Mummu ja mummun sukat

piirakkasukat3

Isomummuni oli melkoinen neuloja. (Ja melkoinen ihminen noin muutenkin, täytyy sanoa.) Niin kauan kuin muistan, sain joka joulu kuoria lahjapaperista uudet villasukat – ja niin saivat myös kaikki muut suvun jäsenet. Mummun sukat olivat yleensä mallia perussukka tai pitsisukka, joka myös piirakkasukkana tunnetaan. Veikeän raidallisia sukkia, hillityn harmaita  ja sinisiä saapassukkia ja niitä pitsisukkia kaikissa väreissä löytyy edelleen eteisen lipaston laatikoista, vaatekaapeista, vinttiin säilötyistä pussukoista ja sohvan alta niin paljon, ettei kukaan oikeastaan enää muista, kenelle mikäkin pari on alun perin neulottu. Jos jalkoja palelee, helpotusta ei koskaan tarvitse etsiä kovin kaukaa.

ruska_paijanne1

piirakkasukat4m

ruska_paijanne2m

Kun mummu ensimmäisen kerran kaatui kotonaan, kertoi hän pitsisukan mallin hävinneen muistista hetkeksi – mutta pikkuhiljaa se palautui ja neulominen jatkui. Toisen kaatumisen jälkeen puikot taisivat lopulta hiljentyä kokonaan. Kun jokajouluinen sukkavirta laantui, päätin, että on mummun vuoro saada lahjasukkansa. Eräänä jouluna opettelin tekemään ne aidot oikeat pitsisukat ja ensimmäisen parin annoin mummulle. Kun mummu sitten kehaisi sukkia ja neulomisen jälkeä, tuntui siltä, että olen saavuttanut käsityöharrastuksessani tärkeän virstanpylvään.

piirakkasukat5

portulakka

Isomummu nukkui pois viime keväänä. Hänen hyvästelemisensä jälkeen ostin kerän pehmeän keltaista seiskaveikkaa ja loin puikoille pitsisukan alun. Näihin sukkiin tuli neulottua pieni muisto lämpimästä perinteestä, pikkuisen surua ja ikävää, mutta myös sitä kevätaurinkoa, joka pilkisti pilven takaa, kun olimme saatelleet mummun viimeiselle matkalle. Elämä jatkuu, ja neulominen.

(Piirakkasukan ohjeen löydät esimerkiksi täältä.)

piirakkasukat1

My great-grandma was quite a knitter – and quite a spectacular person in many ways, I must say. As far back as I can remember, every Christmas brought a pair of wool socks for every single member of the family. Her socks were usually the basic type with a ribbed leg (colourfully stripey or a simple wear-in-your-wellies grey or blue) or a more lacy type (this one, quite a traditional pattern). There are still dozens of pairs tucked away in drawers and wardrobes, in the attic, under the sofa. No one really remembers who initially got which pair for Christmas. Whenever your feet are cold, the socks are never far away.

When Gran first fell over at her home, she told us the pattern of the lacy sock vanished from her memory for a while – but then it came back, little by little. After the second fall, though, the knitting needles fell silent. When the steady stream of Christmas socks ceased, I decided it was time for Gran to get hers for a change, and learnt the pattern myself. Hearing her compliment my knitting felt like reaching an important milestone.

Gran passed away last spring. After saying my goodbyes, I bought a skein of soft yellow yarn and cast on a lacy sock. Knitted into these socks is a memory of a warming tradition, a pinch of sadness and longing, but also a bit of that ray of sun peeking through the clouds after our last farewell. Life goes on, and so does knitting.

Advertisements

Oikein nurin eiku

mistakes1

Tein pari joulua sitten pikkusiskolle ison, pehmoisen kaulurin tällä ohjeella. Neuloksen nimi on englanniksi mistake rib – kuvaava nimi, sillä periaatteessa kyseessä on joustin, jossa oikeat ja nurjat vaihtelevat kuin pikkuisen hutiloiden tehtynä. Tuloksena on ihanan muhkea, tavallista joustinneuletta paksumpi neulos, johon suorastaan tekee mieli hautautua. (Miltähän tuntuisi mistake rib -peitto jostain superlangasta? Hmmm…) Kaiketi tälle joku nimi on suomeksikin olemassa – saa valaista tietämätöntä!

mistakes2

Matkijanärhipinssinkin tekaisin kutistemuovista kauluria koristamaan.

mistakes4

Männäjouluna aattoaamuna Joulupukin kuumaalinjaa katsellessani kaipasin jotain puikoille, ja löysin samat paksut pyöröpuikot, joilla aikoinaan tikuttelin siskon vihreän kaulurin. Päätin tehdä samanlaisen vähän kapeampana versiona. Lankakorista löytyi tarpeeksi paksuja langanloppuja, jotka vähän ohuempiin yhdistettynä sopivat passelisti puikkojen kokoon. Väritkin istuvat aika hyvin toistensa seuraan; jotain hyötyä siis siitäkin lempivärien hamstrauksesta! Mielialan mukaan kaulurista voi kääntää aina vähän erivärisen puolen esiin.

mistakes3

Minusta on jännää, miten huiveihin, sukkiin ja muihin tuntuu neuloutuvan aina enemmän kuin pelkkää lankaa. Vihreässä kaulurissa on joulunalusen suloista hoppua sekä Bilbo Reppulin seikkailuja muistona siitä, kun pari päivää ennen joulua neuloin kamalaa kyytiä olohuoneen nojatuolissa Hobittia katsellen. Tässä viimeisimmässä taas on niitä jouluaaton perinteisiä lastenohjelmia ja Philomena-elokuva illalta, kun masu oli täynnä hyvää ruokaa, paketit avattu ja muuta ei tarvinnut kuin istua ja siirrellä silmukoita puikolta toiselle.

mistakes6

Viime viikkojen pakkasilla kauluri on ollut kovassa käytössä. Paksun hupun ympärillä se on vähän venynyt, mutta ajaa edelleen asiansa loistavasti. Hauskinta on, miten värien lisäksi myös kaulurin muodon voi päättää: lämpöisesti kaksinkerroin, vähän asusteellisemmin nelinkerroin – tai kommandopipomaisesti ihan vaan yksinkerroin. No heh.

Aika helpolla ja tuosta vaan lonkalta syntyi ehkä talven paras huivi.

mistakes7

A couple Christmases back, I made my sister a soft & chunky green cowl in mistake rib (you can find the pattern here). I love how, compared to a regular rib, the so called mistakes in the mistake rib give it more texture and dimension – make it something you just want to bury yourself in. (I also made the Mockingjay pin, but that’s another story.)

So last Christmas Eve, I felt like casting on. I came across the same circular needles I used for my sister’s cowl and decided to make another with a slightly smaller amount of stitches. The yarn stash provided a nice selection of favourite hues to play with; I always worked with two yarns at the same time, one bulkier and the other a bit finer, joining in new colours whenever I felt like it. So now I can turn the cowl over every time I want to show a new colour combination. There are also many ways to wear the cowl: fold it once for warmth, fold it twice for a bit more accessory-like look, or just keep it unfolded for a personal take on a balaclava. Or not.

Is it just me, or do you also feel like it’s never just yarn that knits into all these socks, scarves and whatnot? In my sister’s cowl, there’s also the sweet little hurry of the days preceding Christmas, and a pinch of the adventures of Bilbo Baggins from the time I knitted away watching The Hobbit. The latest cowl, on the other hand, has the heavenly drowsiness of the night of Christmas Eve, when the presents have been unwrapped, a delicious meal has been enjoyed and there’s nothing else to do than move stitches from one needle to another. That’s sure to keep me warm this winter.

Pieniä asioita

Yhtäkkiä ollaan jo toukokuun loppupuolella. Viimeiset tentit on tentitty ja tehtävät palautettu. Päivät ovat nyt melko tyhjiä muiden asettamista velvollisuuksista, joten olen vapaa keksimään itse itselleni tekemistä. Siitähän ei varmaan kauheasti ole epäilystä, mitä teen, kun ei tarvitse tehdä muuta.

shrinkplastic_hogwarts_1

Kuten olen aiemminkin sanonut, minulla on yleensä suuri hinku tehdä niin pieniä asioita kuin mahdollista. Siksi kutistemuovi on ehdottomasti yksi lempimateriaaleistani: sille voi raapustaa niin pientä kuin haluaa, ja se muuttuu uunissa vielä pienemmäksi! Täydellisen kutistemuovin metsästykseni ei ole vieläkään ohi, mutta Sinellissä sattui olemaan huurrevalkoista muovia (nyt rasti seinään), joten ostin sitä muutaman arkin testattavaksi. Ei ihan täydellistä – pientä heittoa kutistumisessa, ympyrästä tuli soikea – mutta toimii tarpeeksi hyvin.

shrinkplastic_hogwarts_3

Olen tähän asti ollut valkoisen kutistemuovin uskollinen ystävä, mutta tämä huurteinen vei nyt sydämeni. Katsokaa, miten siitä kuultaa valo läpi! Miten kauniisti värit näkyvät kääntöpuolella! Koska olen vielä amatööri tämän kanssa, en tietenkään tajunnut, että peilikuvana piirtäminen kannattaa – siksi Tylypahka on nyt väärinpäin. Ei sillä, ehkä se ei haittaa ketään muuta kuin minua. (Lotanpäivän suklaakonvehdit ovat pöydällä muka mittakaavan vuoksi.)

miniature_kitchenaid_4

Viime sunnuntaina nukkekotikerhon lukuvuosi lopeteltiin Leea Lehelmän kodinkonekurssin merkeissä. Tavoitteenani oli saada aikaan yleiskone ja leivänpaahdin, mutta jonkinlainen päättämättömyyden ja yleisen ikkunastatuijottelun mieliala iski, joten pelkkää yleiskonetta tuli sitten kasattua sellaiset nelisen tuntia. Leivänpaahdin odottaa kokoamistaan paketissa – samoin kuin toisen mittakaavan yleiskone ja talousvaaka. Tämä turkoosi söpöläinen yrittää olla Lundby-kokoa, mutta on luultavasti vähän isompi, koska aivoni on auttamatta ohjelmoitu 1:12-mittakaavaan. Uskon sen kuitenkin istuvan ihan nätisti Ginger Houseen, joka on muutenkin vähän sinne päin.

miniature_kitchenaid_1

On tällä kaikella tarkoituksettomalta vaikuttavalla puuhastelulla jokin päämääräkin: oikeasti yritän kovasti kehitellä uusia juttuja Miss Matildaa varten, ja siinä sivussa virittelen askarteluflow’ta pienillä välitöillä. Mustakantinen muistikirjani täyttyy pikkuhiljaa luonnoksilla, ja nyt kun pää alkaa tyhjentyä infiniittisistä verbirakenteista ja saksalaisen romantiikan kirjallisuudesta, on siellä tilaa ideoille. Niitähän on, mikä on hyvä asia – ihan kesän markkinoitakin ajatellen…

Now that I’m done with the last exams and essays, I’m free to spend my time as I please – and there’s really no doubt about how I like to use it. As I’ve told you before, I like to experiment on tinyness and make things as small as possible. That’s why I’m in love with shrink plastic: you can draw such petite pictures on it and they get even smaller in the oven! I’m still on the lookout for the perfect shrink plastic, but this frosted type I bought from a local craft shop works nicely enough. This was the first time I tried frosted plastic (having been a faithful friend of the white version), and it turned out so beautiful! The only mistake I made was that I didn’t draw the picture reversed – as the back shows the colours more vibrant. So Hogwarts is now wrong way round. Not that anyone would notice, really.

At last sunday’s Miniature Club we made little household appliances from kits made by Leea Lehelmä, receiving tutoring from the maker herself. My goal was to finish a KitchenAid and a toaster, but due to a bit of an I-don’t-know-what-to-do-so-I’m-just-going-to-stare-out-of-the-window kind of mood I only managed to make the former – in a total of four hours. I’ve got the toaster waiting to be put together, though, along with a couple more kits. This turquoise cutie is something between 1:12 and 1:16, and it will most likely end up in Ginger House, where it will match the overall confusion of different scales.

In between all this tinkering I’m constantly coming up with ideas for Miss Matilda. There will be some fairs this summer…

Ystävänpäivälennolla

Helmikuu tuli ja meni, ja (kuten äitini hyvin usein muistuttaa) nyt ollaan jo ensimmäisessä kevätkuukaudessa! Talven lapsena helmikuu on yksi lempikuukausistani, mutta alan hiljalleen jo olla valmis kevään tuloon; tekisi mieli huristella pyörällä alas paljaita mäkiä ja opiskella puun alla istuskellen. Ehkäpä tänä vuonna ostaisin jopa ihka ensimmäisen kevään-ekan-tulppaanikimppunikin!

Viimeisen kuukauden aikana tuli pyöräytettyä Miss Matilda toden teolla käyntiin, täytettyä vuosia ja lisäksi muistettua ystäviä. Ehkä orastava kevätfiilis tuotti tänä vuonna näin värikkäitä ja lennokkaita ystävänpäivälahjoja. Viimeinenkin on nyt löytänyt tiensä kauas Kanadaan asti, joten voin viimein julkaista kuvat täällä.

shrink_plastic_airballoon1

shrink_plastic_airballoon5

Syntyi sydämellisiä kuumailmapalloja puuväreillä kutistemuoville. Tämän materiaalin taikaan ei kyllä koskaan totu: joka kerta on yhtä ihmeellistä, miten äsken niin isosta kuvasta tulee hetkessä ihan pieni. Ja joka kerta sitä istuu kynsiään pureskellen uuninluukun edessä ja on varma, että tällä kertaa meni pieleen. Mutta ei, aina ne ovat suoristuneet ja asettuneet ihan niin kuin pitääkin.

shrink_plastic_airballoon3

shrink_plastic_airballoon2

Kutistemuovi onkin ollut viime aikoina vähän paitsiossa, kun pullonkorkit ovat tyystin vieneet mennessään. Lisäksi minulla on ongelmia löytää oikeanlaista muovia, koska aiemmin ostamaani laatua ei enää myydä Sinellissä. Eivät kaupassa tienneet kyseisen muovin merkkiä, joten nettikaupoista etsiminenkin on vähän hankalaa. Shrinkles osuu kuvaukseltaan lähimmäs, joten se on ehkä kokeilulistalla seuraavana. Nämä kuumailmapallot on tehty Sinellin tämänhetkiselle muoville, joka on tavallaan kirkasta, mutta sen toisella puolella on valkoinen pinta, joka kutistettuna näyttää vähän paperimaiselta. Etsimäni muovi on siis läpi valkoista ja kutistetaan 175 asteessa – vinkkejä otetaan mieluusti vastaan!

shrink_plastic_airballoon4

Lennokkain ajatuksin kohti kevättä!

Hello March and (hopefully) spring! Deep down I’m a winter girl, but right now I just feel like cycling down bare sidewalks and studying under a tree already. Maybe the early spring feeling is what got me making such colourful Valentine’s Day gifts this year. Now that the last one’s reached its new owner as far away as Canada, I can finally post these.

There’s this magic about working with shrink plastic that you never get used to. It’s not optional to sit in front of the oven and gape through the window, chewing on your nails and being sure that this one’s finally the one that didn’t go right. But they always smooth out and end up perfect.

It’s been a while since my last shrink plastic creations, which my recent love for bottlecap jewellery is partly to blame for. I’m also having problems finding a plastic that works the way I want it to, as my favourite is not sold around here anymore. I’ve previously used shrink plastic that is white all through and is baked in 175°C. I think Shrinkles might be what I’m looking for, but I’m not sure. Any hints or recommendations?

Let’s welcome the new month with light and colourful thoughts!

Sanalahjat

image

Neulelahjojen lisäksi käärin joulupaketteihin sanoja. Rakastan hyviä lainauksia; ala-asteella vihkojeni kannet olivat täynnä sellaisia lauseita kuin “Aslan is on the move” tai “Enemies of the heir, beware”. Onnekseni olen löytänyt ystäviä, jotka kuuluvat samoihin fandomeihin kuin minä, ja näin ollen tunnistavat olennaiset viittaukset tiettyihin kirjoihin, elokuviin ja tv-sarjoihin.

Jotakuinkin vuosi sitten opiskelukaverini S sattui istumaan viereeni luentosalissa. Kaverista tuli aika nopeasti ystävä, kun huomasin, mitä hän lehtiöönsä raapusteli: “MoriarTEA – that’s what people brew”. Sherlock-viittaukset (ja Moriarty) ovat edelleen molempien sydäntä lähellä, joten luonnollisesti kaikkien joululahjaideoiden joukosta S:lle valikoitui taulu sopivalla lauseella.

“Sorry boys, I’m sooooo changeable!”

image

Ystäväni I taas sai kangaskassin Ylpeys ja ennakkoluulo -viittauksella. Olen aiemminkin käyttänyt tätä lausetta – silloin kaulakorussa – mutta se ei vain käytössä kulu. Lause on tyypillistä herra Bennetiä: ovela piikki kiedottuna kauniiseen lahjapaperiin oikein rusetin kera.

“I have not the pleasure of understanding you.”

image

Kolmas ystävä, R, toivoi perinteisesti joululahjaksi maailmanrauhaa. En kuitenkaan tästä lannistunut, vaan päätin kerrankin toteuttaa toiveen. Siinä itsenäisyyspäivän iltana kynttilänvalossa paperille kirjaimia sommitellessa oli kyllä melko rauhallinen olo. Toivottavasti ystävänkin kämpässä vallitsee tämän myötä pieni palanen maailmanrauhaa.

In addition to knits, I wrapped up some words for Christmas. For someone who filled her primary school notebooks with phrases such as “Aslan is on the move” and “Enemies of the heir, beware”, writing meaningful sentences on a piece of paper and giving that as a present is as personal as it gets. I’m lucky enough to have friends who share their book, film and TV preferences with me, so it’s easy to come up with the right things.

My friend S was just another schoolmate, until one day she sat down next to me in the class and started doodling something in her notepad: “MoriarTEA – that’s what people brew”. That’s one way to become friends. Moriarty was an obvious choice for her gift: “Sorry boys, I’m sooooo changeable!”

For another friend, I chose a quote from Mr. Bennet of Pride and Prejudice. It’s a phrase I’ve previously used on a necklace, but it never gets old: “I have not the pleasure of understanding you.” A third friend said she’d like world peace for Christmas, so I gave her what she wished for. (Maailmanrauha = world peace.) Doodling that in the candlelight on the night of Independence Day sure made me feel peaceful, and I hope the finished gift has the same effect on her.

Pakkaslämmittäjät

Pihalla pakastaa niin, että on pakko vetää Weasleyn jumpperi ylle ja istua kylki kiinni patterissa. Kaunistahan siellä sentään on: kevyitä hiutaleita leijaa hiljaa ja aurinko meinaa melkein paistaa jostain pilvenraosta. On se talvi kuitenkin minun vuodenaikani. Onneksi tuli neulottua pukinkonttiin pehmoisia paketteja, niin pysyy lähipiirikin lämpimänä!

neulerannekkeet1

neulerannekkeet2

Äiti valitteli, että töissä on kylmä. Oli kuulemma pitänyt ihan lainata minun ranteenlämmittimiäni. Tein sitten äitille omat – toivottavasti auttavat vähän paleluun! Malli on Ravelrysta löytyvä Blonde, joka neulotaan hauskasti poikittain. Käytin lankana Nallea, joka oli ehkä hitusen paksumpaa kuin alkuperäisen ohjeen lanka, joten tein kuuden sijasta vain viisi mallikertaa. Nauha oli juuri ennen paketointia lisätty viime hetken idea; se sujahti kätevästi neulomatta jätettyjen silmukoiden muodostamaan kujaan. Näissä on vähän Jane Austenia, vai mitä sanotte? :)

fazer_pipo22

fazer_pipo11

Mitä tapahtuu, kun väsynyt opiskelija illalla ottaa esiin muistikirjansa joululahjaideoita kirjatakseen, ja sitten seuraavana päivänä jalostaa niitä ideoita lounaalla jälkiruokapöydän ääressä toisen väsyneen opiskelijan kanssa? Niinpä, eihän siitä muuta kuin älyttömyyksiä voi syntyä. Iskä on suuri Fazerin sinisen ystävä, joten jostain tuntemattomasta aivojen sopukasta nousi ajatus Fazerin sinisestä piposta. Yliopistolla mangorahka- ja pullavanukaslusikallisten välissä ajatus kehittyi sitten enemmän konvehdin suuntaan. Sopivan väriset langat – jumpperin jäännökset – löytyivät omasta varastosta. Malli on täysin improvisoitu ja logo piirretty ensin leivinpaperille ja pistelty sen läpi neuleeseen. Aika makee, vaikka itse sanonkin.

broken_seed_stitch11

broken_seed_stitch22

Tänä jouluna teinkin vain yhdet villasukat – ennätys varmaan. Vähän syksyisen värisestä Nalle-yhdistelmästä syntyi Broken Seed Stitch -pari. Tykkään tuosta pinnasta niin kauhean paljon, että sitä tullaan varmaan näkemään tulevaisuudessakin ainakin sukanvarsissa ja miksei muissakin vaateparsissa. Yhden sukkaparin olen tuolla reseptillä neulonut jo aiemmin, ja silloin toinen langoista oli monivärinen, kuten alkuperäisessä mallissa. Hyvin näyttäisi toimivan näin yksivärisilläkin!

crochet_pokemon

Loppuun vielä yksi vähän pienempi pehmeä paketti, pokepallo kaverille joulu- ja valmistujaislahjaksi. Aiheutti kuulemma hyvät naurut – niin kuin oli tarkoituskin.

It’s freezing out there, so I’m glad I made a few warming knits for Christmas this year. My mum was complaining about being cold at work, so I knitted a pair of wrist warmers for her to wear during the winter months. They have a bit of an Austen feel to them, don’t you think? For dad, on the other hand, I came up with the craziest idea: I decided to knit his favourite chocolate, the Fazer Blue. I already had yarn in the right colours (still using up the Weasley jumper leftovers), and the pattern is completely improvised. Sweet!

The only (!) socks I made this Christmas were a pair of Broken Seed Stitch for a friend. I already fell in love with the pattern about a year ago and this time tried it with just two colours instead of a multicoloured yarn. Works that way, too! For another friend, I made a crochet Poké Ball, not only for Christmas, but also as a graduation present.

Vuoden napakympit

napakymppi

Vuosi 2014 meni ihmeellisen nopeasti. Paljon totta kai tapahtui: sain ensimmäisen yliopistovuoteni päätökseen ja muutin kotoa pois. Välillä tuntui, että blogi ja kaikki luovuus ylipäänsä jäi esseekirjoituksen ja koulukirjojen jalkoihin. Selailin kuitenkin kaikki tämän vuoden postaukset läpi, ja huomasin, että tulihan sitä aika luova välillä oltua. Kokosinkin nyt vuoden viimeiseksi listaksi lempituotokseni viimeisen kahdentoista kuukauden ajalta.

2014 went incredibly fast. A load of schoolwork made me feel like I was neglecting the blog, and any creative stuff for that matter. But one look at Wisteria Walk’s archives showed me there was quite a lot of creativity going on, after all.

lamppu1

1.

Tammikuussa vangitsin oman tähtitaivaani purkkiin. Ajatus lähti Pinterestistä (mistäpä muualta), jossa törmäsin tähän ohjeistukseen. Foliovuoka, iso lasipurkki ja led-lamppu – ja hetki myöhemmin minulla oli tähtiä huoneen katto täynnä. Mikähän siinä on, että pienet valopisteet vain kaappaavat katseen mukaansa?

In January I followed this tutorial to make my own starry sky. All I needed was a foil pan, a big mason jar and a led light – and suddenly I had a ceiling full of little shining stars. They never fail to catch the eye. Purely enchanting.

weasley1

2.

Huhtikuussa sain valmiiksi lempivaatteeni, lämpimän ja pehmeän Weasleyn jumpperin. Se on tähänkin päivään asti suuritöisin neuleprojektini, mutta yllätin silti itseni saamalla sen valmiiksi paljon nopeammin kuin mihin olin varautunut. Muutamia elokuvia ja lauantai-illan brittimurhia siinä kului, mutta lanka liikkui puikolta toiselle kuin itsestään. Jumpperiin käyttämäni Cascade 220 on ehkä kaikessa pehmoisuudessaan ja lämpöisyydessään lempilankani. Pari vyyhtiä jäi, ja niistä on tullut sittemmin parit jämäprojektit tikuteltua.

In April I finished my favourite garment, the soft and warm Weasley jumper. It remains to this day my biggest knitting project – though I was quite suprised how quick it was, in the end. It did take a few movies and British murder series on Saturday evenings, but, seriously, what could be better? I was left with a couple of skeins of Cascade 220, which I have since used on smaller projects.

kana1

3.

Toukokuussa kokeilin siskoni kanssa ensi kertaa kakkutikkareita. Tuloksena oli joukko kanasia: osalla höyhenet söpösti vähän rutussa, osa hieman siistimmässä kunnossa. Kaikki yhtä taivaallisen makuisia ja yllättävän tuhteja – montaa tipusta ei tarvinnut kerralla tuhota. (Kamalaa, miten raa’alta tämä kuulostaa!)

In May, me and my sister took our first attempt on cake pops. That resulted in a bunch of chickens – some more sleek than others, but all very cute and heavenly tasting. And surprisingly heavy: one chick was quite enough to destroy on one occasion. (Brutal, huh?)

filyson1

4.

Heinäkuussa valmistui Filyson-iltalaukku, juuri sopivan hassu ja muodoton minulle, mutta helmien ja pitsin ansiosta myös vähän juhlava. Jotenkin minusta on aina vaan kutkuttavaa se, kun esineestä ei ensisilmäyksellä keksi, miten se on tehty. Filyson on juuri tällainen: muovipussi, kankaanpala, sitä pitsiä ja helmiä – mutta miten niistä tuollainen tuli, se on pieni mysteeri ja sattumien summa.

In July, I made my Filyson purse: a perfectly silly object with a touch of glamour. I always find it intriguing when you can’t tell how an item is made just by taking one look at it, and that’s exactly what Filyson is like. It is a plastic bag, a patch of fabric, some lace and a few pearls, but how it became to look like that is a bit of a mystery and a sum of coincidences.

kodiksi6

5.

 Elokuussa valmistunut ja syyskuussa uuteen kotiin muuttanut kukkaisvarjostimeni levittää edelleen iloa ympärilleen. Tiedättekö sellaiset käsityöt, joita katsellessa ajattelee vain, että vau – minä tein tuon? Tämä varjostin on juuri sellainen, Joskus yksinkertaisimmat jutut ovat parhaita.

In August I designed my own floral lampshade, and in September it moved with me to the new flat. It keeps spreading joy all around. It’s one of those handmade pieces that you just keep looking at, thinking “wow, I really made that!” Simple is often the best.

tuoli2

6.

Uudessa kodissa käyttöön pääsi myös ristipistotyötuoli, jota oikeastaan aloittelin jo edellisen vuoden puolella. Kaikesta niskakivusta huolimatta ristipistojen maalailu oli niin koukuttavaa puuhaa, että tekisi mieli sutia niitä muuallekin. Tällä tuolilla iltaisin istuskelen esseitä kirjoitellen.

Another project that found its place in the new home was the cross-stitch working chair – that I started in the previous year but finished just in time for moving. Painting the crosses made my neck ache but was so addicting that I might just go paint some more. This is the chair I sit on while I write my essays.

muutosta7

7.

Lavasängystä on pitkälti kiittäminen iskää, joka taisi vähän innostua ja hioi lavat, kiinnitti pyörät ja keksi keinot koko hökötyksen kasassa ja paikallaan pysymiseen. Ihan paras sänky, ei voi muuta sanoa.

My dad is the one to thank for my pallet bed: he got a bit excited and sanded the pallets, attached the wheels and found a way to keep the thing together and in place. The best bed ever.

– – –

Mitähän sitä ensi vuonna keksisi? Minkälaisia suunnitelmia sinulla on? :)

I wonder what I’ll come up with next year? What kind of plans do you have? :)