Vuodenko se jo täyttää?

mm_vuosi6

Tasan vuosi on kulunut siitä, kun esittelin teille Miss Matildan, unelman ensiaskeleen. Vuoden 2015 ensimmäiset viikot suunnittelin, pyörittelin asioita mielessäni ja paperilla, maistelin erilaisia nimivaihtoehtoja, istuin rannassa kivellä, katselin järvelle ja pähkäilin. Helmikuun koittaessa minulla oli yhdenlainen konsepti valmiina päässäni, joten pystyin avaamaan Facebook-sivun ja herättämään Miss Matildan henkiin.

mm_vuosi7

Mitä sen päivän jälkeen sitten on tapahtunut?

Sanotaanko, että ainakin olen ehtinyt tottua Matildan olemassaoloon siinä määrin, että tuntuu hassulta, ettei häntä vielä viime tammikuussa ollut olemassa. Vuoden aikana on ylipäätään tapahtunut monta isoa asiaa, joista on nopeasti tullut kiinteä osa elämääni, ja Miss Matilda on yksi niistä. Olen tietoisesti yrittänyt raivata aikatauluihini viikoittain tilaa Matildan eteen työskentelemiselle, mikä on välillä ollut helpompaa ja välillä lähes mahdotonta. Tämän vuoden tavoite onkin saada aikaan oikeasti toimivat työrutiinit. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen siihen, kuinka paljon olen vuodessa tehnyt.

Mitä puhtaasti myyntiin tulee, eihän sitä mitenkään päätähuimaavasti ole ollut – mutta sen verran, että ihan yllätyin, kun laskeskelin kaiken yhteen. Omasta näkökulmastani jäin reilusti plussalle. On siis jotain mistä jatkaa, ja rohkein mielin jatkankin! On sellainen olo, että kyllä tästä hyvä tulee – eikä se oikeastaan ole yhtään hullumpi tässäkään vaiheessa.

mm_vuosi5

Vuoteen mahtui muutama myyntitapahtuma, joista erityisesti Säynätsalopäivät jäi mieleen kohokohtana: aurinkoa, järvimaisemia, hymyileviä ihmisiä, paljon tuttuja ja mukavasti myyntiä. Joulunalusen tapahtumat – samoin kuin muut tärkeät menoni – tuntuivat taas keskittyvän kaikki samalle viikonlopulle. Onneksi oli kuitenkin Jyväskylän yliopiston joulutori! Se olikin hauska kokemus sikäli, että opiskelijaelämä ja Miss matilda ovat usein olleet minulle tavallaan kaksi vastakkaista voimaa, joita on vaikea sovittaa yhteen, ja joulutorilla ne menivät suloisesti sekaisin. Se teki ihan hyvää ajattelullekin.

Olen käynyt markkinapöydän yli kymmeniä vilkkaita keskusteluja koruistani, käsitöistä, yrittämisestä ja elämästä yleensä. Moni innostuu kertomaan omista harrastuksistaan tai ideoista, joihin on hiljattain törmännyt. Noista keskusteluista saan aina valtavasti iloa, ja jokainen idea jää korvan taakse. Myös elintärkeää palautetta tulee, ja se painetaan tiukasti mieleen.

mm_vuosi2

Olen huomannut, että on hyvin vaikea selittää, mitä oikeastaan tekee, kun ei ole oikea yrittäjä. “Myyn käsitöitä” on aika lattea ilmaus eikä kerro oikein mitään siitä, kuinka järjestäytyneesti ainakin pyrin Miss Matildaa pyörittämään. “Minulla on…” niin mikä? Pikku käsityöbisnes? Kuulostaa jotenkin hämäräperäiseltä. Vuoden 2016 iso kysymys onkin, tehdäkö tästä virallisempaa. Mielessä kytee ajatuksia, mutta mitään en ole lyönyt lukkoon, enkä haluakaan ennen kuin olen tehnyt vielä lisää researchia. Juuri nyt on aika kutkuttava epätietoisuus siitä, missä sitä ollaan vuoden päästä. Kuvitella – koko vuosi edessä, täynnä mahdollisuuksia!

(Mitä jos vuoden päästä voinkin oikeasti kutsua itseäni käsityöyrittäjäksi? Ajatus pulpahti äsken päähän ja sydän jätti pari lyöntiä väliin.)

mm_vuosi1

Juuri nyt Miss Matilda on minulle tapa kokeilla kaikenlaisia ideoita ja tunnustella, mikä on kaikista ominta. Vuoden verran perustuksia rakenneltuani voin todeta, että ne alkavat jo kestää vähän hyppimistä ja heilumista. Juuri nyt Miss Matilda myös näyttää samalta kuin pääni sisässä – ja siitä olen onnellinen.

Kiitos vuodesta 2015, kaikesta kannustuksesta, tuesta ja kauniista sanoista!

Täältä tullaan, 2016!

Kiitos

Muistoja viime kuukausilta:

A whole year has passed since I brought Miss Matilda into light – the first step of realising my big dream of my own craft business. I spent the first few weeks of 2015 sketching and planning, pondering over names; sitting on a boulder by the lake, staring at the opposite shore, dreaming and scheming. Come February, I had it planned to the extent that I could open a Facebook page and tell the world about it.

In a year, I’ve got so used to the presence of Miss Matilda in my life, that it feels weird to think she wasn’t around last January. I’ve made a conscious effort to find time for Matilda weekly; sometimes it’s worked, on other times definitely not. All in all, I’m still pleased with how much I’ve managed to do, and will keep creating a good working routine this year.

Obviously, the amount of sales isn’t exactly tremendous, but big enough to surprise me when I summed it all up. So there’s something to go on with, and I’m feeling positive about the new year. I’ve also had experiences that can’t be measured by money: all the conversations over my little table a fairs have brought me such joy and a ton of new ideas.

I’ve found out it’s extremely difficult to explain what you’re doing when you’re not officially an entrepreneur. Can I call it a craft business or not? (I have been calling it that, but in Finnish I find it even more difficult.) So the big question is whether or not to make it more official. I have a constant stream of thoughts about the matter running through my head, but I still want to do more research before I decide anything. (Having said that, the thought of maybe, possibly, being a real craftswoman this time next year just made my heart skip a few beats. Wouldn’t that be something?)

Right now Miss Matilda is a way for me to try out new ideas and find out what motivates me the most. The foundations I’ve laid during the first year do stand up to a little shaking.  Right now, Miss Matilda also looks like it does in my head, and that makes me oh so happy.

A huge thank you for all the support and kind words during Miss Matilda’s first year!

2016, here I come!

Some memories to look back on:

Oikein nurin eiku

mistakes1

Tein pari joulua sitten pikkusiskolle ison, pehmoisen kaulurin tällä ohjeella. Neuloksen nimi on englanniksi mistake rib – kuvaava nimi, sillä periaatteessa kyseessä on joustin, jossa oikeat ja nurjat vaihtelevat kuin pikkuisen hutiloiden tehtynä. Tuloksena on ihanan muhkea, tavallista joustinneuletta paksumpi neulos, johon suorastaan tekee mieli hautautua. (Miltähän tuntuisi mistake rib -peitto jostain superlangasta? Hmmm…) Kaiketi tälle joku nimi on suomeksikin olemassa – saa valaista tietämätöntä!

mistakes2

Matkijanärhipinssinkin tekaisin kutistemuovista kauluria koristamaan.

mistakes4

Männäjouluna aattoaamuna Joulupukin kuumaalinjaa katsellessani kaipasin jotain puikoille, ja löysin samat paksut pyöröpuikot, joilla aikoinaan tikuttelin siskon vihreän kaulurin. Päätin tehdä samanlaisen vähän kapeampana versiona. Lankakorista löytyi tarpeeksi paksuja langanloppuja, jotka vähän ohuempiin yhdistettynä sopivat passelisti puikkojen kokoon. Väritkin istuvat aika hyvin toistensa seuraan; jotain hyötyä siis siitäkin lempivärien hamstrauksesta! Mielialan mukaan kaulurista voi kääntää aina vähän erivärisen puolen esiin.

mistakes3

Minusta on jännää, miten huiveihin, sukkiin ja muihin tuntuu neuloutuvan aina enemmän kuin pelkkää lankaa. Vihreässä kaulurissa on joulunalusen suloista hoppua sekä Bilbo Reppulin seikkailuja muistona siitä, kun pari päivää ennen joulua neuloin kamalaa kyytiä olohuoneen nojatuolissa Hobittia katsellen. Tässä viimeisimmässä taas on niitä jouluaaton perinteisiä lastenohjelmia ja Philomena-elokuva illalta, kun masu oli täynnä hyvää ruokaa, paketit avattu ja muuta ei tarvinnut kuin istua ja siirrellä silmukoita puikolta toiselle.

mistakes6

Viime viikkojen pakkasilla kauluri on ollut kovassa käytössä. Paksun hupun ympärillä se on vähän venynyt, mutta ajaa edelleen asiansa loistavasti. Hauskinta on, miten värien lisäksi myös kaulurin muodon voi päättää: lämpöisesti kaksinkerroin, vähän asusteellisemmin nelinkerroin – tai kommandopipomaisesti ihan vaan yksinkerroin. No heh.

Aika helpolla ja tuosta vaan lonkalta syntyi ehkä talven paras huivi.

mistakes7

A couple Christmases back, I made my sister a soft & chunky green cowl in mistake rib (you can find the pattern here). I love how, compared to a regular rib, the so called mistakes in the mistake rib give it more texture and dimension – make it something you just want to bury yourself in. (I also made the Mockingjay pin, but that’s another story.)

So last Christmas Eve, I felt like casting on. I came across the same circular needles I used for my sister’s cowl and decided to make another with a slightly smaller amount of stitches. The yarn stash provided a nice selection of favourite hues to play with; I always worked with two yarns at the same time, one bulkier and the other a bit finer, joining in new colours whenever I felt like it. So now I can turn the cowl over every time I want to show a new colour combination. There are also many ways to wear the cowl: fold it once for warmth, fold it twice for a bit more accessory-like look, or just keep it unfolded for a personal take on a balaclava. Or not.

Is it just me, or do you also feel like it’s never just yarn that knits into all these socks, scarves and whatnot? In my sister’s cowl, there’s also the sweet little hurry of the days preceding Christmas, and a pinch of the adventures of Bilbo Baggins from the time I knitted away watching The Hobbit. The latest cowl, on the other hand, has the heavenly drowsiness of the night of Christmas Eve, when the presents have been unwrapped, a delicious meal has been enjoyed and there’s nothing else to do than move stitches from one needle to another. That’s sure to keep me warm this winter.

Valkea kuin lumi

maalitussi7

Joulun alla investoin valkoiseen maalitussiin. Ajattelin antaa kapineelle mahdollisuuden siitä huolimatta, että lapsuudesta on paljon huonoja muistoja ravistettavista ja pumpattavista kulta- ja hopeatusseista, joista ei ensin tullut väriä ollenkaan ja sitten yhtäkkiä ihan liikaa. (Siinä sitä sitten oltiin, kultaa pitkin joulukorttia ja sormia ja pari tahraa poskessakin.)  Tällä kertaa homma ei onneksi levinnyt käsiin – liekö tusseissa tapahtunut kehitystä vai tekijä viisastunut muutaman vuoden?

maalitussi2

maalitussi6

Olin pitkin joulukuuta kuljetellut kassissani pilttipurkkia aka tuikkukupperoista, jota tarvittiin kuoron joulukonserteissa. Eräänä iltana iskin tussin purkin kylkeen ja huomasin, että siihenhän se väri tarttuu. Päässä soinut kuorokappale siirtyi melkein itsestään lasiin ja sopi siihen kuin nakutettu. Samat sanat tuli raapusteltua sitten useampaan purkkiin, niin pieneen kuin isoonkin. (Kyseessä on Metsien joulu, Lauri Pohjanpään teksti, joka hyppäsi blogiinkin jouluaattona. ♥)

Muistin ostaneeni pari puista sydäntä koristeltaviksi ja uumoilin valkoisen sopivan niihinkin. Niinhän se sopi ja muotoutui vähän kirjoneulemaisiksi kuvioiksi. Valkoinen ja vaalea puu on ehkä yksi kauneimmista väriyhdistelmistä, mitä tiedän.

maalitussi1

maalitussi5

Yksi ystävä sai kolmen pienen tuikkupurkin sarjan, joista jokainen kantoi jouluista sanaa: lunta, rauhaa ja valoa. Parille tein vähän isomman purkin täytteeksi letitettyjä piparitikkuja valkosuklaalla, suklaaströsseleillä, Marianne-rouheella ja kookoshiutaleilla. Yksi ainoa tussi ratkaisi monen paketin sisällön ja oli tänä jouluna jopa ahkerammassa käytössä kuin neulepuikot – ennenkuulumatonta!

Huomenna nappaan vielä kerran mukaan sen ihan ensimmäisen tuikkukupperon ja suuntaan pakkasessa kohti viimeistä joulukonserttia.

Valkeat hahtuvat hiljaa leijaa

maalitussi4

In December, I invested in a white paint marker – despite being traumatised in childhood by those gold & silver markers that didn’t function at first and then spilled their whole contents on you. I thought I’d give one a chance, which was a wise decision, since the marker ended up solving most of my gift problems this Christmas.

I’d been carrying a baby food jar in my bag, as we needed them as tea light holders in our choir’s Christmas concerts. One evening, I tried the paint marker on the jar and scribbled some lyrics from a choir song that was stuck in my head. It looked surprisingly good, so I found some more jars, small and big, and kept on scribbling. For one friend, I made a set of three little tea light holders, each with a Christmassy word on it: snow, peace, and light. For two others, I filled the jars with some braided gingerbread sticks dipped in white chocolate, chocolate crush, and coconut flakes. Then I moved on to some wooden hearts I had bought for decorating, and drew some Fair Isle like patterns. The combination of white and light wood is so delicate and beautiful!

Tomorrow I will take the first little jar I made and head for the last Christmas concert – wrapped up warm against the freezing -25 degrees Celcius. (I do love it, really! ♥)

Filosofiaa näin on se vaan

hakunamatata5m

Järvi päätti jäätyä eilen. Seurasin sen hidasta muuttumista keittiön ikkunasta aamupalaa syödessäni. Kerran oli pakko nousta, ottaa kamera ja kävellä rantaan todistamaan viimeisten aukeiden kohtien hiljaista jähmettymistä. Auringonnousu oli vedestä nousevan usvan läpi hehkuva kuin Afrikan savanneilla.

hakunamatata2m

Siitä saankin hienon aasinsillan päivän toiseen asiaan: hyvät naiset ja herrat, männäjoulun ensimmäinen lahja. (Toinen mahdollinen yhteys olisi se, että lahjan vastaanottaja oli näitä kuvia otettaessa melkein yhtä jäässä kuin järvi nyt. Badum-tsh.)

Ihailen suuresti pikkusiskoni rennon letkeää, suorastaan Timon & Pumba -tyylistä elämänasennetta. Tästä syystä Hakuna matata -paita oli luonnollinen lahjavalinta, kun sellaiseen Pinterestissä törmäsin. Hankin valkoisen, rennon letkeän t-paidan ja otin esiin kangastussit – ne samat, joilla kesällä piirtelin tennareihin kukkia. Värivalikoimani on silloisen budjetin sanelemana pieni mutta tarkkaan harkittu, ja siksi sopii monenlaiseen projektiin.

hakunamatata4m

hakunamatata1m

Kolmatta tuntia suljettujen ovien takana kirjaimia värkätessäni totesin, ettei hommaa olisi ehkä tarvinnut jättää ihan toiseksi viimeiseen iltaan. Äkkiähän sitä kirjaimet suunnittelee paperille (varsinkin, kun on edelleen Pinterest apuna), mutta kankaalla tussi ei luista ihan yhtä hyvin. Lopputulos on kuitenkin vaivan väärti ja lahjan saaja onnellinen.

hakunamatata3m

Ps. Kuvissa näkyvä kauluri on myös viimeaikaista tuotantoa ja tulee pian tarkemmin esitellyksi!

The lake froze the other day. From our kitchen window, I watched it become more and more still by the minute and finally get covered in a thin layer of ice. But of course, I also had to take my camera out and capture the sunrise through the mist rising from the last spots of open water. The blazing orangeness was like a sunrise on the savannahs in Africa.

And that brings me to another topic: the first Christmas present. I knew I had to make my sister a Hakuna Matata shirt when I bumped into one on Pinterest – for she has this relaxed approach to life that’s almost Timon-and-Pumbaa-like, and I very much admire that. All I needed was a slouchy white shirt and my small collection of textile markers, and some more inspiration from Pinterest. I have to admit, after two hours of scribbling on the stretchy fabric, a thought crossed my mind that maybe this could have been done a bit earlier than two nights before Christmas Eve. But I did finish it, it was well worth the effort and sis is very happy with her shirt.

Ps. The cowl in the pictures is another recent project – more of that soon!

Vuodenvaihteen tuulet

Taas yksi itsetutkiskelukirjoitus. Jaksatteko?

vuodenvaihde1m

Vuosi 2015 on ollut kaikkea mitä siltä toivoin ja vielä vähän enemmän kuin uskalsin odottaa. Vuosi sitten tähän aikaan täytin Susannah Conwayn Unravelling the Year Ahead -työkirjaa salaisilla haaveillani, suurilla suunnitelmilla ja pöhköilläkin heitoilla. En osannut aavistaa, että ajatukseni pienestä reissusta ystävien kanssa muuttuisi kymmenen päivän mittaiseksi ulkomaanmatkaksi. Käsityöyrityksenpoikaselleni minulla ei ollut vielä edes nimeä. En ainakaan ajatellut, että aloittaisin uuden harrastuksen, joka kääntäisi aika monta asiaa päälaelleen – pelkästään hyvällä tavalla.

vuodenvaihde7

Mitä ensi vuonna sitten tapahtuu? Olen kirjoittamassa jälleen ajatuksiani samanlaiseen työkirjaan kuin viime vuonna, mutta lähtöasetelma on aivan erilainen: vuosi sitten olin kyllästynyt päivien kulumiseen ilman sen tarkempaa suuntaa ja halusin muuttaa asioita. Nyt asiat ovat muuttuneet siinä määrin, että lähinnä haluaisin pysyä hetken paikallani, tässä missä nyt on hyvä. Toiveissa on rauhallisia päiviä – jos ei aikataulullisesti, niin ainakin pään sisässä. Stressiä vähemmäksi, you know. Sitä kuuluisaa hetkessä elämistä. Olen vähän hurahtanut kaikkeen sellaiseen, mitä siskoni kutsuu hippihörhöilyksi: joogaan, kiitollisuuteen ja pienten asioiden huomioimiseen. Siinäpä ehkä teema vuodelle 2016.

Vähän olen jo onnistunut itselleni kehittämään aktiviteettia vuoden varalle: tammikuussa ajattelin liittyä Circle of Pine Trees -blogin The Year in Books -projektiin, jossa ajatuksena on lukea ainakin yksi kirja kuussa ja kertoa siitä blogissa, Instagramissa tai Twitterissä. Homma pyörii myös Pinterestissä ja Goodreadsissa, saa nähdä moneenko kanavaan kirjoineni ehdin! Lisäksi aion aloittaa vuoteni Yoga With Adrienen kuukauden pituisella Yoga Campilla.

vuodenvaihde6

Blogissa on ollut tänä syksynä hiljaisempi kausi. Olen jatkanut ainaista pohdiskeluani sen suhteen, mikä Wisteria Walk oikeastaan on, mikä minä olen ja mihin lokeroon minut blogeineni pitäisi tunkea. Käsityöblogiksi minä olen tämän aina käsittänyt, mutta viime aikoina ajatuksia on tullut niin paljon kaikesta muustakin, että mieluummin sitä kirjoittaisi ylös mitä mieleen juolahtaa kuin väkisin tuhertaisi kässäpostauksia. Ehkä pidän kiinni lauseesta, johon päätin Blogini tarina -kirjoituksen kesällä: minä olen Wisteria Walk ja Wisteria Walk on minä. Jos ajatus on minun päässäni ja vaikuttaa julkaisukelpoiselta, sen paikka on täällä, oli genre mikä hyvänsä. Näistä mietteistä voisi kuulkaa tehdä vähän konkreettisempiakin suunnitelmia. Juu, siinäpä työsarkaa vuoden alkuun! Minkähänlaisia muutoksia saankaan vielä aikaan…

2015_collage

Yhden asian tiedän: ensi vuonna haluan raivata aikaa kirjoittamiselle ja muiden blogien lukemiselle. Haluan löytää uusia ihmisiä, uusia ajatuksia, uutta luettavaa. Haluan löytää taas kerran oman ääneni. (Tässähän se on, hei vain.) Ei pingottamista, ei huonoa omatuntoa bloggaamatta jättämisestä, vaan kevyesti syntyviä mietteitä ja sitä, mitä milloinkin tapahtuu ja mielessä pyörii. Tänä iltana löysin pitkästä aikaa tieni blogimaailmaan ja näkemästäni innoittuneena avasin tämän luonnoksen. Sanoja on tullut kuin itsestään jo niin paljon, että joudun luultavasti karsimaan rankalla kädellä. Tuntuu hyvältä kirjoittaa.

Tästä olisi hirmuisen mukava keskustellakin. Miten sinä näet bloggaamisen? Miksi tätä oikeastaan tehdään? Millaisia rajoja olet luonut omalle kirjoittamisellesi vai suollatko tekstiä täysin rajattomasti?

Mitä parhainta vuotta 2016!

(A word of warning: this is yet another post full of self-reflection. Yes, again.)

2015 is coming to a close and has proved to be one of my favourite years so far. A year ago I was writing my secret wishes, ambitious plans and nigh absurd ideas in the Unravelling the Year Ahead workbook by Susannah Conway. Little did I know that almost all of them would come true in ways that would exceed all my expectations. My tiny idea of making a little trip with friends turned into a ten-day adventure abroad. The craft business thingie that didn’t even have a name back then has taken some serious steps forward. I had no clue I would find a new hobby that would bring so much joy and happiness.

So now I’m getting ready for the year ahead with another workbook, and this time I find myself so happy with the current situation that I don’t really know what to wish for. Could I just stay still for a minute, right here where I’m content? What I’d like 2016 to bring is calm days, if not in schedule, then at least in my head. Less stress, more living in the moment kind of life. I’m into that sort of thing right now – yoga, gratefulness, noticing the little things, you get the picture.

I do have a bit of activity planned, though: I’m very much looking forward to The Year in Books project held by Laura from Circle of Pine Trees. At least one book a month, recorded in the blog, on Instagram or Twitter – with more sharing on Pinterest and Goodreads. Happy to play along! What’s more, I will start my year with Yoga With Adriene’s 30-day Yoga Camp. Are you with me?

It’s been quiet on Wisteria Walk lately, I know. I keep pondering over what this blog is about, what I’m about, and what really is my niche in the blogiverse. I started out as a crafts blogger and still very much think of myself as one. But lately my mind has contained so many thoughts about other things, as well, that it seems foolish to force the blog into one labelled jar where it obviously doesn’t always fit. Maybe I’ll stick to what I wrote back in July: I am Wisteria Walk and Wisteria Walk is me. If it’s on my mind and publishable, it belongs here, whatever the genre. This post is a good example: I started reading some blogs for the first time in months (something I most definitely want to keep up in 2016), felt like opening a draft and the words started pouring out. More of this ease and lightness, please. Perhaps that will be my compass for the coming year.

I would love to have a little chat about this weird thing called blogging. How do you see it? What’s the purpose behind it all? What kind of guidelines or map do you follow in your writing?

I hope your 2016 will be full of joy and lovely surprises!

Jouluaamuna aikaisin…

lumihiutaleet4

Valkeat hahtuvat hiljaa leijaa
ylitse maan ja ylitse puun.
Kuuran koruissa seisoo kuuset
kullassa talvisen aamunsuun.

Lumiset näreet kuin pienet tontut
vaeltaa valkeissa vaipoissaan
hämyssä sinisen jouluaamun
metsien kirkkoon korkeaan.

lumihiutaleet2

Hiljaisuus siellä urkuja soittaa
puitten humina virsinä soi
lumien kristallikynttilät loistaa
akkunat kultaa aamunkoi.

Kattona kirkon on sininen taivas
ikuiset hongat on pilarejaan
purppuraviitassa aurinko astuu
alttarille sen messuamaan.

lumihiutale3

Alttarina on luminen vaara
hartaana seisoo maa ja puu
lävitse valkeain hahtuvain hiljaa
metsässä aamu kirkastuu.

– Lauri Pohjanpää

Iloa ja valoa jouluusi ♥

Have the happiest Christmas ♥ 

Joulukuun päivinä

joulukuu555

Joulukuu on tarjonnut vuoroin lumihiutaleita ja vuoroin kaatosadetta. Kun lunta ei ole ollut, olen etsinyt joulutunnelmaa valoista naapureiden pihamailla, kaupan värikkäästä lahjanaruvalikoimasta, neulepuikkojen hiljaisesta kilkkeestä ja joululaulujen kaiuista milloin minkäkin kirkon katon alla. Niitä kaikuja olen onnekseni saanut kuunnella monen kuorokeikan verran. Yhden voit sinäkin kuulla YLE Areenassa vielä tammikuun puolelle saakka.

joulukuu66

joulukuu333

Lahjapaperiin käärin tänä vuonna jotain uutta, jotain vanhaa, jotain makeaa ja jotain itsetehtyä. Niistä lisää myöhemmin – pidetään salaisuudet vielä salaisuuksina… Pakettien toimittamiseen liittyy aina mukavia sivujuonteita, kuten kahvittelua, haleja ja kuulumisten vaihtoa, jotka nekin ovat tehneet mielen jouluiseksi. Pitkän ja kiireisen syksyn jälkeen glögimukin äärellä on hyvä pysähtyä jakamaan viime aikojen tapahtumia.

joulukuu222

joulukuu111

Omaa kotia olen koristellut pikkuisen jo edellisvuosilta tutuilla palloilla, tiu’uilla ja enkeleillä; varsinaisen joulun vietän kotikotona perheen kanssa, joten sen suurempia koristuksia en ole itselleni laittanut. Naapuruston kuusikauppiaan pihaan yhdessä yössä kasvanut metsä riittää minulle joulukuuseksi.

joulukuu444

Olen siis pakannut loput paketit mukaan ja muuttanut hetkeksi kotikotiin. Järvi aaltoilee vielä valtoimenaan ja pitää lumenkin poissa – jos sitä siis sattuisi satamaan. Täällä on kuitenkin joulu: se löytyy keittiön sydänkuvioisista verhoista, mandariineista kulhossa, adventtikynttilöistä. Kohta kuusestakin.

Kaksi yötä jouluun. ♥

With no snow in sight, I’ve had to find the Christmas feeling elsewhere this December. Luckily there are the twinkly lights in the neighbourhood, all the colourful ribbons to choose from at the shop, the quiet clicking of knitting needles, and the echos of Christmas carols under the roof of yet another church. There have been a lot of those, what with all the choir concerts we’ve been doing lately.

The presents have found their way to friends and family. It’s always nice to do those little Christmas visits and catch up over a mug of mulled wine after the long and dark autumn. This year, there’s something new, something old, something sweet, and something handmade in those presents – but not a word more of that just yet…

So I’m at home-home for the holidays. The lake is still open and the weather’s more like in April than anything else, but I see Christmas around: there are the red curtains at the kitchen windows, tangerines in a bowl, advent candles on the table. Soon there’ll be a tree, too.

Two sleeps to go. ♥