Ajatuksia korkkipurkin ääreltä

kesakorut1

Oi, mitä alkukesän päiviä – viimeiset kurssityöt on palautettu, kandintutkielman arvosana napsahtanut rekisteriin, ja ennen kesätenttejä hengähdän hetkisen. Olen rakentanut to do -listojen sijaan could do -listaa, löytänyt kirppikseltä kesäpaitoja, syönyt pihalla ja vähän ulkonakin, lukenut loppuun keskeneräisiä kirjoja. Eilen otin esille kirjekuoret ja muovitaskut, joissa kaikki korutarinoiden palaset ovat odottaneet hetkeään, ja kippasin ne pöydälle. Heti syntyi monta korua kuin itsestään, ihan kuin päähän olisi kasaantunut kevään aikana miljoona tarinaa, jotka tarvitsee vain kuvittaa. Käsi kävi korkkipurkilla tuon tuosta.

kesakorut5

(Toisin kuin mittavasta purkkikokoelmastani voisi kuvitella, Mackays ei sponsoroi minua millään tavalla. Lemon curd suoraan purkista vain sattuu olemaan salainen paheeni.)

kesakorut3

Väitän, että niillä luetuilla kirjoillakin on ollut vaikutuksensa korujen syntymiseen; olen elänyt viime päivät syvällä niin monessa tarinassa, että väkisinkin ne puskevat esiin tavalla tai toisella. Olen palannut pitkästä aikaa Pienen runotytön pariin ja otan Uuden kuun Emilialta oppia ihmeiden näkemisessä. Diane Setterfieldin Kolmastoista kertomus taas on sekoittanut soppaan tummempia sävyjä – sen verran tummia, että olen iltaisin suosiolla pitäytynyt Runotytössä ja avannut Kolmannentoista vasta auringonvalossa aamiaisella. (Täytyy sanoa, että siinäpä vasta kirja – suosittelen lämpimästi!) Haittaa ei varmasti ole ollut siitäkään, että olen viettänyt koko kevään Alicen kanssa ihmemaassa kandiaineistoani kaivellen.

Myös tämä video on herätellyt ideoita.

kesakorut4

Korujen syntyä on vaikea selittää; aiheet tulevat itsestään, kun joku löytämistäni päähenkilöistä katsoo silmiin juuri oikealla tavalla tai väri osuu sattumalta toiseen väriin ja luo juuri oikeanlaisen yhdistelmän. Ei siinä tarvitse kuin leikkailla ja liimailla sitä mukaa, kun palaset käskevät. Nyt jos koskaan olen huomannut, kuinka kuvat yhdistyvät toisiinsa ilman, että minun tarvitsee miettiä lainkaan – tauon aikana on siis tapahtunut jotain. Minulla on tainnut olla enemmän ikävä satumaailmaani kuin olen arvannutkaan. On mukava olla taas kotona.

kesakorut2

These early summer days have been such a treat – with the last course assignments done and a finished bachelor’s thesis in my pocket, I’ve decided to take a bit of time off before thinking about the summer exams. Instead of a to-do list, I’ve made a could-do list; I’ve found new-to-me summer clothes at a flea market; eaten my breakfasts and lunches out on the porch, and some dinners out in the town; finished books in my ever growing pile of currently-reading.

Yesterday, I took out the envelopes containing my precious magazine cuttings and spread them on the table, rummaged through and looked for ones whose colours would match or who clearly belonged to the same story. I found I didn’t have to think much, I just used the scissors and glue and the stories did all the hard work themselves. I have a hunch that all the books I’ve read lately have something to do with how my imagination is suddenly running wild; Emily of New Moon has taught me some tricks, and The Thirteenth Tale by Diane Setterfield has mixed in some darker hues. (In places so dark, I’ve only been able to read it in full daylight. Highly recommended, that book!) A whole spring spent in the Wonderland with Alice (thesis, you know) has probably done something, too.

Mainly, though, I think I’ve just been missing my own wonderland so much, the ideas simply pour out of me. I’m glad to be back.

Kevättä rinnassa

kevättä1

kevättä3

kevättä4

kevättä5

kevättä7

kevättä6

kevättä2

kevättä8

On se täällä, kevät meinaan. Järvi on vapaa, kandi melkein valmis, vappu käytännössä alkanut. Tekemistä riittää edelleen, joten antaa kuvien puhua puolestaan.

Kesää kohti!

Hello there, spring! The lake’s free, thesis is almost done, the first of May’s on our doorstep. Loads to do, still, so I’ll just let the pictures speak for themselves.

Not long till summer now!

Aika on tässä näin

bujo3_610

“Miten hankalaa voi olla löytää täydellinen kalenteri?” tuskailin ystäväni Susannan kanssa elokuussa Paperchasessa Lontoon Tottenham Court Roadilla. Oli isoa ja pientä, värikästä ja minimalistista, ja yllättävän monessa vain yksi päivä sivulla. Susanna oli kokeillut tuota muotoa jo aiemmin ja todennut sen toimimattomaksi, joten hakusessa oli jotain muuta. Kaikessa vaan tuntui olevan jokin varjopuoli: liian vähän muistiinpanotilaa, kauniit sivut mutta liian painava hintalappu, liian sitä ja ei tarpeeksi tätä. Kalenterin osto jäi suomipuuhiksi, vaikka olimme panneet toivomme Paperchasen mittavaan valikoimaan.

Selailin maanisesti Pinterestiä inspiraation toivossa. Filofax, oi! (Kauheen kallis vaan.) Erin Condren, mikäs se on? Midori, kyllä kiitos – mistähän löytäisin nidotun kalenterin, jonka voisin itsetehtyihin Midori-kansiin upottaa? En ilmeisesti mistään. Koulun alkaessa oli kuitenkin pakko löytää edes jotain. Pääkriteerit olivat siis viikko aukeamalla ja paljon sivuja muistiinpanoille. Jahkailin niin kauan, että vaihtoehdot hupenivat kaupoista. Lopulta päädyin ostamaan samantapaisen peruskalenterin kuin kahtena edellisenäkin vuonna. Olihan se aina toiminut ihan perushyvin.

bujo2_610

Syksyn aikana eksyimme Susannan kanssa mindtraining-tunneille. Yleisesti ottaen tunnit olivat hyvin tajunnanräjäyttäviä, mutta yhden mieleenpainuneimmista opetuksista sain ajanhallintaa käsittelevällä tunnilla. Ohjaaja pyysi kuvittelemaan eteen lattialle aikajanan tästä hetkestä eteenpäin. Näin sieluni silmin kalenterin sivun, käänsin sitä 90 astetta ja läväytin lattialle. Siinä ne päivät menivät, yksi kerrallaan maanantaista eteenpäin, vasemmalta oikealle aamukahdeksasta iltayhdeksään, uloimpana oikealla muutama rivi muistiinpanoille. Että mitä? En ollut tajunnut, miten paljon kalenterin malli vaikutti aikakäsitykseeni. Ohjaaja huomautti myös, ettei ole yhtään ihme, jos tunnit tuntuvat juoksevan tuhatta ja sataa, jos ne ovat kalenterissa sentin mittaisia. Hoksasimme tehneemme suuremman luokan virheen, kun suorilta hylkäsimme ne Paperchasen päivä sivulla -kalenterit.

bujo4_610

Tunnit kuluivat, syksy meni, vuosi vaihtui. Eksyin jälleen Pinterestiin ja tällä kertaa vastaan tuli Bullet Journal: tyhjään muistikirjaan sivu kerrallaan täytettävä – mikä? Ei varsinaisesti kalenteri, mutta sellainen to do -listojen, sekalaisten ajatusten ja muistiinpanojen sekoitus. Alkuun vuoden kuukaudet, seuraavalle aukeamalle kuluva kuukausi, siitä eteenpäin päivä kerrallaan ja väliin ehkä päiväkirjamerkintöjä, muita listoja ja kaikkea mitä mieleen juolahtaa. (Ihan alkuperäinen selitys on nähtävissä täällä, suosittelen tutustumaan siihen! Myös Pinterestistä ja YouTubesta löytyy hakusanalla “bullet journal” paljonkin esittelyitä.)

Olin alkuun skeptinen: minulle aikataulujen ja tulevien tapahtumien ylös merkkaaminen on mielenrauhan kannalta sen verran merkittävää, että ajattelin joutuvani koko ajan pitämään tavallista kalenteria bujoni rinnalla. Sitten eräänä iltapäivänä pitkän luennon jälkeisessä koomassa löysin Tiny Ray of Sunshine -blogin ja postauksen täynnä erilaisia viikkonäkymiä. Lamppu syttyi päässä. En ollut tähän mennessä tajunnut, mikä minua lopulta niin paljon kalentereissa ahdisti: se, että tuntien määrä on koko ajan näkyvissä, ne tikittävät olemattomiin ja tyhjät tilat aikataulutettujen tapahtumien välissä on tungettu pieneen laatikkoon – kuin huoneeseen, jonka takaseinä lähestyy koko ajan. Eikö tämän voisi tehdä toisinkin? Sen sijaan, että näkee vapaan aamupäivän ja vapaan illan sen päivän ainoan luennon ympärille ripoteltuina murusina, voisi ajatella, että kahdesta neljään on luento, muutoin minulla on koko päivä aikaa. Heureka! En tarvitsekaan perinteistä kalenteria, koska se ei minulla toimi. Bujo riittää sittenkin, kun lisään siihen väljän viikkonäkymän, joka ei ahdista, vaan auttaa muistamaan.

bujo5_610

Tällä hetkellä bullet journal on ollut minulla käytössä reilut pari kuukautta ja tulee olemaan tästä eteenpäinkin. Bujo sopii tämänhetkiseen tilanteeseeni täydellisesti, koska aikataulutettua läsnäoloa on vähän ja tekeminen perustuu pitkälti juuri to do -listoille. Listojen lisäksi muistikirja on syönyt muun muassa suunnitelmia Miss Matildan varalle, Yoga Campin päivittäisiä mantroja, muistiinpanoja erilaisista miitingeistä ja infoista, päivittäisen rahankulutuksen, spontaaneita piirroksia ja ihmisten yhteystietoja. Aikamoinen tietopankki. Kieli on yleensä suomi, joskus englanti, kerran jopa ruotsi.

bujo1_610

Koko systeemin pohja on sisällysluettelo, joka auttaa löytämään oikeat sivut – kaikki kun sullotaan tässä formaatissa peräkkäin, tyhjiä sivuja ei väliin jätetä. Minun kirjassani sisällyksen jälkeen tulevat vuoden kuukaudet kolmella aukeamalla; näille sivuille kirjaan ylös tulevat tapahtumat aikatauluineen sitä mukaa, kun ne minulle selviävät. Sen jälkeen on viikkonäkymien vuoro: piirtelen aukeamalle laatikot joka päivälle ja jätän vähän muistiinpanotilaakin. Päivien sisällä jaan ajan selvyyden vuoksi aamuun, päivään ja iltaan, sen tarkemmin en halua niitä palastella. Viikkonäkymiä piirtelen yleensä kerralla kuukauden verran eteenpäin perättäisille aukeamille ja niihin siirrän vuosinäkymään merkatut tapahtumat.

Sitten käännän puhtaan sivun ja aloitan uuden päivän. Alkuperäiset listojen merkintätavat löytyvät sieltä virallisesta selityksestä, ja minäkin seurailen niitä pääpiirteissään: Hoidettavat asiat pienillä pisteillä, valmiisiin rasti pisteen päälle, toiselle päivälle siirrettyihin nuoli. Kelloon sidotut aikataulut palloilla, jotka myös ruksataan yli niiden tapahduttua. Muut asiat ranskalaisilla viivoilla.

bujo6_610

Voi olla, että opiskelutilanteen muuttuessa huomaan kaipaavani taas tarkemmin aikataulutettua kalenteria, mutta tähän asti bujo on ollut mielenrauhan kannalta toimiva ratkaisu. Tunnen epävarmuutta vain silloin, kun joku kysyy, onko minulla vapaata vaikkapa kuukauden päästä torstaina kello 14, enkä ole vielä piirtänyt viikkonäkymiä sinne asti. Silloin täytyy vain luottaa siihen, että jos en vuosinäkymään ole tuolle päivälle mitään merkinnyt, se on tyhjä. Toistaiseksi tuplabuukkauksia ei ole tapahtunut.

Bullet Journalin ehdoton etu on se, että keskittyminen on tehtävissä, ei ajan kulumisessa. Minulla ei ole kiire, minulla on vain paljon tekemistä. Ja tekemistä on paljon helpompi käsitellä kuin kiirettä.

Last autumn, I had these insurmountable difficulties with finding the right diary or planner. Even the selection of the Tottenham Court Road Paperchase didn’t manage to meet my needs. There was always something too much or something else missing, too little space for notes or too many pages. Or only one day on a page, a format that my friend Susanna had tried and found confusing – so we didn’t really pause to look at those too carefully. Back in Finland, I browsed Pinterest and pondered on different options for so long that the shops ran out of all the best ones and I was left with the same old basic week-on-a-spread diary I’d been using for years. Well, it had always worked okay, right?

Except it didn’t. During the autumn, me and Susanna took some Mindtraining classes and found out our perception of time was in some ways pretty distorted. When the teacher asked us to imagine a timeline, I saw in my mind’s eye a page of my diary, flipped it some 90 degrees and spread it on the floor. Weekdays from Monday to Sunday running in front of me, hours from 8 am to 9 pm from left to right, space for notes in far right. I’d had no idea the diary had such a big impact on my thinking. The teacher also mentioned that it’s no wonder the hours feel so short when they’re squeezed into tiny boxes on the page. We realised the day-on-a-page diaries might just have had a point.

In January, I was once again browsing Pinterest and came across the Bullet Journal. A mix of to do lists, random notes and scheduling, I figured it might be just what I’d been looking for. (I recommend checking out the official website for an in-depth explanation of the system!) The basic idea is to work in a blank notebook, where you start with an index, then scribble a view of the whole year month by month, after that a view of the current month, then the daily logs with your to do lists. When you reach a new month, add the new monthly view and keep on logging.

I admit I was a bit sceptical at first. Writing down future events and schedules is so important for my peace of mind, I didn’t think the monthly view would suffice. Then I found this blog post that had tons of different weekly views – and it was like a light bulb had come on in my head. I’d come this far without realising what it really was that made traditional diaries so oppressive for me: the way you can always see the amount of hours you have, ticking away in those tiny boxes. A free morning and a free evening always seem to shrink to nothing around the only scheduled event of the day – when the reality is, I might have one lecture from 12 to 2 pm and a whole day to spare around that. So if that’s what the traditional diary view does for me, I can happily discard it!

I’ve been using my Bullet Journal since mid January. My journal starts like the original one: first there’s the index, then a Future Log that holds all the upcoming events month by month. What makes it different, though, is that I don’t have a Monthly Log; instead, I draw a month worth of weekly views on several spreads. That helps me to schedule more accurately, but without the tiny hour boxes of my former diary. After that come the Daily Logs: chores and to dos, events, thoughts that pop into my head during the day. This way of planning works perfectly at this point in my life, when I pretty much make up my own schedule. (As you can see in the photos, I’ve also added plans for Miss Matilda, daily mantras of the Yoga Camp, doodles, and so on. Whatever I need to scribble down at any given time.)

The thing I love most about the Bullet Journal is that it makes you focus on the tasks and not the time. I’m not busy, I just have a lot to do. And that sounds manageable, right?

Valoisuutta

helmikuu3

Helmikuu on ollut valoisa. On tekemistä, mutta pään sisässä ei kiirettä. Kandikevät ja sitä rataa, aina ei etene, tekstiä on vähän, mutta aikaa enemmän. Tuntuu, kuin tunnit olisivat nykyään pidempiä kuin ennen. Mukava olotila.

(Tuntien pituuteen on syynsä, josta kuulette lisää lähiaikoina.)

helmikuu7

On ollut syntymäpäivät, maailmankirjallisuuden klassikoita, tunteisiin meneviä kuoropäiviä, Liisaa ihmemaassa. On ollut paras ystävänpäivä, jona ei oikeastaan tapahtunut mitään sen kummempaa kuin päiväunia ja muffinssien leipomista. Ruusuja ja tulppaaneita, häikäisevän aurinkoisia päiviä, lumisadetta ja tuulen tuiverrusta. Aamuisin on jo valoisaa ja se menee mieleenkin.

helmikuu4

Aurinkoisina aikoina tämä asunto onkin niin täynnä valoa, ettei meinaa sekaan mahtua. Kesken kirjoittamisen sitä nostaa katseensa ja jää ihmettelemään, kuinka seinällä on tähtilampun varjo ja aurinko paistaa kiinanruusun kirkkaanvihreiden lehtien läpi. Pitää ihan ravistella itseään, että muistaa palata tekemisensä ääreen.

helmikuu6

Olen joogannut tähänastisen vuoden kaikkina päivinä paitsi kolmena. Siitäkin saa aamulla paljon valoa mieleen ja tilaa kehoon. Ilman aamujoogaa olen nenä kiinni kirjassa kuin mikäkin Notre Damen kellonsoittaja, joogan jälkeen olo on ilmavampi. Käsivarsissa on vähän enemmän voimaa ja hengitys ainakin joskus vähän syvempi kuin ennen. Pelkästä joogamatolle astumisesta tulee hyvä olo.

Ystäväni Pauliina teki täydelliset auringonkeltaiset joogasukat. Kiitos. ♥

helmikuu1

On ollut mukava huomata, kuinka syksyn pimeyteen hetkeksi kadonneet ihmeitä näkevät silmälasit ovat valon ja iloisten asioiden myötä löytyneet. Eivät ne koskaan kauas lähde, mitä nyt välillä vähän leikkivät piilosta.

Juuri nyt näkyy hyvin ja kirkkaasti.

helmikuu2

Päivä piloillaan
päivä piloillaan
sovitti kevättä kupeillensa
kokeili kohmeista kuuta säteellään

Herää, kaunokaiseni
herää, kaunokaiseni

Herää, kaunokaiseni, herää

~ Olavi Uusivirta

helmikuu5

February has been full of light. There are a whole lot of things to do, with the bachelor’s thesis and all, but there’s time, too. The hours have more minutes in them these days, it seems. (There’s a reason behind it that you’ll hear more about later.)

Stuff that’s happened: birthday, literary classics, choir days that go straight into your soul and light a little fire there, Alice in Wonderland, the best Valentine’s Day on which nothing much happened but napping and cupcake baking, roses and tulips, lots of sun and lots of snow. And light – in the mornings, too!

In fact, on sunny days this flat is so full of light I don’t know how I can squeeze in there myself. It’s sometimes a little too easy to forget just what you were doing, when you suddenly see a shadow of the star lamp on the wall or notice how the sun shines through the bright green leaves of the hibiscus.

Another thing that’s lit a light in my life lately is daily yoga. Taking time to open up in the morning always brings that much more ease into the day. There’s a bit more strength in my arms these days and a bit more space in my heart. Just stepping on the yoga mat makes me feel cheerful. (And no wonder, in those sunshiny socks my dear friend Pauliina made me. ♥)

Know this Roald Dahl quote?

And above all, watch with glittering eyes
the whole world around you
because the greatest secrets
are always hidden in the most unlikely places.
Those who don’t believe in magic will never find it.

In the autumn darkness, I felt like I’d lost my glitter, but now it’s come back. It never stays away for long, just likes to play hide and seek every once in a while. There’s lots of glitter around right now, twirling about, catching the snowy light.

Vuodenko se jo täyttää?

mm_vuosi6

Tasan vuosi on kulunut siitä, kun esittelin teille Miss Matildan, unelman ensiaskeleen. Vuoden 2015 ensimmäiset viikot suunnittelin, pyörittelin asioita mielessäni ja paperilla, maistelin erilaisia nimivaihtoehtoja, istuin rannassa kivellä, katselin järvelle ja pähkäilin. Helmikuun koittaessa minulla oli yhdenlainen konsepti valmiina päässäni, joten pystyin avaamaan Facebook-sivun ja herättämään Miss Matildan henkiin.

mm_vuosi7

Mitä sen päivän jälkeen sitten on tapahtunut?

Sanotaanko, että ainakin olen ehtinyt tottua Matildan olemassaoloon siinä määrin, että tuntuu hassulta, ettei häntä vielä viime tammikuussa ollut olemassa. Vuoden aikana on ylipäätään tapahtunut monta isoa asiaa, joista on nopeasti tullut kiinteä osa elämääni, ja Miss Matilda on yksi niistä. Olen tietoisesti yrittänyt raivata aikatauluihini viikoittain tilaa Matildan eteen työskentelemiselle, mikä on välillä ollut helpompaa ja välillä lähes mahdotonta. Tämän vuoden tavoite onkin saada aikaan oikeasti toimivat työrutiinit. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen siihen, kuinka paljon olen vuodessa tehnyt.

Mitä puhtaasti myyntiin tulee, eihän sitä mitenkään päätähuimaavasti ole ollut – mutta sen verran, että ihan yllätyin, kun laskeskelin kaiken yhteen. Omasta näkökulmastani jäin reilusti plussalle. On siis jotain mistä jatkaa, ja rohkein mielin jatkankin! On sellainen olo, että kyllä tästä hyvä tulee – eikä se oikeastaan ole yhtään hullumpi tässäkään vaiheessa.

mm_vuosi5

Vuoteen mahtui muutama myyntitapahtuma, joista erityisesti Säynätsalopäivät jäi mieleen kohokohtana: aurinkoa, järvimaisemia, hymyileviä ihmisiä, paljon tuttuja ja mukavasti myyntiä. Joulunalusen tapahtumat – samoin kuin muut tärkeät menoni – tuntuivat taas keskittyvän kaikki samalle viikonlopulle. Onneksi oli kuitenkin Jyväskylän yliopiston joulutori! Se olikin hauska kokemus sikäli, että opiskelijaelämä ja Miss matilda ovat usein olleet minulle tavallaan kaksi vastakkaista voimaa, joita on vaikea sovittaa yhteen, ja joulutorilla ne menivät suloisesti sekaisin. Se teki ihan hyvää ajattelullekin.

Olen käynyt markkinapöydän yli kymmeniä vilkkaita keskusteluja koruistani, käsitöistä, yrittämisestä ja elämästä yleensä. Moni innostuu kertomaan omista harrastuksistaan tai ideoista, joihin on hiljattain törmännyt. Noista keskusteluista saan aina valtavasti iloa, ja jokainen idea jää korvan taakse. Myös elintärkeää palautetta tulee, ja se painetaan tiukasti mieleen.

mm_vuosi2

Olen huomannut, että on hyvin vaikea selittää, mitä oikeastaan tekee, kun ei ole oikea yrittäjä. “Myyn käsitöitä” on aika lattea ilmaus eikä kerro oikein mitään siitä, kuinka järjestäytyneesti ainakin pyrin Miss Matildaa pyörittämään. “Minulla on…” niin mikä? Pikku käsityöbisnes? Kuulostaa jotenkin hämäräperäiseltä. Vuoden 2016 iso kysymys onkin, tehdäkö tästä virallisempaa. Mielessä kytee ajatuksia, mutta mitään en ole lyönyt lukkoon, enkä haluakaan ennen kuin olen tehnyt vielä lisää researchia. Juuri nyt on aika kutkuttava epätietoisuus siitä, missä sitä ollaan vuoden päästä. Kuvitella – koko vuosi edessä, täynnä mahdollisuuksia!

(Mitä jos vuoden päästä voinkin oikeasti kutsua itseäni käsityöyrittäjäksi? Ajatus pulpahti äsken päähän ja sydän jätti pari lyöntiä väliin.)

mm_vuosi1

Juuri nyt Miss Matilda on minulle tapa kokeilla kaikenlaisia ideoita ja tunnustella, mikä on kaikista ominta. Vuoden verran perustuksia rakenneltuani voin todeta, että ne alkavat jo kestää vähän hyppimistä ja heilumista. Juuri nyt Miss Matilda myös näyttää samalta kuin pääni sisässä – ja siitä olen onnellinen.

Kiitos vuodesta 2015, kaikesta kannustuksesta, tuesta ja kauniista sanoista!

Täältä tullaan, 2016!

Kiitos

Muistoja viime kuukausilta:

A whole year has passed since I brought Miss Matilda into light – the first step of realising my big dream of my own craft business. I spent the first few weeks of 2015 sketching and planning, pondering over names; sitting on a boulder by the lake, staring at the opposite shore, dreaming and scheming. Come February, I had it planned to the extent that I could open a Facebook page and tell the world about it.

In a year, I’ve got so used to the presence of Miss Matilda in my life, that it feels weird to think she wasn’t around last January. I’ve made a conscious effort to find time for Matilda weekly; sometimes it’s worked, on other times definitely not. All in all, I’m still pleased with how much I’ve managed to do, and will keep creating a good working routine this year.

Obviously, the amount of sales isn’t exactly tremendous, but big enough to surprise me when I summed it all up. So there’s something to go on with, and I’m feeling positive about the new year. I’ve also had experiences that can’t be measured by money: all the conversations over my little table a fairs have brought me such joy and a ton of new ideas.

I’ve found out it’s extremely difficult to explain what you’re doing when you’re not officially an entrepreneur. Can I call it a craft business or not? (I have been calling it that, but in Finnish I find it even more difficult.) So the big question is whether or not to make it more official. I have a constant stream of thoughts about the matter running through my head, but I still want to do more research before I decide anything. (Having said that, the thought of maybe, possibly, being a real craftswoman this time next year just made my heart skip a few beats. Wouldn’t that be something?)

Right now Miss Matilda is a way for me to try out new ideas and find out what motivates me the most. The foundations I’ve laid during the first year do stand up to a little shaking.  Right now, Miss Matilda also looks like it does in my head, and that makes me oh so happy.

A huge thank you for all the support and kind words during Miss Matilda’s first year!

2016, here I come!

Some memories to look back on:

Oikein nurin eiku

mistakes1

Tein pari joulua sitten pikkusiskolle ison, pehmoisen kaulurin tällä ohjeella. Neuloksen nimi on englanniksi mistake rib – kuvaava nimi, sillä periaatteessa kyseessä on joustin, jossa oikeat ja nurjat vaihtelevat kuin pikkuisen hutiloiden tehtynä. Tuloksena on ihanan muhkea, tavallista joustinneuletta paksumpi neulos, johon suorastaan tekee mieli hautautua. (Miltähän tuntuisi mistake rib -peitto jostain superlangasta? Hmmm…) Kaiketi tälle joku nimi on suomeksikin olemassa – saa valaista tietämätöntä!

mistakes2

Matkijanärhipinssinkin tekaisin kutistemuovista kauluria koristamaan.

mistakes4

Männäjouluna aattoaamuna Joulupukin kuumaalinjaa katsellessani kaipasin jotain puikoille, ja löysin samat paksut pyöröpuikot, joilla aikoinaan tikuttelin siskon vihreän kaulurin. Päätin tehdä samanlaisen vähän kapeampana versiona. Lankakorista löytyi tarpeeksi paksuja langanloppuja, jotka vähän ohuempiin yhdistettynä sopivat passelisti puikkojen kokoon. Väritkin istuvat aika hyvin toistensa seuraan; jotain hyötyä siis siitäkin lempivärien hamstrauksesta! Mielialan mukaan kaulurista voi kääntää aina vähän erivärisen puolen esiin.

mistakes3

Minusta on jännää, miten huiveihin, sukkiin ja muihin tuntuu neuloutuvan aina enemmän kuin pelkkää lankaa. Vihreässä kaulurissa on joulunalusen suloista hoppua sekä Bilbo Reppulin seikkailuja muistona siitä, kun pari päivää ennen joulua neuloin kamalaa kyytiä olohuoneen nojatuolissa Hobittia katsellen. Tässä viimeisimmässä taas on niitä jouluaaton perinteisiä lastenohjelmia ja Philomena-elokuva illalta, kun masu oli täynnä hyvää ruokaa, paketit avattu ja muuta ei tarvinnut kuin istua ja siirrellä silmukoita puikolta toiselle.

mistakes6

Viime viikkojen pakkasilla kauluri on ollut kovassa käytössä. Paksun hupun ympärillä se on vähän venynyt, mutta ajaa edelleen asiansa loistavasti. Hauskinta on, miten värien lisäksi myös kaulurin muodon voi päättää: lämpöisesti kaksinkerroin, vähän asusteellisemmin nelinkerroin – tai kommandopipomaisesti ihan vaan yksinkerroin. No heh.

Aika helpolla ja tuosta vaan lonkalta syntyi ehkä talven paras huivi.

mistakes7

A couple Christmases back, I made my sister a soft & chunky green cowl in mistake rib (you can find the pattern here). I love how, compared to a regular rib, the so called mistakes in the mistake rib give it more texture and dimension – make it something you just want to bury yourself in. (I also made the Mockingjay pin, but that’s another story.)

So last Christmas Eve, I felt like casting on. I came across the same circular needles I used for my sister’s cowl and decided to make another with a slightly smaller amount of stitches. The yarn stash provided a nice selection of favourite hues to play with; I always worked with two yarns at the same time, one bulkier and the other a bit finer, joining in new colours whenever I felt like it. So now I can turn the cowl over every time I want to show a new colour combination. There are also many ways to wear the cowl: fold it once for warmth, fold it twice for a bit more accessory-like look, or just keep it unfolded for a personal take on a balaclava. Or not.

Is it just me, or do you also feel like it’s never just yarn that knits into all these socks, scarves and whatnot? In my sister’s cowl, there’s also the sweet little hurry of the days preceding Christmas, and a pinch of the adventures of Bilbo Baggins from the time I knitted away watching The Hobbit. The latest cowl, on the other hand, has the heavenly drowsiness of the night of Christmas Eve, when the presents have been unwrapped, a delicious meal has been enjoyed and there’s nothing else to do than move stitches from one needle to another. That’s sure to keep me warm this winter.

Valkea kuin lumi

maalitussi7

Joulun alla investoin valkoiseen maalitussiin. Ajattelin antaa kapineelle mahdollisuuden siitä huolimatta, että lapsuudesta on paljon huonoja muistoja ravistettavista ja pumpattavista kulta- ja hopeatusseista, joista ei ensin tullut väriä ollenkaan ja sitten yhtäkkiä ihan liikaa. (Siinä sitä sitten oltiin, kultaa pitkin joulukorttia ja sormia ja pari tahraa poskessakin.)  Tällä kertaa homma ei onneksi levinnyt käsiin – liekö tusseissa tapahtunut kehitystä vai tekijä viisastunut muutaman vuoden?

maalitussi2

maalitussi6

Olin pitkin joulukuuta kuljetellut kassissani pilttipurkkia aka tuikkukupperoista, jota tarvittiin kuoron joulukonserteissa. Eräänä iltana iskin tussin purkin kylkeen ja huomasin, että siihenhän se väri tarttuu. Päässä soinut kuorokappale siirtyi melkein itsestään lasiin ja sopi siihen kuin nakutettu. Samat sanat tuli raapusteltua sitten useampaan purkkiin, niin pieneen kuin isoonkin. (Kyseessä on Metsien joulu, Lauri Pohjanpään teksti, joka hyppäsi blogiinkin jouluaattona. ♥)

Muistin ostaneeni pari puista sydäntä koristeltaviksi ja uumoilin valkoisen sopivan niihinkin. Niinhän se sopi ja muotoutui vähän kirjoneulemaisiksi kuvioiksi. Valkoinen ja vaalea puu on ehkä yksi kauneimmista väriyhdistelmistä, mitä tiedän.

maalitussi1

maalitussi5

Yksi ystävä sai kolmen pienen tuikkupurkin sarjan, joista jokainen kantoi jouluista sanaa: lunta, rauhaa ja valoa. Parille tein vähän isomman purkin täytteeksi letitettyjä piparitikkuja valkosuklaalla, suklaaströsseleillä, Marianne-rouheella ja kookoshiutaleilla. Yksi ainoa tussi ratkaisi monen paketin sisällön ja oli tänä jouluna jopa ahkerammassa käytössä kuin neulepuikot – ennenkuulumatonta!

Huomenna nappaan vielä kerran mukaan sen ihan ensimmäisen tuikkukupperon ja suuntaan pakkasessa kohti viimeistä joulukonserttia.

Valkeat hahtuvat hiljaa leijaa

maalitussi4

In December, I invested in a white paint marker – despite being traumatised in childhood by those gold & silver markers that didn’t function at first and then spilled their whole contents on you. I thought I’d give one a chance, which was a wise decision, since the marker ended up solving most of my gift problems this Christmas.

I’d been carrying a baby food jar in my bag, as we needed them as tea light holders in our choir’s Christmas concerts. One evening, I tried the paint marker on the jar and scribbled some lyrics from a choir song that was stuck in my head. It looked surprisingly good, so I found some more jars, small and big, and kept on scribbling. For one friend, I made a set of three little tea light holders, each with a Christmassy word on it: snow, peace, and light. For two others, I filled the jars with some braided gingerbread sticks dipped in white chocolate, chocolate crush, and coconut flakes. Then I moved on to some wooden hearts I had bought for decorating, and drew some Fair Isle like patterns. The combination of white and light wood is so delicate and beautiful!

Tomorrow I will take the first little jar I made and head for the last Christmas concert – wrapped up warm against the freezing -25 degrees Celcius. (I do love it, really! ♥)