Uuden syksyn kynnyksellä

syyssuunnitelmat4

Näin uutta vuotta aloittaessa – siltähän alkusyksy aina tuntuu – tulee väkisinkin mietittyä, mitä seuraavan kahdentoista kuukauden aikana haluaisi tai olisi parasta tehdä. Iso lohko tästä mietiskelystä koskee Miss Matildaa ja hänen tulevaisuudennäkymiään: Kuinkahan paljon onnistun tänä vuonna panostamaan? Jääkö Matilda taas paitsioon, kun on tässä ollut vähän tätä kaikkea? Mitä tapahtui sille “tämä on yhtä tärkeää kuin opinnot”?  On aika tarkistaa tilanne. Mietteitä viimeisen puolentoista vuoden ajalta löytyy täältä ja täältä.

syyssuunnitelmat2

No niin, reality check. Opiskelen täysipäiväisesti alaa, joka on viimein alkanut toden teolla kiinnostaa – eniten siksi, että olen hoksannut, miten voin sitä soveltaa. Minulla on aikaa vievä harrastus, johon olen sitoutunut ja josta saan valtavasti energiaa. Kirjoittaminen on viimekeväisen kandirypistyksen myötä alkanut luistaa paremmin kuin koskaan, ja siksi myös bloggaaminen tuntuu hyvältä. Näiden ohella sitten rakentelen tarinoita pullonkorkkeihin – sekä etsin tapahtumia, kasaan käyntikortteja, leikkaan korurasioita, päivitän Facebookia, päivitän Instagramia, päivitän Maker’s Marketia, pidän kirjanpidon ajan tasalla, ideoin ja suunnittelen. Noin niin kuin ideaalitilanteessa. Ai niin, ja onhan niitä ihmissuhteitakin.

Tiedän, että nyt kun syyskuun puoliväli on ovella, tästä kaikesta tulee taas yhdenlaista jongleerausta. Hyvähän se on kesälomalaisena (eli kesäopiskelijana, joka on tenttinsä suorittanut) pyhittää päivänsä luoville intohimoilleen, mutta kun kuvaan astuu arki, alkaa asioita väistämättä putoilla pois. Jännää onkin, mikä osa-alue alkaa ensimmäisenä rapistua. Viimeisen vuoden aikana se on rehellisesti sanottuna ollut Miss Matilda, ja blogikin on siinä sivussa ottanut pientä osumaa. Niiden perään kun ei kysele kukaan muu kuin minä.

syyssuunnitelmat5

Siitä huolimatta, että palloja on ilmassa mittava määrä, ovat ne kaikki tärkeitä ja mieluisia. Muutaman mutkan kautta olen päässyt tilanteeseen, jossa kaikki (no, ainakin nämä luetellut) velvollisuudet ovat sellaisia, joista nautin ja jotka haluan hoitaa kunnialla. Minunlaiselleni ihmiselle pahin turhautuminen tulee siitä, että kokee tekevänsä turhaa työtä tai jotain sellaista, mikä ei lainkaan resonoi oman itsen kanssa. Ja vaikka joskus väsyttäisi, tuntuu silti siltä, että nyt on aika mennä ja tehdä. Tiedättekö, se kliseinen parikymppisenä täytyy kokeilla kaikkea – paitsi että minulla ei ole kiinnostusta kokeilla ihan kaikkea, vaan keskittyä juuri näihin asioihin, jotka tuntuvat omimmilta. Nyt on vielä lähes automaattisesti jonkinlainen toimeentulo, kunhan vain tekee sen viisi opintopistettä kuussa; tyhjän päälle ei siis putoa. Huoltakaan ei tarvitse pitää kenestäkään muusta kuin itsestä.

Ideoita ja suunnitelmia on olemassa sivukaupalla. Haastavaksi homma menee siinä kohtaa, kun syksy iskee voimalla päälle, kouludeadlinet paukkuvat ja tekisi mieli lähinnä kaivautua peittoon ja tulla esiin sitten huhtikuussa. Siinä vaiheessa pitäisi olla selvillä, miksi tätä tehdään ja mitä minä taas halusinkaan. Aion ottaa avuksi myös sellaisen äärettömän selkeän to do -listan, josta voin poimia minkä tahansa tehtävän silloin, kun en tiedä, mihin seuraavaksi tarttua.

Jos sinulla on hyväksi havaittuja (tai edes testaamisen arvoisia) vinkkejä motivaation säilyttämiseen pimeinä syyskuukausina, annahan tulla! Olen ikuisesti kiitollinen.

syyssuunnitelmat1

Pienen potkun takamukselle tuo tänä syksynä se, että olen löytänyt Matildan rinnalle pari tsemppaajaa, joilla on samantapaisia haaveita sekä valtavasti taitoa ja ideoita. Ystäväni, siskokset Saara ja Maaria pyörittävät yhdessä Paperipingviiniä, jonka valikoimista löytyy suloisia ja lämminhenkisiä paperituotteita sekä kangaskasseja. Paperipingviinin kanssa on tarkoitus kulkea yhdessä myyntitapahtumissa, ideoida, jakaa kokemuksia ja tosiaan myös vähän potkia toisiamme eteenpäin. Yhteistyö on vielä alkutekijöissään, mutta yhdet markkinat on jo vietetty saman pöydän ääressä ja toiset häämöttävät ihan lähitulevaisuudessa. (Jyväskyläläiset, lisätkäähän kalentereihinne Tourujoen yö 24. syyskuuta!)

Saaran ja Maarian seurassa hurahtaa helposti kokonainen päivä, mutta se ei haittaa, sillä siinä sivussa tulee suunniteltua, askarreltua ja parannettua maailma ihan kertaheitolla. Viimeisimpänä Saaran kanssa vietettynä sunnuntaina syntyi valtavasti runomagneetteja – ja tahattoman syvällisiä valmiita runoja magneettipaperille.

syyssuunnitelmat3

Ja miltäs se tulevaisuus nyt sitten näyttää? Puolitoista vuotta sitten olin varma, että haluan käsityöyrittäjäksi. Nyt haluan kamalasti tehdä ja myydä käsitöitä, mutta haluan myös paljon kaikenlaista muuta. Olen myös suhteellisen varma siitä, että niistä kaikista asioista saadaan vielä aikaan ihan mukava yhdistelmä.

Loppuun vielä itsellekin muistiin pieni selviytymispaketti tuleville kuukausille.

Siirrytään syksyyn valoisin mielin!

Right on the doorstep of a new year (that’s what autumn always feels like, doesn’t it?) it’s time to take a look at all the things I’d like to do and accomplish in the upcoming months. A lot of the thoughts and plans circling in my head are to do with Miss Matilda: How much will I be able to do for her this year? What happened to ‘this is as important as my studies’? (You can find my older musings on the subject here and here.)

So, here we go. Reality check. I’m a full-time student with a major that’s suddenly turned really interesting. I have a hobby that takes up quite a bit of time, needs commitment, but also gives me tons of joy and energy. Thanks to the hours spent writing my bachelor’s thesis last spring, words now flow out without much effort, which means blogging has also started to feel really good. Alongside all this, I build stories in bottlecaps – and search for fairs and markets, make business cards, cut and assemble jewellery boxes, update Facebook, update Instagram, update Maker’s Market, keep accounts, look for ideas, and plan. In an ideal situation, that is. Oh, and personal relationships need looking after, too.

We’ve reached the point where returning to the reality of everyday life is inevitable, and I know it’s going to become a bit of a juggle again. As a summer student with all the exams behind, it’s easy enough to commit to all the creative activities, but things are about to change – and from experience, I know a thing or two on my list are going to get to some extent neglected. They’re usually the things for which I only answer to myself, and basically that means this blog and Miss Matilda. What’s new this year is that all the commitments I have are things I feel good about doing. For someone like me, the worst case is when the work I do doesn’t resonate with who I am at all, so this is definitely a good starting point. Also, I seem to have adopted that ‘in your twenties, you need to go and try everything’ sort of thinking, though my ‘everything’ mostly means what I’m passionate about. Now’s as good a time as any to do these things – whether or not I have enough time is another matter.

I have notebooks filled with plans and ideas that I know I’ll keep executing as long as I have the energy to do so. The difficult part is when autumn hits with full force, darkness and all, and I mostly feel like going into hibernation and not emerging before April. To prepare myself for that, I’ll need a clear picture of what I’m doing again, and the ‘why’ behind it. I’ll also prepare a ridiculously simple to-do list that will help me get started when I’m feeling stuck. If you have any good tips for getting through the winter without losing your motivation, I’m all ears (and eternally grateful)!

One thing that will hopefully keep me going is a collaboration I’ve started with a pair of young creatives with similar plans and dreams to what I have. My friends, sisters Saara and Maaria have just started their own business, Paperipingviini (Paper Penguin), and are now selling their sweet artwork, illustrations and tote bags. We have plans to attend fairs together, scheme and share experiences, and hopefully find a new kind of motivation.

And what does the future look like? When I first started Miss Matilda, all I wanted to do was to run my own craft business. Now there’s an awful lot of other things I wish to do, in addition to that. I feel like there’s a pretty nice combo of creative work forming.

Finally, here’s a little survival kit for the months ahead.

Let’s start the autumn in a bright mood!

The August Break, pt. 2

augustbreak_prompts

Elokuun puolivälissä julkaisin ensimmäisen kasan valokuvia, jotka olin ottanut Susannah Conwayn The August Break -projektin aiheiden mukaan. Nyt kun elokuu on kääntynyt syyskuuksi, on aika esitellä viimeisetkin otokset.

augustbreak9

19. My hands
Halkeillut kynsilakka, näin kesällä poikkeuksellisen pehmeä iho, vähän repaleiset kynsinauhat. Talvella käteni kuivuvat ihan korpuiksi. Siitä huolimatta niillä pystyy neulomaan, pyörittelemään pikkuruisia kollaasikuvia, soittamaan viulua, kirjoittamaan. Ihan hyvät ne ovat.

augustbreak10

20. Clouds
Poutapäivä Festival Norpaksessa. Ajattelin, että festivaalihumussakin löytyy luultavasti hetkiä, jotka sopivat päivien kuva-aiheisiin. Oikeassa olin: Taalintehtaan Masuunin päällä katsoin ylös, ja siellähän ne pilvet olivat ja kulkivat hiljaa yli lasin ja teräksen.

augustbreak11

21. Today is…
Hyvä päivä. Mikäpä siinä on ollessa – keikka-asussa kanervikossa männynneulaslimua siemaillen, aurinko pään päällä porottaen, takana seikkailuntäyteinen festari ja edessä pitkä ja uninen kotimatka. Just näin kaikki on hyvin.

augustbreak13

25. Peaceful
Elämä on viime aikoina ollut aika rauhallista noin ylipäätään; melkein kaikki kiire on itse keksittyä ja liittyy sellaisiin asioihin, joita on ilo tehdä. Välillä sitten tulee kuitenkin tällaisia hetkiä: sitä huomaa vaikka sen, miltä ruusu näyttää toiselta puolelta katsottuna ja jää muutamaksi sekunniksi ihmettelemään. Rauhaa kaiken rauhallisuudenkin keskellä.

augustbreak14

26. Oranges
Oranssia joutuu etsimään, sitä ei löydy tuosta vain. Ikkunan takaa ne kuitenkin löytyivät: väripilkut loppukesän tummanvihreässä maisemassa. Seuraavana päivänä huomasin, että pihalla oli myös kulhollinen appelsiineja.

augustbreak15

27. Little
Pienten asioiden hyllyni on ripustamatta, vasta pohjamaalattu ja keskeneräinen. Siitä huolimatta se on jo muutamien aarteiden asunto: lokeroista löytyy itse tehty nukkekodin yleiskone, Lego-Hermione, ystävältä saatu pikkuruinen piparipurkki (oikeine, tuoksuvine pipareineen), yllättävän yksinkertainen ja järkevä suklaamunayllätys (hirvi, meinaan) sekä vanha rintaneula ja sormustin Stratford-upon-Avonin markkinoilta.

augustbreak16

29. Favourite mug
Teeihmisen keittiönkaapissa mukeja riittää, ja lempimukeja myös, mutta tämän hetken suosikiksi on muodostunut eräältä erityiseltä ihmiseltä saatu punainen Pikku Myy. Muistutukseksi siitä, että on ihan okei olla joskus vähän tuittupäinen ja rasavilli.

augustbreak17

31. August was…
Luovuuden kuukausi, ja bloggaamisen. Ihan kaikki elokuun aikana tehty työ ei vielä blogissa näy, mutta ilmaantuu kyllä aikanaan. Se oli myös uusien ideoiden, kesän venymisen ja rentoutumisen kuukausi. Näillä eväin on ihan hyvä jatkaa syyskuuhun.

~ ~ ~

Kuten edellisessä August Break -postauksessa mainitsin, olen osallistunut Susannah Conwayn valokuvausprojekteihin aiemmin Instagramin kautta. Tällä kertaa kuitenkin kuvasin kameralla puhelimen sijasta enkä hötkyillyt julkaisemisen kanssa. Kokemus oli aika paljon yksityisempi ja vähän intensiivisempikin kuin reaaliajassa kuviaan muiden kanssa jakaessa. Omiin arkistoihin jäi otoksia, jotka tuntuivat himpun verran henkilökohtaisilta, sillä tällä kertaa en arastellut kuvata myös omaa ja läheisten naamaa. Se, mitä vähän kaipasin, oli Instagramin mahdollistama yhteisöllisyys, keskustelut kuvien alla ja uudet tuttavuudet. Toisaalta olen saanut kivoja kommentteja hitaammasta lähestymistavastani.

Seuraava Conwayn järjestämä projekti on December Reflections joulukuussa – suosittelen lämpimästi! Ajatuksella kuvaillen on mukavaa paketoida mennyt vuosi ja ottaa vastaan seuraava. Nyt palailen kesän epäaktiivisuuden jälkeen instaan Breathe September -haasteen merkeissä.

Kerrohan: millaisiin kuvahaasteisiin sinä olet osallistunut?

A couple of weeks back, I posted the first set of photos taken for The August Break, a mindful photo project by Susannah Conway. Now that August has turned into September, it’s time to let the rest of the captured moments out in the open.

19. My hands
Chipped nail polish, soft skin (only seen in summertime), slightly ragged cuticles. During the long winter, my hands get dry as dust. Despite of that, they’re capable of knitting, handling tiny collage pictures, playing the violin, writing. They’re just fine.

20. Clouds
A sunny day at Festival Norpas. I thought I might be able to find August Break worthy photo opportunities even in the middle of a summer festival, and I wasn’t disappointed: just happening to glance up, I was greeted by the sight of glass and steel meeting the fluffy clouds of a bright day.

21. Today is…
A good day. Enjoying a nice pine needle lemonade with friends among the heathers, under the hot August sun, an adventure-filled weekend behind us and a long, sleepy trip home ahead – it doesn’t really get better than that.

25. Peaceful
Life in general has been pretty peaceful of late; if there’s any hurry, it’s because I’ve come up with another project that I just can’t wait to do. But then you get these precious little moments: filled with wonder, you pause to look at what a rose looks like from the back, and forget everything else. Peace despite all the peace.

26. Oranges
There’s not much of that around, so I had to really look for something orange – and there they were, splashes of bright colour in the late summer greenery. The next day I noticed a bowl of actual oranges on the garden table.

27. Little
My Shelf of Tiny Treasures hasn’t made its way to the wall yet, and lacks a paint layer or two. Still, a few treasures have already made their home there: a self-made miniature Kitchen Aid, a Lego Hermione, a minuscule biscuit tin from a friend (with real, delicious-smelling cookies inside), a surprisingly simple and sensible Kinder egg surprise (the elk, I mean), plus an old brooch and a thimble from the market of Stratford-upon-Avon.

29. Favourite mug
As a tea lover, I’ve got a fair share of mugs – favourite ones, too – in my kitchen cupboard. Lately, this spicy red Little My one, a gift from a special someone, has become a favourite. It’s a reminder that it’s okay to be a little spiky and fractious sometimes.

31. August was…
A month of creativity, and blogging. Not all the work done for the blog can be seen yet, but it will turn up eventually. It was also a month of new ideas, a still-continuing summer, and taking it easy. The arriving September feels good enough now.

~ ~ ~

As I mentioned in my last August Break post, I’ve been taking part in these projects on Instagram. This time, I opted for a camera and took photos for myself, not first and foremost for sharing. The experience was quite a bit more private and slightly more intense, too. Not all the photos made these blog posts, in the end; as I wasn’t posting them in real time, I had no trouble including myself and my loved ones in the pictures, and those pieces, among some others, stayed in a personal archive. What I missed the most, though, was the community evolving around the project on Instagram, the conversations below the photos, and making new friends. On the other hand, I’ve received very sweet comments about my slower approach.

Conway’s next project will be December Reflections, which I can recommend with all my heart. It’s a beautiful way to wrap up the year and get ready for the new one. At the moment, I’m getting back into the insta world with the Breathe September challenge.

Now, tell me: what kind of photo challenges have you taken part in?

Festival Norpas eli seikkailu saaristossa

norpas1

Olen sanonut tälle kesälle heipat jo useampaan kertaan, mutta aina se vain tulee takaisin. Viime viikonloppuna se saapui Festival Norpaksen muodossa, soi monella tapaa ja näytti kaikki mahdolliset värinsä. Minulla on tapana sekoittaa kuvia blogissani miten milloinkin, mutta nyt tuntuu siltä, että näiden on oltava järjestyksessä: päivistä ja illoista muodostuu jatkumo, jossa värit vaihtuvat lauantain vihreydestä pimenevään elokuiseen iltaan, sunnuntain kanervanpunaisiin ja saariston sinisiin.

Mikä sitten on Festival Norpas ja mitä minä siellä tein? Norpas on kotoisa monitaiteellinen festivaali Taalintehtaan kylässä, Kemiönsaaressa. (Lue lisää vaikka täältä.) Minä eksyin paikalle Ruamjai-kuoron mukana, jonka kanssa säestimme Valkoinen peura -klassikkoelokuvan ja lauloimme festivaalivieraille luontopolun varrella. (Kuorosta taas voit lukea lisää vaikka täältä.)

norpas4

norpas2

Ajoimme perjantai-iltana Taalintehtaalle pimeässä näkemättä yhtään, minne olimme tulleet. Aamuaurinko paljasti sellaisen paikan, että useampi taisi harkita paluukyydistä jäämistä. Rustiikkisia vanhoja tehdasrakennuksia, kirkkaankeltaisia rantamakasiineja, puita kuin etelämmässäkin olisi.  Vanhan masuunin huipulla istahdimme riippumattoihin ja retkituoleille kuuntelemaan Ilo(isia) tyttöjä ja katselemaan kattoikkunan yli liikkuvia pilviä. Kuuleman mukaan merikotkakin lensi päidemme päältä. Kun aamun oli aloittanut vähän aikaisin nukkumaanmenoaikaan nähden, oli ihanaa vain istua ja kuunnella puiden keskellä. Taisi joku pistää pitkäkseenkin niihin riippumattoihin.

norpas3

norpas5

Nurmikolle saattoi istahtaa askartelemaan oman luonnosvihkon – ja milloinpa minä jättäisin tuollaisen tilaisuuden väliin? Sain kaverinkin mukaan, ja vaikka lounasaika tuli vastaan yllättävän pian, saimme ainakin kannet painettua. Toinen kaveri oli kadonnut jossain välissä luontopolulle ja palasi sieltä auringonhehkuisena ja täynnä intoa kaikista niistä kasveista, joita ei meillä päin kasva.

norpas6

norpas7

Verstaan, vanhan konepajan, illassa soi Värttinä, raakana ja kauniina – kunnelkaa nyt vaikka tätäkin. Se sai myös tanssijalan vipattamaan ja lauluhanat auki. Laulamista jatkettiin pimenevällä pihalla, niin kuin meidän porukalla yleensä on tapana. Ruokakojusta hain lettuannoksen raparperi-, mansikka-, karviais- ja mustikkahilloilla, kun iltapalanälkä iski. Pihalla oli yllä tähdet, sisällä Verstaassa tuikkivat valot, ulkona sirittivät sirkat, sisällä oli riehakkaampi meno. Puolenyön aikaan kutsui jo oma peti ja makuupussi, jonne kömmin mieli täynnä musiikkia ja sitä tunnelmaa, jota on vain elokuun illoissa.

norpas8

norpas10

Sunnuntaina festivaalin huipensi Taideluontopolku, jonka varrella lauloimme männyn alla ja vähän männyssäkin, järjestimme pienet bileet kalliolla ja jatkoimme sitten vaeltajien kanssa polun päätepisteeseen, laavulle, jossa tarjolla oli muun muassa männynneulaslimonadia ja kurkkulaulua kanervikossa. Aurinko paahtoi minkä kerkesi; varmuuden vuoksi mukaan varatut takki ja huivi jäivät suosiolla autoon, eikä villatakistakaan ollut hyötyä kuin vähän auringonsuojana. Kampiliira kajahteli kallioista ja pääsi heti lempiasioitteni listalle. Soittimen ääni on yhtä aikaa ikiaikainen ja nykyaikainen, karu ja herkkä ja vielä jotain muuta.

norpas9

norpas14

Vaikka edessä oli pitkä ajomatka kotiin, meidän autokuntamme päätti käväistä vielä Kasnäsissä merta ihmettelemässä, kun se siinä reilun kymmenen kilometrin päässä tönötti. Sillan yli mentiin että wiiiiiiiiiiiiii, kun kuskilla oli korkeanpaikankammo. Merituulella oli hyvä pyyhkiä pois viimeisiä luontopolun aurinkopäänsärkyjä.

norpas12

norpas13

Kun meri oli moikattu, oli kotimatka läpi saarten, peltojen ja moottoriteiden valmis alkamaan. Loimaan Prismasta löytyi irtokarkkeja alle viiden euron kilo, mikä herätti väsyneissä matkalaisissa melkein suhteettoman suurta riemua.

Yhdyn reissukaverin maanantaiaamuisiin tunnelmiin: on kuin olisi darra ihan silkasta elämästä. Kiitos, Norpas – nähdäänkö ensi vuonna?

norpas11

I’ve said my goodbyes to the summer so many times already, but she keeps coming back. Last weekend, I found her in the archipelago, at Festival Norpas, a cosy small festival full of everything from folk music to films to theatre to workshops. I got to perform there, too, with Ruamjai – the choir I’m singing in.

We arrived at the village of Taalintehdas in the middle of the night and had no idea where we’d just come to. The morning sun revealed such a place that I think many of us considered not getting on the car back home at all. Old, rustic factory buildings, bright yellow storehouses turned into cafés and cinemas, unfamiliar trees to make us feel like we’d travelled even further south than we actually had. In folding stools and hammocks, we relaxed and listened to live music in the shade of trees, while clouds above drifted across the blue sky – accompanied by an eagle at some point, I heard. Before lunch, there was also time for some crafting; me and a friend took a break on the grass, making sketchbooks. We only got as far as stamping the covers, but it was nice, all the same.

The evening brought the sound of grasshoppers fiddling away and twinkly lights in the ceiling of the old workshop turned concert venue. Värttinä got us dancing and singing along, and we continued our concert later outside in the darkness – as we usually do. The food stalls provided a sweet evening snack of pancakes with all the jams: strawberry, blueberry, gooseberry, rhubarb. By midnight, though, I was more than ready for bed, my head filled with music and the kind of atmosphere you only feel on the warm nights of August.

Sunday took the festival to the woods, where we sang under a big pine tree and set up an impromptu dance party on the rocks. The last concert took place among the heathers, where we sat sipping pine needle lemonade, listening to throat singing, and basking in the bright sunshine. I found a new favourite thing: the hurdy-gurdy, which has a sound both ancient and contemporary, harsh and gentle at the same time, with a shade of something else that I can’t quite explain.

Despite the long journey home that loomed ahead, we decided to travel just a bit further to meet the sea. The steady wind at the shore blew away some of the headache brought back from the sunshiny woods.

Halfway home, we stopped at a supermarket and found sweets for less than 5 euros a kilo, which made us considerably happier than it would have in a less tired state. (Seriously, almost shed some happy tears!) I can only agree with what my friend said on the day after the trip: it feels like having a hangover purely from living so much.

Thank you, Norpas – see you next year?

The August Break, pt. 1

augustbreak_prompts

En muista kauanko siitä on, ja mitä kuukautta elettiin, kun ensi kerran törmäsin Instagramissa Susannah Conwayn valokuvausprojekteihin. Conway oli The Simple Things -lehden sivuilta jo tuttu minulle, ja innoissani päätin osallistua. Haaste tuntuu olevan tässä yhteydessä väärä sana, sillä toisin kuin monissa muissa kuukauden mittaisissa photo-a-day -jutuissa, näissä tarkoituksena on pysähtyä ja katsoa vähän tarkemmin ympärilleen. Minkäänlaista kilpailua ei ole, eikä päivien väliin jättämisestä tai koko homman keskeyttämisestä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Valokuvat voi ottaa millä välineellä haluaa ja julkaista tai jättää pöytälaatikkoon, ihan miltä itsestä vain tuntuu.

Projekteja on yleensä vuoden aikana kolme: April Love, The August Break ja December Reflections. Olen osallistunut kaikkiin puhelimella kuvaten ja julkaissut tuotokset Instagramissa. Tällä kertaa halusin kuitenkin kokeilla jotain muuta: tartuin puhelimen sijasta ihan kunnon kameraan ja päätin jättää julkaisupäätöksen myöhemmäksi. Kuten näkyy, osan kuvista olen halunnut laittaa eetteriin. Osa jäi kuitenkin erinäisistä syistä omiin arkistoihin. On tullut kuvattua myös astetta henkilökohtaisempia aiheita, kun ei ole ollut tarvetta heittää jokaista otosta Instaan.

Tässä siis elokuun ensimmäinen puolikas kuvina – tai osa siitä.

augustbreak2

1.  Morning light
Nyt, syksyn käytännössä jo alettua, tuntuu kummalta katsella näitä elokuun alun kuvia: silloin aamulla teki vielä mieli uimaan (vaikkei se vesi kovin lämpimäksi ehtinyt koko kesänä), aurinko paistoi poutapilvien takaa ja kuistin riipputuoliin saattoi helposti istahtaa shortseissa. Hiljalleen voimistuva tuuli ehkä enteili jo viileämpiä säitä, mutta toistaiseksi oli vielä kesä.

augustbreak3

4. Sweetness
Lämpimänä aamuna kylmää mehua muumilasista. Aurinko verhojen välistä lupailee kirkasta päivää. Nyt aamuajatukset ovat jo kääntyneet teehen, mutta mehu aamupalalla tuo aina pienen kesän tuulahduksen.

augustbreak4

5. Midday
Täytyy tunnustaa, että minulla on viherpeukalo keskellä kämmentä. Siksi onkin niin ihanaa, kuinka samassa talossa asuvat vuokranantajani saavat pihallaan kaiken kukoistamaan. Minä vain nautin väriloistosta kesät läpeensä. Nämä kukkaset ovat kuin suoraan siitä Muumien jaksosta, jossa pihaan kasvaa yhdessä yössä viidakko. Ne näyttävät yhtä kauniilta nytkin, sateisen harmaana päivänä, kuin elokuun alussa keskipäivän auringonhämyssä.

augustbreak6

7. Beneath my feet
Oma tuttu joogamatto; mikään muu matto ei tunnu täysin samalta. Tiedän, millä lailla jalat tarttuvat siihen, tiedän kuinka paljon voin luottaa sen pitävän minut paikallaan. Tekisi mieli kuljettaa sitä enemmänkin mukana, etenkin kun tänä kesänä on tullut reissattua ympäriinsä, mutta liian usein se jää kotiin. Nyt elokuussa olen kuitenkin jatkanut päivittäistä joogaamista. Siitä jos mistä tulee hyvä olo.

augustbreak7

8. Favourite taste
Olen kasvanut teehen kiinni. Meillä kotona ei ole edes ollut kahvinkeitintä kuin pari vuotta – ja sekin on  jo päätynyt kirppiskuormaan käyttämättömänä. Kummallista on, että molempien vanhempieni kotona on juotu kahvia, mutta siitä huolimatta meidän perhe on aina ollut teeperhe. Nykyään teevalikoimani on siinä määrin suuri, että useimmiten huutelen keittiöstä vieraille: “Mitä teetä sää otat? Mustaa, vihreetä, valkosta? Muumiteetä? Sit olis myös… tai tulepa vaan ihan ite valitsemaan.”

augustbreak1

9. Red – 10. Yellow – 11. Green
Näihin kuviin tiivistyy aika ennen elokuun puoliväliä: markkinavalmisteluja (eli kasoittain runomagneetteja), tenttikirjoja – ja sitä teetä, jolla pidetään koko paketti kasassa. Viime viikko oli vähän haipakka; puolet päivästä luin, puolet askartelin maanisesti. Välillä venyi vähän yötöiksi. Nyt hitaampina päivinä onkin hieman hankala hellittää.

augustbreak8

15. Unicorn
Leveä hymy naamallani olen selannut Instagramissa viidennentoista päivän kuvia. Ihmeesti ihmiset vain ovat löytäneet yksisarvisia elämästään: joku lapsen kerhorepusta, toinen kirjahyllyn reunalta, kolmas kuvaannollisesti itsestään. Minä mietin pienen hetken, ja sitten hokasin – mistäpä muualta yksisarvinen löytyy kuin Ihmemaasta.

In the past few years, I’ve fallen in love with Susannah Conway’s photo-a-day projects. It feels slightly wrong to talk about a challenge here; there’s really no pressure to take a photo every single day, or publish anything, or even finish the whole thing. No guilty conscience needed – it’s more of an encouragement to slow down and pay attention. There are usually three projects a year, April Love, The August Break, and December Reflections. I’ve participated in each of them in the past, taking photos with my phone and posting them on Instagram. This year, though, I wanted to try using an actual camera for the project and not worrying about hitting publish at any point.

So, here’s my August so far – or bits of it. I’ve kept quite a lot to myself.

1. Morning light
The summer days at the beginning of the month feel like a dream now; those mornings you still felt like going for a swim, the sun shining through white clouds, being able to sit on the porch wearing shorts. The wind may have had a promise of cooler days in it, but for the time being, it was still summer.

4. Sweetness
A glass of cold juice on a hot morning. The sunrays behind the curtains whisper of a bright day. As August progressed, though, the mornings started to rather call for a cup of tea.

5. Midday
I have to admit not having a green thumb at all – and that’s why it’s so lovely to have a landlord & landlady who can make anything thrive in their backyard. I just sit back and enjoy the colours throughout the summer. These magnificent flowers are still blooming and looking just as beautiful on a grey, rainy day as in the midday haze here.

7. Beneath my feet
My own dear yoga mat – one whose stickiness is familiar to my feet and, for that reason, completely reliable. I’d like to keep it with me at all times, especially now that I’ve been living quite the nomad life for the summer, but too often I end up leaving it behind. This month, though, I’ve been keeping up a daily yoga practice.

8. Favourite taste
I’ve grown up in a family that drinks nothing but tea. We’ve only had a coffee maker for a couple of years, and that, too, is on its way to the flea market, basically unused. These days, it takes quite a while to rummage through my own selection of teas in the morning.

9. Red – 10. Yellow – 11. Green
These pictures sum up last week: half the days, I was reading for an exam, the other half, frantically crafting for a fair in the weekend. Tea, again, kept it all together. It’s easier now, but my brain still hasn’t slowed down.

15. Unicorn 
I’ve been looking through the photos of the 15th day on Instagram with a wide smile on my face – oh the places you can find a unicorn! Mine was lurking in the pages of Through the Looking-Glass.

Sivukujan siivekkäät

perhoset5

Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, taannoisella Tukholman-matkalla tuli poikettua vahingossa niin ihanalle kadulle (Köpmangatan nimeltään), ettei olisi paremmin voinut sattua. Paras elämys löytyi tyhjältä näyttävästä ja lukitusta liiketilasta, jonka ikkunaan oli pakko liimautua useammaksi toviksi. Ihmisten poissaollessa sen olivat nimittäin vallanneet perhoset.

perhoset6

perhoset1

Perhosinstallaation takana on taiteilija Barbara Bunke, jolla on myös oma paperikauppansa ihan kivenheiton päässä, samalla kadulla. Instagramista löytämäni video kertoo, että siivekkäitä on tilassa melkein 3000 ja ne ovat vaatineet neljän vuoden työn. Sydän sykähti – tuo on juuri sellainen hullu mutta ihana projekti, jollaiseen minäkin voisin kuvitella ryhtyväni.

Kauniita asioita silkan kauneuden vuoksi.

perhoset4

perhoset2

Voisin vannoa, että tuon oven takana on ihmemaa tai vähintään kaninkolo. Joko lähdetään?

As I wrote in my last post, we stumbled upon the sweetest little street in the Old Town of Stockholm – Köpmangatan, it was called. The best part of the street was a seemingly empty and locked space that held my attention for a fair bit of time. You see, in the absence of people, butterflies had taken over.

The artist behind the butterfly installation is Barbara Bunke, who also has her own paper shop just down the street. According to this video, the room houses almost 3000 paper butterflies in total, the cutting of which took four whole years.

My heart leapt at seeing the butterflies, and also at learning about all the work that’s gone into making them – that’s exactly the kind of wonderfully crazy project I could see myself falling for. Beauty just for the sake of it. Not to mention the door at the back of the room: there must be a wonderland behind it, or a rabbit hole at the very least. Shall we?

Adventure of a Lifetime

tukholma3

Tästä kesästä on sukeutunut vähän yllättävästikin reissujen kesä: ennen juhannusta piipahdin Turussa, juhannuksen jälkeen se oli vain välipysäkki matkalla kohti Tukholmaa. Tätä kirjoittaessani palaudun Kaustisen kansanmusiikkijuhlista. Voin nyt yhden kesän kokemuksella sanoa, että pelimannius on mukavaa. Olen kuullut musiikkia, jollaista en ole aiemmin kuullut, musiikkia jota en tiennyt olevan olemassakaan, ja paljon musiikkia jossa on jotain tuttua, mutta paljon uutta ja oivaltavaa. Kaustisen festivaalipuisto on ihana pieni kylä täynnä kesää ja kohtaamisia. Kaikkialla soi, ja se on ihan parasta.

Mutta palataan vielä hetkeksi Tukholmaan. Sielläkin soi, ja isosti soikin: reissun tärkeimpänä etappina oli Coldplayn keikka Friends Arenalla. Siinä sivussa tuli tutkittua myös kaupunkia, minä kun en ollut siellä koskaan ennen käynyt. Reissuun liittyi paljon etukäteishermoilun aiheita, sillä reitti areenalle oli hitusen epäselvä ja marraskuussa paniikissa hankitut istumapaikat olivat kaikki hajallaan pitkin sitä areenan korkeinta hattuhyllyä. Soppaan lisättäköön vielä se, etten ole ollenkaan mikään laivaihminen. Vielä lähtöaamuna pakkasin laukkujani epävarmuus takaraivossa kolkutellen ja odotin edes pienen innostuksen heräämistä.

Se innostus tuli sitten myöhemmin, ja reissu onnistui vastaamaan siihen täydellisesti. Jo laivalla auringonlaskun alla mansikoita syödessä tuli sellainen olo, ettei elämä olekaan yhtään hullumpaa.

tukholma9

tukholma2

Yölaiva saapui Tukholman satamaan puoli seitsemältä aamulla, kun päivä oli vasta käynnistymässä. Kävelimme satamasta keskustaan läpi vanhankaupungin, jossa vastaan tuli jotakuinkin kaksi ihmistä. Kaikessa rauhassa kuvasimme tyhjiä katuja, kauniita vanhoja taloja ja kekseliäitä näyteikkunoita, ja yritimme vetää matkalaukkuja mukulakivillä herättämättä ikkunoiden takana vielä nukkuvia ihmisiä.

Päivä on pitkä, kun sen aloittaa laivan herätyksellä kello 5.15 ja päättää kahdelta yöllä kömpiessään konsertin jälkiuupumuksessa hotellin vällyihin. Päiviä tulee elettyä siinä välissä oikeastaan useampi. Me ehdimme syödä kaikessa rauhassa aamiaista Espresso Housessa, hankkia junaliput ja viedä suurimmat pakaasit hotellille säilytykseen ennen kuin keskustan ovet aukesivat sunnuntaishoppailijoille. Istuimme vielä kotvan Sergels Torgin laidalla suihkulähteeseen tuijottamassa, ja siitä huolimatta olimme ystäväni kanssa yhdeltätoista ensimmäisinä Akademibokhandelnin ovilla. (Saavutus sekin.)

tukholma8

tukholma6

Hotelliin pääsi vasta iltapäivällä, joten aikaa oli kulutettavana yllin kyllin. Minä halusin Åhlensin Muji-osastolle kaivelemaan kynälaatikoita. Vanhakaupunkikin oli ehtinyt herätä, ja sen kaduilla väistelimme triathlonisteja, jotka juoksivat kymppiään mukulakivikaduilla. Erään nurkan takana astuimme ovista sisään ja löysimme itsemme Storkyrkanista. Tervehdimme Pyhää Yrjöä ja lohikäärmettä, viivähdimme hetken, tankkasimme vähän vettä ja lepuutimme jalkoja.

Stortorgetin laidalta poikkesimme sattumanvaraiselle kadulle (jälkikäteen tarkistin nimenkin: se oli Köpmangatan), joka osoittautui pienten taidepuotien ja kirppisten taivaaksi. Ostin hyväntekeväisyyskirppikseltä sata vuotta vanhoja valokuvia kymmenellä kruunulla kappale, enkä kuitenkaan lähtenyt raahaamaan kotiin sitä ihanaa kolmikerroksista Lundby-nukkekotia, jossa oli autotalli ja kauniit tapetit valmiina. Yhdessä puodissa ei ollutkaan puotia, vaan lukitun oven takana seinät täynnä paperiperhosia. Näky oli niin taianomainen, että siitä on tehtävä pian oma postaus.

tukholma5

Illan tullen suuntasimme junalle ja sillä kohti Solnaa ja Friends Arenaa – kuten 55 000 muuta. Alue nielaisi yllättävän hyvin sinne peräkanaa vaeltaneet ihmismassat, ja pääsimme areenalle sisälle jonottamatta lainkaan. Toinen tilanne oli niillä, joilla oli liput permannolle; olisi se tietysti ollut yhdenlainen kokemus sekin, intensiivisempi, riehakkaampi, ehkä intiimimpi. Istumapaikassakin oli kuitenkin omat hyvät puolensa: päivän oli saanut käyttää jonossa seisomisen sijaan kaupungin tutkimiseen, konsertin aikana saattoi istahtaa, kun alkoi huimata (niin korkeus, tanssiminen kuin epätodellinen olokin), koko areenan ja sen valonvälkkeen näki paraatipaikalta. Jokaisella yleisössä oli valoranneke, 55 000 pientä vilkkuvaa valoa, jotka vaihtoivat väriä ohjelmoijan tahdon mukaan, välkkyivät samaan tahtiin kuin sydämen sykkeenä tai eri tahtiin suurena valomerenä. (Katsopa vaikka tämä video.)

Kameraa en konserttiin ottanut mukaan, se ei kai olisi ollut luvallistakaan, ja puhelimellakin otetut kuvat jäivät aika vähiin. Se oli tietoinen päätös; olen kokenut niitäkin keikkoja, joilla on pakottava tarve saada kaikki talteen, eikä niitä kuvia tai etenkään videoita tule oikeastaan myöhemmin katseltua. Musiikki on tässä ja nyt, lempibändin soittajat siinä niin, melkein kosketusetäisyydellä – tai jos eivät ihan, niin ainakin samassa tilassa. Paras olla läsnä, kun se on kerran mahdollista.

tukholma4

tukholma1

Keikan jälkeen liityimme valtavaan ihmismereen, joka suuntasi takaisin Tukholman keskustaan. Väsymys painoi, mutta toisaalta ei painanut ollenkaan. Kumma tunne. Pikkusisko kömpi peiton alle uusi Coldplay-paita päällään, ilmoitti pitävänsä sitä yön ja seuraavan päivänkin. Minä kuukahdin parisängyn vasemmalle laidalle, sisko oikealle, ja aamulla heräsimme toisin päin – minä oikealta, sisko vasemmalta. Kummallakaan ei ole käsitystä siitä, kuinka olemme onnistuneet vaihtamaan paikkaa unissamme, kun kumpikaan ei muista nousseensa sängystä. Minä muistan kiskoneeni peittoa siskon alta, mutten sen enempää. Kertonee jotain unen syvyydestä, jonka pitkä päivä ja tanssiminen saivat aikaan.

tukholma7

Toisena Tukholma-päivänä suuntasin aamiaisen jälkeen hieman päänsärkyisenä (niin ikään Coldplay-paita päälläni) Mattonbutikeniin, jonka piti myydä Leuchtturmeja, täydellisiä bullet journal -vihkoja. En pettynyt: siellä niitä oli hyllyssä kaikissa sateenkaaren väreissä, blankoina, ruudullisina, viivoitettuina, pilkullisina. Halusin pilkkusivuisen; vaaleansininen pilkkuvihko oli loppu, mutta marjanpunainen lähti matkaani, samoin kuin jotain muuta pientä.

Päivällä ehdimme vielä Abba-museoon, jonne matkasimme vanhalla raitiovaunulla. Tuuli puhalsi vaunun läpi, kun se liikkui yllättävän ripeästi pitkin katuja – kolisi ja natisi, mutta määrätietoisesti eteni niin kuin ennenkin. Itse museo oli mahtava värien, valojen ja yliampuvien vaatteiden räjähdys kaikkine laulu- ja tanssimahdollisuuksineen. Oikea hyvän mielen keskus.

Toinen päivä oli hieman ensimmäistä lyhyempi: suuntasimme hiljalleen hotellille ja sieltä takaisin satamaan. Laiva lähti takaisin kohti Turkua, kun aurinko alkoi painua mailleen. Söimme puffetissa samoja alkuruokia kuin menomatkalla, vielä vähemmän pääruokia, vielä enemmän mansikoita. Keulapaikalla kuvasimme auringonlaskua, näytimme väsyneiltä, istuimme niin pitkään, että meille tultiin ilmoittamaan ravintolan sulkeutuvan, kun minulla oli vielä puoli kuppia teetä jäljellä. Maanantai-iltainen laiva oli melkein tyhjä: kun puolenyön jälkeen kävimme katselemassa taakse jäävää Tukholman saaristoa ja avomeren alkamista, oli tanssiravintolassa kymmenen matkustajaa, viisihenkinen bändi ja pari baarimikkoa tiskin takana. Käytävillä pelasi korttia muutama hytitön porukka. Kaikkialla oli hiljaista, mutta unet olivat yhtä katkonaiset kuin menomatkalla. Turkuun saapuessa silmät eivät olleet pysyä auki. Junamatka takaisin kotiin kului onnellisessa koomassa viikonloppua muistellen, tapahtumia sulatellen, laulut päässä soiden.

tukholma10

Turn your magic on
To me she’d say
Everything you want’s a dream away

This summer has, a bit unexpectedly, turned into one of travels: first I visited Turku, then headed in the same direction again on my way to Stockholm. Writing this, I’m recovering from the Kaustinen folk music festival, where I performed with a choir and listened to tons of good music – some that I’d never heard before, some that sounded familiar but with a nice twist, some that I never knew existed in the first place. There wasn’t a spot in the whole festival park where you wouldn’t hear someone sing or play.

The trip to Stockholm was planned around music, too: our main attraction was a Coldplay concert on the Friends Arena. As I’d never visited Stockholm before (quite an achievement for a Finn, let me tell you), it was also a good chance to explore the city. My initial feelings about the trip were mostly something between stressed out and terrified, as there were so many uncertainties about the concert – how to get there and back, for example, and our seats being scattered here and there, all away from each other. Add my mild fear for big boats, and it’s not that surprising I had to look hard for the excitement on the day we travelled. It did show up, though, and life wasn’t too bad that evening, as I ate strawberries and watched the sunset on the ferry.

A single Sunday can feel like several days, when your ferry arrives in the harbour at 6.30 am and you have a big concert in the evening to look forward to. We took a longish morning stroll to the city centre, pulling our suitcases on the cobblestones through the empty streets of the Old Town. As the area was later swarming with people, it was extraordinary to see it calm and quiet, and to be able to photograph the old houses and creative shop windows without anyone getting in the way. We managed to find a cafe that had opened at 8 am and had breakfast there; the rest of the shops opened their doors for the Sunday shoppers at 11 am, which to us felt like late afternoon.

The day was spent exploring and dodging triathlonists running through the Old Town. We accidentally found a lovely side street full of intriguing second hand shops and art boutiques (Köpmangatan it was, I checked later); I bought a set of 100-year-old portrait photos to add to my collection, and resisted the tempting call of a beautiful Lundby dollhouse, complete with a garage and pretty wallpapers. One of the shops wasn’t a shop after all, but an installation of hundreds of paper butterflies – the sight was so magical I’ll have to make a separate post of it soon.

Come evening, we were on our way to the arena, along with 55 000 others. Everything went quite smoothly, though, and we got inside without queuing a bit. Even though seeing the concert from the floor would definitely have been more intense, having a seat ticket meant we were able to see the city and arrive right before the concert began. I was also quite grateful for my seat every time I started to get a bit dizzy – from the heights, or dancing, or just a general feeling of unrealness. The view of the arena from up high was also amazing, thanks to the wristbands that lit up and shone in bright colours – see this video to get an idea of it. I only took a few pictures with my phone, as I’d much rather see a concert for myself than scroll through the pictures later. Better be fully there when you have the chance.

Needless to say, we all slept like a log that night. So much so that even though I went to sleep on the left side of the double bed and my sister on the right, we woke up the other way round – me on the right, sis on the left. No idea how that happened.

Our second day in Stockholm took us to ABBA The Museum, an explosion of colour, lights and exaggerating costumes. That, with all the singing and dancing opportunities, made for another happy day. Then it was time to head back to the hotel and eventually to the harbour, where our ferry left when the sun was slowly starting to set again. We had some more strawberries under the sunset and wandered around the surprisingly quiet boat – not many people on board on a Monday night, I guess. Despite the silence, I didn’t get much sleep, and the train journey back home from Turku went by in a happy sleepy haze, Coldplay playing in my head.

 

Tois pual jokke

turku8

Läksin Turkuun kultani kanssa. Juhannus häämötti jo ja toisella loman loppu, joten päätimme tehdä parin päivän minireissun ja tutkia kaupunkia, jossa kumpikaan ei ollut varsinaisesti käynyt pitkään aikaan. (Ruissia ei lasketa, koska se on Ruissi.) Aurinko lämmitti ihan kylliksi ja vesisadekin oli niin leppeää, ettei sateenvarjon unohtuminen haitannut.

Sen kummempaa matkasuunnitelmaa ei ollut, tiet olivat avoinna kulkea ja eksyä. Yleensä askel vei joen rantaan ja siitä johonkin suuntaan, iltakävelyllä ehkä hotellilta pois päin ja sitten takaisin, kunnes tuttu katu tuli taas vastaan. Avoimia suunnitelmia vastustivat vain aukioloajat: suomalainen kesäpäivä on niin pitkä, että kaikki sulkevat ovensa ihan kesken kaiken. (Lue: Gaggui jäi kokematta, mutta pitäähän jotain jättää seuraavaan kertaan!)

turku1

Ihan kotinurkilta, sinne rantaan päin kävellessä, löytyi hurmaava Pieni Kirjapuoti sekä Kahvila 7 pöytää. Puodin valikoima oli just eikä melkein minun makuuni: isoja klassikoita ja taskuun mahtuvia pokkareita, muistikirjoja ja postikortteja, pieniä askarteluhoukutuksia, iloista palvelua. Tuliaiset olivat tällä kertaa kepeitä: mukaan lähti muutama Joutomaan postikortti, joiden kollaasikuvitus kovasti miellytti silmää – ei ehkä mikään yllätys.

turku5

turku7

Reissun pääkohteeksi muodostui Turun linna, jonne toista houkutteli historia ja toista tarinat. (Onko niillä nyt lopulta niin suurta eroakaan?) Kummallakaan ei ollut edelliseltä käynniltään tarkkaa muistikuvaa kierroksen pituudesta, ja kun noin tunnin jälkeen järkeilimme nähneemme kaiken, meidät ohjattiinkin renessanssikierrokselle. Siltä palattuamme saimme neuvon jaksamisen mukaan jatkaa vielä esilinnaan. Melkein neljä tuntiahan linnassa lopulta vierähti; historiaa ja tarinoita kipattiin niskaan tosiaan koko rahan edestä.

turku6

turku3

Linnan historian keskeltä löytyi myös vasta auennut Outo luonto -näyttely, jossa ihminen ja eläin, tiede ja tarinat elivät rinnakkain. Sinne tänne matkan varrelle ripotelluista eläimistä ja taideteoksista tuli jollain tavalla taianomainen tuntuma. Erityisen vaikutuksen teki 1500-lukulainen kirja, joka esitteli kaikki tuolloin tunnetut eläimet – myös yksisarvisen ja merihirviön.

Minä innostuin arvattavasti kaikesta pienestä. Vanhojen lelujen näyttelystä löytyi nukkekoti, ja miniatyyrihovista kameraan tallentui kuvia yhtä paljon kuin koko muusta matkasta yhteensä. Linnan pienoismalleista löysin kaikki olennaisimmat asiat.

“Miten jotain tuollaista on osattu rakentaa keskiajalla?”
“Kato, kottikärryt!”

turku9

Jokiranta tarjosi hellettä ja aurinkoa, ihmisten hymyjä ja koirien hännänheilutuksia. Joen ylitse emme tällä kertaan menneet, linnan jälkeen prioriteettilistalla korkeimpana kun olivat ruoka ja päiväunet. Onneksi yhdelläkin puolella oli parin päivän reissulle reilusti nähtävää.

Myöhemmin viilenevässä kesäillassa kuului kyyhkysen kujerrus, jota Englannin-reissuillani olen kuunnellut haikein mielin. Koskaan ennen en ollut kuullut sitä Suomen kamaralla. Meillä päin pulut vain potpottavat.

Oli hyvä reissu. (Joo olikin. ♥)

So I went to Turku with my significant other. With the midsummer festivities and the end of his holidays in sight, we decided it was time for a two-day mini vacation in a city neither of has had explored in a while. Turku is the oldest city in Finland, located at the shore of the Archipelago Sea. It is the home of a castle that dates all the way back to the 1200s, and that was the main attraction we wanted to see – him being a great fan of history, me looking forward to all the stories from hundreds of years of life in a castle. (Is there really such a difference?)

We didn’t have a strict plan, we just enjoyed the sunshine and walked around, usually to the river that runs through Turku, and one way or the other from there. Even the occasional drop of rain was so gentle and warm that forgetting to take an umbrella wasn’t that big a deal. Walking around, we came across a tiny bookshop with a cafe in it (called 7 Tables, because that was pretty much it), and it completely stole my heart. Huge and heavy classics next to carry-in-your-pocket paperbacks, pretty postcards and notebooks, some crafty temptations, happy and smiley service.

We walked to the castle, and through it, which took the better part of the day, but was definitely worth it. It was years since either of us had been there, so we had no recollection of how long the tour would be. After an hour in the medieval section, when we thought we’d pretty much seen it all, we were suddenly directed to the renaissance part, and after that to the other side of the castle. We emerged almost four hours later, legs sore and heads filled with the very history and stories we’d been after.

In the midst of the history of the castle, there was a newly opened exhibition called Strange Nature, a fascinating take on the relationship of human and animal, science and folklore. We were most impressed by a huge book from the 1500s that had an illustrated description of every animal known to that date, including the unicorn and the sea monster.

No surprise, I also loved all the miniatures: the old dollhouse in the toy exhibition and the miniature court showing the life in the castle got my full attention, as well as the details in the models of how the building had changed throughout the centuries. (“Look! A wheelbarrow!”)

The riverside lane offered more than enough of sunshine on the way back. On an evening walk, I heard a soft cooing sound of a pigeon that I’d only ever heard in England, one of my favourite sounds.

It was a good trip. ♥