Elämäni kirjat: 25 tärkeää teosta matkan varrelta

kirjat25_4m

Opin lukemaan nelivuotiaana. Ennen sitäkin minulle luettiin ahkerasti kuvakirjoja ja kerrottiin iltasatuja, joten kirjat ja tarinat ovat olleet elämässäni läsnä alusta asti. Alakouluikäisenä kävin äitini ja siskoni kanssa kirjastossa joka kuukausi ja lainasin aina tasan kymmenen kirjaa. Kävi tärkeäksi lukea PALJON. Pikakelaus kymmenen vuoden päähän, ja päädyin opiskelemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta. Ei ehkä yllättänyt.

Bibbidi Bobbidi Book -blogin Laura teki keväällä videon, jossa listasi juuri alkaneen kolmannenkymmenennen elinvuotensa kunniaksi kolmekymmentä elämänsä kirjaa. Innostuin ideasta niin, että oma listani syntyi kymmenessä minuutissa flunssaisen iltasuihkun jälkeen yhden aikaan yöllä. Minun listallani on ikäni mukaisesti 25 kirjaa, vaikkei listan kronologia etenekään aivan vuosi vuodelta.

kirjat25_1

1. Astrid Lindgren: Se pikkuinen Lotta
On totta kai lähdettävä liikkeelle kirjasta, josta olen saanut nimeni. En ollut lapsena ihan yhtä tulta ja tappuraa kuin kirjan Lotta, enkä muuttanut naapuriin, vaikka ajatus tuntuikin kutkuttavalta – varsinkin se, kuinka lounas saapuu ikkunasta korissa. Tiettyä tuittupäisyyttä minussakin kuitenkin oli.

2. Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen -kirjat
Viirun ja Pesosen tarinat kuuluvat rakkaimpiin kuvakirjoihini. Myös saman parivaljakon seikkailuista kertova video on meillä kulutettu lähes puhki. Tietyt kuvat, kuten naapurin Kososelta näyttävä hauki, ovat piirtyneet verkkokalvoille loppuelämäksi. Voin nyt myös vahvistaa, että Nordqvistin kanakuvaus on yllättävän realistinen.

3. Mauri Kunnas: Koiramäki
Mauri Kunnaksen kirjoja on meillä hyllyssä pitkä rivi, mutta iso Koiramäki-yhteisnide on ehkä se kaikista tärkein. Vanhan ajan elo kiehtoi pienenä, ja siksi tykkäsin leikkiä Koiramäkeä: vein muun muassa kuvitteellisille eläimille heiniä (huovutusvillaa ihanissa voimapaperikääreissä, jotka jo itsessään toivat oikeanlaista tunnelmaa).

4. Hannele Huovi: Urpo, Turpo ja hirmuinen ÄM
Urpo ja Turpo kuuluvat lapsuuteni klassikkohahmoihin niin kirjojen lehdillä kuin telkkarissakin. Hirmuinen ÄM -kirjaa muistan lukeneeni itse lukuisia kertoja. Huovin huumori on ihanaa, se naurattaa niin iltasadun kuulijaa kuin lukijaakin.

5. J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
Nyt pääsemme asian ytimeen. Sain ensimmäisen Harry Potterini lahjaksi tätini mieheltä kuusivuotiaana, joulukuussa 2000, ja elämäni muuttui kertaheitolla. Muistan yksityiskohtaisesti tilanteen, jossa avasin paketin, ja etenkin sen tunteen, jonka kirjan näkeminen loi pikkuiseen minuun. Siitä ei ollut taikuus kaukana – se oli ehkä oma henkilökohtainen Tylypahkan-kirjeeni. Harry Potter -sarja on vaikuttanut minuun enemmän kuin mikään muu yksittäinen asia.

kirjat25_5m

6. Timo Parvela: Ella-kirjat
Alakoulun ensimmäisillä luokilla Ellat olivat parasta, mitä luokkahuoneen kirjahylly tarjosi. Opettajaäitini kanssa nauroimme ääneen Ellan luokan teatteriretkelle ja muille toilailuille – kummallekin löytyi kirjoista samaistumispintaa.

7. Merri Vik: Lotta-kirjat
Niin kuin Lauran listalla olivat Laura-kirjat, on minullakin kirjasarja kaimastani. Omat kappaleeni Lotta-kirjoista oli hankittu kirjaston poistomyynnistä; muistelun ja googlettelun perusteella hyllyssäni olivat mahdollisesti Niin Lotan tapaista, Suoraan asiaan, Lotta! sekä Lotta on aina Lotta. Päähenkilö Lotta oli kirjoissa vanhempi kuin minä lukiessani, ja teini-ikäisen elämä vaikutti jännittävältä.

8. Vivienne Boulton: Nukkekotikirja
Kun 9-vuotiaana innostuin miniatyyreista, tämä nukkekotiharrastajan klassikkokirja oli iso inspiraation lähde. Kirjan pohjalta loin ensimmäiset suunnitelmani isosta viktoriaanisesta nukkekodista vihkoon, jonka ensimmäiselle sivulle olin kirjoittanut isäni viisaan varoituksen: “Huom! Nukkekodin tekeminen kestää kymmenen vuotta!” Spoiler alert: se voi kestää kauemminkin.

9. L. M. Montgomery: Pieni runotyttö
Pieni runotyttö ehti odottaa kirjahyllyssäni jokusen vuoden ennen kuin kasvoin sopivan ikäiseksi ymmärtämään sen ihanuuden. Sitten löysinkin vahvasti itseni Uuden kuun Emiliasta. Minulla oli jossain vaiheessa pieni musta muistikirjakin, ihan niin kuin Emilialla.

10. C. S. Lewis: Velho ja leijona
Luin Narnia-kirjat jonain kesänä alakouluiässä, ja etenkin ensimmäisen Narnia-elokuvan ilmestyessä elin tarinaa intensiivisesti. Pidän muistakin sarjan osista, mutta Velho ja leijona on ikuinen lempparini. Vielä jonain päivänä luen koko tarinan kronologisessa järjestyksessä, joka on eri kuin kirjojen ilmestymisjärjestys.

kirjat25_2m

11. Tomi Kontio: Keväällä isä sai siivet
Tomi Kontion Austraasia-trilogia osui minulla juuri siihen kohtaan, jossa luin kirjoja aivan hengästyttävää tahtia. Iso osa tuon ajan kirjoista on jäänyt vain merkinnöiksi lukupäiväkirjaan, mutta Keväällä isä sai siivet teki ison vaikutuksen. Olen sittemmin, jo aikuisena, ostanut sen omaan kirjahyllyyni ja lukenut uudelleen. Jatko-osat, Austraasian viimeiset lapset ja Maan veli, luin lapsena myös, mutta ensimmäinen osa oli minulle se tärkein.

12. Cornelia Funke: Mustesydän
Mustesydän on kirja, joka kertoo kirjoista, ja se jos mikä innoitti kaltaistani lukutoukkaa. Ajatus siitä, että ääneen lukemalla kirja herää eloon ja todellisuus ja tarina vaihtavat paikkaa, oli huumaava. Luin Mustesydämen useampaan otteeseen, sillä aina uuden jatko-osan aloittaessani olin ehtinyt unohtaa edeltävän tarinan yksityiskohdat ja jouduin palaamaan alkuun. Sarjassa on onneksi vain kolme kirjaa.

13. Stephenie Meyer: Houkutus
Minullakin oli oma intensiivinen Twilight-vaiheeni, joka kesti jotakuinkin yläkoulun verran. Sarjan ensimmäinen osa vei jalat alta, kuten monelta muultakin. Olen palannut siihen myöhemminkin ja vähän guilty pleasure -hengessä kyllä nauttinut lukukokemuksesta. Lisäksi olen jopa akateemisessa maailmassa puolustanut ystäväni kanssa Twilightin paikkaa ja nuoruuden fanituksen kohteiden merkityksellisyyttä.

14. Suzanne Collins: Nälkäpeli
Twilight-sarjan valtakausi elämässäni päättyi, kun sen paikan vei Nälkäpeli-sarja. Niin kuin Potterit (ja itse asiassa jossain määrin myös Twilightin), myös Nälkäpelin toi elämääni tätini mies, joka on minua paremmin perillä YA-kirjallisuuden, fantasian ja scifin uusimmista tuulista. Nälkäpelin idea, tarina ja teksti veivät suvereenisti mukanaan, ja ensimmäinen kirja piti ahmia parissa päivässä.

15. Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen
Harry Potterien suomentajan Jaana Kapari-Jatan kädenjälki on minulle tutumpaa kuin kenenkään muun kääntäjän. Kun Kapari-Jatta julkaisi oman kirjan Pottereiden kääntämisestä, se oli pakko lukea. Kaikki teoksessa esitellyt luovat käännösratkaisut ja kuvaus kääntäjän elämästä loivat minulle uuden toiveammatin. Hainkin opiskelemaan kääntämistä, mutta päädyin sattuman kautta toisaalle. Ala kiinnostaa kuitenkin edelleen.

kirjat25_6

16. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Löysin Jane Austenin lukioikäisenä. Ensimmäisenä luin Kasvattitytön tarinan äidinkielen kurssille, mutta tähän on pakko listata kuitenkin Ylpeys ja ennakkoluulo, se isoin ja tärkein. Myös Neito vanhassa linnassa kuuluu henkilökohtaisiin suosikkeihini.

17. Brian Sibley: Harry Potter Film Wizardry
Tämä Harry Potter -elokuvien tekemisestä kertova kirja on yhtä visuaalista ilotulitusta, ja sen pariin palaan edelleen inspiraation perässä. Minulla on toinenkin vastaava kirja, järkälemäinen Harry Potter: Page to Screen, mutta Film Wizardryn uskomaton ulkoasu on rakastamani MinaLima Designin tekosia, ja siksi se vie näistä kahdesta voiton.

18. Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Iiris Lempivaara oli eräässä vaiheessa minun ja ystäväni kirjallinen voimahahmo. Pulkkisen kirjan melankolisuus, oivaltavuus ja toiveikkuus toivat lohtua ja iloa.

19. Elias Lönnrot: Kalevala
Luin kansalliseepoksemme yliopistossa kirjallisuuden kurssille. Siinä riitti työmaata, mutta samalla innostuin ja inspiroiduin. Tuo lukukierros tuntui pintaraapaisulta, ja haluan vielä sukeltaa syvemmälle Kalevalan maailmaan.

20. Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
Kuuntelin Mrs. Dallowayn englanninkielisenä äänikirjana erään joulun alla, ja kuuntelukokemuksesta tuli meditatiivinen matka tajunnanvirran maailmaan. Rakastan tapaa, jolla kirjan näkökulma leijailee henkilöhahmosta toiseen kuin tuulen mukana. Tarina virtaa, mutta tunnelma on pysähtynyt.

kirjat25_3

21. Tiina Raevaara: Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle
Yksi yliopistoaikainen kurssikirja täytyy saada listalle mukaan, ja se on itseoikeutetusti Tiina Raevaaran Tajuaako kukaan?, joka on ainoa omaan hyllyyn hankkimani kurssikirja. Raevaara kirjoittaa yleistajuistamisesta, no, yleistajuisesti ja viihdyttävästi niin, että kirjaa lukee aivan mielikseen. Sain teoksesta ideoita myös muuhun kuin tieteestä kirjoittamiseen.

22. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä
Kun kesällä 2017 päädyin harjoitteluihin kirjankustantamoihin, oli yksi parhaista työtehtävistä lukea Pasi Ilmari Jääskeläisen Väärän kissan päivän keskeneräinen versio ja tehdä huomioita siitä, milloin alan arvata juonen suuntaa ja loppuratkaisua. Tarinalle tarvittiin tuoreet silmät, ja luin sitä aivan lumoutuneena. Valmis kirja on tietysti vieläkin parempi.

23. Lars Svendsen: Yksinäisyyden filosofia
Yksinäisyyden filosofia on minulle tärkeä ennen kaikkea tekoprosessinsa vuoksi. Kirja on käännetty norjasta, ja suomennoksen kustannustoimitusta tehdessäni pyörittelin niin norjankielistä alkutekstiä, tuoretta suomennosta kuin muistaakseni ruotsinkielistä versiota. Toimitusvaiheessa piti kääntää suomeksi vielä muutama alkuteoksessa englanniksi ollut kirjallisuussitaatti, ja kääntäjän ollessa kiireinen homma osoitettiin minulle. Niistä sitaateista tuli ensimmäiset (ja toistaiseksi viimeiset) julkaistut käännökseni, ja niiden myötä sain myös nimeni kirjan nimiösivulle. Sydän läpättää vieläkin.

24. Lewis Carroll: Alicen seikkailut ihmemaassa
Olen vasta palannut pitkältä sukellukselta kaninkoloon, joten tottahan Alicen seikkailut ihmemaassa on ansainnut paikkansa elämäni kirjojen listalla. Olen tehnyt sekä kandidaatintutkielmani että nyt graduni teoksesta, ja Alicen tarinasta sen kun avautuu uusia puolia ja kummallisuuksia. Naurattaa, että ennustin yliopistovuoteni jo penkkareissa, joissa jostain kumman syystä pukeuduin herttakuningattareksi.

25. Katherine Mansfield: The Garden Party and Other Stories
Viimeisenä on viimeisin rakkauteni, sekin koulua varten luettu. Katherine Mansfieldin novellikokoelma teki sellaisen vaikutuksen, että aion tilata kirjan omaan hyllyyni jonain ihanana käytettynä painoksena. Sen viipyilevät kuvat ja pieneltä vaikuttavien kokemusten ja hetkien venyttäminen suuriksi sai minut ihastumaan.

Tässä oli 25 tärkeää teosta ja sarjaa oman elämäni varrelta. Miltä sinun listasi näyttäisi? Millaiset kirjat ovat muokanneet sinua ja matkaasi?

I learned to read at the age of four. Even before that, I was read to extensively, so books and stories have been a part of my life right from the start. As a child, I read everything and everywhere. Fast forward a decade, and I ended up studying Finnish and literature. Not surprised, to be honest.

A few months back, Laura from Bibbidi Bobbidi Book made a video about 30 books that have shaped her almost 30 years. The idea intrigued me – so much so, that my own list was compiled in ten minutes the following night (at 1 am). While not strictly a year-to-year list, it consists of 25 books to celebrate my 25 years.

1. Astrid Lindgren: Lotta on Troublemaker Street
We’ll start at the beginning: the book that gave me my name. I wasn’t as headstrong as Lindgren’s Lotta, and I didn’t move to live with my next door neighbours, but there was a certain stubbornness, alright.

2. Sven Nordqvist: the Pettson and Findus series
Both the picture books and a video tape of Pettson & Findus’ adventures are almost worn through in our family – with the scariest pictures forever etched on our minds (think enormous pike with the looks of the angry neighbour).

3. Mauri Kunnas: Doghill
There probably isn’t a nursery bookshelf in Finland that doesn’t have a book by Mauri Kunnas in it. Ours has several, but the most important one is the collection of three Doghill stories that often inspired me to play ‘the old times’.

4. Hannele Huovi: Urpo, Turpo ja hirmuinen ÄM (‘Urpo, Turpo and the horrendous M’)
Urpo and Turpo, a teddy bear team, are another childhood classic, read at bedtime by my parents and later by myself. Their humour is perfect to keep readers of all ages entertained.

5. J. K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher’s Stone
Now we’re getting to the heart of the matter: at six years old, I received my first Harry Potter book as a gift, and my life was forever changed. I remember the occasion in detail, including the mysterious feeling of magic in the air. In a way, it was my Hogwarts letter. The series has had an effect on my life like nothing else has.

6. Timo Parvela: the Ella series
In the first and second grade, the Ella books were the best thing our classroom bookshelves held. Filled with amusing stories about the fun and games of Ella, her class and her teacher, they made both me and my mum (a primary school teacher) laugh out loud.

7. Merri Vik: the Lotta series
I had three books from the Swedish series about Lotta, a teenager who has a knack for getting in trouble. Lotta in the books was older than me at the time, and the life of a teenager felt both distant and cool.

8. Vivienne Boulton: The Dollhouse Decorator
This book gave me a lot of inspiration when I first got into miniatures at the age of nine. I had a notebook for planning my big Victorian dollhouse, and on the first page, I wrote a piece of advice my dad gave me: “Note: it can take ten years to finish a dollhouse.” Spoiler alert: it can take longer.

9. L. M. Montgomery: Emily of New Moon
Emily waited patiently in my bookshelf for me to grow old enough to understand her sweetness. When I did, I strongly identified with her – and still do.

10. C. S. Lewis: The Lion, the Witch and the Wardrobe
One summer during primary school, I read all the Narnia books, and after the 2005 film came out, I had a pretty intense Narnia phase. Although I like the whole series, The Lion, the Witch and the Wardrobe is my forever favourite. One day, I’ll reread the books in chronological order.

11. Tomi Kontio: Keväällä isä sai siivet (‘Dad got wings in the spring’)
The Austraasia trilogy by Finnish writer Tomi Kontio hit the point in my life when I was reading books at a frantic speed. A lot of the books from that time have faded from memory, only lingering as entries in my reading diary, but this one stuck – and even found its way to my bookshelf years later.

12. Cornelia Funke: Inkheart
A book about books? Yes please. The way stories and reality switch places in Funke’s books was captivating to an 11-year-old me. I kept re-reading Inkheart, as by the time I got my hands on the next book, I’d forgotten the details of the previous ones and had to go back. Luckily it’s only a trilogy.

13. Stephenie Meyer: Twilight
I, too, went through my Twilight phase – how could I not have? I admit still enjoying the series in a guilty pleasure sort of way, and have even defended Twilight’s meaning for young fans in the academic world.

14. Suzanne Collins: The Hunger Games
Then came The Hunger Games and overtook Twilight. Brought to my life by the same person who introduced me to Harry Potter and later Twilight, too, the series had me devouring page after page, chapter after chapter.

15. Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen (‘Bubotuber and Pigwidgeon’)
Written by the Finnish translator of the Harry Potter series, this book is all about how she worked with Harry’s adventures. It made me dream about being a translator myself, and even though I ended up elsewhere, my fascination for the subject remains.

16. Jane Austen: Pride and Prejudice
I found Jane Austen in high school. Although Mansfield Park was the first book by her that found its way to me, the big one, Pride and Prejudice, has to have a place on this list.

17. Brian Sibley: Harry Potter Film Wizardry
An explosion of colour and visual candy, Film Wizardry shows the making of the Harry Potter films in vivid detail. It is designed by MinaLima Design of which I am a huge fan.

18. Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (‘Iiris Lempivaara’s restless and heavy heart’)
Iiris Lempivaara (‘Loveperil’) once was a sort of a literary power character for me and my friend, bringing comfort and joy in all her melancholy and insight.

19. Elias Lönnrot: Kalevala
I dived head first into our national epic on a literature course and barely scratched the surface. Journey to be continued.

20. Virginia Woolf: Mrs Dalloway
Mrs Dalloway read by Juliet Stevenson was the most meditative audio book experience I’ve ever had. I absolutely love the way the story floats through London like it’s caught in the wind – flowing, but still.

21. Tiina Raevaara: Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle (‘Does anyone get it? A guide to writing popular science’)
I’ll have to include one course book from uni – and it’ll have to be the only one I ever purchased for my own collection. Tajuaako kukaan? is an excellent book on popular science written by someone who practises what they preach.

22. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä (‘The day of a wrong cat’)
One of the best tasks during my summer at book publishing was to read the latest mystery by Pasi Ilmari Jääskeläinen and to spot the places where I began to put two and two together. I was as spellbound by the manuscript as I was later by the finished book.

23. Lars Svendsen: A Philosophy of Loneliness
This is another one from the publishing summer: the first published book that has words in it translated by me. There were some English literary quotes in the Norwegian original, and as the Finnish translator was busy, I was asked to translate them. So I did, and got my name on the first pages of the book.

24. Lewis Carroll: Alice’s Adventures in Wonderland
Why, of course Alice has to be on the list. Having done both my Bachelor’s and Master’s theses on Wonderland conversation, I’ve only just returned from quite a long dive into the rabbit hole. And I keep finding new oddities.

25. Katherine Mansfield: The Garden Party and Other Stories
The very last one’s school related, too: it’s one of the books I read for my last literature course. I fell in love with the way Mansfield treasures small moments and fleeting feelings, and I dream of finding a beautiful second-hand copy of the book.

These were 25 books from my 25 years of loving them. What would your list look like? Which books have shaped your story?

Elämän lokikirjaa luomassa: arvioitavana The Bullet Journal Method

bujomethod1

Viime syksynä ilmestyi kirja, jota oli ehditty jo odotella: bullet journalin luojan Ryder Carrollin ensimmäinen oma kirja aiheesta. The Bullet Journal Method on sittemmin myös suomennettu nimellä Bullet journal -metodi, mutta minä sain kirjan joululahjaksi alkukielisenä. Se vei mennessään heti joululomalla, ja luettavaa riitti vielä uuden vuodenkin puolelle. Nyt gradukiireiden hellitettyä ehdin kertoa kirjasta ja lukukokemuksesta teillekin.

The Bullet Journal Method etenee perustekniikoista kohti taustalla vaikuttavaa filosofiaa ja erilaisia kustomointimahdollisuuksia. Aloittelija löytää kirjasta kaipaamansa tekniset perusteet ja vinkit niiden käyttöön, ja kokeneemmalle bujoilijalle se tarjoaa hyvinkin syvälle menevää taustoitusta ja ajattelun aihetta. Läpi kirjan Carroll tarjoaa tarvittavaa kontekstia sille, miksi bullet journal näyttää juuri siltä kuin näyttää, miksi metodi on kehitetty ja miksi lukijan kannattaisi ottaa se käyttöön. Sellaisinaan bujon tekniikat saattavat hämmentää tavalliseen kalenteriin tottunutta, mutta kunnolla taustoitettuina ja selitettyinä ne käyvät järkeen aivan uudella tavalla. Tätä taustoitusta voi olla vaikea löytää niistä tuhansista nettiartikkeleista, joita bullet journalista on kirjoitettu, ja siksi Carrollin omalle, perusteelliselle avaukselle oli paikka.

bujomethod6

bujomethod2

Suurelle yleisölle bullet journal esitellään usein ennen kaikkea visuaalisena tapana kalenteroida asioita. YouTube ja Instagram ovat täynnä kauniita kanavia ja tilejä, joilla yhteen bujon sivuun saatetaan käyttää tuntikaupalla aikaa. Koristelen itsekin bujoani ja pidän sen esteettistä puolta luovana henkireikänä arjen keskellä, joten ymmärrän ilmiön hyvin. Carroll kääntää kuitenkin fokusta toiseen suuntaan ja lähestyy metodia psykologian kautta: kirjassa käsitellään niin merkityksellisyyden tunnetta, tavoitteiden asettamista ja niihin pyrkimistä, kiitollisuutta kuin perfektionismiakin. Kaikille löytyy käytännölliset ilmenemismuotonsa bullet journalista. Etusijalla on se, kuinka bujo palvelee käyttäjäänsä ja parantaa tämän elämää, ja estetiikka saa mukautua siihen.

Carrollille bullet journalissa on siis kyse hyvin paljon enemmästä kuin visuaalisesta ilotulituksesta: se on pitkälle hiottu tapa järjestellä tehtäviä, kokemuksia ja tapahtumia sekä paikka omasta itsestä ja elämästä oppimiselle. Parhaimmillaan bujosta muodostuu lokikirja, joka auttaa jälkikäteen huomaamaan kaavoja ja yhteyksiä ja niiden avulla tekemään positiivisia muutoksia elämässä. Lisäksi Carroll haastaa kuitenkin myös tehokkuusajattelun, jossa käsin kirjoittaminen on ajanhukkaa. Bullet journal auttaa kyllä tehostamaan omaa toimintaa, mutta ei tee sitä hyvinvoinnin kustannuksella. Tehokkuutta ei haeta nopeudella, vaan sillä, että opitaan pysähtymään ihan hetkeksi kynän ja paperin äärelle ja miettimään, mihin ollaan oikeasti ryhtymässä. Digitaaliseen kalenteriin tai sovellukseen on helppo napauttaa uusi tehtävä, mutta käsin kirjoittaminen tuo prosessiin hippusen enemmän tietoisuutta. Bujo on oikestaan mindfulness-työkalu, joka muistuttaa, että aina tehokkainta ei ole juosta.

bujomethod3

bujomethod5

Oma bujoni on lisännyt hallinnan tunnetta ja vähentänyt ympäriinsä vellovien velvollisuuksien ja ajatusten aiheuttamaa ahdistusta. Siltikin sain kirjan äärellä isoimmat oivallukset siitä, kuinka asioiden ylös kirjaaminen todella keventää mieltä. Kun asia on kirjoitettu ylös paikkaan, jonka sijainti on selvä, mielen ei tarvitse kantaa sitä mukanaan päivästä toiseen. Näiden ahaa-elämysten pohjalta olen parantanut oman bujoni migraatiota eli sitä, miten tekemättä jääneet tehtävät siirretään toiseen ajankohtaan. Käytin ennen melko järjestäytymätöntä järjestelmää, jossa saatoin merkitä siirretyksi tehtävän, jolle ei ollut osoitettu uutta paikkaa ja päivämäärää. Siirsin asioita hamaan tulevaisuuteen ja jouduin siksi palaamaan bujossani taaksepäin löytääkseni muka siirretyt tehtävät. Nykyään pidän huolen siitä, että siirrettyksi merkitsemäni tehtävä on tosiaan kirjattu ylös jonnekin muualle, oli tuo ajankohta sitten huominen, seuraava viikko tai tuleva kuukausi. Jos tehtävälle ei meinaa löytyä paikkaa, voin aivan hyvällä syyllä kyseenalaistaa sen olemassaolon.

Muun muassa näin bullet journal toimii: se karsii ylimääräisiä rönsyjä. Jos tietty tehtävä roikkuu mukana kuukausikaupalla, voi olla syytä kysyä, miksi sille ei löydy aikaa. Rönsyjen huomaaminen vaatii nimenomaan pysähtymistä, ja Carrollin ratkaisu tähän ovat määrätyt reflektiohetket. Aamuhetki bujon äärellä voi olla päivän suunnittelua ja mielen asettamista oikeaan vireeseen, illalla taas voi olla aika arvioida päivää ja päästää irti sen tapahtumista. Suuremmassa mittakaavassa reflektoida voi kokonaisia kuukausia ja vuosia. Itse pidän reflektiohetkiä erityisesti iltaisin ja sunnuntaisin, jolloin luon katsausta menneeseen päivään tai viikkoon ja suunnittelen valmiiksi tulevaa.

Ja toisaalta bujo voi tarjoa paikan myös niille rönsyille: minulla on myös pitkä lista asioista, joiden tekeminen saa minut innostumaan suunnattomasti. Sille listalle ei ole suorituspaineita.

bujomethod4

Selasin kerran Buzzfeedin artikkelia, jossa oli näytteitä erilaisista kauniista ja tarkkuudella tehdyistä bullet journaleista. Jutun perässä oli kommenttiketju, josta mieleeni jäi erityisesti yksi kommentti: “Ihan hienoa, mutta älkää vain väittäkö, että tämä olisi tehokasta ja tuottavaa, koska sitä se ei ole.” Toivon, että kommentin kirjoittaja tarttuisi Carrollin kirjaan, sillä se saattaisi muuttaa hänen käsityksensä paitsi bullet journalista, myös tehokkuudesta. Vaikka Carrollin tavoitteena on ollut luoda arkielämän rytmiin sopiva tapa pitää kirjaa tapahtumista ja tehtävistä, ei tarkoituksena ole nopeuttaa tahtia. Olennaisinta ei ole tehdä enemmän, vaan tehdä oikeita asioita huolella ja tietoisesti, ja se vaatii kykyä hidastaa. Siksi kannattaa tarttua kynään ja paperiin.

Last autumn saw the publication of the long-awaited first book of the creator of the bullet journal, Ryder Carroll. I found The Bullet Journal Method wrapped up under the Christmas tree, and it quickly became my number one Holiday read. Now that my thesis is officially done, I have a moment to share some thoughts about the book.

The Bullet Journal Method starts with the basic techniques and then moves toward the philosophy behind it all as well as ways to customize your journal. A beginner will find the BuJo 101 they need, but there’s also a lot of food for thought for a more long-term fan of the system. Throughout the book, Carroll provides the reader with the all-important context to why the bullet journal looks the way it does, why the system was invented, and why the reader should try it in action. In themselves, the techniques and terms of BuJo may seem a little confusing, but with the right introduction and background information, they make sense in a whole new way. The background is what’s often missing in the thousands of online articles written about the topic, and that’s why there’s a definite space for Carroll’s own, in-depth explanation.

The bullet journal is often presented to the wider audience as an aesthetically pleasing way to plan and schedule things. The social media channels are full of meticulously crafted BuJos with hours of work behind them. I decorate my journal and consider the aesthetic side of it an important creative outlet, so I do understand the viewpoint. Carroll’s book, however, shifts the perspective and has a more of a psychological approach: it covers topics such as meaning, goal setting and taking steps towards your goals, gratitude, and perfectionism. All of these have their practical manifestations in the bullet journal. The journal should, first and foremost, serve its user and their life, and the visual side comes second.

So for Carroll, the bullet journal is about much more than pleasing visuals: it’s a carefully honed way of organising tasks, experiences and events, and a space for learning about yourself and your life. At best, the BuJo will be like a log that will later allow you to spot patterns and make connections – information that can be used to make positive changes. In addition to that, Carroll questions the culture of efficiency that, for instance, sometimes denounces writing by hand a waste of time. The bullet journal does help you be more productive, but it won’t compromise your wellbeing in the process. Efficiency doesn’t equal speed here but is achieved by pausing to think for a minute – with your pen and paper. It’s easy to add another task to a digital diary or calendar app, but writing things down by hand brings a new layer of consciousness. So really the BuJo is a mindfulness tool that reminds you that running isn’t always the best thing to do.

My own bullet journal has increased the feeling of control in my life and lessened the anxiety that is caused by random duties and thoughts freely flying around. That said, I still had my biggest aha moments with the book around the idea that writing really does help declutter your mind. When you’ve written down the random thoughts and know where they are stored, your mind won’t have to carry the burden by itself. What I’ve done since is improve the migration in my journal – the way unfinished tasks are moved on to a new date or time. My migration system before wasn’t a system at all, really: I could mark tasks migrated without assigning them a new place, thus moving them to the indefinite future, and then had to constantly leaf through the journal to locate all of them. Now I’m making sure the migrated task really has its new spot, whether it’s tomorrow, next week, or next month. And if I don’t find a time and place for it? Then I can question its existence with a good reason.

This is one way the bullet journal works: it cuts out the unnecessary. If there’s a task that’s been hanging around for months, it’s high time you asked why. What it takes to spot the little unnecessary tasks is to pause, and Carroll suggests designated reflection moments for this. You could do your reflection in the morning and again before bed, getting ready for the day and then letting go of it after. In the bigger picture, you could reflect on whole months or years. I like to look back and plan ahead in the evening and on Sundays.

And, on the other hand, your bullet journal could be just the place to meander and get sidetracked, should you like to do that. I have a big list of things to do that make me excited. It’s a pressure free zone.

I once read a Buzzfeed article that showcased some beautifully detailed bullet journals. There was also a comment section where one comment especially caught my eye: “They’re nice and all, but please don’t say that’s productive because it’s nothing of the sort.” I hope whoever wrote that comment would find Carroll’s book and read it, because it could change their view on not only the bullet journal, but productivity itself. Even though Carroll’s aim has been to create a system that ebbs and flows with the daily life, its point isn’t to make it faster. It’s not about doing more, but doing the right things with consciousness, and that requires you to slow down a notch. That’s why it pays off to grab a pen and paper.