Meditaatiohelmet hiljentävät mielen hetkeksi

meditation_beads2

Kiireisenä mieli ja kroppa alkavat tehdä kaikenlaisia temppuja. Olen nähnyt koko alkuvuoden levottomia unia tutkimussuunnitelmista ja ryhmätöistä, deadlineista ja teoreettisen viitekehyksen metsästyksestä. Yläselkä kiukuttelee tietokoneella istumisesta. Leuka ei tottele, kun on kirjoittanut kolme tuntia ja purrut koko ajan hampaitaan yhteen.

Olen kirjoittanut blogissa jo monenlaisista työkaluista kiireen tunteen selättämiseen. Bullet journal pitää minulla huolen siitä, ettei kiire jää epämääräiseksi möykyksi, vaan jäsentyy konkreettisiksi tehtäviksi. Aamurutiinit virittelevät aivot ja kropan päivään. Nyt viimeisimpänä olen viimein saanut koottua jo tammikuussa Instagramissa väläyttelemäni meditaatiokorun.

meditation_beads3

meditation_beads9

meditation_beads8

Buddhalaisen perinteen meditaatioon ja rukoiluun tarkoitetuissa helminauhoissa on tietty määrä helmiä, joiden avulla voidaan laskea esimerkiksi mantroja tai hengitysten määrää. Myös helmien materiaalilla on omat merkityksensä. Minun helminauhani ei seuraile mitään erityisiä sääntöjä tai perinteitä, eikä millään muotoa pyri olemaan kuin perinteiset rukous- ja meditaationauhat.

Ensisijainen ajatukseni oli, että helmet olisivat keskenään mahdollisimman eri tuntuisia, jotta niitä voisi pyöritellä sormissaan ja keskittyen tutustua jokaiseen kuoppaan ja kohoumaan. Helmien määrä määräytyi ranteeni mittojen mukaan, enkä etsinyt nauhaani tiettyjä materiaaleja – muuta kuin mahdollisimman paljon lasia, jonka tunnusta pidän enemmän kuin muovin. Jokunen mukava muovinen, metallinen ja puinenkin helmi lasihelmien joukkoon kuitenkin pääsi. Parin helmen väliin sitaisin jopa pienen kulkusen. Osa helmistä on peräisin mummiltani, osa kirppikseltä löytämästäni rannekorusta.

meditation_beads7

meditation_beads6

meditation_beads4

Olen ottanut helminauhani jo käyttöön ja kantanut sitä jokusen päivän ranteessani. Kaulankin ympärille se sopii, ja kulkunen asettuu sopivasti juuri kaulakuopan kohdalle. Ranteesta helmet on kuitenkin helppo napata pyöriteltäväksi ja näperreltäväksi vaikka bussimatkalla tai tyhjinä odotusaikoina. Olen huomannut, että tietyt helmien yhdistelmät tuntuvat sormissa erityisen kivoilta, ja lukiessakin pieni näprääminen helpottaa keskittymistä. Kulkunen kilisee vienosti, kun helminauha heilahtaa. Pidän sen ääntä rauhoittavana.

Toiveenani on, että tänä tekemisentäyteisenä keväänä oppisin tietoisesti rauhoittamaan ajatukset, kun ne tuntuvat laukkaavan liian lujaa vauhtia, ja tarttumaan hiljaisiin hetkiin sen sijaan, että täyttäisin ne esimerkiksi puhelimesta tulevalla infotulvalla. Meditaatiokorun pyörittely on yksi tapa sanoa tulvalle seis ja pysäyttää itsensä hetkeksi.

Being busy makes my mind and body play all sorts of tricks on me. For the whole of 2018 so far, I’ve been having wild dreams of research plans and group assignments, deadlines and theoretical frameworks. My upper back is angry at me for all the time spent hunched over my laptop. My jaw doesn’t obey after writing for three hours straight and clenching my teeth the whole time.

I’ve written about several tools that I use for keeping that creeping anxiety in check. My bullet journal makes sure that the abstract sense of being busy is sorted into more tangible to-dos. I set the tone for the day with morning routines. My latest addition to the toolbox are my new meditation beads that I’ve already talked about on Instagram.

Traditional Buddhist prayer or meditation beads have a certain amount of beads for counting, for example, mantras or breaths. The materials the beads are made of also have their own meanings. I don’t, by any means, intend my meditation beads to be like the traditional ones, and they don’t follow any rules or guidelines.

First and foremost, I wanted my beads to differ from one another as much as possible, so that there would be a wide range of textures to feel and get to know in a concentrated way. The amount of beads follows the measurements of my wrist, and I didn’t look for certain materials, either – except when preferring glass over plastic. There still are a few plastic, metal, and wooden beads, too, and I even added a tiny jingle bell. Some of the beads are from my Grandma’s collection, and others I found from a flea market.

I’ve been wearing my beads for a few days now, carrying them on my wrist. They can be worn around the neck, too, where the jingle bell nicely rests between the collarbones. On the wrist, though, they’re easily accessible and ready to be fiddled with while on the bus, or when waiting for someone. I’ve noticed some bead combinations feel especially nice on my fingers, and it’s easier to concentrate on reading, too, when there’s something to twiddle with at the same time. The jingle bell makes a soft sound that I also find comforting.

I’m hoping that on this busy spring, I’d learn to calm my thoughts when they’re racing too fast, and to seize the moments of quiet and not fill them with all the noise available on my phone. Having the meditation beads at hand is one way of saying no to the noise and to stop myself for a minute.

Advertisements

Siivosin käsityökaapin ja löysin inspiraation

craft_stash2

Yksi tämän vuoden isoista projekteistani on helpottaa arkea ottamalla kodissani asustava tavaramäärä paremmin haltuun. Aion selvittää, mitä asuntooni on kolmen ja puolen vuoden aikana päätynyt, pitää ne esineet, joita oikeasti tarvitsen tai jotka haluan muuten vain säilyttää, ja laittaa loput kiertoon. Tavoitteena on myös säilyttää tavarat tehokkaasti ja järkevästi siellä, missä niitä käytetään, ja muiden samanlaisten joukossa.

Projekti on alkanut vauhdilla: tammikuun alussa, kun opinnot vasta käynnistelivät itseään, minulla oli jokunen päivä aikaa käydä läpi kaappeja ja hyllyjä. Vuoden vaihtumisen tuomaa intoakin löytyi roppakaupalla, ja siitä osansa saivat muun muassa kylppärin kaappi ja muut kosmetiikka- ja lääkevarastot, sukkalaatikko, vanhat vihkot ja muistiinpanot, kirjahylly ja vanha puinen arkku, jossa säilytän kynttilöitä, tuikkukuppeja ja sen sellaista. Lisäksi kävin läpi koko askarteluvarastoni – siis sen osuuden, joka minulla on opiskelijakämpässäni mukana.

craft_stash1

Kun kolme ja puoli vuotta sitten muutin kotoa, otin mukaani puulaatikollisen askartelukamaa ja päätin, että se saa luvan riittää. Sittemmin on tietysti tullut kannettua kämppään esimerkiksi lankoja, otettua vastaan kaikenlaista tuunaushärpäkettä ja ylipäätään kasvatettua varastoa jos jonkinlaisella sälällä. Nyt kävin kaiken läpi ankaralla kädellä ja sillä ajatuksella, että vain sellaiset asiat säilytetään, jotka inspiroivat juuri nyt tarttumaan työhön.

Minulla oli omalla mittapuullani suuri varasto kirppiksiltä kantamiani ja lahjoituksina saamiani kankaita tyynyliinojen, verhojen ja tilkkujen muodossa. Minulla on kyllä ompelukone, ihana oranssi 1970-luvun Singer, mutta se kaipaisi huoltoa – enkä oikeasti ole edes kovin hyvä ompelemaan. Kangaskasa sai siis huveta oikein urakalla. Jätin kaappiin pienen paperipussillisen tilkkuja, joiden kuvioista pidin erityisen paljon ja joista mieli alkoi jo sommitella jonkinlaista graduvuoden terapiaprojektia.

craft_stash3

Jämälankoja oli korillinen ja korkkaamattomia pienen onton rahin verran. Aloittamattomat kerät säästin, mutta jämäkeristä valitsin säilytettäväksi vain ne, joiden värit puhuttelivat eniten. Niistä saan aikaan vielä monet räsymattosukat, joiden raidat sointuvat mukavasti yhteen.

Olen joskus ollut ahkerampikin paperiaskartelija, mutta nykyään skräppipaperit ja valmiit koristeet eivät enää innosta samalla tavalla kuin ennen. Suurin osa paperitavarasta on kotikotona askarteluhuoneessa, mutta jotakin olen tuonut mukanani omaankin kotiini. Nyt saksin isot kuviopaperit palasiksi ja sujautin ne kirjekuoreen, josta valitsen kivoja pieniä yllätyksiä kirjeystävilleni. Myös leimasimet ja kuivuusseulan läpäisseet leimasinmusteet muuttivat kirjelaatikkoon siinä toivossa, että muistaisin käyttää niitä myös kirjekuorien koristelussa. Askartelumieltymykset muuttuvat, mutta onneksi osan tarvikkeista voi hyödyntää uudella tavalla.

Yksi suurimmista yksittäisistä kokoelmistani on pari kenkälaatikollista kynttilänjämiä, joista olen sulatellut kierrätyskynttilöitä – vuoden 2016 blogijoulukalenterissa oli niihin ohjekin. Säästin jämät, sillä kynttilät ovat sellainen käsityö, joka houkuttelee edelleen tekemään.

craft_stash4

craft_stash6

Mihin ne pois heitettävät sitten menivät? Lahjoitin suuren kassillisen tarvikkeita opettajaäidilleni, joka otti ne ilomielin vastaan ja talletti ensi syksyn ekaluokkalaisiaan varten. Kassissa oli ainakin jos jonkinlaista kangastilkkua, erivärisiä lankoja, juomapillejä, kangasnauhaa sekä yhden kauniin teekupin palaset äidin omia mosaiikkitöitä varten. Jos sopivaa lahjoituskohdetta ei olisi näppärästi löytynyt ihan perhepiiristä, olisin kääntynyt lähiseudun päiväkotien ja kerhojen puoleen. Osan olisin voinut viedä myös lähimmälle SPR-kirppikselle, jolla on kokonainen käsityötarvikeosasto.

Heitin surutta pois muutaman keskeneräisen projektin, joiden loppuun saattaminen ahdisti ja ärsytti jo ajatuksena. Kaappiin jäi kuitenkin muutama sellainen, joka ilman muuta ansaitsee tulla valmiiksi ja päästä käyttöön. Parasta oli, että kun sain viimein selkeän käsityksen varastoistani, alkoi keskeneräisten loppuun näpertely suorastaan kutkutella. Olkoon siis yksi vuoden 2018 tavoitteista se, että nämä käsityöt näkevät päivänvalon! Edistystä voi seurata täältä blogista aina, kun sitä tapahtuu.

Tästä tulee hyvä käsityövuosi! Miten sinä aiot hyödyntää varastojasi tänä vuonna?

One of my Big Projects this year is to make everyday life easier by taking control of the amount of stuff I have in my home. I’m finding out what’s piled up in the three and a half years I’ve lived here, keeping the items I need or want, and letting go of everything else. I also intend to store the remaining things right where they are most often used, and among other things of the same kind. I need more logic here.

The project had a swift start at the beginning of January, as I had time to spare before the spring’s studies really kicked off. The bathroom cabinet, cosmetics, old notebooks, sock drawer, bookshelf, and the old chest I keep my candles and decorative items in all got their share of the start of the year enthusiasm. On top of that, I went through all my craft supplies – the ones I have in my flat, I mean.

When moving in, I had the craft stuff in a little wooden box and decided that was going to be enough for me. You can guess what happened next: I started buying yarn, accepting offers of old fabric scraps and odd items, building my stash with all sorts of things. Going through them now, I was pretty firm and only kept what inspired me to start making this instant. Anything else had to go.

I had a nice stash of fabric hoarded from flea markets and given to me by friends and family: curtains, pillowcases, small scraps, the sort. I do have a sewing machine, a lovely orange Singer from the 1970s, but it needs a bit of fixing – and so do my sewing skills, to be honest. So most of the fabrics had to go. I only kept a little paper bag of scraps that I particularly liked and that would make a nice little therapy project.

I had a basket of leftover yarn and a little hollow footstool filled with full skeins. I kept the ones I hadn’t opened yet, and got rid of the leftovers that didn’t speak to me. The ones that had potential to become a nice pair of striped socks were allowed to stay.

Scrapbooking and card making were a little crafty whim for me that didn’t last very long. I’m just not that inspired by scrapbooking papers or ready-made embellishments anymore. Most of the paper stuff is in the craft room at home-home anyway, but I did bring a little pile of it with me when I moved. Now I cut the patterned papers into pieces that can be sent to my pen pals as a part of a letter. The stamps and ink pads that passed the dryness test moved into my letter writing box, too, in the hopes that I’ll remember to use them when decorating envelopes. Your favourite craft may change, but luckily some of the supplies can be used in multiple ways.

One of my biggest collections consisted of a couple of shoe boxes filled with candle leftovers. In the past, I’ve melted them and made new candles – there’s even a tutorial for that in my 2016 Advent Calendar. These I kept, as candle making is something I definitely see myself doing in the future.

So what happened to all the stuff I decided not to keep? I gifted a huge bag of craft supplies to my Mum who works as a primary school teacher. She was happy to store them to be used with her first-graders next autumn. The bag contained lots of fabric, leftover yarn in different colours, drinking straws, fabric ribbon, and the pieces of a pretty teacup for Mum to use in her own mosaic projects. Had I not found a place for all the supplies that easily, I would have contacted nursery schools and children’s clubs in the area. I could also have given them to the Red Cross recycling centre that has a whole section for craft supplies.

I happily dumped some unfinished projects that did nothing but brought a pang of guilt and anxiety at seeing them. There are some, though, that definitely deserve to be finished – and the best thing is, now that I’ve got a clear idea of the supplies that I have at hand, I’m excited to get to work. So let’s make that a goal, shall we: I will finish these projects and blog about them in 2018.

This will be a good year for creativity! What will you be making with the supplies you have?

Rakkaudesta raitasukkiin

raitasukat3

Olen jo vuosia neulonut aina silloin tällöin yhdet kevyet raitasukat. Ne syntyvät lempilangastani, Novitan Polusta, joka katosi kauppojen hyllyiltä jo pari vuotta sitten. Minulla on sitä kuitenkin varastossa vielä jokusen sukkaparin verran – siitä pitivät huolen isovanhempani, jotka langan poistuessa valikoimista tyhjensivät asuinpaikkansa kauppojen kaikki lankahyllyt ja antoivat kerät minulle joululahjaksi. Mustajuureksi, punajuureksi ja porkkanaksi nimetyistä langoista ei taida olla jäljellä enää kuin hajanaisia jämäkeriä, mutta paprikaa sen sijaan löytyy vielä pari kokonaista. Liekö ollut vähiten suosittu sävy silloin, kun lankaa vielä valmistettiin.

raitasukat1m

Polku on pehmeää sormissa, mukavaa neulottavaa, väreiltään yllättävää. Siitä kun lähtee raidoittamaan, ei koskaan tiedä, mitä tulee. Pitää luottaa, että vaikka punainen kerä muuttuisi vihreäksi ja sininen vuorostaan punaiseksi, tulee sukasta joka tapauksessa kiva. Pitää luottaa siihenkin, että vaikka molemmat päättäisivät vihertyä yhtä aikaa, palaa väri-iloittelu kuitenkin pian puikoille. Raitojen rajat löytyvät vähintään silmukoita laskemalla.

Kovin perinteinen sukkalanka Polku ei ole, mutta siitä tehdyt sukat mahtuvat mukavasti kenkiin ja ovat kestäneetkin jalassa oikein kiitettävästi.

raitasukat5

raitasukat2

Itselläni on jatkuvassa käytössä kolme paria raitasukkia, kukin pari vähän eri keriltä ja eripituisilla varsilla. Täksi jouluksi tikuttelin lahjapaketteihin kolmet sukat, joista yhdet olivat nämä kuvissa näkyvät, mukavan pitkällä varrella varustetut hullunkuriset. Yksiin tuli rauhallisempi sinivihreä värimaailma, ja yhdet olivatkin sitten ihan pöhelöt, viimeisistä jämistä kasaan kurotut ja väriä tiuhaan vaihtavat sukkaset. Oli mukava palata puikkojen ääreen kohtalaisen pitkän tauon jälkeen ja luoda silmukat johonkin sellaiseen, joka tulee selkärangasta. Neuleterapiaa parhaimmillaan – ja väriterapiaa siinä sivussa!

raitasukat4

Neuloessani aatonaattona niitä pöhelöitä puikot viuhuen löysin myös uuden lemppariasian: aivoton neulominen & Virginia Woolf. Aloin jokin aika sitten kuunnella Mrs Dallowayta kävellessäni paikasta toiseen, mutta huomasin, ettei mieleni ehdi käsitellä yhtä aikaa kävelyn herättämiä ajatuksia ja monimutkaista, polveilevaa englanninkielistä puhetta. Sukanneulonta osoittautui täydelliseksi pariksi tarinalle, joka kulkee kevyesti omia teitään kohtauksesta ja henkilöstä toiseen itsestään numeroa tekemättä. Tarinaan keskittyneet ajatukset ja lankaa hypistelevät sormet ovat suorastaan meditatiivinen yhdistelmä.

raitasukat6

Raitasukat ovat neulomus, johon aina palaan ja tulen varmasti palaamaan niin pitkään, kuin lankaa riittää. Ne tulevat enempiä miettimättä ja jättävät mieleen tilaa muulle. Värien vaihtelusta saa pientä jännitystä elämään, mutta langan kosketus rauhoittaa. Omat sukkani alkavat olla osin jo vähän kannasta hapertuneet, joten pian pääsen täydentämään omaa sukkalaatikkoani – ja eiköhän näitä raitoja löydy lahjapaketeistakin vielä hyvän aikaa!

Mikä on sinun luottoneuleesi?

For years now, I’ve picked up the needles every now and then to cast on the stitches for a light & colourful pair of striped socks. I use my favourite yarn, Polku (meaning a path), that hasn’t been produced for the past couple of years. I’ve still got a good stash of it, though, thanks to my grandparents who bought all the last skeins they could find in their hometown, and gave them to me for Christmas. I’ve pretty much run out of the colourways called ‘beetroot’, ‘carrot’ and ‘black salsify’, but there are still a few full skeins of ‘pepper’ – I guess that one didn’t resonate with people as much when it was still produced and sold.

Polku runs softly through your fingers and brings a surprise at every colour change. When you pick up two balls of yarn and start making stripes, you never know what you’re going to get. All you can do is trust that even if the red one turns blue and the green one red instead, the socks will be fine. And that even if they both decide to go green at the same time, it’s no big deal, the stripes will return eventually. Meanwhile, you just count your rows very carefully.

Polku is not traditional sock wool, but I like how socks made of it fit into any of my shoes, and so far, they’ve endured thousands of steps. I have three pairs in constant use, each of a slightly different colourway and with varying leg lengths. This Christmas, I made three new pairs to wrap into presents – one of which you can see in the photos. The second pair was a more collected blue & green one, and the third was just entirely bonkers with leftover colours dancing this way and that. It was lovely to return to the needles after a while and cast on something that didn’t require much thinking. Knitting therapy at its best – and colour therapy on the side!

While hurriedly trying to finish the last pair on Christmas Eve’s eve, I found a new favourite thing: brainless knitting & Virginia Woolf. A few weeks previously, I’d started listening to the audio book of Mrs Dalloway while walking from one place to another, but quickly realised there’s no room in my head for both the thoughts that walking stirs up and someone telling a complex, meandering story in English. Knitting socks turned out to be the perfect companion for a book like Mrs Dalloway, that lightly makes its way from one scene, one person to the next without a fuss. Mind focused on the story and fingers knitting away felt positively meditative.

The striped socks are a project I always turn to and always will, as long as there’s some yarn left. They appear without much thinking and leave the mind free to wander. The changing colours add excitement, but the softness of the yarn calms you down. My own socks are starting to get a little brittle at the heel, so I’ll soon get to restock my sock drawer – and I dare say there’s still yarn for a few gifts as well!

Do you have a trusted knitting project you like to return to?

Mummu ja mummun sukat

piirakkasukat3

Isomummuni oli melkoinen neuloja. (Ja melkoinen ihminen noin muutenkin, täytyy sanoa.) Niin kauan kuin muistan, sain joka joulu kuoria lahjapaperista uudet villasukat – ja niin saivat myös kaikki muut suvun jäsenet. Mummun sukat olivat yleensä mallia perussukka tai pitsisukka, joka myös piirakkasukkana tunnetaan. Veikeän raidallisia sukkia, hillityn harmaita  ja sinisiä saapassukkia ja niitä pitsisukkia kaikissa väreissä löytyy edelleen eteisen lipaston laatikoista, vaatekaapeista, vinttiin säilötyistä pussukoista ja sohvan alta niin paljon, ettei kukaan oikeastaan enää muista, kenelle mikäkin pari on alun perin neulottu. Jos jalkoja palelee, helpotusta ei koskaan tarvitse etsiä kovin kaukaa.

ruska_paijanne1

piirakkasukat4m

ruska_paijanne2m

Kun mummu ensimmäisen kerran kaatui kotonaan, kertoi hän pitsisukan mallin hävinneen muistista hetkeksi – mutta pikkuhiljaa se palautui ja neulominen jatkui. Toisen kaatumisen jälkeen puikot taisivat lopulta hiljentyä kokonaan. Kun jokajouluinen sukkavirta laantui, päätin, että on mummun vuoro saada lahjasukkansa. Eräänä jouluna opettelin tekemään ne aidot oikeat pitsisukat ja ensimmäisen parin annoin mummulle. Kun mummu sitten kehaisi sukkia ja neulomisen jälkeä, tuntui siltä, että olen saavuttanut käsityöharrastuksessani tärkeän virstanpylvään.

piirakkasukat5

portulakka

Isomummu nukkui pois viime keväänä. Hänen hyvästelemisensä jälkeen ostin kerän pehmeän keltaista seiskaveikkaa ja loin puikoille pitsisukan alun. Näihin sukkiin tuli neulottua pieni muisto lämpimästä perinteestä, pikkuisen surua ja ikävää, mutta myös sitä kevätaurinkoa, joka pilkisti pilven takaa, kun olimme saatelleet mummun viimeiselle matkalle. Elämä jatkuu, ja neulominen.

(Piirakkasukan ohjeen löydät esimerkiksi täältä.)

piirakkasukat1

My great-grandma was quite a knitter – and quite a spectacular person in many ways, I must say. As far back as I can remember, every Christmas brought a pair of wool socks for every single member of the family. Her socks were usually the basic type with a ribbed leg (colourfully stripey or a simple wear-in-your-wellies grey or blue) or a more lacy type (this one, quite a traditional pattern). There are still dozens of pairs tucked away in drawers and wardrobes, in the attic, under the sofa. No one really remembers who initially got which pair for Christmas. Whenever your feet are cold, the socks are never far away.

When Gran first fell over at her home, she told us the pattern of the lacy sock vanished from her memory for a while – but then it came back, little by little. After the second fall, though, the knitting needles fell silent. When the steady stream of Christmas socks ceased, I decided it was time for Gran to get hers for a change, and learnt the pattern myself. Hearing her compliment my knitting felt like reaching an important milestone.

Gran passed away last spring. After saying my goodbyes, I bought a skein of soft yellow yarn and cast on a lacy sock. Knitted into these socks is a memory of a warming tradition, a pinch of sadness and longing, but also a bit of that ray of sun peeking through the clouds after our last farewell. Life goes on, and so does knitting.

Oikein nurin eiku

mistakes1

Tein pari joulua sitten pikkusiskolle ison, pehmoisen kaulurin tällä ohjeella. Neuloksen nimi on englanniksi mistake rib – kuvaava nimi, sillä periaatteessa kyseessä on joustin, jossa oikeat ja nurjat vaihtelevat kuin pikkuisen hutiloiden tehtynä. Tuloksena on ihanan muhkea, tavallista joustinneuletta paksumpi neulos, johon suorastaan tekee mieli hautautua. (Miltähän tuntuisi mistake rib -peitto jostain superlangasta? Hmmm…) Kaiketi tälle joku nimi on suomeksikin olemassa – saa valaista tietämätöntä!

mistakes2

Matkijanärhipinssinkin tekaisin kutistemuovista kauluria koristamaan.

mistakes4

Männäjouluna aattoaamuna Joulupukin kuumaalinjaa katsellessani kaipasin jotain puikoille, ja löysin samat paksut pyöröpuikot, joilla aikoinaan tikuttelin siskon vihreän kaulurin. Päätin tehdä samanlaisen vähän kapeampana versiona. Lankakorista löytyi tarpeeksi paksuja langanloppuja, jotka vähän ohuempiin yhdistettynä sopivat passelisti puikkojen kokoon. Väritkin istuvat aika hyvin toistensa seuraan; jotain hyötyä siis siitäkin lempivärien hamstrauksesta! Mielialan mukaan kaulurista voi kääntää aina vähän erivärisen puolen esiin.

mistakes3

Minusta on jännää, miten huiveihin, sukkiin ja muihin tuntuu neuloutuvan aina enemmän kuin pelkkää lankaa. Vihreässä kaulurissa on joulunalusen suloista hoppua sekä Bilbo Reppulin seikkailuja muistona siitä, kun pari päivää ennen joulua neuloin kamalaa kyytiä olohuoneen nojatuolissa Hobittia katsellen. Tässä viimeisimmässä taas on niitä jouluaaton perinteisiä lastenohjelmia ja Philomena-elokuva illalta, kun masu oli täynnä hyvää ruokaa, paketit avattu ja muuta ei tarvinnut kuin istua ja siirrellä silmukoita puikolta toiselle.

mistakes6

Viime viikkojen pakkasilla kauluri on ollut kovassa käytössä. Paksun hupun ympärillä se on vähän venynyt, mutta ajaa edelleen asiansa loistavasti. Hauskinta on, miten värien lisäksi myös kaulurin muodon voi päättää: lämpöisesti kaksinkerroin, vähän asusteellisemmin nelinkerroin – tai kommandopipomaisesti ihan vaan yksinkerroin. No heh.

Aika helpolla ja tuosta vaan lonkalta syntyi ehkä talven paras huivi.

mistakes7

A couple Christmases back, I made my sister a soft & chunky green cowl in mistake rib (you can find the pattern here). I love how, compared to a regular rib, the so called mistakes in the mistake rib give it more texture and dimension – make it something you just want to bury yourself in. (I also made the Mockingjay pin, but that’s another story.)

So last Christmas Eve, I felt like casting on. I came across the same circular needles I used for my sister’s cowl and decided to make another with a slightly smaller amount of stitches. The yarn stash provided a nice selection of favourite hues to play with; I always worked with two yarns at the same time, one bulkier and the other a bit finer, joining in new colours whenever I felt like it. So now I can turn the cowl over every time I want to show a new colour combination. There are also many ways to wear the cowl: fold it once for warmth, fold it twice for a bit more accessory-like look, or just keep it unfolded for a personal take on a balaclava. Or not.

Is it just me, or do you also feel like it’s never just yarn that knits into all these socks, scarves and whatnot? In my sister’s cowl, there’s also the sweet little hurry of the days preceding Christmas, and a pinch of the adventures of Bilbo Baggins from the time I knitted away watching The Hobbit. The latest cowl, on the other hand, has the heavenly drowsiness of the night of Christmas Eve, when the presents have been unwrapped, a delicious meal has been enjoyed and there’s nothing else to do than move stitches from one needle to another. That’s sure to keep me warm this winter.

Pieniä asioita

Yhtäkkiä ollaan jo toukokuun loppupuolella. Viimeiset tentit on tentitty ja tehtävät palautettu. Päivät ovat nyt melko tyhjiä muiden asettamista velvollisuuksista, joten olen vapaa keksimään itse itselleni tekemistä. Siitähän ei varmaan kauheasti ole epäilystä, mitä teen, kun ei tarvitse tehdä muuta.

shrinkplastic_hogwarts_1

Kuten olen aiemminkin sanonut, minulla on yleensä suuri hinku tehdä niin pieniä asioita kuin mahdollista. Siksi kutistemuovi on ehdottomasti yksi lempimateriaaleistani: sille voi raapustaa niin pientä kuin haluaa, ja se muuttuu uunissa vielä pienemmäksi! Täydellisen kutistemuovin metsästykseni ei ole vieläkään ohi, mutta Sinellissä sattui olemaan huurrevalkoista muovia (nyt rasti seinään), joten ostin sitä muutaman arkin testattavaksi. Ei ihan täydellistä – pientä heittoa kutistumisessa, ympyrästä tuli soikea – mutta toimii tarpeeksi hyvin.

shrinkplastic_hogwarts_3

Olen tähän asti ollut valkoisen kutistemuovin uskollinen ystävä, mutta tämä huurteinen vei nyt sydämeni. Katsokaa, miten siitä kuultaa valo läpi! Miten kauniisti värit näkyvät kääntöpuolella! Koska olen vielä amatööri tämän kanssa, en tietenkään tajunnut, että peilikuvana piirtäminen kannattaa – siksi Tylypahka on nyt väärinpäin. Ei sillä, ehkä se ei haittaa ketään muuta kuin minua. (Lotanpäivän suklaakonvehdit ovat pöydällä muka mittakaavan vuoksi.)

miniature_kitchenaid_4

Viime sunnuntaina nukkekotikerhon lukuvuosi lopeteltiin Leea Lehelmän kodinkonekurssin merkeissä. Tavoitteenani oli saada aikaan yleiskone ja leivänpaahdin, mutta jonkinlainen päättämättömyyden ja yleisen ikkunastatuijottelun mieliala iski, joten pelkkää yleiskonetta tuli sitten kasattua sellaiset nelisen tuntia. Leivänpaahdin odottaa kokoamistaan paketissa – samoin kuin toisen mittakaavan yleiskone ja talousvaaka. Tämä turkoosi söpöläinen yrittää olla Lundby-kokoa, mutta on luultavasti vähän isompi, koska aivoni on auttamatta ohjelmoitu 1:12-mittakaavaan. Uskon sen kuitenkin istuvan ihan nätisti Ginger Houseen, joka on muutenkin vähän sinne päin.

miniature_kitchenaid_1

On tällä kaikella tarkoituksettomalta vaikuttavalla puuhastelulla jokin päämääräkin: oikeasti yritän kovasti kehitellä uusia juttuja Miss Matildaa varten, ja siinä sivussa virittelen askarteluflow’ta pienillä välitöillä. Mustakantinen muistikirjani täyttyy pikkuhiljaa luonnoksilla, ja nyt kun pää alkaa tyhjentyä infiniittisistä verbirakenteista ja saksalaisen romantiikan kirjallisuudesta, on siellä tilaa ideoille. Niitähän on, mikä on hyvä asia – ihan kesän markkinoitakin ajatellen…

Now that I’m done with the last exams and essays, I’m free to spend my time as I please – and there’s really no doubt about how I like to use it. As I’ve told you before, I like to experiment on tinyness and make things as small as possible. That’s why I’m in love with shrink plastic: you can draw such petite pictures on it and they get even smaller in the oven! I’m still on the lookout for the perfect shrink plastic, but this frosted type I bought from a local craft shop works nicely enough. This was the first time I tried frosted plastic (having been a faithful friend of the white version), and it turned out so beautiful! The only mistake I made was that I didn’t draw the picture reversed – as the back shows the colours more vibrant. So Hogwarts is now wrong way round. Not that anyone would notice, really.

At last sunday’s Miniature Club we made little household appliances from kits made by Leea Lehelmä, receiving tutoring from the maker herself. My goal was to finish a KitchenAid and a toaster, but due to a bit of an I-don’t-know-what-to-do-so-I’m-just-going-to-stare-out-of-the-window kind of mood I only managed to make the former – in a total of four hours. I’ve got the toaster waiting to be put together, though, along with a couple more kits. This turquoise cutie is something between 1:12 and 1:16, and it will most likely end up in Ginger House, where it will match the overall confusion of different scales.

In between all this tinkering I’m constantly coming up with ideas for Miss Matilda. There will be some fairs this summer…

Ystävänpäivälennolla

Helmikuu tuli ja meni, ja (kuten äitini hyvin usein muistuttaa) nyt ollaan jo ensimmäisessä kevätkuukaudessa! Talven lapsena helmikuu on yksi lempikuukausistani, mutta alan hiljalleen jo olla valmis kevään tuloon; tekisi mieli huristella pyörällä alas paljaita mäkiä ja opiskella puun alla istuskellen. Ehkäpä tänä vuonna ostaisin jopa ihka ensimmäisen kevään-ekan-tulppaanikimppunikin!

Viimeisen kuukauden aikana tuli pyöräytettyä Miss Matilda toden teolla käyntiin, täytettyä vuosia ja lisäksi muistettua ystäviä. Ehkä orastava kevätfiilis tuotti tänä vuonna näin värikkäitä ja lennokkaita ystävänpäivälahjoja. Viimeinenkin on nyt löytänyt tiensä kauas Kanadaan asti, joten voin viimein julkaista kuvat täällä.

shrink_plastic_airballoon1

shrink_plastic_airballoon5

Syntyi sydämellisiä kuumailmapalloja puuväreillä kutistemuoville. Tämän materiaalin taikaan ei kyllä koskaan totu: joka kerta on yhtä ihmeellistä, miten äsken niin isosta kuvasta tulee hetkessä ihan pieni. Ja joka kerta sitä istuu kynsiään pureskellen uuninluukun edessä ja on varma, että tällä kertaa meni pieleen. Mutta ei, aina ne ovat suoristuneet ja asettuneet ihan niin kuin pitääkin.

shrink_plastic_airballoon3

shrink_plastic_airballoon2

Kutistemuovi onkin ollut viime aikoina vähän paitsiossa, kun pullonkorkit ovat tyystin vieneet mennessään. Lisäksi minulla on ongelmia löytää oikeanlaista muovia, koska aiemmin ostamaani laatua ei enää myydä Sinellissä. Eivät kaupassa tienneet kyseisen muovin merkkiä, joten nettikaupoista etsiminenkin on vähän hankalaa. Shrinkles osuu kuvaukseltaan lähimmäs, joten se on ehkä kokeilulistalla seuraavana. Nämä kuumailmapallot on tehty Sinellin tämänhetkiselle muoville, joka on tavallaan kirkasta, mutta sen toisella puolella on valkoinen pinta, joka kutistettuna näyttää vähän paperimaiselta. Etsimäni muovi on siis läpi valkoista ja kutistetaan 175 asteessa – vinkkejä otetaan mieluusti vastaan!

shrink_plastic_airballoon4

Lennokkain ajatuksin kohti kevättä!

Hello March and (hopefully) spring! Deep down I’m a winter girl, but right now I just feel like cycling down bare sidewalks and studying under a tree already. Maybe the early spring feeling is what got me making such colourful Valentine’s Day gifts this year. Now that the last one’s reached its new owner as far away as Canada, I can finally post these.

There’s this magic about working with shrink plastic that you never get used to. It’s not optional to sit in front of the oven and gape through the window, chewing on your nails and being sure that this one’s finally the one that didn’t go right. But they always smooth out and end up perfect.

It’s been a while since my last shrink plastic creations, which my recent love for bottlecap jewellery is partly to blame for. I’m also having problems finding a plastic that works the way I want it to, as my favourite is not sold around here anymore. I’ve previously used shrink plastic that is white all through and is baked in 175°C. I think Shrinkles might be what I’m looking for, but I’m not sure. Any hints or recommendations?

Let’s welcome the new month with light and colourful thoughts!