hänet nähtyään. Hän oli iso mies kirkkaan punaisessa puvussa (rautatammen marjan värisessä) ja päässä hänellä oli turkisvuorinen ja turkiksella reunustettu huppu, ja hänen valkea partansa valui pitkin rintaa kuin vaahtoava vesiputous. Jokainen tunsi hänet, sillä vaikka hänen kaltaisiaan ihmisiä on vain Narniassa, kuvia hänestä näkee kaikkialla ja heistä puhutaan ympäri maailmaa – siinä maailmassa, joka on vaatekaapin oven tällä puolen. Mutta kun tuollaisen olennon näkee Narniassa, niin hän on aivan erilainen. Jotkut Joulupukin kuvat meidän maailmassamme esittävät hänet pelkästään iloisena ja lystikkäänä. Mutta kun lapset nyt näkivät hänet ilmielävänä edessään, hän ei ollut samanlainen. Hän oli niin iso ja niin iloinen ja niin todellinen, että he kävivät ihan hiljaisiksi. He olivat tavattoman iloisia, mutta myös juhlallisia.

narnia2

“Olen vihdoinkin tullut”, sanoi Joulupukki. “Velho piti minut poissa pitkän aikaa, mutta lopulta pääsin tänne. Aslan on liikkeellä, Valkean Velhon taika heikkenee.”

Ja Lucy tunsi syvän ja riemastuttavan värinän käyvän lävitseen. Sen tuntee vain silloin, kun on totinen ja hiljaa.

{C.S. Lewis: Velho ja leijona. Suomentanut Kyllikki Hämäläinen.}

Even in Narnia, in the land of eternal winter, the frost is giving in and Christmas has arrived. Through the wardrobe we go…

“‘Didn’t I tell you,’ answered Mr. Beaver, ‘that she’d made it always winter and never Christmas? Didn’t I tell you? Well, just come and see!’

And then they were all at the top and did see.

It was a sledge, and it was reindeer with bells on their harness. But they were far bigger than the Witch’s reindeer, and they were not white but brown. And on the sledge sat a person whom everyone knew the moment they set eyes on him. He was a huge man in a bright red robe (bright as hollyberries) with a hood that had fur inside it and a great white beard that fell like a foamy waterfall over his chest. Everyone knew him because, though you see people of his sort only in Narnia, you see pictures of them and hear them talked about even in our world – the world on this side of the wardrobe door. But when you really see them in Narnia it is rather different. Some of the pictures of Father Christmas in our world make him look only funny and jolly. But now that the children actually stood looking at him they didn’t find it quite like that. He was so big, and so glad, and so real, that they all became quite still. They felt glad, but also solemn.

‘I’ve come at last,’ said he. ‘She has kept me out for a long time, but I have got in at last. Aslan is on the move. The Witch’s magic is weakening.’

And Lucy felt running through her that deep shiver of gladness which you only get if you are being solemn and still.”

{C.S. Lewis: The Lion, the Witch and the Wardrobe.}

{3} Sukellus joululehtiin

christmas_magazines11

Näin Pinterestin ja Instagramin aikakaudellakin olen painetun sanan ystävä, eikä mikään tuo hiipivää joulumieltä paremmin kuin ensimmäiset joululehdet kaupan hyllyissä ja jo varhain syksyllä teekupin äärellä varovasti lehteillyt sivut, joilta jää mieleen ideoita: tänä vuonna tuon toteutan! Joka vuosi en osta uusia lehtiä, vaan selaan vanhoja, etsin viime vuoden muistiinpanoja marginaaleista ja ympyröityjä kuvia, suunnittelen, tunnelmoin. Suomalaiseen joululehtikattaukseen vaihtelua ovat tuoneet brittiversiot, joiden joulu on yleensä astetta lämpimämpi, pikkuisen pehmoisempi, vähän runsaammin koristeltu.

Tätä pientä joululehtikatsausta varten selasin kolme brittiläistä joululehteä ja poimin hauskimmat, tunnelmallisimmat ja mieleenpainuneimmat kohdat.

christmas_magazines3

Country Living

Country Livingin joulunumero vuodelta 2014 on täynnä todellisia tarinoita. Sydäntäni lämmittää erityisesti kertomus Norley Farmista ja sen omistajan Annie Pollockin 46-päisestä aasilaumasta. Jutun kuvissa kameraan katselevat tummasilmäiset eläimet pehmeän otsatukan alta, tallin ovesta kurkkien, viisaina ja lempeinä. Annie on ottanut laumaansa useita kaltoinkohdeltuja ja hylättyjä eläimiä, ennen aaseja myös hevosia, alpakoita ja laaman. Jouluna 2014 laumasta on löytynyt aaseja kaikista kokoluokista: miniatyyriaasit näyttävät talutushihnan päässä lähinnä isohkoilta koirilta, valtava Baudet du Poitou -aasi taas herättää kaikessa lempeydessäänkin kunnioitusta. Jutun ohessa on myös lyhyt opas aasinpitoon. Äiti hei, mahtuisiko meille pari aasia? Edes minikokoista? (Lähde: Country Living, joulukuu 2014, s. 112-116.)

Brittiläiseen joulukuvastoon kuuluu luonnollisesti monia asioita, joita suomalainen jouluperinne ei tunne. Yksi näistä on rehvakkaan värinen ja pullea punarinta. Lehden mukaan molemmilla sukupuolilla on yhtä räikeä väritys, mikä hämää joskus jopa lintuja itseäänkin. Mutta tiedätkö, miksi punarinta yhdistetään jouluun? Viktoriaanisessa Britanniassa joulukortteja toimittivat perille punatakkiset postimiehet, jotka kansan suussa saivat lisänimen “punarinnat”. Mistähän meille löytyisi postinoranssi joululintu? (Lähde: Country Living, joulukuu 2014, s. 98.)

christmas_magazines4

Ideal Home’s Complete Guide to Christmas

Vuonna 2012 Britannian-reissulta ostamani Ideal Home -lehden jouluspesiaali tarjoaa paitsi inspiraatiota, myös selkeät joulustandardit, joiden mukaan vuoden suurinta juhlaa pitäisi viettää. Se sisältää koko joukon to do -listoja kiireisille perheenäideille, joiden harteille on langennut koko suvun majoittaminen ja ruokkiminen (muistathan koota vieraille luksussaippuakokoelmat kylpyhetkiä varten, pehmittää pyyhkeet viinietikalla ja jättää tyynylle konvehdin!) Onneksi lehti muistuttaa kuitenkin, ettei kaikkea kannata yrittää tehdä itse; siitä huolimatta hyvä idea on lähettää perhe aattona kävelylle, jotta kodin saa rauhassa imuroitua, ja heidän palattuaan istuttaa heidät jouluisen elokuvan ääreen, pois viimeisten siistimisten tieltä. Vaikka en parikymppisenä ihmisenä olekaan asiantuntevin joulustressin ruotija, olemme yhdessä äitini kanssa lukeneet Ideal Homen listoja ja kiittäneet suomalaista ilmapiiriä, jossa perheenjäsenten on lupa auttaa – ja jouluvieraat tyytyvät patjoihin ja tuovat omat shampoot mukanaan. Koti ei ole joulunakaan hotelli.

Paljon hyvääkin lehdessä toki on: se saa minut vuosi toisensa jälkeen huokailemaan mistelinoksien, paukkukarkkien ja joulusukkien perään. Tiesittekö muuten, että joulusukkaperinne juontaa juurensa Pohjolaan ja aikaan ennen kristinuskoa? Odin-jumalan siivekkäälle hevoselle jätettiin ruokaa kenkiin ja Odin kävi vaihtamassa ruoan lahjoihin. Kristillisen joulun myötä Odinin tilalle tuli Pyhä Nikolaos, Joulupukin esikuva, ja hevoset vaihtuivat poroihin. Kengistäkin tuli sukkia. (Lähde: Ideal Home’s Complete Guide to Christmas 2012, s. 67.)

christmas_magazines1

The Simple Things

Kuten Country Living, myös The Simple Things on ihan kotosuomesta ostettu, mutta Simppeliin liittyy silti mukavia muistoja matkalta: ostin ensimmäisen lehteni – ensimmäisen numeron peräti, tajusin myöhemmin – Helsinki-Vantaalta Edinburghin-konetta odotellessa lokakuussa 2012. Lentokoneessa luin juustojen hienouksista ja bed & breakfastin naurettavan paksun peiton alla käänsin aina vain vielä yhden sivun ennen nukkumaanmenoa. Seuraavan vuoden joulunumero kysyy juuri sen kysymyksen, joka minullekin tulee mieleen monia joululehtiä selaillessani: kuka päätti, että joulunvieton on oltava monimutkaista? Ei kukaan tärkeä, kuuluu vastaus.

The Simple Thingsin parasta antia on tunnelmallinen market town -opas, jonka pikkukaupungit ovat täynnä jouluista tunnelmaa ja posket punaavaa alkutalven kirpeyttä. Kuvat jouluvaloista hämärtyvillä kujilla, käsityöläisten kojuista ja keskiaikaisista markkinoista saavat ainakin tämän jouluihmisen silmät loistamaan. Puhumattakaan kirjoittajan sanoillaan maalailemista maisemista: joululaulut kaikuvat kaiuttimien sijaan ihan oikeiden laulajien suista, on glögiä ja joulutorttuja – mainitsinko jo jouluvalot? (Lähde: The Simple Things nro. 17, s. 84-90.)

Meillä päin tavaratalojen dingelidongelimusiikin ja väenpaljouden voi välttää vaikkapa näissä tapahtumissa:

christmas_magazines5

Näinkään suppeasta joululehtikatsauksesta ei ehkä jää epäselväksi, millaisen joulun puoleen minä kallistun. Mieluummin vähemmän kuin enemmän; rauhaa ennemmin kuin kiirettä; ei suorittamista, vaan ajatusta. Onneksi yksikään joulu ei ole kuin suoraan lehtikuvista.

Mitkä ovat sinun suosikkilukemisesi ennen joulua?
Innostutko tunnelmista vai to do -listoista?

Even in this era of endless inspiration from Pinterest and Instagram, words on paper are still my best friend – and nothing starts the festive mood like taking out the Christmas magazines early in the autumn and slowly turning the pages by a cup of tea, planning, soaking in the ideas. I don’t buy new magazines every year, but prefer to leaf through the much familiar ones, looking for notes in the margins and pictures circled with pen for future reference. Along with the Finnish magazines, I like to read their British counterparts, in which Christmas is usually a shade warmer, a tiny bit softer, and more extravagantly decorated.

For this little leaf-through of Christmas magazines, I found three British ones and picked my favourite articles to share with you.

Country Living

The Country Living Christmas issue from 2014 is filled to the brim with stories. A particularly heartwarming one is the tale of Annie Pollock of Norley farm, and her 46 donkeys. In the pictures, the wise and gentle creatures peek through stable doors, dark eyes glinting from under a soft, fluffy fringe. Annie’s taken several mistreated animals into her flock, including horses, alpacas and a llama, before finding her donkeys. At Christmas 2014, there were donkeys of all sizes at Norley Farm, from petite miniature donkeys that look more like big dogs on leashes than anything else, to a massive, majestic Baudet du Poitou. There’s also a little guide to donkey-keeping attached. Mum, can we get a donkey? Even a miniature one? (Source: Country Living, December 2014, p. 98.)

The symbols of Christmas naturally vary from culture to culture. The robin with its boldly red chest is widely associated with the Holidays in Britain, but not so much here in Finland. Country Living tells me both male and female robins sport the same flashy colour, causing even the birds themselves to sometimes get confused of which kind they’re meeting. But do you know the reason why the robin has such a big role in the festivities? In Victorian times, postmen delivered the Christmas cards wearing bright red coats, which earned them the nickname ‘robins’. I wonder where the Finnish mail service could find a Christmas bird to match their orange appearances? (Source: Country Living, December 2014, p. 98.)

Ideal Home’s Complete Guide to Christmas

The Ideal Home’s Christmas edition, bought on a trip to Britain back in 2012, provides clear standards to come up to. It has a bunch of to-dos for busy mums preparing for housing the whole extended family, cooking their own five-course dinners and writing thank you notes to everyone. (Sure, it’s essential to rinse your towels with vinegar to make the extra fluffy, make toiletry kits for guests, who apparently don’t own shampoo, and leave a chocolate on their pillow.) Well, the magazine does remind that it’s not necessary to do everything by yourself – but still, do send the family on a winter walk on Christmas Eve, so you can vacuum the house, and then get them out of the way of the last preparations by sitting them to watch a festive movie. I know that as a twenty-something live-alone student I’m not the most competent person to evaluate Holiday stress, but reading the Ideal Home’s to-dos with my Mum, we’ve often thanked the more laid-back approach Finns seem to have to Christmas, with guests being happy to sleep on couches and mattresses, and no one expecting a toiletry kit. A home’s not a hotel, even at Christmas.

That said, there’s also a lot of inspiration in the magazine: year after year, it makes me yearn for mistletoe, crackers and stockings. Did you know the tradition of hanging stockings has its roots in Scandinavia and time before Christianity? Way back, food was left in boots for the god Odin’s winged horse to eat, and Odin himself kindly swapped it for presents. Come Christian Christmas, Odin was replaced by St. Nicholas, and the horse by reindeer. The boots became stockings. (Source: Ideal Home’s Complete Guide to Christmas 2012, p. 67.)

The Simple Things

I have fond memories of The Simple Things, as I bought my first copy from the Helsinki airport on my way to Edinburgh back in 2012, and remember reading about fancy cheeses on the airplane, and later snuggling under the ridiculously big and heavy duvet in the bed & breakfast, turning just one more page (and just one more) before bedtime. The Christmas edition of the following year asks the exact question I often have in mind when reading other Christmas magazines: who decided Christmas needs to be complicated? And they answer, too: no-one important.

The best part of the issue is a little guide to market towns, laden with festive atmosphere and chilly December weather that makes your cheeks all rosy. The photos of fairy lights along the streets, craftspeople behind their stalls, and medieval markets to take you back in time make this Christmas person’s eyes light up. Not to mention the pictures the writer paints with her words: plastic Christmas jingles for once replaced by actual carol singers, mulled wine and mince pies for everyone – did I mention the fairy lights? (Source: The Simple Things, issue 17, p. 84-90.)

~ ~ ~

Even this brief a look inside the magazines leaves no doubt as to what kind of Christmas appeals to me: rather less than more – peace and quiet, no pressure to achieve anything. Fortunately, no Christmas is straight from the pages of a magazine.

What do you like to read to get you in the festive mood?
Are you more of the inspiration-seeking kind, or do to-do lists get your Christmas spirit on?