Tuliterä bullet journal antaa tilaa uudistua

bujo2019_10

Kesä on aina minulle bullet journalista toiseen siirtymisen aikaa. Kulutan yhden Leuchtturm 1917 -muistikirjan loppuun melko tarkasti vuodessa, ja vaihto on osunut yleensä kesä- ja heinäkuun taitteeseen. Nyt valmistumisen jälkeen olen käyttänyt bujoa laiskanpuoleisesti, joten kuorin uusimman kirjani kääreistä vasta elokuuhun siirryttäessä. Sekin on vanha tuttu Lettu, vaikka haaveilin vähän Moleskinen kokeilemisesta. Pistesivuisen löytäminen osoittautui kuitenkin hankalaksi – ja lisäksi sain valmistujaislahjaksi lahjakortin Harjun paperiin, mikä ratkaisi asian Leuchtturmin hyväksi. (Kiitos, Elina!)

Valmistuminen muuttanee bullet journalin käyttöäni isomminkin. Elämäntilanne muuttuu, joten entiset sivumallit ja systeemit eivät todennäköisesti toimi. Tässä välivaiheessa olen lakannut esimerkiksi käyttämästä vanhoja viikkosivujani (joista lisää myöhemmin), sillä kuukausi aukeamalla riittää tämänhetkisille menoille paremmin kuin hyvin.

Ja välivaiheista puheen ollen: vaikka bujo on ollut kohtalaisen vähällä käytöllä kesän aikana, juuri tällaisissa kohdissa se lopulta näyttää myös hyödyllisyytensä. Kun elämässä ei ole selkeää rutiinia ja tulevaisuus on hämärän peitossa, kaaosta voi tasoittaa ja tulevaa käsitellä oman muistikirjan rauhassa.

bujo2019_2

bujo2019_7

bujo2019_1

bujo2019_6

bujo2019_11

Uudessa kirjassa minulle on tärkeää kevyesti toteutettava visuaalinen puoli. Estetiikkahan ei ole mitenkään pakollinen osa bullet journalia, mutta minulle oma muistikirjani on myös yksi luovuuden lähde ja kohde. Siitäkin huolimatta sen täytyy pystyä elämään arjessa. Saatan aloittaa aukeaman liimaamalla sille pari kuvaa, piirtämällä jotain tai heittelemällä washi-teippiä sinne tänne, ja tekstit asettuvat niiden lomaan. Tällä hetkellä tuntuu hyvältä jättää ilmaa asioiden ympärille.

Habit tracker minulla on ollut aiemmin viikkosivuilla, mutta nyt karsin sitä ja jätin jäljelle vain hyvinvointiin liittyvät asiat. Niitä seurasin vanhoissa trackereissanikin eniten, kun taas muut rastit ruuduissa jäivät vain rasteiksi.

Testaan myös blogin julkaisukalenteria ja yritän kiihdyttää tahtia yhteen postaukseen viikossa. Minulla on aiemmin ollut lista aiheideoista, mutta nyt otin käyttöön suunnitelman, vaikkakin yksinkertaisen sellaisen: rivi per viikko, jokaiselle yksi aihe. Katsotaan, miten tytön käy.

bujo2019_5

bujo2019_4

bujo2019_8

bujo2019_3

bujo2019_9

Siirtyminen muistikirjasta toiseen on yhtä yksilöllistä kuin bullet journalin käyttäminen yleensä. Tässä kuitenkin muutama vinkki, jotka olen itse kokenut käyttökelpoisiksi siirtymävaiheessa.

Käy vanha kirja läpi ja merkkaa ne sivut, jotka haluat siirtää uuteen. Tällaisia voivat olla esimerkiksi listat, jotka ovat kesken: minä siirsin blogin aiheideani uuteen julkaisukalenteriin. Mieti kuitenkin tarkkaan, mitä tarvitset vastedeskin. Jotain voi myös jättää taa.

Tässä kohtaa on myös hyvä mahdollisuus miettiä, toimivatko vanhan bujon sivumallit. Tuleeko sinun käytettyä bullet journaliasi säännöllisesti? Koetko sen käytön hankalaksi? Ovatko mallit aikansa eläneitä? Voi hyvin olla aika kokeilla jotain uutta. Pinterest pursuilee erilaisia journaleita, joista voi löytää inspiraatiota omaansa. Myös Instagramissa voit etsiä malleja esimerkiksi hashtageilla #bulletjournalmonthlylog, #bulletjournalweeklylog ja niin edelleen. 

Älä turhaan stressaa sitä, mihin kohtaan vuodenkiertoa siirtymä ajoittuu. Tietysti, jos sinulle tuo mielenrauhaa aloittaa puhtaalta pöydältä vuodenvaihteessa tai muussa itsellesi luontevassa kohdassa, on sekin täysin sallittua. Hanki alkuun vaikka ohuempi vihko ja vaihda uudenkarheaan, kun sen aika tulee. Aloittamista ei ainakaan kannata lykätä sen vuoksi, ettei käsillä ole Uuden Aikakauden Alku. (Vaikka juuri nythän monelle on! Aloita siis vaikka heti!)

Miltä sinun kalenterisi tai muistikirjasi näyttää nyt, syksyn hiljalleen lähestyessä?

bujo2019_12 (1)

Summer, for me, is the time of moving from one Bullet Journal to the next. One Leuchtturm 1917 notebook lasts me more or less 12 months, so the time of migration is pretty set. This time, though, I don’t know what my new journal will end up looking like. After graduation, my life hasn’t yet settled into new routines, but when it does, those routines will most likely require new kinds of time management. For now, I’m using a monthly calendar spread instead of my old weekly pages, as my comings and goings fit more than nicely on one spread.

And speaking of things changing: it is right at these times the Bullet Journal brings forth its skills for chaos management. 

With this journal, I’m trying to go for stress-free visuals. My journal is my happy creative place, and I like to start with a picture or two, maybe a doodle, some washi tape here and there, and work around that. Negative space also feels refreshing at the moment.

A couple of new features I’m trying out are a wellness tracker and an editorial calendar for my blog. I used to have a habit tracker on my weekly pages, but I’ve now stripped it down to just the things that have to do with my wellbeing and dropped everything I wasn’t paying attention to anyway. The editorial calendar has a post-a-week schedule – we’ll see how that goes!

Making the move from one journal to the next is as individual as your Bullet Journal itself, but here are a few tips I’ve found useful over the years.

  • Go through your old journal and mark the pages you want to move to the next one. Be critical: only keep what you need.
  • This is also a good chance to assess if your old layouts or systems are outdated or difficult to use. It could be the time for something new. Try Pinterest for inspiration, or search Instagram for #bulletjournalmonthlylog, #bulletjournalweeklylog and so on.
  • Don’t fret about whether or not it’s a logical time of year to start a new journal. If starting at New Year brings you a sense of calm, by all means, go for it, but don’t put off starting in the first place. You can always begin with a thinner journal and switch when the time comes.

How is your journal looking now, as we slowly move on to a new autumn?

Älä hättäile, sanoi lammas

lampaat1

lampaat5

lampaat4

lampaat_mv2

lampaat7

lampaat_mv1

lampaat2

lampaat8

Meillä päin ahkeroi lauma pörröisiä kesätyöntekijöitä. Kaupunki palkkasi keväällä muutaman kymmenen lammasta tekemään selvää valloilleen päässeestä jättipalsamista, ja ainakin päällisin puolin näyttää, että ne ovat hoitaneet hommansa perusteellisesti. Samalla lähipusikosta on tullut Lammasmetsä, jossa voi läpikulkumatkalla saada annoksen elukkaterapiaa.

Kävimme alkukesästä etsimässä lampaita kameran kanssa ja löysimme ne puolivarjoisasta notkelmasta päiväunilta. Suut kävivät koko ajan, eli työt hoituivat, mutta hyvin leppoisasti ja turhaan hätiköimättä. Siinä torkkumisen lomassa.

Ihailtava asenne, mietin.

There’s a bunch of fluffy summer workers in town. The municipality hired a flock of sheep to take care of overgrowing Himalayan balsam, and they seem to be good at what they to. We met them in the middle of an afternoon nap one day in early summer, huddled together in a safe secluded spot, mouths constantly munching away. Way to get stuff done stress free.

Elämäni kirjat: 25 tärkeää teosta matkan varrelta

kirjat25_4m

Opin lukemaan nelivuotiaana. Ennen sitäkin minulle luettiin ahkerasti kuvakirjoja ja kerrottiin iltasatuja, joten kirjat ja tarinat ovat olleet elämässäni läsnä alusta asti. Alakouluikäisenä kävin äitini ja siskoni kanssa kirjastossa joka kuukausi ja lainasin aina tasan kymmenen kirjaa. Kävi tärkeäksi lukea PALJON. Pikakelaus kymmenen vuoden päähän, ja päädyin opiskelemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta. Ei ehkä yllättänyt.

Bibbidi Bobbidi Book -blogin Laura teki keväällä videon, jossa listasi juuri alkaneen kolmannenkymmenennen elinvuotensa kunniaksi kolmekymmentä elämänsä kirjaa. Innostuin ideasta niin, että oma listani syntyi kymmenessä minuutissa flunssaisen iltasuihkun jälkeen yhden aikaan yöllä. Minun listallani on ikäni mukaisesti 25 kirjaa, vaikkei listan kronologia etenekään aivan vuosi vuodelta.

kirjat25_1

1. Astrid Lindgren: Se pikkuinen Lotta
On totta kai lähdettävä liikkeelle kirjasta, josta olen saanut nimeni. En ollut lapsena ihan yhtä tulta ja tappuraa kuin kirjan Lotta, enkä muuttanut naapuriin, vaikka ajatus tuntuikin kutkuttavalta – varsinkin se, kuinka lounas saapuu ikkunasta korissa. Tiettyä tuittupäisyyttä minussakin kuitenkin oli.

2. Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen -kirjat
Viirun ja Pesosen tarinat kuuluvat rakkaimpiin kuvakirjoihini. Myös saman parivaljakon seikkailuista kertova video on meillä kulutettu lähes puhki. Tietyt kuvat, kuten naapurin Kososelta näyttävä hauki, ovat piirtyneet verkkokalvoille loppuelämäksi. Voin nyt myös vahvistaa, että Nordqvistin kanakuvaus on yllättävän realistinen.

3. Mauri Kunnas: Koiramäki
Mauri Kunnaksen kirjoja on meillä hyllyssä pitkä rivi, mutta iso Koiramäki-yhteisnide on ehkä se kaikista tärkein. Vanhan ajan elo kiehtoi pienenä, ja siksi tykkäsin leikkiä Koiramäkeä: vein muun muassa kuvitteellisille eläimille heiniä (huovutusvillaa ihanissa voimapaperikääreissä, jotka jo itsessään toivat oikeanlaista tunnelmaa).

4. Hannele Huovi: Urpo, Turpo ja hirmuinen ÄM
Urpo ja Turpo kuuluvat lapsuuteni klassikkohahmoihin niin kirjojen lehdillä kuin telkkarissakin. Hirmuinen ÄM -kirjaa muistan lukeneeni itse lukuisia kertoja. Huovin huumori on ihanaa, se naurattaa niin iltasadun kuulijaa kuin lukijaakin.

5. J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
Nyt pääsemme asian ytimeen. Sain ensimmäisen Harry Potterini lahjaksi tätini mieheltä kuusivuotiaana, joulukuussa 2000, ja elämäni muuttui kertaheitolla. Muistan yksityiskohtaisesti tilanteen, jossa avasin paketin, ja etenkin sen tunteen, jonka kirjan näkeminen loi pikkuiseen minuun. Siitä ei ollut taikuus kaukana – se oli ehkä oma henkilökohtainen Tylypahkan-kirjeeni. Harry Potter -sarja on vaikuttanut minuun enemmän kuin mikään muu yksittäinen asia.

kirjat25_5m

6. Timo Parvela: Ella-kirjat
Alakoulun ensimmäisillä luokilla Ellat olivat parasta, mitä luokkahuoneen kirjahylly tarjosi. Opettajaäitini kanssa nauroimme ääneen Ellan luokan teatteriretkelle ja muille toilailuille – kummallekin löytyi kirjoista samaistumispintaa.

7. Merri Vik: Lotta-kirjat
Niin kuin Lauran listalla olivat Laura-kirjat, on minullakin kirjasarja kaimastani. Omat kappaleeni Lotta-kirjoista oli hankittu kirjaston poistomyynnistä; muistelun ja googlettelun perusteella hyllyssäni olivat mahdollisesti Niin Lotan tapaista, Suoraan asiaan, Lotta! sekä Lotta on aina Lotta. Päähenkilö Lotta oli kirjoissa vanhempi kuin minä lukiessani, ja teini-ikäisen elämä vaikutti jännittävältä.

8. Vivienne Boulton: Nukkekotikirja
Kun 9-vuotiaana innostuin miniatyyreista, tämä nukkekotiharrastajan klassikkokirja oli iso inspiraation lähde. Kirjan pohjalta loin ensimmäiset suunnitelmani isosta viktoriaanisesta nukkekodista vihkoon, jonka ensimmäiselle sivulle olin kirjoittanut isäni viisaan varoituksen: “Huom! Nukkekodin tekeminen kestää kymmenen vuotta!” Spoiler alert: se voi kestää kauemminkin.

9. L. M. Montgomery: Pieni runotyttö
Pieni runotyttö ehti odottaa kirjahyllyssäni jokusen vuoden ennen kuin kasvoin sopivan ikäiseksi ymmärtämään sen ihanuuden. Sitten löysinkin vahvasti itseni Uuden kuun Emiliasta. Minulla oli jossain vaiheessa pieni musta muistikirjakin, ihan niin kuin Emilialla.

10. C. S. Lewis: Velho ja leijona
Luin Narnia-kirjat jonain kesänä alakouluiässä, ja etenkin ensimmäisen Narnia-elokuvan ilmestyessä elin tarinaa intensiivisesti. Pidän muistakin sarjan osista, mutta Velho ja leijona on ikuinen lempparini. Vielä jonain päivänä luen koko tarinan kronologisessa järjestyksessä, joka on eri kuin kirjojen ilmestymisjärjestys.

kirjat25_2m

11. Tomi Kontio: Keväällä isä sai siivet
Tomi Kontion Austraasia-trilogia osui minulla juuri siihen kohtaan, jossa luin kirjoja aivan hengästyttävää tahtia. Iso osa tuon ajan kirjoista on jäänyt vain merkinnöiksi lukupäiväkirjaan, mutta Keväällä isä sai siivet teki ison vaikutuksen. Olen sittemmin, jo aikuisena, ostanut sen omaan kirjahyllyyni ja lukenut uudelleen. Jatko-osat, Austraasian viimeiset lapset ja Maan veli, luin lapsena myös, mutta ensimmäinen osa oli minulle se tärkein.

12. Cornelia Funke: Mustesydän
Mustesydän on kirja, joka kertoo kirjoista, ja se jos mikä innoitti kaltaistani lukutoukkaa. Ajatus siitä, että ääneen lukemalla kirja herää eloon ja todellisuus ja tarina vaihtavat paikkaa, oli huumaava. Luin Mustesydämen useampaan otteeseen, sillä aina uuden jatko-osan aloittaessani olin ehtinyt unohtaa edeltävän tarinan yksityiskohdat ja jouduin palaamaan alkuun. Sarjassa on onneksi vain kolme kirjaa.

13. Stephenie Meyer: Houkutus
Minullakin oli oma intensiivinen Twilight-vaiheeni, joka kesti jotakuinkin yläkoulun verran. Sarjan ensimmäinen osa vei jalat alta, kuten monelta muultakin. Olen palannut siihen myöhemminkin ja vähän guilty pleasure -hengessä kyllä nauttinut lukukokemuksesta. Lisäksi olen jopa akateemisessa maailmassa puolustanut ystäväni kanssa Twilightin paikkaa ja nuoruuden fanituksen kohteiden merkityksellisyyttä.

14. Suzanne Collins: Nälkäpeli
Twilight-sarjan valtakausi elämässäni päättyi, kun sen paikan vei Nälkäpeli-sarja. Niin kuin Potterit (ja itse asiassa jossain määrin myös Twilightin), myös Nälkäpelin toi elämääni tätini mies, joka on minua paremmin perillä YA-kirjallisuuden, fantasian ja scifin uusimmista tuulista. Nälkäpelin idea, tarina ja teksti veivät suvereenisti mukanaan, ja ensimmäinen kirja piti ahmia parissa päivässä.

15. Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen
Harry Potterien suomentajan Jaana Kapari-Jatan kädenjälki on minulle tutumpaa kuin kenenkään muun kääntäjän. Kun Kapari-Jatta julkaisi oman kirjan Pottereiden kääntämisestä, se oli pakko lukea. Kaikki teoksessa esitellyt luovat käännösratkaisut ja kuvaus kääntäjän elämästä loivat minulle uuden toiveammatin. Hainkin opiskelemaan kääntämistä, mutta päädyin sattuman kautta toisaalle. Ala kiinnostaa kuitenkin edelleen.

kirjat25_6

16. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Löysin Jane Austenin lukioikäisenä. Ensimmäisenä luin Kasvattitytön tarinan äidinkielen kurssille, mutta tähän on pakko listata kuitenkin Ylpeys ja ennakkoluulo, se isoin ja tärkein. Myös Neito vanhassa linnassa kuuluu henkilökohtaisiin suosikkeihini.

17. Brian Sibley: Harry Potter Film Wizardry
Tämä Harry Potter -elokuvien tekemisestä kertova kirja on yhtä visuaalista ilotulitusta, ja sen pariin palaan edelleen inspiraation perässä. Minulla on toinenkin vastaava kirja, järkälemäinen Harry Potter: Page to Screen, mutta Film Wizardryn uskomaton ulkoasu on rakastamani MinaLima Designin tekosia, ja siksi se vie näistä kahdesta voiton.

18. Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Iiris Lempivaara oli eräässä vaiheessa minun ja ystäväni kirjallinen voimahahmo. Pulkkisen kirjan melankolisuus, oivaltavuus ja toiveikkuus toivat lohtua ja iloa.

19. Elias Lönnrot: Kalevala
Luin kansalliseepoksemme yliopistossa kirjallisuuden kurssille. Siinä riitti työmaata, mutta samalla innostuin ja inspiroiduin. Tuo lukukierros tuntui pintaraapaisulta, ja haluan vielä sukeltaa syvemmälle Kalevalan maailmaan.

20. Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
Kuuntelin Mrs. Dallowayn englanninkielisenä äänikirjana erään joulun alla, ja kuuntelukokemuksesta tuli meditatiivinen matka tajunnanvirran maailmaan. Rakastan tapaa, jolla kirjan näkökulma leijailee henkilöhahmosta toiseen kuin tuulen mukana. Tarina virtaa, mutta tunnelma on pysähtynyt.

kirjat25_3

21. Tiina Raevaara: Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle
Yksi yliopistoaikainen kurssikirja täytyy saada listalle mukaan, ja se on itseoikeutetusti Tiina Raevaaran Tajuaako kukaan?, joka on ainoa omaan hyllyyn hankkimani kurssikirja. Raevaara kirjoittaa yleistajuistamisesta, no, yleistajuisesti ja viihdyttävästi niin, että kirjaa lukee aivan mielikseen. Sain teoksesta ideoita myös muuhun kuin tieteestä kirjoittamiseen.

22. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä
Kun kesällä 2017 päädyin harjoitteluihin kirjankustantamoihin, oli yksi parhaista työtehtävistä lukea Pasi Ilmari Jääskeläisen Väärän kissan päivän keskeneräinen versio ja tehdä huomioita siitä, milloin alan arvata juonen suuntaa ja loppuratkaisua. Tarinalle tarvittiin tuoreet silmät, ja luin sitä aivan lumoutuneena. Valmis kirja on tietysti vieläkin parempi.

23. Lars Svendsen: Yksinäisyyden filosofia
Yksinäisyyden filosofia on minulle tärkeä ennen kaikkea tekoprosessinsa vuoksi. Kirja on käännetty norjasta, ja suomennoksen kustannustoimitusta tehdessäni pyörittelin niin norjankielistä alkutekstiä, tuoretta suomennosta kuin muistaakseni ruotsinkielistä versiota. Toimitusvaiheessa piti kääntää suomeksi vielä muutama alkuteoksessa englanniksi ollut kirjallisuussitaatti, ja kääntäjän ollessa kiireinen homma osoitettiin minulle. Niistä sitaateista tuli ensimmäiset (ja toistaiseksi viimeiset) julkaistut käännökseni, ja niiden myötä sain myös nimeni kirjan nimiösivulle. Sydän läpättää vieläkin.

24. Lewis Carroll: Alicen seikkailut ihmemaassa
Olen vasta palannut pitkältä sukellukselta kaninkoloon, joten tottahan Alicen seikkailut ihmemaassa on ansainnut paikkansa elämäni kirjojen listalla. Olen tehnyt sekä kandidaatintutkielmani että nyt graduni teoksesta, ja Alicen tarinasta sen kun avautuu uusia puolia ja kummallisuuksia. Naurattaa, että ennustin yliopistovuoteni jo penkkareissa, joissa jostain kumman syystä pukeuduin herttakuningattareksi.

25. Katherine Mansfield: The Garden Party and Other Stories
Viimeisenä on viimeisin rakkauteni, sekin koulua varten luettu. Katherine Mansfieldin novellikokoelma teki sellaisen vaikutuksen, että aion tilata kirjan omaan hyllyyni jonain ihanana käytettynä painoksena. Sen viipyilevät kuvat ja pieneltä vaikuttavien kokemusten ja hetkien venyttäminen suuriksi sai minut ihastumaan.

Tässä oli 25 tärkeää teosta ja sarjaa oman elämäni varrelta. Miltä sinun listasi näyttäisi? Millaiset kirjat ovat muokanneet sinua ja matkaasi?

I learned to read at the age of four. Even before that, I was read to extensively, so books and stories have been a part of my life right from the start. As a child, I read everything and everywhere. Fast forward a decade, and I ended up studying Finnish and literature. Not surprised, to be honest.

A few months back, Laura from Bibbidi Bobbidi Book made a video about 30 books that have shaped her almost 30 years. The idea intrigued me – so much so, that my own list was compiled in ten minutes the following night (at 1 am). While not strictly a year-to-year list, it consists of 25 books to celebrate my 25 years.

1. Astrid Lindgren: Lotta on Troublemaker Street
We’ll start at the beginning: the book that gave me my name. I wasn’t as headstrong as Lindgren’s Lotta, and I didn’t move to live with my next door neighbours, but there was a certain stubbornness, alright.

2. Sven Nordqvist: the Pettson and Findus series
Both the picture books and a video tape of Pettson & Findus’ adventures are almost worn through in our family – with the scariest pictures forever etched on our minds (think enormous pike with the looks of the angry neighbour).

3. Mauri Kunnas: Doghill
There probably isn’t a nursery bookshelf in Finland that doesn’t have a book by Mauri Kunnas in it. Ours has several, but the most important one is the collection of three Doghill stories that often inspired me to play ‘the old times’.

4. Hannele Huovi: Urpo, Turpo ja hirmuinen ÄM (‘Urpo, Turpo and the horrendous M’)
Urpo and Turpo, a teddy bear team, are another childhood classic, read at bedtime by my parents and later by myself. Their humour is perfect to keep readers of all ages entertained.

5. J. K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher’s Stone
Now we’re getting to the heart of the matter: at six years old, I received my first Harry Potter book as a gift, and my life was forever changed. I remember the occasion in detail, including the mysterious feeling of magic in the air. In a way, it was my Hogwarts letter. The series has had an effect on my life like nothing else has.

6. Timo Parvela: the Ella series
In the first and second grade, the Ella books were the best thing our classroom bookshelves held. Filled with amusing stories about the fun and games of Ella, her class and her teacher, they made both me and my mum (a primary school teacher) laugh out loud.

7. Merri Vik: the Lotta series
I had three books from the Swedish series about Lotta, a teenager who has a knack for getting in trouble. Lotta in the books was older than me at the time, and the life of a teenager felt both distant and cool.

8. Vivienne Boulton: The Dollhouse Decorator
This book gave me a lot of inspiration when I first got into miniatures at the age of nine. I had a notebook for planning my big Victorian dollhouse, and on the first page, I wrote a piece of advice my dad gave me: “Note: it can take ten years to finish a dollhouse.” Spoiler alert: it can take longer.

9. L. M. Montgomery: Emily of New Moon
Emily waited patiently in my bookshelf for me to grow old enough to understand her sweetness. When I did, I strongly identified with her – and still do.

10. C. S. Lewis: The Lion, the Witch and the Wardrobe
One summer during primary school, I read all the Narnia books, and after the 2005 film came out, I had a pretty intense Narnia phase. Although I like the whole series, The Lion, the Witch and the Wardrobe is my forever favourite. One day, I’ll reread the books in chronological order.

11. Tomi Kontio: Keväällä isä sai siivet (‘Dad got wings in the spring’)
The Austraasia trilogy by Finnish writer Tomi Kontio hit the point in my life when I was reading books at a frantic speed. A lot of the books from that time have faded from memory, only lingering as entries in my reading diary, but this one stuck – and even found its way to my bookshelf years later.

12. Cornelia Funke: Inkheart
A book about books? Yes please. The way stories and reality switch places in Funke’s books was captivating to an 11-year-old me. I kept re-reading Inkheart, as by the time I got my hands on the next book, I’d forgotten the details of the previous ones and had to go back. Luckily it’s only a trilogy.

13. Stephenie Meyer: Twilight
I, too, went through my Twilight phase – how could I not have? I admit still enjoying the series in a guilty pleasure sort of way, and have even defended Twilight’s meaning for young fans in the academic world.

14. Suzanne Collins: The Hunger Games
Then came The Hunger Games and overtook Twilight. Brought to my life by the same person who introduced me to Harry Potter and later Twilight, too, the series had me devouring page after page, chapter after chapter.

15. Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen (‘Bubotuber and Pigwidgeon’)
Written by the Finnish translator of the Harry Potter series, this book is all about how she worked with Harry’s adventures. It made me dream about being a translator myself, and even though I ended up elsewhere, my fascination for the subject remains.

16. Jane Austen: Pride and Prejudice
I found Jane Austen in high school. Although Mansfield Park was the first book by her that found its way to me, the big one, Pride and Prejudice, has to have a place on this list.

17. Brian Sibley: Harry Potter Film Wizardry
An explosion of colour and visual candy, Film Wizardry shows the making of the Harry Potter films in vivid detail. It is designed by MinaLima Design of which I am a huge fan.

18. Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (‘Iiris Lempivaara’s restless and heavy heart’)
Iiris Lempivaara (‘Loveperil’) once was a sort of a literary power character for me and my friend, bringing comfort and joy in all her melancholy and insight.

19. Elias Lönnrot: Kalevala
I dived head first into our national epic on a literature course and barely scratched the surface. Journey to be continued.

20. Virginia Woolf: Mrs Dalloway
Mrs Dalloway read by Juliet Stevenson was the most meditative audio book experience I’ve ever had. I absolutely love the way the story floats through London like it’s caught in the wind – flowing, but still.

21. Tiina Raevaara: Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle (‘Does anyone get it? A guide to writing popular science’)
I’ll have to include one course book from uni – and it’ll have to be the only one I ever purchased for my own collection. Tajuaako kukaan? is an excellent book on popular science written by someone who practises what they preach.

22. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä (‘The day of a wrong cat’)
One of the best tasks during my summer at book publishing was to read the latest mystery by Pasi Ilmari Jääskeläinen and to spot the places where I began to put two and two together. I was as spellbound by the manuscript as I was later by the finished book.

23. Lars Svendsen: A Philosophy of Loneliness
This is another one from the publishing summer: the first published book that has words in it translated by me. There were some English literary quotes in the Norwegian original, and as the Finnish translator was busy, I was asked to translate them. So I did, and got my name on the first pages of the book.

24. Lewis Carroll: Alice’s Adventures in Wonderland
Why, of course Alice has to be on the list. Having done both my Bachelor’s and Master’s theses on Wonderland conversation, I’ve only just returned from quite a long dive into the rabbit hole. And I keep finding new oddities.

25. Katherine Mansfield: The Garden Party and Other Stories
The very last one’s school related, too: it’s one of the books I read for my last literature course. I fell in love with the way Mansfield treasures small moments and fleeting feelings, and I dream of finding a beautiful second-hand copy of the book.

These were 25 books from my 25 years of loving them. What would your list look like? Which books have shaped your story?

42 000 puolipistoa ja muita projekteja: nukkekotinäyttelyssä Keuruulla

mininäyttely3

Lähdinpä poikaystävän kanssa kesäretkelle, joka vei meidät muun muassa Keuruun kesägalleriaan, Pientä ja kaunista -nukkekotinäyttelyyn. Näyttely pitää sisällään niin kokonaisia taloja kuin pienoishuoneita ja puutarhojakin ja on nähtävissä vielä 3.8. asti. Esillä on esimerkiksi Nukkekotiyhdistyksen rintamamiestalo, jonka näin nyt ensi kertaa läheltä.

Olen kevään ja kesän aikana tehnyt paluuta nukkekotiharrastuksen pariin. Sain joululomalla niin vahvan idean ison nukkekotini pään menoksi, että sitä on pitänyt päästä toteuttamaan, mutta omalta osaltaan paluuseen vaikuttavat myös opintojen jääminen taa sekä hamassa tulevaisuudessa siintävä muutto isompaan asuntoon. Oli mukavaa päästä näyttelyyn näkemään pitkästä aikaa tuttujenkin tekijöiden töitä ja imemään inspiraatiota.

mininäyttely6

mininäyttely1

mininäyttely5

Huomasin jälleen innostuvani eniten niistä taloista ja huoneista, joissa on estetiikan tai historiallisen kulman lisäksi vähän jujua ja rosoa, jokin omaperäinen idea. Minusta on ihanaa, jos asukkailla on tarinansa, menneisyytensä ja tunteensa, jotka näkyvät talon toteutuksessa. Arjen kuvaus on minusta ihan parasta – se, ettei kaikki ole liian täydellistä. Että talo näyttää asutulta.

Ihastuin päätä pahkaa äiti-tytärtiimi Maija Salon ja Aino Joensuun töihin. Maijan ja Ainon mummula on osoitus siitä, että miniatyyrit voivat olla paljon muutakin kuin kauniita katsella – tässä tapauksessa tärkeä palanen suvun historiaa. Mummulaan on koottu asioita vanhempien ja isovanhempien elämästä, tärkeitä esineitä minikoossa, suvun tarinoita. Lisäksi talo on toki myös uskomaton taidonnäyte, jonka siro jälki ja tarkkuus löivät minut ällikällä. Totesimme näyttelyä esitelleen Maijan kanssa, että tässä hommassa ei vaivoja säästellä: mummulan olohuoneen matto oli vienyt 42 000 puolipistoa ja puolitoista vuotta, ja punakeltaisen emalikattilan maalausta varten oli rakennettu erityinen kattilanmaalauskone (josta löysin kuvankin Maijan ja Ainon vanhasta blogista).

mininäyttely2

mininäyttely4

mininäyttely7

Ainon rakentama Herra Mäyrän puutarha kasvihuoneineen antoi intoa oman puutarhapalstani laittoon, vaikka kukat ja kasvit eivät ole se ykkössuosikkini miniatyyrihommien joukossa. Nukkekotiyhdistyksen talosta löytyi asiaankuuluvasti projekti jos toinenkin – ja pieni talo jopa akvaariosta. Minua ilahduttaa myös aina, jos näyttelyyn on tuotu myös vähemmän valmiita teoksia, sillä onhan niiden eteen jo taatusti tehty tuntikaupalla työtä. Tällä kertaa yhdessä talossa oli vielä muutto kesken, ja väljät huoneet toivat mieleeni kuusi vuotta sitten Hankasalmen näyttelyssä olleen talon, jossa remontti oli jäänyt vaiheeseen ja remonttireiskalle käynyt köpelösti (kuva löytyy täältä). Talollahan on tarina, vaikkei se olisi vielä valmis.

Vähän liiankin pian matka jatkui seuraavaan retkikohteeseen, mutta mukaani ostin uusimman Nukkekoti-lehden, sitä kun ei ole minulle nyt tauon aikana tullut. Sittemmin olen jo ehtinyt selata lehden alusta loppuun ja lopusta alkuun ja kokeilla yhtä ohjettakin. On kiva olla taas mukana kuvioissa.

Me & boyfriend did a little two-day summer roadtrip that took us, among other places, to a miniature exhibition in Keuruu. Packed with one-of-a-kind houses, gardens, and roomboxes, the exhibition will be open until August 3rd in the summer gallery in Keuruu town centre.

After a long break, I’m back in action with my hobby of miniature making; mostly because I had a spectacular idea over the Christmas holidays and wanted to get cracking with it, but also because after graduating, I can organise my time and space in a new way. Thus seeing the work of other makers, some of them familiar to me, and soaking up inspiration in the exhibition was lovely.

I again realised that the houses and rooms I get most excited about tend to have a story behind them, or a roughness of sort, something that makes them unique. I love it when the inhabitants have their own lives, their past and their feelings – and the house shows all of that.

One of the houses that perfectly displayed all of this was mummula (grandparents’ place) by Maija Salo and Aino Joensuu, a mother-daughter team. Maija and Aino had not only put their house together with extreme talent and care (there was a carpet that, with its 42 000 half stitches, had taken a year and a half to make), but also filled it with their family history, the stories and items of their parents and grandparents.

Another project by Aino, Mr Badger’s Garden, gave me much needed inspiration to start the making of my own garden patch – although plants and flowers aren’t my favourite thing to make. Finnish Doll House Association also had its own house on display, a modern family home of a miniature enthusiast. Then I was happy to see an uncompleted house among the more or less finished ones; a lot of work goes into just laying the foundations, and the house, after all, begins to build its story the minute the work begins. This one was in the middle of a move.

We had to dash off for more adventures, but I bought the latest magazine of the Doll House Association and have since read it forwards and backwards, and even tried a tutorial. It feels nice to be back.

Kesäkuu, välitila

kesakuu19_3

kesakuu19_1

kesakuu19_2

kesakuu19_5

kesakuu19_4

Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,
tuntemattomat kukat loistavat rannalla;
olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit –
mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,
se herättää tulevien seikkailujen janon:
mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.

Edith Södergran

Riko ne rajat: luento japanilaisesta valokuvasta ja mitä sen jälkeen tapahtui

retki5

“Sovitaanko, että ei saa ottaa yhtään sellaista kuvaa, jonka tavallisesti ottaisi?”
“Sovitaan.”

Olin viime viikonloppuna siskoni kanssa huimaavalla valokuvausretkellä. Kävimme tien toisella puolella järven rannassa, jota kuljimme kaksikymmentä metriä pohjoiseen. Sitten palasimme takaisin kotipihaan, jonka laitoja kiersimme hyvän tovin. Olimme aiemmin päivällä olleet yleisöluennolla, jolla japanilaisen IMA-valokuvauslehden toimittaja Akane Matsunaga esitteli kahdeksan japanilaisen nykyvalokuvaajan töitä, ja se oli selvästi tehnyt vaikutuksen.

retki1

retki3

Päällimmäiseksi tunteeksi luennosta jäi se, ettei valokuvaukselle ole sääntöjä. Päähän iskostuneet hyvän valokuvan piirteet ovat sopimuksenvaraiset, ja niitä taivuttelemalla ja murtamalla syntyy kenties mielenkiintoisinta jälkeä. Se jos mikä on kiihdyttävä ajatus.

Sen jälkeen mieleen jäi kasa yksittäisiä sanoja, jotka pyörivät päässä kuvia katsellessa: tunne, hetki, liike, suunta, tyhjä. Siinäpä on tutkittavaa.

Japania taitamattomana valokuvaajien nimet eivät luoneet minulle mitään ennakko-oletuksia iästä tai sukupuolesta. Se oli kiinnostavaa, sillä kuvia pystyi lähestymään täysin ilman ennakko-oletuksia. Varjopuoli oli se, että ilman kiintopisteitä nimet unohtuivat nopeasti, jos en heti hoksannut kirjoittaa niitä ylös. Muutaman omaan silmääni kiehtovimman kuvaajan sain muistiin, ja nimenpuolikkaan ja muutaman avainsanan avulla onnistuin myös myöhemmin löytämään heidän töitään.

Ihastuin Kotori Kawashiman kirjanakin ilmestyneeseen Mirai-chan-sarjaan, jossa valokuvaaja on tallentanut ystäviensä nelivuotiaan tyttären elämää. Vaikka kuvien ympäristö ja kulttuuri olisi vieras, niistä välittyy riemukkaasti se, mitä on olla neljä. Kuvia voi nähdä esimerkiksi täällä.

Matsunagan mukaan japanilainen omakuva eroaa länsimaisesta, sillä yleistä on esittää itsensä ikään kuin roolihahmossa. Izumi Miyazakin surrealistiset omakuvat ovat vähän niin kuin Iiu Susiraja kohtaisi ihmemaan Liisan ja siihen päälle vielä jotain selittämätöntä.

Rinko Kawauchin töissä on yksinkertaisesti jotain hengästyttävän kaunista.

retki6

retki4

Eli mitä luennon jälkeen sitten tapahtui?

“Lähdetäänkö kuvaamaan?” sanoi sisko heti, kun auto pysähtyi kotipihaan. Joimme teet, vedimme kumpparit jalkaan ja painuimme rantaan. Ajatuksena oli pienesti koetella oman perusilmaisun rajoja ja löytää moneen kertaan kuvatusta ympäristöstä jotain uutta. Tämän postauksen kuvat syntyivät minun kamerassani tuolla retkellä. Toki kasvien makrokuvaaminen on minulle aika turvallista aluetta, mutta nyt koitin katsoa kohdetta vielä toisen kerran. Hain myös vähän tummempia sävyjä kuin yleensä.

Teimme huomion, että silmän väsyessä alkaa ajautua helposti vanhoille tutuille urille. Siksi tämä retki on tehtävä vielä uudelleen – monta kertaa.

Me and my sister went on an amazing photo trip last weekend. We crossed the road to the shore and slowly moved about 20 metres North, exploring the lakeside. Then we returned home and spent another hour going around the garden. The idea was to try not to take one picture you’d normally take, but find something different, something new to us.

We’d been on a lecture on Japanese photography earlier in the day: Akane Matsunaga, a journalist from the photography magazine IMA, presented eight modern photographers and their work. That had made an impact.

The strongest impression from the lecture, for me, was that there are no absolute rules in photography. It’s easy to go by what you’ve learned about composition and what makes a “good” photograph, but the most interesting results may come from breaking those norms. Isn’t the thought exhilarating?

There are also some individual words that stuck in my head after seeing the photos: emotion, moment, movement, direction, emptiness. That’s something to think about.

I have zero knowledge of Japanese, and found it interesting to be able to see the photographs with no expectations of the photographer, their age or gender. The downside was that the names escaped my mind pretty quickly if I didn’t write them down immediately. I did jot down my favourites, and with a few added keywords, I was able to find their work online later.

I fell in love with Kotori Kawashima’s Mirai-chan series that perfectly captures the reality of what it is to be four years old – even if the culture and surroundings are relatively foreign to you.

According to Matsunaga, the Japanese self portrait is different from that in the West, in that it’s common to take a sort of a role in the picture. The surreal self portraits of Izumi Miyazaki remind me of the work of the Finnish artist Iiu Susiraja, but there’s also an Alice-in-Wonderland-ish feeling to them, and then something I can’t quite explain.

Rinko Kawauchi’s work is, in its simplicity and quietness, breathtakingly beautiful.

So what happened after the lecture? The second we were back home, my sister asked if we could go out and shoot. We had a cup of tea, put our wellies on, and off we went. The point was to try and stretch our boundaries a little and find something fresh in the oh-so-familiar. The photos in this post were taken on that trip. Close ups of plants are, of course, well in my comfort zone, but I tried to take a second look this time. I also went a little darker with the colours.

We noticed that after a while, the eyes start getting tired and bored, and that’s when the photography finds its way back to the usual. That is why this journey must be taken again – and again and again and again.

Kesäaamujen villasukat

kesaaamusukat1

kesaaamusukat3

kesaaamusukat2

Eilen oli äitienpäivä, jota meillä vietettiin perinteisesti suklaakakun ja sänkyaamiaisen kera. Päivä valkeni pilvisenä koko yön jatkuneen sateen jälkeen, mutta illaksi sää kirkastui, ja nautimme pihalla ilta-auringon maalaamista väreistä ja lintujen laulusta. Annoimme äidille lahjaksi vähän suomalaista designia, jotain luettavaa sekä kukkaloistoa kesäksi. Minä neuloin lisäksi villasukat, joita tehdessä ajattelin äitiä kesäaamuisilla kasvihuone- ja kukkapenkkikierroksillaan. Sukkiin tuli lyhyet varret ja värit suoraan rannan puiden takaa pilkottavan aamuauringon ensisäteistä.

Olen kenties jumiutunut perusneuleisiin, mutta muun elämän välitöinä ja iltojen rentoutumiskeinona ne tuntuvat oikein hyviltä. En juuri nyt janoa neulomiseltani muuta kuin tasaista puikkojen kilkettä. Nämäkin kesäaamujen sukat ovat aivan tavalliset, ainaoikeaa vanhasta tutusta seiskaveikasta. Langat on löydetty yksitellen tai kaksittain: murrettu keltainen lähimarketista, punainen ja vihreä alelaarista vappuaattona, kun kulutin aikaani kaupungilla ennen Minna Canthin lakitusta. Harmaa oli lankakorissa jo valmiiksi. Yhdessä niistä syntyi pehmeä yhdistelmä: tämänvärisinä aamuina äidin löytää takuuvarmasti puutarhasta kukkasiaan tarkastamasta.

Mother’s Day dawned cloudy and grey in our corner of the world, but by evening, we had beautiful soft sunlight and hours of birdsong to enjoy. We celebrated the traditional way, with chocolate cake and breakfast in bed. I’d knitted this pair of socks with Mum in mind, thinking of her on her daily summer morning stroll through the garden to check her flowerbeds and precious veggies in the greenhouse. Ankle-length and made of yarn sourced on several different occasions, these socks are just the basic type of knitting I’ve yearned recently. I have no desire to hone my skills or master a new technique; all I need is a steady chinking of my needles after a long day. The colour combination, although not carefully planned, reminds me of the first rays of sun through the trees by the lake on a fine summer morning. You’ll be sure to spot my Mum in the garden on a morning like that.