Oodi työpöydälle

tyopoyta2

tyopoyta1

tyopoyta3

tyopoyta4

tyopoyta5

Oodi työpöydälle

Sattuman kauppaa oli että sinut löysin
nyt seisot siinä enkä osaa
täyttää laatikoitasi
(mitä niissä säilytetään?)
on niin pitkä aika siitä
kun oli muutakin kuin keittiön pöytä

itse sinut rakensin
kuorin styroksipilvestä
ja kun talouden miespuolinen sanoi
“Tulen kohta, aloittele vain jo”
minä siihen että aion koota tämän itse
alusta loppuun

vain kerran soitin apua
vain kerran irrotin kunkin
jo kiinnitetyn jalan.

Oman paikan ilo
ei vaadi paljoa:
siihen riittää 45 x 120 senttimetriä
ja tässä olen minä
tähän voin levittäytyä
voin antaa paperisilpun sotkeutua langanpäihin
ja ajatuksiin
muodostaa MDF-levylle kerroksen
luomisen iloa ja tuskaa

sinun pintaasi olen jättävä teekupin renkaita
merkiksi olemassaolostani
sinun äärelläsi olen monta kertaa huomaava,
miten vaikeaa on ilmaista itseään
vaikka tietäisi, mitä haluaa
ja etenkin silloin kun ei tiedä

ja tässä istuessani
en usko, että kyllästyn ikkunasta näkyviin juniin
tullessaan ne rajaavat maiseman uudelleen
ja pysäyttävät kehäksi kiertyneet mietteet

ja autot
ne sinä olet varmasti ottanut huomioon
tähän asettuessasi
ne liikkuvat monotonisesti, häiritsemättä mutta
pelastavat jähmettyneisyydeltä

ja voin seurata sadetta
koulusta palaavia reppuja
parkkisakkojen paikkoja
naapureiden villakangastakkeja.

Kevyet muotosi eivät paina ajatuksia alas
ne eivät käy päälle vaan antavat tilaa
mutta sinussa ei ole sijaa turhuuksille 

joudun karsimaan kaiken paitsi olennaisen
ja teen sen mielelläni.

– – – – – – – – – –

An ode to the writing desk

It was second time lucky I found you
now you stand there
and I wonder how to fill your drawers
(what does one keep in those?)
it’s been long since there was anything but
the kitchen table

it was me who built you
unwrapped you from the cloud of styrofoam
and when the male of the house said
“I won’t be a minute, you can start assembling”
it was me who said
I will put you together myself
start to finish

only once did I call for help
only once did I detach every
already attached leg.

The delight of having a designated space
doesn’t ask too much
45 x 120 centimetres is quite enough
and here I am
here I can unfurl
let paper scraps get tangled with yarn ends
and ideas
cover the MDF
with the joy and pain of creating

on your surface, I will
leave teacup stains
to mark my existence
sitting at you, I will know
again and again
how hard it is to express myself
even when I know what I want
and especially when I don’t

and sitting here
I don’t think I will ever grow tired
of the passing trains
they reshape the scene
and uncoil my thoughts

and the cars
I bet you considered those
when you settled yourself in this spot
they move in monotone, undisturbing
but save me from obstruction

and I can watch the rain
the backpacks returning from school
the parking ticket spots
the wool coats our neighbours wear.

Your light figure doesn’t weigh down my thoughts
it’s not invasive
it leaves space
but there’s no room for the unnecessary

I have to trim everything but the essential
and I do it gladly.

Hyvin suunniteltu: työkalut graduntekoon ja muihin projekteihin

graduvinkit5

On aina kummallista ajatella, mitä teki vuosi sitten. Vuodessa ehtii tapahtua koko joukko asioita, mutta silti se menee joka kierroksella nopeammin. Viime vuonna tähän aikaan vietin pitkiä päiviä yliopiston rauhallisemmassa lukusalissa yhden ja saman tiedoston äärellä, ja joka päivä se tuntui keskeneräisemmältä. Näin vuotta myöhemmin gradu tuntuu oikeasti ihan mukavalta ajanjaksolta elämässä, vaikka se olikin suurin suoritukseni tähän asti.

Koska moni aloittelee juuri nyt seminaaria ja isoa opinnäyteprosessia, ajattelin laittaa jakoon omat keinoni kaaoksen hallintaan ja järjissään pysymiseen. Takuuta en vinkeilleni anna, eivätkä ne tee autuaaksi, mutta ilman näitä kikkoja oma tutkimusrupeamani olisi ollut huomattavasti hankalampi. Keinot soveltuvat hyvin myös muunlaisien projektien hallintaan – ja elämään yleensä.

graduvinkit1 (1)

Graduvihko ja ajatuskartat

Ensimmäisenä seminaaripäivänä ostin yliopiston kaupasta mustan A4-kokoisen vihkon, josta tein graduvihkoni. Puolentoista vuoden ajan se kulki mukanani alati pulskistuen ja piti sisällään kaiken: ensimmäiset suunnitelmat, ajatuskartat, analyysipohdinnat, printatut artikkelit ja valtavasti muistilappuja. Onnistuin melko lailla pitämään kaiken samassa paikassa, ja se auttoi vietävästi.

Ajatuskarttoja käytin gradun lisäksi kaikkia muitakin akateemisia tekstejä kirjoittaessani. Aloitin heittelemällä ajatukset paperille, minkä jälkeen hahmottelin tekstin rakenteen. Koodasin ajatuskartan kohdat eri symboleilla sen mukaan, mihin kappaleeseen ne sijoittuisivat. Itse kirjoittaminen helpottui, kun tarvitsi vain purkaa auki ajatukset kunkin symbolin alta. Gradun analyysia tehdessäni lisäsin pakettiin vielä muistilappuja, joille kokosin kappaleiden päälinjat.

graduvinkit7

Muistiinpanokortit

Lähdekirjallisuutta lukiessani tein muistiinpanot korteille, joiden yläreunaan kirjoitin lähdeviitteen. Jos halusin lisätä omia ajatuksiani, laitoin ne selvyyden vuoksi hakasulkeisiin. Säilytin kortteja kapeassa laatikossa teemoittain: keskustelunanalyysi, henkilöhahmot ja niin edelleen. Teemojen rajat merkkasin tarralapuilla. Kun lähdin kotoa muualle kirjoittamaan, otin laatikosta mukaan relevantin kasan kortteja ja kuljetin niitä kirjekuoressa.

Korttitekniikka auttoi ennen kaikkea tekstin suunnittelussa. Pystyin rakentamaan kokonaisia lukuja jakamalla kortteja kasoihin kappaleittain; tämä olisi ollut hankalampaa, jos muistiinpanot olisivat olleet vihkossa. Logiikka on sama kuin ajatuskartoissani: kun tekstin rakenne ja sisältö on suunniteltu hyvin, ei tarvitse kuin kirjoittaa se auki.

Muistiinpanokortit voi hankkia valmiina tai tehdä itse vaikka kierrätyshenkisesti. Minun korttini on leikattu poistomyynnistä löytyneen luonnoslehtiön jämäköistä sivuista.

Älkääkä vain kuvitelko, etteivät korttini olisi koskaan olleet sekaisin. Olivat ne. Usein. Niiden järjestelystä ei kuitenkaan ollut mitään haittaa, päinvastoin se oli hyvää mieleenpalauttamista.

graduvinkit6

Tehtäväkalenteri

Otin viimeisenä opintokeväänä käyttöön hyväksi havaitsemani työkalun, joka oli jo aiemmin auttanut minua pysymään järjissäni tilanteessa, jossa kursseja oli päällekkäin monta ja deadlineja lähestyi joka suunnasta. Piirsin paperille tavallisen seinäkalenterin kaltaisen ruudukon, jossa näkyivät jäljellä olevat kevätkuukaudet. Ruudukkoon kokosin kevään deadlinet ja tehtävät yksi kerrallaan pienillä tarralapuilla. Laput olivat siirreltävissä, kun tilanteet muuttuivat.

Kalenteri auttoi hahmottamaan, millaisia viikkoja oli tulossa ja milloin millekin asialle kannatti antaa aikaa. Se mahdollisti tekemisen jakamisen järkevästi pitkin kevättä ja säästi jossain määrin viimeisen illan (tai viikon) paniikilta. Minulla loppukevääseen jäi ensin tyhjiä viikkoja, mutta se oli vain hyvä, sillä hiljalleen laput siirtyivät alemmas seinällä. Samaan aikaan ne kuitenkin vähenivät, ja ennen kuin kalenteri loppui, viimeinenkin lappu oli lähtenyt.

graduvinkit2

Graduplakaatti

Kävin yliopiston kielikeskuksessa muutaman gradutyötä edistävän kurssin, joista tärkein oli tietysti kesän 2018 graduretriitti. Kursseilla käytettiin tekniikkaa, jossa kolmenvärisille muistilapuille kirjoitettiin valmiit, keskeneräiset ja vielä aloittamattomat tehtävät. Laput liimattiin yhdelle isolle kartongille. Tekniikka auttoi näkemään, missä vaiheessa iso projekti oli.

Prosessin alussa plakaattia oli hankala koota, sillä käsitystä kaikista tulevista tehtävistä ei vielä ollut. Konkretiaa oli vaikea löytää, kun isoja gradun palasia ei vielä pystynyt pilkkomaan pienempiin osiin. Gradun edetessä plakaatti kävi kuitenkin hyödylliseksi ja alkoi kuvata realistisemmin työn tilannetta. Minulla se toimi tehtäväkalenteria passiivisempana motivaattorina, jonka lappuja vaihtelin ja liikuttelin aina iloisesti yhden osa-alueen viimeisteltyäni.

graduvinkit9

Oli iso projektisi sitten gradu, kandi, oppari tai mikä tahansa muu ponnistus, toivon, että löydät sinulle sopivat työkalut! Ihmisen pää on hieno kone, mutta rajallinen, ja asioiden kirjaaminen ylös lievittää usein stressiä. Lopuksi haluan jakaa vielä kaksi olennaista vinkkiä:

  • Pilko aina tehtävät pienempiin osiin. Älä “tee gradua”, vaan lue artikkeli, suunnittele yksi teorialuku, keskity iltapäivä analyysiin, kirjoita johdanto.
  • Kirjoita ensin, editoi sitten. Ne ovat kaksi täysin erilaista vaihetta, älä turhaan laita aivojasi solmuun.

Miten sinä hallitset isoja projekteja? Salaisuudet jakoon!

Looking back is a strange thing: a year can hold so much yet go incredibly quickly. This time last year I spent day after day in the less crowded university reading room, filling pages of a file that seemed to get more incomplete by the day. A year later, the Master’s thesis doesn’t feel like an impossible load of work but a rather nice and interesting period in my life.

What helped me with the biggest project I’d undertaken so far was having certain tools for controlling the chaos and organising my work. Now that a lot of people are embarking on their thesis journeys or starting new projects, I felt the time was right to share my tips and tricks. They won’t magic your troubles away, but they certainly made my work a lot easier.

Thesis notebook and mind maps

On my first day of Master’s seminar, I bought a big black A4 notebook to keep all my plans, ponderings, mind maps, and printed articles in. The notebook travelled with me for almost a year and a half, and I always knew where to find my stuff.

Mind maps were a much-used tool throughout my university studies. Whatever it was I was writing, I started with putting my thoughts into one. Next, I figured out the structure of the text by marking the pieces of information with different symbols to pile them into paragraphs. Then all I had to do was to write it out.

Notecards

When reading reference material, I made all my notes on notecards, starting with the reference marked on top of the card. If I wanted to add my own thoughts, I put them in square brackets for clarity. The pile of cards was kept in a box, divided by theme with post it notes: conversation analysis, characterisation, and so on. When I left home to work in a library, for instance, I took the relevant part of the pile with me in an envelope.

Much like the mind map system, the notecards helped me structure my writing. I could pile the cards again and again to plan paragraphs, which would have been harder had my notes been in a notebook. Every once in a while, I had to check if I had all my cards in order, but it only helped me stay on track of what I’d already gathered.

You can buy your notecards or make them yourself – reuse material, if you can! I made mine from a kraft paper sketchbook I found at a discount.

Task calendar

The task calendar had proved its value before, when I had several classes running at once and deadlines approaching from every direction. The idea is simple: I drew a regular blank calendar, taped it to the wall, and added all the tasks and deadlines on little pieces of adhesive paper. The tasks could be moved on the grid when needed.

The calendar made it possible to plan the weeks ahead and see when there was space for certain tasks. Instead of doing the good old last minute panic, I could spread the workload more evenly. At first, my calendar had empty weeks at the bottom, but that was good, as it left space for the tasks to slowly move down the wall. The trick was, they also became lesser and lesser, and the last piece of paper vanished before it reached the end of the calendar.

Process poster

This last trick I learned on the writing courses I took during the thesis process (the best of them being the writing retreat in summer 2018). On those courses, we broke down the process and wrote all the tasks on post it notes in three different colours: one for finished, one for incomplete, and one for the tasks that were yet to be started. The notes were placed on a big piece of cardstock paper so we could see the whole picture.

For me, the process poster was at its most useful when the thesis writing was already underway. At the beginning, I wasn’t able to break down the tasks to small enough pieces, but later on, the poster became a nice motivator.

– – –

Whatever your big project looks like, I hope you’ll find the tools that are a right fit for you and your style of working. For my last tips, I’d like to remind you of these two things:

  • Fill you to-do lists with small, manageable tasks, don’t just “work on the thesis”. Read an article, plan a chapter, focus on the analysis, write your introduction and so on.
  • Write first, edit second – don’t try to do both at once. They are two completely different phases.

How do you manage big projects? Do spill the beans!

Hetki ennen lähtöä: koti syyskuussa 2019

kotikolo2m

Aktiivisesti käyntiin lähtenyt blogisyksy katkesi pariksi viikoksi, mutta syystä, sillä reilu viikko sitten muutimme kaksi kotia yhteen osoitteeseen ja aloitimme uudenlaisen arjen. Päätin suosiolla ottaa aikaa muutolle ja palata paremmalla hetkellä. Ennen vanhan kotini pakkaamista laatikoihin otin kuitenkin viimeiset kuvat. Oli harmaa, hämärä päivä, jona valoja piti sytyttää jo puolenpäivän aikaan.

Muutto ja vanhasta kodista luopuminen viiden vuoden jälkeen ovat tässä vaiheessa vielä niin tuore juttu, etten oikein tiedä, mitä niistä kirjoittaisin. Olkoon tämä siis ennen kaikkea eräänlainen arkistokuvaus siitä, miltä kotona näytti syyskuussa 2019.

Aiemmin olen kirjoittanut kodistani vuonna 2017 ja heti muuton jälkeen, syksyllä 2014.

kotikolo7_mmmm

kotikolo9

kotikolo1mm

kotikolo6m

kotikolo11m

kotikolo8_m

kotikolo3_m

kotikolo4

kotikolo10

kotikolo5mmmm

Viisi vuotta on pitkä aika, ja opiskelijalle vielä pidempi viettää yhdessä osoitteessa. Ensimmäisen opiskeluvuoden asuin vielä lapsuudenkodissa, mutta yksiö ehti silti nähdä opintojen alkuaikojen etsinnän ja hortoilun, kandin vääntämisen, sitten gradun. Yksiöön kutsuin kaikki viimeisen viiden vuoden aikana tapaamani ihmiset, uudet ystävät ja myös sen tyypin, jonka kanssa laitan nyt yhteistä kotia.

Viisi vuotta meni kuitenkin uskomattoman nopeasti. Tuli talvi, tuli kesä, taas satoi piha täyteen lunta, taas helle muutti asunnon saunaksi. Oravat juoksivat pitkin aitaa – vähemmän sen jälkeen, kun pihan suuret kuuset kaadettiin – ja viimeisenä keväänä toisella puolen taloa pesi harakkaperhe, jonka vauvat herättivät minut aina viideltä aamulla.

Tuntuu, että vasta kannoin tavarani ovesta sisään, ja nyt jo kannoin ne ulos ja palautin avaimen. Siitä huolimatta se jälkimmäinen kantaja on aika paljon aikuisempi ihminen kuin se, joka asuntoon alun perin muutti. 

Täällä oli hyvä. Hyvä on myös ottaa askel eteenpäin.

I’m back after a couple of weeks’ silence. It was for a reason, though: during those weeks, we packed up our two studio flats and started a new home together. All the hassle of moving, errands to run, and a new everyday life to get used to demanded my attention more than the blog. Before packing my old home into boxes, though, I took a moment to capture how it looked last. It was a grey day that needed lights on at noon.

The experience of leaving the old home after five years is so fresh in my mind I don’t have a lot of words yet – so let this post mostly be a little archive of what home was in September 2019.

The previous posts about my studio flat are from 2017 and just after the move, autumn 2014.

Five years is a long time, especially for a student to stay in one place. This home saw me trying to find my way during the first years of uni, putting together my Bachelor’s thesis, then my Master’s. The flat was where I invited all my newly made friends, and the person I’m now building a home with.

Five years was also an incredibly short time. Winter came, then summer again, and before I knew it, the yard was filled with snow, then the July heat turned the flat into a sauna. Squirrels raced on the fence – less after the big spruce trees were chopped down – and in my last spring there, a magpie family made their nest nearby and the babies woke me up every morning at 5 am.

I feel like I just carried my stuff through the door, and now I’ve carried it out and returned the key. But in the end, the person returning the key is quite different from the one who got it five years ago. A notch more grown up.

This place was a good one. It is also good to move on.

Prahan sivukujat ovat aarteita täynnä

praha11

Vielä vihoviimeisinä elokuun päivinä teimme kesäreissun Prahaan. Matkaa oli suunniteltu kevättalven iltoina, pyöritelty Wieniä, Amsterdamia ja Kööpenhaminaa, mutta Prahaan me viimein päädyimme. Eikä kesäkään ollut vielä kadonnut, sillä saimme nauttia 30 helleasteesta joka päivä.

Praha oli meille molemmille vieras kaupunki. Lähdimme matkaan vailla kovin tarkkaa suunnitelmaa ja löimme päivän sisällön lukkoon aina aamulla. Nähtävää olisi totta kai ollut paljon enemmän kuin vajaan viiden päivän tarpeiksi. Kaupunkiin tutustumista helpotti suuresti se, kuinka joukkoliikenne toimi kuin rasvattu eikä käynyt kukkarolle: vuorokauden lipun kaikkiin liikennevälineisiin sai reilulla neljällä eurolla. Huristelimme surutta ratikalla paikasta toiseen aina, kun jalat väsyivät tai meno kävi liian helteiseksi.

praha4

praha3

praha2

Prahassa jo kadulla kävely oli elämys, jos uskalsi nostaa katseensa mukulakivistä: rakennusten seinien koristemaalaukset, reliefit ja patsaat pysäyttivät meidät tasaisin väliajoin. En lakannut ihmettelemästä, että niissä vanhoissa taloissa todella asutaan ja työskennellään.

Reissun alkupuolella poikkesimme Klementinumiin, joka on jesuiittojen perustama rakennuskompleksi vanhassakaupungissa. Opastettu kierros vei kierreportaita pitkin aina vain ylemmäs ja ylemmäs, astronomiseen torniin saakka, josta avautui näkymä yli kaupungin. Klementinumin barokkityylistä kirjastoa on tituleerattu maailman kauneimmaksi, eikä suotta – minulta se oli viedä jalat alta. Kuvata kirjastossa ei valitettavasti saanut.

Museoiden ystävälle Praha tarjoaa kansallismuseon lisäksi lukuisia pieniä kohteita Alfons Mucha -museosta Lego-museoon. Meidän reitillemme sattuivat Franz Kafka -museo, Apple-museo ja alkemiamuseo (jota suosittelemme kuitenkin lähinnä lasten kanssa matkustaville). Tiedonjanoinen saa siis haluamansa; kansallismuseon jälkeen totesimme, että jano oli ehtinyt muuttua ähkyksi.

Prahan linnan alueella teimme iltakävelyn, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi: saimme kävellä kaikessa rauhassa, ja päivän kuumuus oli vaihtunut lempeäksi lämmöksi. Emme kaivanneet nyt pääsyä linnan eri kohteisiin, vaan tunnelmointi riitti. Pyhän Vituksen katedraali oli järisyttävä iltavalaistuksessa.

praha5

praha7

praha8

praha9

Meidän matkamme paras ravintolakokemus löytyi vegaaniravintolasta, jonka nimi oli mielikuvituksettomasti mutta informatiivisesti Vegan’s. Ravintola löytyi pitkien portaiden päästä suloisesta ullakkohuoneistosta. Minä söin valtavan guacamolella täytetyn uunibataatin, joka oli parasta, mitä olen aikoihin maistanut. Seuralaisen vegaaninen gulassi ylitti niin ikään kaikki odotukset. Ravintolan terassipaikat olivat varattuja, mutta nautimme hyvillä mielin ilmastoiduista sisätiloista – vaikka terassi olisikin kieltämättä ollut hauska kokea (ks. kuva alla).

Viimeisenä päivänä, kun kulutimme aikaa ennen lentokentälle lähtöä, etsimme vielä yhden sopen, josta olimme netistä lukeneet hyvää. The Rainbow’s End -kahvilan sisäänkäynti on melkein Kaarlensillan kupeessa, pahimman turistikadun varrella, mutta itse kahvila osoittautui hiljaiseksi hengähdyspaikaksi. Ihana sisäpiha tuntui viileältä viidakolta.

praha6

praha1

praha10

Ei käy kiistäminen, että Praha on suosittu turistikohde. Kaarlensilta, vanhankaupungin aukio ja muut matkailijoiden pääpaikat olivat näin eurooppalaiseen loma-aikaan pullollaan ihmisiä. Suurimmista turistivirroista ei tarvinnut kuitenkaan poiketa kuin kujan verran sivuun, ja jo sai kävellä vapaasti, istahtaa puolityhjään ravintolaan ja pysähtyä kuvaamaan kaikessa rauhassa. Matkamuistomyymälöiden takana on paljon kätkettyjä helmiä, joista monet varmasti sivuutimme.

Viimeisenä päivänä kävimme kuitenkin katsastamassa, kuinka se kuuluisa astronominen kello löi puolenpäivän. Apostolit kiersivät kehänsä ja pikkuinen luuranko veti kellonnarusta. Jotain maagista siinä oli.

Kiitos seuralaiselle kanssaseikkailusta. ♥

On the last days of August, we made our last summer trip to visit Prague. We were both new to the city and only scratched the surface on our five-day stay, but it was lovely all the same. The summer clearly hadn’t left yet – we had 30 degrees every day. With little knowledge of the city and the sun beating down upon us, we happily made use of the excellent public transport to get around. A day ticket to all vehicles costs you about four euros, so it wasn’t a tough decision to make.

We liked to make a plan for each day in the morning before leaving for town. Just walking the streets was an experience, if you only dared to lift your eyes from the cobblestones: the architecture, with all the ornaments, statues, and reliefs on the walls was marvellous.

During the first days of our trip, we visited Klementinum, the Jesuit-founded building complex in the Old Town. The guided tour took us high up the stairs, all the way to the astronomical tower, that had a gorgeous view of the city. The baroque library of Klementinum has been called the most beautiful one in the world, and for a very good reason.

Prague has no shortage of museums. We explored the Franz Kafka museum, the Apple museum, and Museum of Alchemists and Magicians (recommended for those travelling with children). After adding the National Museum to the list, we had to admit our brains could no longer take in more information.

We made the decision of not purchasing tickets to the different destinations in Prague castle, but instead did an evening walk around the area at dusk. With almost no other tourists in sight, the weather a tiny bit cooler, and St. Vitus Cathedral glowing in the dark, we had to admit it was a good one.

As for culinary adventures, the best meal we had was in a vegan restaurant (very imaginatively) called Vegan’s. We enjoyed roasted sweet potato with guacamole and vegan goulash in the cute attic room of the restaurant. (See if you can spot their balcony in one of the photos!) On our last day there, we found another gem right by the Charles Bridge, but hidden in a tiny courtyard – The Rainbow’s End Café and Art Garden. It was a beautiful quiet and cool haven.

There’s no denying Prague is a popular city filled with tourists, at least at this time of the year. However, peace and quiet is never far away: by just slightly veering off the busiest streets, you’ll find you can explore at your own pace, stop to take photos, and find a seat in a half-empty restaurant. There are hidden treasures around every corner.

We did go see the famous Astronomical Clock, though, on our last day, as it struck noon. The apostles did their rounds and a little skeleton sounded the bell. I did feel like there was a certain kind of magic to it.

(Thank you to my travel companion for adventuring with me. ♥)

Kesäretket, kesähetket

kesalla1

kesalla2

kesalla7

kesalla4

kesalla5

kesalla6

kesalla8

Tämän kesän hienous on ollut hetkissä. Muistelen edelleen meren äärellä istumista kesäkuussa, kuinka se silitti sielua. Järvikin antoi parastaan pienen, mutta oikein hyvän hetken. Olen onnistunut päätymään sopivan kokoisille seikkailuille ja saanut nauttia matkalla olosta (siitä, kun kulkuvälineessä saa keskittyä maisemiin) sekä ihmetellä uusia kulmia. Juhlavina hetkinä on nostettu maljoja päättymisille ja alkamisille.

Tämän kesän hienous on ollut myös seurassa, jonka kanssa on istuttu hiljaa tai puhuttu pitkään. Ystävissä, joiden tapaaminen on niin arvokasta nyt, kun hiljalleen hajaannumme ympäri Suomen. Elämme kynnyksellä kukin.

Toisaalta hienous on myös kotona, tavallisissa ympyröissä, joihin voi aina palata olemaan itsensä. Vaikka elämä on nyt hakemista, sitä tietää aina, mistä olennainen löytyy.

The beauty of this summer has been in its moments. I still warmly recall sitting by the sea in June, the way it gently soothes your soul. The lake, too, gave its best for a fleeting moment in time, and it was just enough. I’ve found myself on moderate-sized adventures, enjoyed being on the road (when taking in the view is all you can do), and marveled at new corners of the world. On more than one day, glasses have been raised in celebration of endings and beginnings.

The beauty of this summer has also been in the company it’s been spent in – talking for hours or sitting in comfortable silence. It’s been in the friends, the meeting of whom is so valuable now that we’re slowly taking to our own paths and wandering off. Each of us is on our own threshold.

On the other hand, the beauty is also in being at home, being me in the most familiar of settings. Even if life now is a big search with no map to guide me, I know where I can find the essentials.

 

 

Tein omin käsin asukkaan nukkekotiin

noitanukke4mm

Olen koko vuoden väläytellyt blogissa nukkekotiprojektia, joka on kovasti työn alla. Kovin paljon konkretiaa ei ole vielä valmiina, mutta suunnitelmat ovat pitkällä ja monta osaa keskeneräisinä. Nyt alkaa olla aika kertoa, mistä tässä kaikessa on kyse.

Minulla on ollut yli vuosikymmenen iso vaaleansininen nukkekoti, joka on hiljalleen kerännyt tavaraa, mutta josta on puuttunut jotain olennaista: sillä ei ole ollut kunnollista tarinaa. Viime joulun aikaan tuo tarina kuitenkin tupsahti päähäni ja pakotti ryhtymään toimeen.

Vaaleansinisestä talostani tulee reilun kolmekymppisen noidan kaupunkiasunto Lontoossa. Tavallisten keittiön, olohuoneen ja makuuhuoneen lisäksi se pitää sisällään kellarikerroksen viherhuoneen, ennustusnurkan sekä tähtientarkkailupaikan. Taikuus on läsnä, muttei ylitsevuotavasti, sillä talon asukkaalla on myös jästiystäviä, joiden silmiltä se täytyy piilottaa. Tarkkasilmäinen ja asioista tietävä kuitenkin sen huomaa.

noitanukke2

noitanukke1m

noitanukke3m

Minulle oli alusta asti selvää, että haluan talooni oikean asukkaan. Päässäni alkoi elää punatukkainen nainen, josta huokuu itsenäisyys ja pieni tuimuus kuin Minerva McGarmiwasta ikään. Katselin hetken suomalaisten nukentekijöiden töitä, mutta  nukkekotikerhoon palatessani kuulin, että suunnitteilla oli sopivasti kahden kerran nukkekurssi. Päädyinkin tekemään nukkeni itse.

Nukenteko oli äärettömän hauska kokemus, joka niksautti aivot sijoiltaan. Monen tunnin keskittyminen ensin nenään, sitten otsaryppyihin, sitten korviin sai oivaltamaan asioita, mutta toisaalta teki ihmiskasvoista aivan kummalliset ja vieraat. “Tämä suuko tulee sitten tähän nenän alle?” oli vain yksi absurdeista kysymyksistä, joita kurssilla kuultiin.

noitanukke6

noitanukke5mm

Kahden tiistai-illan jälkeen minulla oli käsissäni noitanukkeni pää leimuavan punaisine hiuksineen, kädet ja jalat sekä piipunrassista muotoiltu luuranko. Tuntui aivan hullulta, että olin onnistunut tekemään ne itse. Muutamaa viikkoa myöhemmin noitani sai myös lihaa luiden ympärille. Konstit siihen ovat monet, mutta minä päädyin menemään vähän vaikeamman kautta ja neulahuovuttamaan vartalon. Näin sain siitä jämäkän mutta taipuisan. Noidasta tuli aika kurvikas tapaus.

Jo pään valmistumisen jälkeen kyselin Instagramissa noidalle nimiehdotuksia ja kirjasin kaikki ylös. Vielä en ole kuitenkaan palannut listan pariin, sillä haluan antaa nukelle aikaa kasvattaa persoonallisuuttaan. Palataan nimiasiaan sitten, kun noidalla on vähän vaatetta päällään, ajatuksia päässään ja tavoitteita elämässä.

Ever since the start of this year, I’ve been talking about a dollhouse project I’m working on. There isn’t a lot finished yet that I could show you, but it’s time to lift the veil a little.

I’ve had a big dollhouse for over a decade, but what’s kept me from completing it has been the lack of a story in it. In December, that story suddenly popped into my head and made it impossible not to follow the idea. The dollhouse will be a 30-something witch’s townhouse in London, complete with a divination corner, a stargazing spot, and a herbology room in the basement. The magic is present, but a little under the surface, as the witch has made friends with wizarding folk and muggles alike.

From the start, I knew I wanted to have an inhabitant in the house, not just the idea of her. What I had in mind was a redhead woman with a Minerva McGonagall-ish air of independence and mild sternness. I had no plan to make the doll myself, but after returning to miniature club and hearing they had a doll making course just around the corner, that’s what I ended up doing.

Doll making was amazing and hilarious. Several hours of concentrating first on a nose, then on forehead wrinkles, then on ears turned our brains upside down and made the human face seem like a big mystery. “So the mouth goes under the nose?” was just one of the questions asked during our two Tuesday evenings.

And then I was holding the detailed head of my witch with flaming red hair, two arms, two legs, and a pipe cleaner skeleton. After a few weeks’ wait, the witch got some curves, too. There are many ways to make the body, but I went with needle felting to make it sturdy but flexible.

After finishing the head, I asked for name suggestions on Instagram. I haven’t yet gone back to my list of names, as I want the witch to gather a bit more personality first. We’ll see about the name when she’s developed some thoughts, ambitions, and a style of her own.

Tuliterä bullet journal antaa tilaa uudistua

bujo2019_10

Kesä on aina minulle bullet journalista toiseen siirtymisen aikaa. Kulutan yhden Leuchtturm 1917 -muistikirjan loppuun melko tarkasti vuodessa, ja vaihto on osunut yleensä kesä- ja heinäkuun taitteeseen. Nyt valmistumisen jälkeen olen käyttänyt bujoa laiskanpuoleisesti, joten kuorin uusimman kirjani kääreistä vasta elokuuhun siirryttäessä. Sekin on vanha tuttu Lettu, vaikka haaveilin vähän Moleskinen kokeilemisesta. Pistesivuisen löytäminen osoittautui kuitenkin hankalaksi – ja lisäksi sain valmistujaislahjaksi lahjakortin Harjun paperiin, mikä ratkaisi asian Leuchtturmin hyväksi. (Kiitos, Elina!)

Valmistuminen muuttanee bullet journalin käyttöäni isomminkin. Elämäntilanne muuttuu, joten entiset sivumallit ja systeemit eivät todennäköisesti toimi. Tässä välivaiheessa olen lakannut esimerkiksi käyttämästä vanhoja viikkosivujani (joista lisää myöhemmin), sillä kuukausi aukeamalla riittää tämänhetkisille menoille paremmin kuin hyvin.

Ja välivaiheista puheen ollen: vaikka bujo on ollut kohtalaisen vähällä käytöllä kesän aikana, juuri tällaisissa kohdissa se lopulta näyttää myös hyödyllisyytensä. Kun elämässä ei ole selkeää rutiinia ja tulevaisuus on hämärän peitossa, kaaosta voi tasoittaa ja tulevaa käsitellä oman muistikirjan rauhassa.

bujo2019_2

bujo2019_7

bujo2019_1

bujo2019_6

bujo2019_11

Uudessa kirjassa minulle on tärkeää kevyesti toteutettava visuaalinen puoli. Estetiikkahan ei ole mitenkään pakollinen osa bullet journalia, mutta minulle oma muistikirjani on myös yksi luovuuden lähde ja kohde. Siitäkin huolimatta sen täytyy pystyä elämään arjessa. Saatan aloittaa aukeaman liimaamalla sille pari kuvaa, piirtämällä jotain tai heittelemällä washi-teippiä sinne tänne, ja tekstit asettuvat niiden lomaan. Tällä hetkellä tuntuu hyvältä jättää ilmaa asioiden ympärille.

Habit tracker minulla on ollut aiemmin viikkosivuilla, mutta nyt karsin sitä ja jätin jäljelle vain hyvinvointiin liittyvät asiat. Niitä seurasin vanhoissa trackereissanikin eniten, kun taas muut rastit ruuduissa jäivät vain rasteiksi.

Testaan myös blogin julkaisukalenteria ja yritän kiihdyttää tahtia yhteen postaukseen viikossa. Minulla on aiemmin ollut lista aiheideoista, mutta nyt otin käyttöön suunnitelman, vaikkakin yksinkertaisen sellaisen: rivi per viikko, jokaiselle yksi aihe. Katsotaan, miten tytön käy.

bujo2019_5

bujo2019_4

bujo2019_8

bujo2019_3

bujo2019_9

Siirtyminen muistikirjasta toiseen on yhtä yksilöllistä kuin bullet journalin käyttäminen yleensä. Tässä kuitenkin muutama vinkki, jotka olen itse kokenut käyttökelpoisiksi siirtymävaiheessa.

Käy vanha kirja läpi ja merkkaa ne sivut, jotka haluat siirtää uuteen. Tällaisia voivat olla esimerkiksi listat, jotka ovat kesken: minä siirsin blogin aiheideani uuteen julkaisukalenteriin. Mieti kuitenkin tarkkaan, mitä tarvitset vastedeskin. Jotain voi myös jättää taa.

Tässä kohtaa on myös hyvä mahdollisuus miettiä, toimivatko vanhan bujon sivumallit. Tuleeko sinun käytettyä bullet journaliasi säännöllisesti? Koetko sen käytön hankalaksi? Ovatko mallit aikansa eläneitä? Voi hyvin olla aika kokeilla jotain uutta. Pinterest pursuilee erilaisia journaleita, joista voi löytää inspiraatiota omaansa. Myös Instagramissa voit etsiä malleja esimerkiksi hashtageilla #bulletjournalmonthlylog, #bulletjournalweeklylog ja niin edelleen. 

Älä turhaan stressaa sitä, mihin kohtaan vuodenkiertoa siirtymä ajoittuu. Tietysti, jos sinulle tuo mielenrauhaa aloittaa puhtaalta pöydältä vuodenvaihteessa tai muussa itsellesi luontevassa kohdassa, on sekin täysin sallittua. Hanki alkuun vaikka ohuempi vihko ja vaihda uudenkarheaan, kun sen aika tulee. Aloittamista ei ainakaan kannata lykätä sen vuoksi, ettei käsillä ole Uuden Aikakauden Alku. (Vaikka juuri nythän monelle on! Aloita siis vaikka heti!)

Miltä sinun kalenterisi tai muistikirjasi näyttää nyt, syksyn hiljalleen lähestyessä?

bujo2019_12 (1)

Summer, for me, is the time of moving from one Bullet Journal to the next. One Leuchtturm 1917 notebook lasts me more or less 12 months, so the time of migration is pretty set. This time, though, I don’t know what my new journal will end up looking like. After graduation, my life hasn’t yet settled into new routines, but when it does, those routines will most likely require new kinds of time management. For now, I’m using a monthly calendar spread instead of my old weekly pages, as my comings and goings fit more than nicely on one spread.

And speaking of things changing: it is right at these times the Bullet Journal brings forth its skills for chaos management. 

With this journal, I’m trying to go for stress-free visuals. My journal is my happy creative place, and I like to start with a picture or two, maybe a doodle, some washi tape here and there, and work around that. Negative space also feels refreshing at the moment.

A couple of new features I’m trying out are a wellness tracker and an editorial calendar for my blog. I used to have a habit tracker on my weekly pages, but I’ve now stripped it down to just the things that have to do with my wellbeing and dropped everything I wasn’t paying attention to anyway. The editorial calendar has a post-a-week schedule – we’ll see how that goes!

Making the move from one journal to the next is as individual as your Bullet Journal itself, but here are a few tips I’ve found useful over the years.

  • Go through your old journal and mark the pages you want to move to the next one. Be critical: only keep what you need.
  • This is also a good chance to assess if your old layouts or systems are outdated or difficult to use. It could be the time for something new. Try Pinterest for inspiration, or search Instagram for #bulletjournalmonthlylog, #bulletjournalweeklylog and so on.
  • Don’t fret about whether or not it’s a logical time of year to start a new journal. If starting at New Year brings you a sense of calm, by all means, go for it, but don’t put off starting in the first place. You can always begin with a thinner journal and switch when the time comes.

How is your journal looking now, as we slowly move on to a new autumn?