Iloa aamurutiineihin

morningroutine7

Oletko aamuihminen? Minä olen – ainakin tietyissä olosuhteissa, silloin kun aamut ovat kirkkaita, aikataulut vapaat ja mieli virkeä. Yleisesti ottaen tykkään herätä aikaisin ja ruveta ajoissa hommiin, mutta viime aikoina olen joutunut varta vasten keksimään, kuinka saisin itseni ajoissa ja hyvillä mielin ulos ovesta. Vaikka ulkomaailmassa odottaisi mielenkiintoinen työ ja mukavia ihmisiä, ovat aikaiset aamut vaatineet aikatauluttamista ja tietoisia piristysruiskeita.

Tässä muutama aamurutiini, joita olen aamujen saatossa testaillut. Kaikki eivät mahdu kaikkiin aamuihini, ja joskus suunta on melkein suoraan sängystä vaatekaapin ja jääkaapin kautta pyörän selkään, mutta nämä ovat lisänneet iloa päivien alkuun. Etsi sinulle sopivat ja yhdistele mielesi ja aikataulujesi mukaan – ja kerro toki kommenteissa, miten sinä nostat itsesi sängystä oikealla jalalla!

morningroutine2

Hyvän huomenen laulu

Musiikki tekee kummia mielialalle. Lempilaulu herätysäänenä voi aloittaa päivän aurinkoisesti – tai sitten siihen muodostuu muutamassa aamussa oikein kunnon vihasuhde. Keksin kuitenkin jokin aika sitten pienen tempun, jolla tein herätyksistä vähän mukavampia: ihan ensimmäisenä silmät avattuani lurittelen pienen laulun. Siitä niin selältäni peiton alta, ihan minkä tahansa, mistä tulee hyvä mieli. Unisen käheällä äänellä, viis veisaten huterista nuoteista tai sanojen unohtumisesta. Äänihuulet saavat varovasti vähän lämpöä, ja kroppakin havahtuu. Siihen kun lisää vielä parit mojovat venytykset ja vanutukset, johan alkaa ylös nouseminen tuntua kivemmalta ajatukselta. Herätyskello ehkä herättää ulkoa, mutta tämä on sisäinen herätysääni.

Vinkki: Tämä on myös oiva tekosyy opetella viimein se lempikappale kokonaan ulkoa! Minä olen lauleskellut esimerkiksi Coldplayn hyväntuulisia lauluja: Yellow, Green Eyes ja Viva La Vida toimivat hyvin aamulauluina.

morningroutine3

Aamusivut

Aamusivut ovat alun perin tekniikka Julia Cameronin Tie luovuuteen -kirjasta: kolme sivua tajunnanvirtaa heti aamusta. Niiden tarkoituksena on tomuttaa pää ja päästää ulos nurkissa piileksivät ajatukset, kuten Cameron tällä videolla selittää. Mitään järkevää tai taiteellista ei tarvitse eikä pidäkään tuottaa, vaan antaa kritiikittä sanojen nostaa esiin, mitä ne sitten nostavatkaan. Jos päässä ei pyöri muuta kuin se, kuinka typerästi työkaveri eilen käyttäytyi, on lupa kirjoittaa ärsytys ulos. Jos mieleen ei tule muuta kuin “ei tule mitään mieleen”, on täysin sallittua täyttää kolme sivua sillä. Kunhan antaa kynän juosta, ajatusten virrata.

Aloitin aamusivuvihkoni viime vuonna joulupäivänä kuorittuani sen sopivasti paketista edellisenä iltana, ja olen täytellyt sitä säännöllisen epäsäännöllisesti. En pode huonoa omaatuntoa niistä aamuista, joina käsi ei jaksa nostaa kynää. Tarpeeksi on ollut niitäkin aamuja, kun olen ripset unihiekasta tahmeina kirjoittanut toisen sivun puoliväliin, että “nyt eivät enää silmät pysy auki”, ja kellahtanut vartin lisätorkuille. Niinä aamuina, kun kirjoittaminen sujuu, on se kuitenkin ihanaa. Kuin saisi ravistella yön pölyt pois heti saman tien ja avata aistit maailmalle, mielen omalle itselleen.

Vinkki: Jos reissaat paljon, hanki lisäksi pienempi, mukana kulkeva vihko niille aamuille, kun et ole kotona.

morningroutine4

Lukuhetki

Lupaus lukemisesta tekee ainakin tämän sanojen ystävän iloiseksi heti kukonlaulun aikaan. Ajatuksia herättävä tai mielikuvitusta kutitteleva tarina saa silmät auki alta aikayksikön. Varaa petin viereen kirja tai lehti ja merkkaa vaikka sopiva kohta valmiiksi, ettei tarvitse aamulla etsiskellä. Myös muistiin jemmatut blogipostaukset ovat hyvää aamulukemista.

Koska olen halunnut hypätä taas blogimaailmaan pää edellä, olen ottanut asiakseni lukea yhden blogipostauksen joka aamu. Minulla on Bloglovinissa to read -lista, jolle klikkailen tuleville aamuille luettavaa. Vaikka olen pyrkinyt pitämään sängyn puhelinvapaana alueena – usein huonoin tuloksin, sillä juuri puhelin herättää minut aamuisin – ei tämä aamurutiini tunnu samanlaiselta ajanhukalta kuin päämäärätön Instagramin selailu. Kun luvan kanssa otan pienen hetken blogimaailmalle, ei sille selailulle tunnu olevan edes tarvetta. Samalla jää päähän ideoitakin. (Näytöllä näkyvä postaus löytyy muuten Quiet Writing -blogista – vahva suositus!)

Vinkki: Rajaa tarkkaan, kuinka pitkästi luet, ettet jää epähuomiossa sänkyyn liian pitkäksi aikaa!

morningroutine5

Aamujooga

Lyhytkin joogaharjoitus antaa keholle sopivasti töitä heti aamusta, vie unijumit mennessään ja herättää ryhdin uuteen päivään. Harjoituksen pituuden ja intensiteetin voi valita ihan sen mukaan, millainen aamu kohdalle osuu. Jos on aikaa, tuntuu pidempi, syvemmälle menevä harjoitus hyvältä; jos taas minuutit ovat kortilla tai väsymys painaa, riittää pieni venyttely ja vetreytys – vaikka sängyssä ennen nousemista, jos on tarvis. Matto ei ole pakollinen, ja yöpuku käy tarvittaessa treenikamppeista. Tee sen mukaan, mikä parhaalta tuntuu.

Aloitin joogaamisen jokunen vuosi sitten ja huomasin saman tien, ettei kankeuteni ollutkaan synnynnäistä – olin vain jumissa. Hoksasin myös, että aamujen tunkkainen olo oli sitä samaa jumia, ja että joogan jälkeen kaikki näytti paria astetta valoisammalta. Nyt kesällä, kun aamut ovat olleet töiden takia lyhyempiä, olen tehnyt pieniä, lyhyimmillään parin minuutin sarjoja. Joinakin aamuina taas hyppään matolle puoleksikin tunniksi. Koitan aina ehtiä venyttämään ja kiertämään selän ja niska-hartiaseudun auki sekä herättämään keskivartalon lihakset, jotta pysyisin ryhdikkäänä koko päivän.

Vinkki: Jos alkuun pääseminen mietityttää, kannattaa osallistua muutamalle joogatunnille ja opetella perusteet ohjatusti. Kotiharjoitteluun löytyy erilaisia sovelluksia, ja YouTube on pullollaan ohjevideoita. Minun suosikkini on Yoga with Adriene – kokeile vaikka viiden minuutin aamuharjoitusta tai tätä vähän pidempää. Kun lempiliikkeet tulevat tutuiksi, voi aamujoogat jo vetää itse itselleen. Muista kuitenkin olla varovainen ja kuunnella kehoa!

morningroutine6

Retki aamuiseen luontoon

Jos asut metsän laidalla, astu hetkeksi puiden huomaan keskellä aamurutiineja. Ota muutama askel sammalella, kuuntele tuulta puiden latvoissa, katsele ympärillesi aistit tarkkaavaisina. Tai avaa parvekkeen ovi, tuoksuttele ulkoilmaa, keskity hetki puihin, pensaisiin, kukkiin. Mihin tahansa elävään. Sano hyvää huomenta. Rauhoitu hetkeksi.

Tunnustan olevani säikky ja turhan hyvällä mielikuvituksella varustettu metsänkulkija. Minulle riittääkin käväisy lenkkipolkujen halkomassa lähimetsikössä, pieni poikkeaminen pääpolulta; mieli rauhoittuu saman tien, kun näen tuulessa huojuvat kuusenlatvat. Metsässä pistäytyminen oli pienen hetken osa aamurutiinejani, ja haluaisin palauttaa sen päiviini. Luonnolla on ihmeellinen voima rentouttaa kiireinen mieli.

Vinkki: Jos suinkin voit, jätä puhelin kotiin – tai upota se syvälle taskun pohjalle. Houkutus kuvata ympäröivää maailmaa kasvaa ainakin minulla suureksi, mutta aina ei tarvitse ikuistaa. Riittää, että on.

Miten sinä aloitat aamusi?

Are you a morning person? I am – in specific circumstances, at least, when mornings are bright, schedules are free and my mind feels ready for the day. In general, I like to wake up early and quickly get into whatever it is I’m doing that day. During the past weeks, though, I’ve had to come up with strategies for getting myself out of the door happy and on time. Even if there were an interesting job and nice people waiting outside, early mornings, for me, require some thought.

Here are some joyful things I’ve sneaked into my morning routine at one point or another – I don’t do them all every morning, but rather mix and match according to what I feel like and how much time I have in my hands. I hope they inspire you to bring joy into the first moments of your days! Do leave a comment below and tell me what your morning routine looks like!

The good morning song

Music does funny things to your mood. Having a favourite song as your alarm can kickstart your days with joy – but it can also bring about a whole lot of negative feelings towards that song. A while ago, I came up with a way to make the moment of waking up a tiny bit more pleasant with music: first thing after opening my eyes, I sing a little song to myself. Right there under the covers, anything that makes me happy. With a tired, croaky voice, not caring about shaky notes or forgotten lyrics. It warms up the vocal cords a little and gives the body the cue to wake up. Add a couple of sweet stretches and yawns, and you’re ready to go.

Top tip: This is also a good excuse to finally learn the lyrics for that favourite song of yours! I’ve found, for instance, that Coldplay has some pretty good, cheerful morning songs: try Yellow, Green Eyes, Viva La Vida.

Morning pages

The morning pages are originally a technique from the book The Artist’s Way by Julia Cameron: three pages of stream of consciousness writing, right after waking up. It’s a way to clear your head a little and show some light into the far corners of your mind, as Cameron explains on this video. There’s no need to create anything logical or artistic – that’s not the point of morning pages. Just let the words pull into your consciousness anything that comes up, anything at all. If all you can think of is how irritating your workmate was yesterday, then, by all means, write that irritation out. If there’s nothing going on in your head except “I can’t think of anything to write”, then fill the three pages with that. Let the pen run on the paper, let your thoughts flow.

I started my first journal of morning pages on Christmas day last year – having  very conveniently unwrapped said journal the previous evening. I use the technique from time to time, without feeling guilty about skipping days. I’ve had my share of those mornings when my hand is just too heavy to raise the pen, and halfway through the second page, I’ve written “I can’t keep my eyes open” and then sunk onto my pillow for another fifteen minutes of sleep. On the mornings I feel ready to write, though, it feels absolutely fantastic. It’s like getting to shake off the dust from the night and open your senses to the world, the mind to itself.

Top tip: If you travel a lot, get another, smaller journal for writing your morning pages when you’re not at home.

A moment for reading

A promise of getting to read is what makes at least this lover of words excited to open her eyes at dawn. A thought-provoking or imagination-tickling story is bound to make me happy about the new day. You can keep a book or a few magazines by your bed and even mark your page ready for the morning. Bookmarked blog posts also make for excellent morning reading.

As I’m trying to plunge head first into the blogosphere again, I’ve made it a habit to read one blog post every morning. I have my own to-read list on Bloglovin’, on which I save posts I want to take a closer look at later – in the morning, that is. And though I’ve tried to keep my bed a phone-free area – without much success, as it’s the phone that wakes me up, for starters – this routine doesn’t feel as much of a waste of time as, for instance, aimlessly scrolling through Instagram. I find that giving myself the permission to take a look at what’s happening in the blogging world actually makes me crave that Instagram fix a lot less. Plus I normally leave with a pocketful of new ideas. (The post on the screen can be found at Quiet Writing – a strong blog recommendation!)

Top tip: Make it super clear to yourself how long you’re going to read, so you won’t get stuck in bed for too long!

Morning yoga

Even a short yoga practice gives your body some work to do right at the start of your day, banishes any stiffness and wakes up your posture. Pick a practice of any length and intensity according to what your morning looks and feels like. If there’s time, a sweet long practice is always worth it, but if you’re short of minutes or feel very tired, a few stretches and twists are just as well – why not in bed, if that’s what you need. You don’t necessarily need a mat, and anything you wear for sleeping can be worn for yoga. Do what feels best for you.

I started practicing yoga a couple of years ago and immediately realised my lack of flexibility was, in fact, not innate. My body was just a bit stuck in itself. I also realised that the stuffy feeling I had after waking up was a result of that stiffness – and that after yoga, everything looked a little bit brighter and more open. This summer, as I’ve been working and my mornings have been pretty short, I’ve done small, sometimes two-minute sequences. I always aim at opening the knots in my back and neck, and waking up my core to make it easier to maintain a good posture throughout the day.

Top tip: If you’re worried about getting started, attend a few yoga classes and get to know the basics with the help of an instructor. There are loads of different apps for home practice, and YouTube is bursting with yoga videos. My favourite is Yoga with Adriene – try, for example, this short and sweet morning practice, or this slightly longer one. When you’ve mastered the basics, you can skip finding a video or a class in the morning and do your own sequences. Just remember to be careful and listen to your body!

Breathing in the nature

If you have the opportunity to steal a moment in the woods, do step into the loving arms of the trees in the middle of your morning routine. Take a few steps on the soft forest floor, listen to the wind playing hide and seek in the trees, feel your surroundings with all senses. Or open the door to the backyard or balcony, smell the air, focus on the trees for a minute, or on anything that’s alive and thriving. Say good morning. Quiet down for a moment.

I confess that the forest scares me a bit – I have much too good an imagination to wander too deep alone. I’m quite content with a little stroll in the nearby woods. I step onto the not-as-beaten path and feel my shoulders relax, mind go quiet as soon as I see the old fir trees swaying in the breeze. For a little while, a moment of focusing on the nature was a part of my morning routine, and I’d love to bring it back into my days. It has an incredible power to clear a cluttered mind.

Top tip: If you can, leave your phone at home – or bury it deep into your pocket. I tend to get the urge to photograph my surroundings, all the beautiful details. That can be meditation in itself, but not everything needs to be captured. It’s quite enough to just be.

How do you start your days?

Wisteria Walk, luovuusblogi

luovuus1

Wisteria Walk täytti kuukausi sitten viisi vuotta. Sen johdosta ja muutenkin mielessä on pyörinyt paljon kysymyksiä: Mikä blogi tämä on? Mistä minä oikein kirjoitan? Jos tämä on käsityöblogi, milloin ehdin harrastaa siinä määrin käsitöitä, että voisin niistä kirjoittaa?

Olen blogannut kohta yhdeksän vuotta ilman sen kummempia taukoja – enemmän tai vähemmän aktiivisesti, mutta koko ajan kuitenkin. Olen pitänyt huolen, että vaikka postaustahti on ajoittain hidas, jokaiselta kuulta jää arkistoon edes jonkinlainen merkki. Olen sillä tavalla perfektionisti. Ideaalitilanteessa kuitenkin kirjoitettavaa ja intoa kirjoittaa löytyisi niin paljon, että voisin julkaista jotain uutta vaikka kerran viikossa.

Niin usein en ehdi pudottaa puikoilta sukkaparia tai keksiä uutta tuunausprojektia. Mikä siis neuvoksi?

luovuus3

Mietin blogiani ja kaikkea, mitä ylipäätään elämässäni teen, ja löysin yhden kantavan teeman: luovuuden. Luovuutta tarvitaan ihan kaikkeen, se vaatii päästä mukaan mitä arkipäiväisimpiin askareisiin, enkä kyllä oikeastaan pärjäisi ilman sitä. Sen ympärillä bloginikin aina jollain tapaa pyörii. Eikö siinä olisi siis jo ihan kelpo aihe? No mikä jottei!

Ja arvaa, mikä luovuudesta kirjoittamisessa on kaikista parasta? Ei ole puutetta ideoista! Voin kirjoittaa ihan niin usein kuin ehdin, aina löytyy jotain pohdittavaa, jotain keskeneräistä, jotain, mitä ympärillä tapahtuu. Ei tarvita maailmaa mullistavia ajatuksia, jotta voi ottaa kameran esiin ja asettaa sormet näppäimistölle: riittää, että huomaa jotain, keksii jotain, kuulee tai miettii tai tekee jotain uutta. Minulla on tapana ladata niin paljon tekstiä postauksiini, että julkaisukynnys kasvaa – ne kun pitäisi kääntääkin. Iso oivallukseni on, että voi tehdä pienemminkin.

Tällä tavalla pääsen myös ehkä ainoaan tavoitteeseeni, joka minulla blogin suhteen on: blogin on seurattava elämää, ei toisin päin.

luovuus5

Missä se arkielämän luovuus sitten piileksii?

No, tänään olen herätessäni lukenut pari blogipostausta, joista jäi taskuun pohdittavia ajatuksia. Olen miettinyt, mitä laittaisin päälleni: onko tänään värikäs vai musta päivä? Päädyin niin hempeisiin sävyihin, että ne tuntuvat uusilta ja jänniltä päällä. Olen käännellyt ja väännellyt tekstiä töissä, kokeillut erilaisia sanajärjestyksiä, etsinyt sopivaa ilmaisumuotoa kolmen erikielisen version perusteella. Olen käynyt kaupassa ja miettinyt, millaisella aamupalalla saisin aikaiset aamut maistumaan makeilta. Olen ottanut kuvia, pysähtynyt katselemaan edessä avautuvaa maisemaa. Huomannut pieniä, hauskoja yksityiskohtia.

Tiedättekö sen sanonnan, jonka mukaan jokainen päivä ei välttämättä ole hyvä, mutta jokaisessa päivässä on jotain hyvää? Voisin muotoilla sen uudelleen: jokainen päivä ei ole luovuuden huipentuma, mutta aina sitä jotain keksii.

luovuus4

Käsillä tekeminen on minulle kenties se läheisin luovana olemisen tapa, mutta lisäksi kirjoitan, valokuvaan, laulan ja soitan, liikun. Siksi tämä blogi saa olla ihan kaikkea sitä: mitä vain, missä luovuus on läsnä. Sitä se on ollutkin, mutta nyt vasta olen sen itsekin hoksannut.

Saanko siis esitellä: Wisteria Walk, luovuusblogi.

Tulossa on ainakin jonkinlaisia miniesseitä jokapäiväisestä luovuudesta, linkki- ja lukuvinkkejä ja inspiraatiota sekä pohdintaa taiteen ja käsityön eroista. Unohtamatta tietenkään luovuuden tuotteita: käsitöitä, valokuvia, luovaa kirjoittamista, kodin sisustamista, tuunausta. Nämä löytävät blogiin kun ehtivät, paineita en aio vastakaan ottaa.

luovuus2

Ja miten nämä kuvat sitten liittyvät mihinkään?

Ne ovat yhden viikonlopun hetkiä, joissa kamera oli tarkoituksella mukana. Halusin tietoisesti etsiä asioita, jotka tekisi mieli ikuistaa. Paikallinen kirppis ei pettänyt odotuksia: pääsin jälleen kerran ihmettelemään kaikkea sitä, mitä ihmisillä on kodeissaan, ja kyselemään esineiltä niiden tarinoita. Vanhan veneen peiton alle kurkistaminen taas leväytti ilmaan paitsi pölyä, myös matkakertomuksia, muistoja ja haaveita. Tällainen kysely, tiedustelu ja kurkistelu kannattaa: koskaan ei voi tietää, missä se seuraava idea on piilossa.

Luovaa loppuviikkoa!

Wisteria Walk turned five in the beginning of July, and that, on top of other things, got me wondering: What kind of blog is this? What am I writing about? If this is still a blog about crafts & handmade, when do I have the time to actually make something so I can write about it?

It’s almost nine years now since I started my first blog, and even though a lot can be said about the consistency of my posting in the past couple of years, I’ve always made sure I leave at least one note every month. (To keep my archive looking pretty, more than anything – I’m that much of a perfectionist.) In an ideal world, though, I’d have something to say at least once a week, and would preferably feel a yearn for taking photos and telling stories here. But finishing a pair of wool socks or coming up with a new upcycling project on that schedule is not realistic for me at this point in my life. So what to do?

Pondering over this, I noticed a theme that’s present in basically everything I write about and, well, get up to in my life: creativity. It’s needed all the time, it asks to join in the simplest everyday tasks – I couldn’t really do without it. It’s also something I’ve looked into in my blog so many times before, it feels weird I haven’t given it this much thought until now. Wouldn’t creativity make for a pretty nice topic for a blog? Sure!

And guess what’s so good about this? No shortage of things to write about! There’s always something going on, a thought tumbling around in my head that needs exploring, an unfinished project or two. It doesn’t have to be anything life-changing, any thought, observation, or idea will do. My big epiphany here is that small posts are just as fine.

This way, I’ll also be able to reach the only blogging goal I have: life happens, then we blog about it – not the other way round.

So what’s so creative about everyday life? Well, today I’ve started my day by reading a couple of blog posts that evoked thoughts worth looking into. I’ve wondered about what to wear: is it a black or a colourful day? I ended up wearing something so girly and soft it felt all new and exciting. At work, I’ve turned a piece of text this way and that, tried placing the words in a few different orders, compared the same text in three different languages to find the best way to express something. I’ve gone grocery shopping and tried to come up with a breakfast that would make the early mornings sweeter. I’ve taken photos, stopped to look at my surroundings in a fresh way. I’ve noticed the details that matter.

You know how they say every day may not be good, but there’s something good in every day? A little remix, if you will: every day may not be your most creative one, but you can always come up with something.

For me, making things might be the most natural form of creativity, but I also write, photograph, sing and play, move. And this blog can be about all of that: anything that has a touch of creativity to it.

So, ladies and gentlemen, I present you: Wisteria Walk, the Creativity Blog.

So what do I have in store for the following months? Some sort of mini essays on everyday creativity, links and good reads and all sorts of inspiration I want to share with you, some deep stuff about the difference between art & crafts. And, of course, all that comes out of creativity: handmade goodies, photography, creative writing, interior decorating, upcycling. All this in its own time, I’ve no intention of putting myself in any pressure.

And, finally, how do these photos relate to any of this?

They are small scenes from a weekend I decided to consciously look for capture-worthy moments. The local flea market, as always, got me wondering about all the stuff we keep in our homes. Darling weird object on the shelf, what is your story? Peeking under the cover of an old wooden boat raised a load of dust in the air, but also memories, dreams, tales from the voyages. This sort of peeking, asking, exploring is always worth it: you never know where the next idea is hiding.

Have a creative rest of your week!

Vanhan bullet journalin helmet

bulletjournal_highlights4

Bullet journalissa ihanaa on se, että vaikka suurin osa sivuista on hetkessä täytetty ja käytetty, vaikka ideana on sinänsä listata asioita, ruksata ne yli ja jatkaa elämää, jää kansien väliin paljon muistoja. Käyttäjästä riippuu, kuinka paljon niistä jää jälkiä. Otin itse heti bujotieni alussa tavaksi kirjoittaa joka päivältä ylös pieniä kiitollisuudenaiheita, ja niitä on ihana lukea jälkeenpäin. Osa jutuista on muistiin kirjoittamisesta huolimatta kadonnut mielestä, mutta osa – välillä asiat ihan sieltä pikkuruisimmasta päästä – palautuu heti, kun vain näkee jäljen paperilla. Sittemmin olen vaihtanut kuukausittaiset kiitollisuussivut pieniin päiväkirjamerkintöihin jokaisen päivän perässä, ja tätä metodia jatkanen tulevaisuudessakin, kunnes keksin jotain uutta kivaa.

Tällä postauksella sanon heipat vanhalle marjapuuronpunaiselle bullet journalille. Halusin lisäksi osoittaa, kuinka rajattomat mahdollisuudet bujossa on muuntelulle: jokainen voi tehdä omastaan tasan niin henkilökohtaisen kuin haluaa. Minun omani lähentelee jo sitä päiväkirjaa. Siispä, olkaa hyvät: vanhan bujon helmiä, ihania asioita ja kiitollisuutta. Kiitollisuudenaiheet erotat sisennyksistä – samaistutko?

bulletjournal_highlight1

Marjapuurobujo alkoi heinäkuussa 2016 ja kesti siis aika lailla vuoden. Huomionarvoista on, että ajoitusajankohdasta huolimatta yksi aivan ensimmäisistä aukeamista pitää sisällään Wisteria Walkin joulukalenterin suunnitelman ja aikataulun. Tällä tavalla se siis syntyi: joka luukku piti suunnitella, toteuttaa, kuvata ja editoida, kirjoittaa, kääntää ja tarkistaa. Taulukolla pidin kirjaa siitä, minä päivänä olen minkäkin tehtävän tehnyt. Aloitin 20. heinäkuuta tekemällä köynnöksiä toiseen luukkuun. Ensimmäisinä tarkistusta vaille valmiina olivat taatelikakku ja kakkuvuokaliitutaulu – niin ikään heinäkuun loppupuolella. Ihan viimeisenä, 13. marraskuuta, tein jouluaaton luukun kokonaisuudessaan. Seuraavana päivänä aloitin tarkistuskierroksen, ja joulukuun katselin vain, kuinka aikataulutetut postaukset ilmestyivät blogiin.

(Tässä vaiheessa pohdin vielä, jatkanko kalenteria tänä vuonna ja jos, niin missä muodossa. Mitä mieltä sinä olet?)

Pitkä iltatee kuistilla. Se, kun idea toimii! Kiinnostava tenttikirja. Ymmärrys pitää itsestä huolta. Äänikirjan seura. Pilvet ja laulaminen. Se, ettei ole enää fuksi. Järven tuoksu satamaan tullessa. Pinaattiletut. Vapaus tehdä mitä haluaa. Rankkasade. Roadtrip ja tien yli ehtineet eläimet.

bulletjournal_highlights5

Eräälle sivulle olen koonnut listaa sellaisista pikkuhommista, joita elämässä on aina silloin tällöin tehtävä. Siivoa eteisen kaappi. Järjestä tärkeät paperit. Hanki nojatuoli. Osta kehyksiä ja ripusta tauluja. Nämä ovat kuitenkin ehdottomat lempparini: Lyhennä toppien olkaimia. Pidennä hameenhelmoja. Onko tämä nyt sitä aikuisuutta?

Yhden päivän to do -listan vierellä on pieni ajatus, jonka muistan sinä päivänä pyörineen päässä yhtenään: “Se, että täytyy luopua kesän kirjakasasta, kirpaisee vähän sydämessä ja selvästi kääntää sivua syksyyn.” Saman päivän tärkeimpänä agendana on “joulukalenterikuvia minkä kerkeää”.

Irtokarkit alle 5 €/kg. Puolukat polkujen varsilla. Uuden auton penkit. Saunan tuntu iholla. Minttuteen tuoksu. Asioiden saaminen valmiiksi. Se, ettei ole pakko mennä bileisiin. Tarinat kynttilänvalossa. Kylmäsavulohi aamupalalla. Mummin ruoka, kun on nälkä. Syksyinen halu käpertyä ja koristaa kotinsa.

Suklaarasian jakaminen. Imartelevat sovituskoppien peilit. Metatason introverttiys: kun lukee ravintolan nurkassa Susan Cainin Hiljaisia ja ignooraa peräti kaksi tuttua. Iltabussin olemassaolo. Kun on ensimmäinen luentosalissa ja saa valita paikan. Päivien hidas kuluminen.

bulletjournal_highlight7

bulletjournal_highlights3

Tammikuussa 2017 aloitin Yoga with Adrienen Yoga Revolution -projektin: 31 päivää joogaa ohjattujen videoiden mukaan. Kuukausi osoittautui äärettömän opettavaiseksi, ja käteen – tai ehkä kroppaan – jäi valtava määrä uusia oivalluksia. Minulla on myös erillinen joogapäiväkirja, mutta tässä vaiheessa kirjoitin bullet journaliini ne opetukset, jotka resonoivat kaikista eniten.

Älä luo turhia jännitteitä kehoon. Jokainen harjoitus on mahdollisuus keksiä jotain uutta. Liiku yhtenä kappaleena. Tuli eteen millainen tehtävä tahansa, on lupa päättää, miten ja millä asenteella sen toteuttaa. Makeinta on matka, ei päämäärä. Jokaisella on oma joogaopettaja sisällään, kun sitä vaan hiljentyy kuuntelemaan.

Kakkukynttilän valo. Kissojen hurina ja sulavat linjat. Runous. Tietoisuus naapureiden läsnäolosta. Lounassalaatin valmistaminen. Yhdeltä alkanut lumisade. Kirjeen kirjoittaminen. Tatu ja Patu -palapeli. Piparitaikinan eka nurkka. Snail mailin päälle ymmärtävä postitäti. Koiran haukku aamusella.

Pätevyysolo. Valo silloin kun sitä on. Vauvat ja taaperot. Omissa oloissa oleilu. Folkjoululaulut. Rohkeus rohkeus rohkeus. Nojatuoli ja aamutee luennolla. Pehmeä toppatakki. Punaiset, pistelevät posket. Pystyssä pysyminen. Lutviutuminen. Pitsa, kun on nälkä. Majakan muumimaisessa valossa istuminen.

bulletjournal_highlights2

Yhden jos toisenkin kerran bullet journal on pelastanut minut jonkintasoiselta hermoromahdukselta. Se lajittelee, priorisoi ja järjestelee tekemiseni niin, ettei kaikista asioista tarvitse huolehtia samaan aikaan. Silloin kun on sellainen päivä, ettei mikään suju, tunnit kuluvat eikä mikään valmistu tai edes etene, bujo tarjoaa myös lohtua. Eräänäkin päivänä, jona ajatus kävi läpi ihan kaiken Himalajan huipuista syvän meren pohjaan, toin itseni kuluvaan hetkeen piirtämällä kirjaani mandalan. Puolikkaan, koska kokonainen ei olisi mahtunut. Toistuvat kuviot ja ajoittainen pieni luovuuden ponnistus oli sopivaa lääkettä harhaileviin ajatuksiin.

Toisena samanlaisena päivänä kirjoitin pikku listan siitä, miten tänään olisi kyllä syytä pitää erityisen hyvää huolta itsestään. Lista kuului näin: Venyttele sängyssä. Laita helmikorvakorut. Syö aamiaista kuunnellen sadetta ja äänikirjaa. Soita iskälle. Joogaa kehoa ja mieltä kuunnellen. Anna mielikuvituksen laukata.

Sikeä uni. Isin kanssa höpöttäminen. Kun pitsa on valmista. Tyhjän talon hiljaisuus. Knalli ja sateenvarjo. Kun aika onkin aikainen. Tuttuus ja turva. Se, kun on rakastunut. “Heippa, tai ei ihan vielä.” Sisäpihat. Lämmin suihku. Nukkuva pikkusisko. Keskiyön sänkypiknik. Jouluolo herätessä.

The lovely thing about the bullet journal is that even though most of the pages are used and gone in a minute, even though the essential idea is to make lists, tick things off them, and move on, there are still a ton of memories stuck between those pages. What kind of traces they leave there is up to the owner of the journal. Right at the beginning of my bujo path, I decided to make it a habit to take a moment each day to write down what I was grateful for. It’s absolutely wonderful to look back to all those smile-worthy moments. Some of them have only stuck as words on paper, some return vividly when I see them in the journal – often the tiniest, most everyday things. For some time now, I’ve switched to doing a bit of journaling on my daily pages, instead of having separate gratitude collections. I think I’ll be keeping that up until I come up with something new and exciting to try.

This post is a farewell to the berry red bullet journal that was my constant companion for the past year. It also shows how versatile the bullet journal is: you are completely free to decide how personal you want yours to be. Mine is almost turning into a secret diary these days. So, I present you: the gems from my old bullet journal, bursts of loveliness and reasons for gratitude. The gratitude parts are indented – can you relate?

~ ~ ~

I started the berry red bullet journal in July 2016, and one of the first spreads was a plan and schedule for the Christmas advent calendar on Wisteria Walk. So this is how it came to be: every post needed to be planned, executed, photographed and edited, written, translated, and proofread. My planning chart holds all the dates on when I accomplished each task. On 20th July, I started by making the garlands for 2nd December. The first posts ready for proofreading were about the date cake and the cake tin chalkboard – also finished in July. The last post, started and finished on the same day, was of Christmas Eve, and that I wrote on 13th November. The next day marked the start of the proofreading round, and in December, all I had to do was sit back and watch the scheduled posts appear.

(I’m still pondering over whether to make an Advent calendar this year or not. What do you think?)

A long evening tea on the porch. When your idea works! An interesting exam book. The understanding to take care of yourself. The company of an audio book. Clouds & singing. Not being a fresher anymore. The scent of the lake at arriving to the harbour. Spinach pancakes. The freedom to do whatever you wish. Heavy rainfall. A roadtrip and animals that made it across the road.

On one page, I’ve made a list of various little tasks that, every now and then, one needs to perform in life. Clean the cupboard in the hallway. Sort through the important papers. Get an armchair. Buy frames and hang the pictures. But these are my absolute favourites: Shorten top straps. Add length to skirt hems. Is this what being an adult looks like?

Next to one day’s to-do list, I’ve written a thought I remember popping into my head a lot that day: “Having to let go of your book pile for the summer stings in your heart a little and definitely turns a page to the autumn.” And number one priority that day: “Take as many photos for the advent calendar as you possibly can.”

Loose candy for less than 5 €/kg. Lingonberries at the side of trails. The seats of the new car. The way sauna makes your skin feel. The scent of mint tea. Getting things done. Not having to go to a party. Stories by candlelight. Cold smoked salmon at breakfast. Gran’s food when you’re hungry. The autumnal desire to curl up and decorate your home.

Sharing a box of chocolates. Flattering fitting room mirrors. Meta-level introversion: when you’re reading Quiet by Susan Cain in the corner of a restaurant and ingnoring two people you know. The existence of the night bus. When you’re first to arrive in the auditorium and get to pick any seat. Days going slowly by. 

In January 2017, I started the Yoga Revolution challenge by Yoga with Adriene: 31 consecutive days of yoga with the help of YouTube videos. It turned out a month of serious learning as my mind & body adjusted to a whole lot of new tricks. I have a separate yoga journal, but decided to use my bullet journal to write down some epiphanies from the month-long journey.

Don’t create added tension. Every time we step on our mats, we have the opportunity to create a new experience. Move as one big, connected piece. Whatever task you’re given, you get to decide how you do it – make it yours. The process is the candy. Listen to that inner teacher.

The light of a birthday cake candle. Purring of cats and their sleekness. Poetry. The awareness of the neighbours being home. Making a salad for lunch. The snowfall that started at one o’clock. Writing a letter. A children’s jigsaw puzzle. The first corner of gingerbread dough. The lady at the post office who understands snail mail. A dog barking in the morning. 

Feeling competent. The little light there is. Babies and toddlers. Spending time on your own. Folk Christmas carols. Courage courage courage. An armchair and a cuppa on a lecture. A soft winter coat. Red, stinging cheeks. Staying upright. Things sorting out. Pizza when you’re hungry. Sitting by the moomin-like light of the lighthouse. 

On various occasions, my bullet journal has saved me from a little nervous breakdown. It sorts, prioritises and organises my tasks so that I don’t need to take care of all of them at the same time. On a day when everything goes wrong, nothing gets completed or even progresses, the journal even offers comfort. One day, when my thoughts wandered from the heights of Himalayas to the depths of the deepest sea, I brought myself to the present by drawing a mandala in my bujo. A half one, as a hole circle wouldn’t have fitted. The repeating patterns and a little effort of creativity every now and then were the perfect medicine for a restless mind.

On another day like that, I wrote a little list of how I should take extra care of myself. It included the following: Stretch in bed. Wear pearl earrings. Have breakfast and listen to the rain and an audio book. Call Dad. Do yoga and pay attention to what your mind and body are saying.  Let your imagination run wild.

Deep sleep. Talking nonsense with Dad. When the pizza is ready. The quietness of an empty house. The Men from the Ministry. When it’s not late but early, actually. Familiarity and safety. When you’re in love. “Bye, or not quite yet.” Courtyards. A warm shower. Little sister asleep. A midnight picnic in bed. When you wake up and it feels like Christmas. 

Juhannustaikoja

taikoja1m

taikoja6

taikoja9

taikoja4

taikoja3

taikoja7

taikoja5

taikoja10

taikoja2

Yöttömässä yössä liikkuu monenlaista kulkijaa tekemässä taikojaan. Tämä neito piti puutarhassa naamiohuveja, hipaisi syreeneistä häivähdyksen tuoksua kaulalleen ja auringon laskiessa jatkoi tanssien matkaansa kokkoniemeen. Saattoi siinä matkalla kerätä helmaansa sen seitsemän kukkaakin.

The nightless night is the time for all sorts of spells and enchantments. This Midsummer maiden threw a secret garden masquerade, adorned her fine neck with a touch of perfume from the lilacs, and at sundown, left to dance around the bonfire. Who knows, she might have gathered seven different flowers in her hem as she went, preparing for more Midsummer magic…

Kansiin järjesty: uusi bullet journal

bujo1

Muistatteko, kun viime kesänä hain Tukholmasta ensimmäisen Leuchtturm1917-muistikirjani? Bullet journalin voi rakentaa aivan hyvin mihin tahansa vihkoon, mutta harrastajien joukossa Leuchtturm on noussut ykkösvaihtoehdoksi. Piti siis päästä kokeilemaan, onko kirja kaiken hypen arvoinen.

No, oli se. Alkuun minulla oli hieman vaikeuksia sopeutua, sillä ensimmäinen bujoni oli jotenkin kotoisa ja pikkuinen, ja Leuchtturmin sivuilla tilaa tuntui olevan ihan valtavasti. Pikkuhiljaa kuitenkin aloin päästä jyvälle siitä, miten saisin täytettyä sivu silmääni miellyttävällä tavalla. Ja oi, ne pisteelliset sivut! Pisteiden väli on juuri sopiva käsialalleni, ja sivuille saa sopivasti piirreltyä omat viivansa – juuri sellaiset kuin haluaa, ihan mihin suuntaan tahansa. Kirja alkoi istua käteen aina vain paremmin.

bujo8

Sitten viime kesän Leuchtturmit ovat tulleet Akateemisten lisäksi myös Suomalaisiin kirjakauppoihin, mutta ennen kotikaupungin ketjuliikettä havahtui Harjun Paperi, ihana paperikauppa, joka pienenä ja ketteränä pääsi reagoimaan bujotrendiin ensimmäisten joukossa. Syksyllä siellä käväistessäni vaivoin tukahdutin ilon kiljahduksen, kun silmiini osui pieni kasa tuttuja kirjoja pöydän nurkalla. Kesän korvalla, kun vanhasta marjapuuronpunaisesta Leuchtturmistani alkoivat sivun loppua, naputtelin Harjun Paperiin instaviestin ja kyselin värivalikoimasta. Oli vaikka mitä. Seuraavana päivänä poikkesin ja poistuin hetken päästä kuparinhohtoinen ihanuus mukanani.

Kuten armas Suomikin, myös Leuchtturm täyttää tänä vuonna pyöreät sata vuotta, ja kultaisina, hopeisina ja kuparisina kiiltelevät kirjat on tuotu markkinoille juhlavuoden kunniaksi. Kansimateriaali on hitusen tavallista kovempi ja värimaailma ulottuu myös tarroihin, joilla kirjaansa voi kustomoida. Muutoin kirja noudattelee tuttua kaavaa: on kaksi kirjanmerkkiä, sisällysluettelo ja takakannessa tasku. Sisällys on kuitenkin kolmen sijaan kahden sivun mittainen, fontti uusi ja pisteet lähempänä sivun reunaa kuin edellisessäni – meneekö analyysi jo liiallisuuksiin?

bujo6

bujo2m

Viikonloppuna aloitin elämäni siirtämisen kirjasta toiseen. Olen joskus kuullut, että siirtymä voi olla pitkä ja puuduttava, sillä osalla vanha kirja pitää sisällään paljon keskeneräisiä asioita, jotka on tietysti kopioitava uuteen. Minulla tällaisia sivuja oli yllättävän vähän: jätin vanhaan kirjaan kaiken muun paitsi luettavien kirjojen ja vaiheessa olevien käsitöiden listat sekä blogipostausten ideointisivut. Näistäkin vain viimeisen rustasin uuteen kirjaan tässä vaiheessa, loput seuraavat sitä mukaa, kun minulla on niille tarvetta.

Bullet journalini alkaa niin sanotulla future logilla, joka auttaa tulevien tapahtumien muistamisessa. Koska teen aina kuukauden verran viikkonäkymiä kerrallaan, tarvitaan niiden lisäksi paikka, jonne voin heittää kaikki kuukautta pidemmälle sijoittuvat aikataulut. Minun future logini on tässäkin kirjassa vain kuusi kuukautta aukeaman reunoilla niin, että niiden viereen jää runsaasti tilaa menoille. Alleviivaan päivämäärän ja kirjoitan tapahtuman muistiin. Deadlinet merkkaan yleensä ympyröillä. Käytän löyhää värikoodausta; ainoa varsinainen sääntö on se, että kuoromenot merkitsen oranssilla.

bujo7

bujo4

Viikkonäkymä pysyi samanlaisena, simppelinä ja muutamalla vedolla valmiina, vaikka kirja vaihtui: aikataulut, habit tracker, menot ja muistiinpanot. Turha muuttaa toimivaa. Ja kuten edellisessäkin bujo-postauksessani, voitte etsiä viikkonäkymästä yhden höpsön virheen! Minulle bullet journal on paitsi stressin lievittäjä, mielen tasoittaja ja luovuuden lammikko, myös työkalu, jolla harjoittelen virheiden sietämistä. Perfektionistille on tehnyt hyvää hyväksyä välillä se, että suttu siellä tai toinen täällä ei haittaa, kun kutakin viikkosivua katselee jotakuinkin sen viikon kerrallaan.

Halusin tässä kirjassa kokeilla myös kuukausien aloittamista eräänlaisella kansilehdellä, jonka ainoa funktio on olla kiva, nätti tai kulloisiakin ajatuksia kuvaava – tämä on nyt sitä luovuuden lammikkoa parhaimmillaan. Aika kesyllä linjalla mentiin vielä tässä kohtaa, ja näen luomuksessani vahvoja vaikutteita tältä tekijältä. Tyyli hioutuu pikkuhiljaa, mikä sekin on perfektionistille hyvää harjoitusta. Puhumattakaan siitä, että unohdin ensin koko kansilehden ja iloisesti piirtelin kaikki heinäkuun viikkosivut ennen kuin muistin asian. Se olkoon nyt kantena päiväsivuille.

Näin sitä aloitetaan uudenkarhea Leuchtturm kaikenlaisilla kömmähdyksillä! Ja se on ihanaa.

bujo5

Mango-melonin voimalla piirtelin myös sen jo mainitun blogipostaussuunnitelman. Huomaan, että usein heti aiheen keksimisen jälkeen päähän pätkähtää otsikko, ja siksi sille on oltava ihan oma sarakkeensa. Siitä on jonkin aikaa, kun olen viimeksi suunnitellut postauksiani, ja toivon, että tuomalla tämän aukeaman takaisin päiväjärjestykseeni saan vähän lisäintoa kesäbloggaukseenkin. Tulossa on ainakin toinen bujo-aiheinen postaus: haluan jakaa kanssanne vanhan kirjani helmet. Myös Matildaa ja kässäilyä on luvassa!

Bujottaako? Miltä sinun kirjassasi näyttää? Jätä vaikka linkki alle, kiinnostaisi käydä kurkkaamassa. Kaikki muutkin ajatukset ovat tervetulleita!

Remember when I travelled to Stockholm and got my first ever Leuchtturm1917? It’s perfectly fine to build your bullet journal in any old notebook, but among the bujo enthusiasts, the Leuchtturm has gained a status as The Bullet Journal. So obviously, I needed to check if it was worth the hype.

And it was. I had some trouble adjusting at first, as I’d got very used to my smaller, somehow cosier journal. The pages of my new Leuchtturm seemed huge, but after some trial and error, I found out how to fill the pages in a way that feels good to me. And the dot grid – I absolutely love it! The dots fit my handwriting perfectly, and they allow space for all sorts of lines and doodles. The Leuchtturm turned out to be just the journal I needed.

Since last summer, the biggest bookshop chain in Finland has started stocking these babies – so no need to travel overseas anymore. But while our local bookshop still seemed completely oblivious of the trend, the loveliest paper shop in town, Harjun Paperi, had already reacted and taken in a pile of Leuchtturms. In the autumn months, I paid them a visit and had to stifle a small cry of joy at seeing said pile. A month or so back, when my berry red journal had started to reach the end of it’s pages, I sent Harjun Paperi a DM on Instagram to ask which colours they currently had in store. A whole rainbow, it turned out. The next day, I took home this shiny copper beauty.

Like my homeland, the Leuchtturm also turns 100 this year, and the metallic edition of journals has been released to celebrate the anniversary. The cover material is slightly harder than usual, and even the stickers that come with it sport the same colour. Otherwise, it’s pretty much the same old Leuchtturm: two bookmarks, an index and a pocket inside the back cover. The index, though, is only two pages instead of three, the font is new, and the dots come closer to the edge of the page than in my previous journal. Am I getting too thorough here?

This weekend, I started relocating my life into new covers. I’ve heard the transition can be a long and exhausting one if there are a lot of unfinished collections to move. I left almost everything in the old journal and decided to only move my to-read list, a list of craft projects in progress, and a spread to plan upcoming blog posts. And of these, only the last one found its place at this point – the rest of them will follow when I happen to need them.

Like the previous one, this bullet journal starts with a future log. As I only draw my weekly pages for a month at a time, all events further than that go to the future log; it’s as simple as six months on the edges of a spread, with plenty of space next to them. I usually underline the date and write down the events – or if it’s a deadline, draw a little circle. I colour code quite loosely, the only actual guideline being that choir events are orange.

I kept the layout of my weekly pages the same – if it ain’t broken, right? It’s clean, simple and done in just a few lines. And as in my last bujo related post, you can try to find a silly error in this weekly spread – though it might require some knowledge of the Finnish language. For me, the bullet journal serves not only as a stress relief, a calming friend and a creative space, but also as a tool for easing my perfectionism. It’s a good exercise to have to endure the unavoidable little mistakes; you’re really going to look at that weekly page for seven days, so a tiny blunder isn’t that big a deal.

One of the new things I wanted to try this time was a sort of a cover page for each month. The only function it serves is being pretty and reflecting my thoughts at the time – so this is truly on the creative space side of things. July looks pretty soft and easy, and I realised I took quite a lot of elements from this journaler. It takes a while for the style to evolve, which, of course, is another good exercise for the perfectionist. Not to mention the fact that I completely forgot about the cover and had to leave it until after the weekly pages of July.

So this is how you start a new Leuchtturm1917 – with all sorts of blunders and faults. And it’s wonderful!

With the power of mango melon ice cream, I also added the blog post planner. I’ve noticed I often start by coming up with a heading, so there’s a separate column for that. It’s been a while since I’ve actually planned my posts, and I hope bringing this spread back to my daily journal will boost my writing energy this summer. I know there’s another post about the bullet journal coming: I want to show you some gems that can be found in my old journal. Matilda and crafts coming along, too!

Feel like joining the bujo tribe? What does it look like in your journal? Leave a link below, I’d love to take a peek. All other thoughts are also more than welcome!

Kevään kohinaa

Tässä päivänä eräänä se taas tapahtui: vedin ne jokakeväiset siitepölyöverit, jotka ovat yhtä varma kesän merkki kuin voikukat tai sitruunaperhoset. Sitten lukioaikojen minulla ei ole ollut varsinaista allergialääkitystä, olen vain lääkinnyt itseäni tarpeen mukaan. Ensimmäisinä lämpiminä päivinä se sitten kostautuu: koska en ole valmistanut kehoani lähestyvään siitepölykauteen, iskee heräilevien koivujen pöly hyökyaaltona vasten kasvoja. Se saa nenän tippumaan, laittaa äänelle vaimentavan sordiinon tai lisää päänuppiin painoa parin kahvakuulan verran. Kotiin kömmittyäni kietouduin vilttiin ja nukahdin, ja herätessä raskas olo oli levinnyt päästä koko kehoon. Kevyen iltapalan ja hävyttömän lämpimän suihkun jälkeen alkoi jo tuntua jotakuinkin ihmiseltä. Inkivääritee oli omiaan liuottamaan sitä kurkun sordiinoa. Toipuminen otti silti aikansa.

(Tämä kevätpostaus on kuvitettu kuvilla, jotka otin Susannah Conwayn April Love -haastetta varten. Tarkoituksena oli pysähtyä kuvaamaan joka päivä, mutta toisin kävi. Muutamat kameraan jääneet kuvat halusin kuitenkin julkaista. Conwayn viimevuotisen The August Break -haasteen kuvat löytyvät täältä ja täältä.)

aprillove2

Day 1: Blue

Viime aikoina elämä on tarjoillut sarjan samanlaisia hyökyaaltoja kuin siitepölykausi: jollain tasolla odotettavissa ja ennakoitavissa, mutta yllättävän voimakkaita. Sain täytettyä kesäni työharjoittelulla ja saman alan kesätöillä – oman alan siis, mikä maistuu pyörryttävän makealta. Aloitin työt muutama viikko sitten ja vietän nyt päiväni huoneessa, jossa on hyllymetreittäin kirjoja, ja uppoudun siihen, miten tekstistä tietokoneen näytöllä tulee oikea, käsin kosketeltava kirja. Raakatekstiä ja valmista teosta erottaa pitkä prosessi, josta keskivertolukija ei valmista tuotosta kahlatessaan ole lainkaan tietoinen. Ällistyn joka päivä. Luen myös tarinoita joka päivä, mikä tietysti saa sydämeni onnesta sykkyrälle. Tämä hyökyaalto päin näköä on siis mitä positiivisinta sorttia, niin kuin nyt oikeastaan ne muutkin. Elämme intensiivisiä aikoja, siinä kaikki.

aprillove5

Day 20: Last meal on earth

Aalto II: Deadlinet.

Juuri nyt pyöritän viimeisiä kouluvuoden rippeitä ja kokopäivätyötä yhtä aikaa, mikä aiheuttaa jonkinmoisia haasteita. Siirrän kalmanlinjoja ja kohtaan ne seuraavan kulman takana uudelleen ihan yhtä uhkaavina ja päällekäyvinä. Odotan sitä päivää, kun viimeinen essee kolahtaa opettajan postilaatikkoon ja minä saan siirtää keskittymiseni muutamaksi kuukaudeksi toisaalle.

aprillove3

Day 26: Water

Aalto III: Laulaminen.

Kuoroasuja matkalaukuissa, nuotin reunaan hopussa riipustettuja äänenmuodostusohjeita, nopeita eväsjogurtteja ennen iltakuutta. Reissukilometrejä, vielä enemmän kuin vuosi sitten. Tänä keväänä olen oppinut, mikä voima on esiintymisen aiheuttamalla adrenaliiniryöpyllä: vaikka lavalle astuisi ahdistuneena, uuvahtaneena tai pää pyörryksissä, sieltä poistuu selkä suorassa ja hymy naamaa taivuttaen. Kai se on se hetkeen keskittyminen, mikä vaihtaa vaihdetta aivoissa. Keikkaolotila kantaa koko loppupäivän.

Kiireen ja väsymyksen, ilon ja voiman hyökyaallot heittelevät miten mielivät. Sitä on lauluelämä tänä keväänä.

aprillove4m

Day 9: Wild

Aalto IV: Ideat.

Kun tekisi mieli vain tehdä ja luoda ja laittaa teoksensa näytille. Pieni korusarjani oli esillä Jyväskylä Students’ Art Festivalilla pari viikkoa sitten, ja siitä jäi ihmeen hyvä olo. Kotikaupunkiini on avattu viime aikoina ihania uusia liikkeitä, ja vanhat ihanat ovat vakaasti paikallaan – tekisi mieli koputtaa jokaisen ikkunaan ja käydä esittäytymässä, tutustumassa. Silti kirjaan vain ideavirran ylös ja odotan oikeaa hetkeä. Aikaahan ei koskaan ole määräänsä enempää, mutta on saatava asioita pois alta ennen kuin leväyttää työpöydälle uudet.

Matildan varalle on siis kaikenlaisia kujeita, jahka saan ne viimeiset esseet palautettua. Pysy kanavalla, niin sanotusti.

aprillove1

Day 10: Favourite book

Tältä näyttää kevääni: aaltoja, ihania asioita, mahdollisuuksia. Välillä ei voi kuin pysähtyä haukkomaan henkeään, kun tapahtuu niin paljon. Koitan luovia samalla taktiikalla kuin vappuna 2014, kun olin hukkua siitepölyaaltoon: saippuakuplia puhaltamalla. Se pitää röörit auki ja mielen keveänä.

Mitä sinun kevääseesi kuuluu?

So it happened again last week: I took my annual pollen overdose, something I tend to do every spring. It’s as much a sign of summer as butterflies or dandelions. Since high school, I haven’t had an actual medication for my allergy, I just take a hay fever pill when I feel like I need one. And that does get back at me on the first warm days, as the birch trees suddenly wake up from their hibernation and send a huge wave of pollen on me. It makes my nose drip, puts a mute on my voice, and adds weight on my head equal to a couple of dumbbells. So after dragging myself home, I took a nap that did nothing but spread the heavy feeling from my head to my whole body. After a light snack, some ginger tea, and an outrageously warm shower, I almost felt like a human being again. Still, it took a couple of days to recover.

(This spring-y post shows the few pictures I managed to take for Susannah Conway’s April Love challenge. I meant to pause and capture a moment every day, but that didn’t go quite as planned. But here are the precious few, anyway. My pictures for last year’s August Break can be found here and here.)

Lately, life has been like the pollen season in that it keeps throwing equally shocking waves at me. They are, in some level, perfectly expected, but have still managed to surprise me. I find my summer filled with an internship and later a summer job in the same field – my own field, that is, which I find so hard to get my head around. I started working a few weeks ago and now spend my days in a room full of books of all sort, immersing myself in how a row of text on a computer screen becomes a real, tangible book. There’s a long process in between those stages that an average reader has no idea about. I’m amazed every single day. I also get to read stories every single day, which, of course, makes my heart sing with joy. So this wave thrown at my face is definitely of the positive kind – as are the rest of them, too, to be honest. These are intense times, that’s all.

Wave II: Deadlines.

I’m juggling the last of my schoolwork alongside a full-time job, and that does present some challenges. I keep postponing the deadlines and meet them, as threatening as ever, around the next corner. I’m desperately looking forward to the day my last essay lands in the teacher’s mailbox and I’m free to turn my attention on something else for a few months.

Wave III: Singing.

Shiny choir outfits in suitcases, hurriedly scribbled instructions on the margin of the sheet music, super quick snacks before 6 pm. Even more kilometres travelled than a year ago. This spring has taught me the power of the adrenaline rush performing gives you: even if you climbed on the stage feeling tired or anxious or dizzy, you leave with a smile on your face, standing up tall. I guess it’s the concentration that switches a gear in your brain. The gig feeling can carry you through the rest of the day.

The waves of hurry and tiredness, joy and confidence push me around as they please. That’s what singing is like this spring.

Wave IV: Ideas.

What I feel like doing more than anything is to create, to make, to display what I’ve made. I had a little jewellery series on show at Jyväskylä Students’ Art Fair a couple of weeks back, and boy did it feel good. There are a ton of lovely new shops in town, too, tempting me to knock on their doors and say hi, to get to know the people. Just now, all I can do is write down everything that goes through this funny head and wait for the right moment. I realise there will never be enough time, but there’s stuff I need to get off my desk before dumping the next lot on it.

So yes, there’s some new mischief planned for Miss Matilda. Stay tuned, I should probably say.

This is what my spring looks like: waves, goodness, opportunities. At times, all I can do is stop and catch my breath over everything that’s going on. I’m using the same tactics as on May Day 2014, when the birch trees nearly drowned me in pollen: blowing soap bubbles. That keeps the airways clean & mind open.

#Marchmeetthemaker – mitä on olla Matilda?

Kirjoitan tätä sunnuntaiaamuna peiton alla vanhassa huoneessani. Kello käy aamiaista, ikkuna on auki ja ulkoa kantautuu kevätlintujen kuoro. Kolme joutsenta lentää edestakaisin vielä jäisen järven yllä, niiden huudot kaikuvat rannalta toiselle. Tuulee oikeasta suunnasta: kun kuuntelee tarkkaan, voi kuulla kirkonkellotkin muutaman kilometrin päästä. On sellainen kevätaamuinen rauhallisuus.

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, tein maaliskuun ajan #marchmeetthemaker-haastetta Miss Matildan Instagram-tilillä. Ajatuksena oli avata omaa arkeaan käsityöläisenä tai taiteilijana, raottaa ovea siihen, mitä työhuoneella tai keittiön pöydän ääressä tapahtuu. Oli mukava nähdä, millaista muiden käsillä tekijöiden elämä on, mutta sen lisäksi sain mukavan rutiinin päälle työni kuvaamiseen ja jakamiseen. Haasteen aikana piirtyi selkeä kuva siitä, mitä on olla Matilda. Seuraavassa otteita kuukauden varrelta.

marchmeetthemaker1

Minussa on kaksi puolta: toinen leikkii sanoilla, vääntelee kieltä ja kirjoittaa, toinen rakastaa käsillä tekemistä. Miss Matildassa yhdistyvät molemmat puolet. Suurin valaistumiseni oli se, ettei minun tarvitsekaan valita, kumman mukaan haluan toimia; voin tehdä käsin kivoja ja uniikkeja juttuja, vaihtaa sitten puolta ja keksiä niille tarinat.

Opiskelijayksiössä asuessa kaikki käsitöistä opiskeluun ja lounastamisesta kirjoittamiseen tapahtuu yhdellä ja samalla pöydällä. Vaihtelun vuoksi istun joskus myös nojatuolissa. Epäjärjestys häiritsee minua, mutta hyvä flow häivyttää senkin taustalle. Olen täyttänyt kotini väreillä ja tärkeillä esineillä, joiden keskellä melkein minkä tahansa asian parissa työskentely on kivaa.

Luonnoskirjan kantamisesta olen yrittänyt tehdä tavan, mutta jokin tökkii. En ole koskaan ollut varsinaisesti piirtäjä, eivätkä viivat ja muodot aina oikein suostu yhteistyöhön kanssani. Sanoilla sen sijaan osaan pelata, ja niihin vaihdan aina automaattisesti, kun lakkaan yrittämästä liikaa. Luulen, että luonnoskirjan perimmäiset salaisuudet alkavat avautua vasta, kun tajuan hyväksyä tämän. Miten sinä hyödynnät luonnoskirjaa? Löytyykö hyviä vinkkejä?

Tarinat, sadut ja salaisuudet. Salaperäisyydet, outoudet ja kummallisuudet. Kontrastit ja se, kun jokin ei ihan täsmää. Värikylläisyys, sirkusestetiikka, erikoiset persoonat. Kirjat, elokuvat, runous, musiikki. Mielikuvitus. Niistä se inspiraatio löytyy!

marchmeetthemaker2

Lempparitekemistäni ovat tilaustyöt. On ihanaa toteuttaa koruihin aiheita, joiden tietää olevan takuulla tärkeitä ja merkityksellisiä. Myös asiakkaan toiveiden ja oman vision yhdistäminen tuo kivaa haastetta tekemiseen. Toisaalta muotokuvakirjanmerkitkin ovat suorastaan hupaisia tehdä. Kukkaset, marjat, ötökät ja muut pienet koristukset saavat muotokuvien aiheet joskus katsomaan niin paheksuvasti, että naurattaa. Vanhojen herrojen vakavuudesta tulee ironista, kun päähän pistetään rusetti.

Korunteko alkaa palapelin kokoamisella: on löydettävä toisiinsa sopivat palaset, leikattava ne taustoistaan ja sommiteltava yhteen. Kun kokonaisuus näyttää kivalta, palat liimataan paikoilleen ja koko kuva pullonkorkkiin. Päälle kaadetaan tilkka koholakkaa, jonka annetaan kuivua kunnolla ennen korunosien kiinnittämistä. Haastavin homma on kollaasien teko; toisinaan kuva muodostuu melkein itsestään, jotkut palaset taas odottavat oikeaa ympäristöään kuukausitolkulla.

Parhaita kavereitani ovat pinsetit ja kynsisakset, joilla pyörittelen pikkuruisia lehtileikkeitä. Ostoslistalla ovat kyllä tarkemmat pinsetit ja ehkä hyvä askarteluveitsi, mutta toistaiseksi nämä ovat hoitaneet hommansa hyvin.

Miss Matildan korut pakataan käsin koottuihin vaaleansinisiin rasioihin ja päälle sitaistaan punainen rusetti. Rasiaan pääsee myös korun tarina, jonka sinä itse saat kertoa loppuun. Visuaalinen ilme on nyt kahden vuoden ajan ollut tällainen – turkoosi ja punainen, leikkisä ja värikäs. Tykkään, mutta pieniä muutoksia voisin tehdä: lisätä syvyyttä ja kollaasimaisuutta, tuoda tarinallisuutta yhä enemmän esiin. Koska tarinoista tässä on aina pohjimmiltaan kyse.

Iskä on korvaamaton apuri monessa hommassa. Hänessä on sopivasti keksijän vikaa, joten kaikki mahdollinen korutelineistä markkinakatoksiin onnistuu – ja melko lailla kierrätysmateriaaleista, sillä vanhaa tavaraa on varastossa enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Jos en itse keksi tai osaa, soitan iskälle. Valokuvaushommissa minua taas auttaa suloinen apulaiseni, neiti Possukkapussukka, jonka tehtävä on kantaa kameraa, kun en itse ehdi. 

marchmeetthemaker3

Asiakkaiden kanssa on ihana jutustella; tällaiset korut ovat yleensä ihmisille ihan uusi ihmetyksenaihe, ja moni on aika ällikällä lyöty kollaasien pienuudesta. Keskustelu kulkee usein korunteosta kierrätysmateriaalien käyttöön taiteessa ja käsitöissä ylipäätään. Paras palaute tähän mennessä on kuitenkin ollut yritysneuvojan ilmaisema usko siihen, että ideani kantaa ja toimii. Sillä on pärjätty tähän päivään asti.

Olen niin kovin iloinen ja kiitollinen jokaisesta asiakkaastani. Heitä ei ehkä tule ihan ovista ja ikkunoista, mutta joka ikinen merkitsee paljon. On ihan parasta kertoa tarinoita, jotka resonoivat ihmisten ajatusmaailman kanssa. Siitä “tuo on just minä!” -huudahduksesta tietää onnistuneensa. Tulevaisuudessa haluan kertoa vielä enemmän asiakkaiden omia tarinoita, jakaa arkipäivän ihmeellisyyksiä – mutta siitä lisää myöhemmin!

Kenties tähän mennessä tärkein virstanpylväs on ollut Miss Matildan keksiminen ylipäätään. Muistan, kuinka istuin joulukuussa 2014 isolla kivellä järven rannassa – lempipaikka, nääs – ja pohdin kaikkea, mitä käsitöiden tekemiseen ja oman työn luomiseen liittyy. Kun palasin kotiin, minulla oli jutulleni nimi ja ensimmäinen visio. Tänä vuonna haluan saavuttaa lisää virstanpylväitä, mutta kiirettä ei ole. Parasta tässä kaikessa on se, että saa itse päättää vauhdistaan.

Tulevaisuudessa haluan:
🔸 perustaa ihan oikean yrityksen Matildan alustaksi
🔸 nähdä tuotteitani lempikauppojeni hyllyillä
🔸 kehittää yhtenäisen visuaalisen ilmeen, joka siirtyy suurempia pohtimatta tuotteesta toiseen ja tuntuu just minulta
🔸 kertoa samaistuttavia ja koskettavia tarinoita.

Ei pidä verrata itseään niihin, jotka ovat olleet alalla vuosia – parempi on verrata siihen, mitä itse oli kuukausi tai vuosi sitten. Vaikka matkaa olisi vielä paljon edessä, on sitä takanakin, eikä tie ole kenellekään pelkästään tasainen ja suora. Tätä yritän itselleni opettaa.

I’m writing this on a Sunday morning, wrapped up in a blanket in my old room. The clock’s just about breakfast, the window’s ajar and there’s a whole choir of spring birds outside, singing their little hearts out. Three swans are flying back and forth on the still frozen lake, their cries echoing from one shore to the other. The gentle wind’s blowing from the right direction, bringing the faint sound of church bells from a couple of miles away. It’s one of those spring mornings when all is just so perfectly calm.

As I said in my last post, I spent the whole of March posting my everyday as Miss Matilda under the hashtag #marchmeetthemaker. The idea was to open the door to the life and processes of artists and makers, tell the story of what happens in the studio or on the kitchen table on an ordinary day. It was inspiring to see what others are up to, but in addition to that, I managed to create a strong routine of sharing my work. The challenge also drew a clear picture of what it is to be Matilda. Here are some thoughts from the past month.

~ ~ ~ ~ ~

There are two sides to me: one that loves words, language and writing, and the other one that’s all about handmade. Miss Matilda is my way of combining these two. My biggest aha moment was when I realised there’s actually no need to choose just one and forget the other. I get to make unique and pretty stuff, then play around with words and come up with a story.

My workspace is the same as my study space as my eating space as my writing space as my general living space. I do a lot of my work on the tiny desk / kitchen table in my one-room flat, plus some more in my comfy armchair in the corner. I feel easily distracted by mess, but don’t mind it when I get in a flow. I don’t have the means of separating all the stuff I do, so I just go with it and switch roles when I need to. My flat is filled with colours and meaningful objects that make me happy.

I’m trying to get into the habit of carrying a sketchbook with me and doodling whenever I feel like it. The thing is, I don’t really process ideas by drawing, so my sketchbook doesn’t look like what, in my head, sketchbooks should look like. The minute my mind wanders off, I switch to writing. Words cooperate with me, but drawings – for now, not so much. I think coming to terms with that is the key to finding the creative power of my sketchbook. Do you have any good advice on how to make the most of your sketchbook?

Stories, secrets and fairytales. Mysteries, oddities and eccentricity. Contrasts and things out of place. Vivid colours, circus aesthetics, peculiar personalities. Books, films, poetry, music. Imagination. That’s where the inspiration comes from.

~ ~ ~ ~ ~

My favourites are custom orders. I love bringing into life something that I know for sure to be important and meaningful. It’s also a welcome challenge to combine the wishes of the customer with your own vision. On the other hand, my portrait bookmarks are also incredibly fun to make! Tiny adornments – flowers, berries, insects – add a little twist to the characters and often make them look hilariously uncomfortable or disapproving. Their seriousness becomes ironic when you add a little bow on their head.

My jewellery making process starts with finding the images that go with each other, cutting them off their backgrounds and arranging the piece. I glue all the bits on my chosen background and then the whole thing in a bottlecap. The collage is then protected with a layer of gloss medium and left to dry. All jewellery parts are added last. The trickiest part is the collaging; one piece may come together in a heartbeat, while some images wait for months until they find the right surroundings.

My best friends for working with tiny magazine cuttings are tweezers and nail scissors. I’m considering getting a good craft knife and definitely a pair of tweezers with more precision – but so far, these have done their job well enough.

Miss Matilda’s jewellery comes in pretty blue boxes, handmade by me and finished with a red bow. The story of the piece is also included. For the whole two years she’s been around, Matilda’s colours have been turquoise and red. I like them, and the sort of playfulness there is to the brand image. What I’d like to do, though, is add a bit of depth and make it a bit more collage-y. The most important thing to me is the storytelling I can do through my jewellery, and I’d love that to show in my brand as well.

My greatest helper is my Dad. He’s got a talent for inventing, which has been most helpful when I’ve had to create, say, a fair booth or a product display from scratch. He also has a huge collection of basically all the materials you could need. If I don’t have a clue of what to do, I just call Dad. For photographing, though, I have my lovely assistant, Miss Piggy Bag. She carries my camera when I’m too busy.

~ ~ ~ ~ ~

I love the discussions I get to have with customers. I’ve never met anyone who would have seen this kind of work before, and they’re often quite flabbergasted at the minuteness of the collages. Talking about the process often leads to fascinating conversations on different ways of using recycled materials in art and crafts. The most appreciated feedback I’ve ever had, though, was a business counsellor telling me she wholeheartedly believed in my idea and vision. That has kept me going ever since.

I am so very happy about every single one of my customers. There may not be a truckload of them, but each one means a lot to me. I love telling stories that resonate with my customers; hearing them go “Oh, that’s exactly me!” is the best thing. In the future, I want to present more of their own stories, real magical tales – but that’s still in the making, so no giving away any secrets!

The first and perhaps most important milestone for Miss Matilda was the decision of getting started. I remember sitting on a big rock by the lake – one of my favourite places – in December 2014, and thinking everything over. When I returned home, I had a name and an initial vision for my business. I’m looking forward to reaching more milestones this year, but there’s no hurry – I love the fact that I can decide the pace at which I’m moving.

Goals for the future:
🔸 Setting up my business officially.
🔸 Seeing my jewellery in some of my favourite shops.
🔸 Establishing a clear aesthetic that would effortlessly carry from one product to another and feel just right.
🔸 Telling stories people can relate to.

Don’t compare yourself to those who have been in the business for years and years – compare yourself to what you were a month or a year ago. Even though there are steps to climb it doesn’t mean there aren’t any behind, and it’s certainly not a very straightforward climb in the first place. This is what I’m trying to learn.