Kansiin järjesty: uusi bullet journal

bujo1

Muistatteko, kun viime kesänä hain Tukholmasta ensimmäisen Leuchtturm1917-muistikirjani? Bullet journalin voi rakentaa aivan hyvin mihin tahansa vihkoon, mutta harrastajien joukossa Leuchtturm on noussut ykkösvaihtoehdoksi. Piti siis päästä kokeilemaan, onko kirja kaiken hypen arvoinen.

No, oli se. Alkuun minulla oli hieman vaikeuksia sopeutua, sillä ensimmäinen bujoni oli jotenkin kotoisa ja pikkuinen, ja Leuchtturmin sivuilla tilaa tuntui olevan ihan valtavasti. Pikkuhiljaa kuitenkin aloin päästä jyvälle siitä, miten saisin täytettyä sivu silmääni miellyttävällä tavalla. Ja oi, ne pisteelliset sivut! Pisteiden väli on juuri sopiva käsialalleni, ja sivuille saa sopivasti piirreltyä omat viivansa – juuri sellaiset kuin haluaa, ihan mihin suuntaan tahansa. Kirja alkoi istua käteen aina vain paremmin.

bujo8

Sitten viime kesän Leuchtturmit ovat tulleet Akateemisten lisäksi myös Suomalaisiin kirjakauppoihin, mutta ennen kotikaupungin ketjuliikettä havahtui Harjun Paperi, ihana paperikauppa, joka pienenä ja ketteränä pääsi reagoimaan bujotrendiin ensimmäisten joukossa. Syksyllä siellä käväistessäni vaivoin tukahdutin ilon kiljahduksen, kun silmiini osui pieni kasa tuttuja kirjoja pöydän nurkalla. Kesän korvalla, kun vanhasta marjapuuronpunaisesta Leuchtturmistani alkoivat sivun loppua, naputtelin Harjun Paperiin instaviestin ja kyselin värivalikoimasta. Oli vaikka mitä. Seuraavana päivänä poikkesin ja poistuin hetken päästä kuparinhohtoinen ihanuus mukanani.

Kuten armas Suomikin, myös Leuchtturm täyttää tänä vuonna pyöreät sata vuotta, ja kultaisina, hopeisina ja kuparisina kiiltelevät kirjat on tuotu markkinoille juhlavuoden kunniaksi. Kansimateriaali on hitusen tavallista kovempi ja värimaailma ulottuu myös tarroihin, joilla kirjaansa voi kustomoida. Muutoin kirja noudattelee tuttua kaavaa: on kaksi kirjanmerkkiä, sisällysluettelo ja takakannessa tasku. Sisällys on kuitenkin kolmen sijaan kahden sivun mittainen, fontti uusi ja pisteet lähempänä sivun reunaa kuin edellisessäni – meneekö analyysi jo liiallisuuksiin?

bujo6

bujo2m

Viikonloppuna aloitin elämäni siirtämisen kirjasta toiseen. Olen joskus kuullut, että siirtymä voi olla pitkä ja puuduttava, sillä osalla vanha kirja pitää sisällään paljon keskeneräisiä asioita, jotka on tietysti kopioitava uuteen. Minulla tällaisia sivuja oli yllättävän vähän: jätin vanhaan kirjaan kaiken muun paitsi luettavien kirjojen ja vaiheessa olevien käsitöiden listat sekä blogipostausten ideointisivut. Näistäkin vain viimeisen rustasin uuteen kirjaan tässä vaiheessa, loput seuraavat sitä mukaa, kun minulla on niille tarvetta.

Bullet journalini alkaa niin sanotulla future logilla, joka auttaa tulevien tapahtumien muistamisessa. Koska teen aina kuukauden verran viikkonäkymiä kerrallaan, tarvitaan niiden lisäksi paikka, jonne voin heittää kaikki kuukautta pidemmälle sijoittuvat aikataulut. Minun future logini on tässäkin kirjassa vain kuusi kuukautta aukeaman reunoilla niin, että niiden viereen jää runsaasti tilaa menoille. Alleviivaan päivämäärän ja kirjoitan tapahtuman muistiin. Deadlinet merkkaan yleensä ympyröillä. Käytän löyhää värikoodausta; ainoa varsinainen sääntö on se, että kuoromenot merkitsen oranssilla.

bujo7

bujo4

Viikkonäkymä pysyi samanlaisena, simppelinä ja muutamalla vedolla valmiina, vaikka kirja vaihtui: aikataulut, habit tracker, menot ja muistiinpanot. Turha muuttaa toimivaa. Ja kuten edellisessäkin bujo-postauksessani, voitte etsiä viikkonäkymästä yhden höpsön virheen! Minulle bullet journal on paitsi stressin lievittäjä, mielen tasoittaja ja luovuuden lammikko, myös työkalu, jolla harjoittelen virheiden sietämistä. Perfektionistille on tehnyt hyvää hyväksyä välillä se, että suttu siellä tai toinen täällä ei haittaa, kun kutakin viikkosivua katselee jotakuinkin sen viikon kerrallaan.

Halusin tässä kirjassa kokeilla myös kuukausien aloittamista eräänlaisella kansilehdellä, jonka ainoa funktio on olla kiva, nätti tai kulloisiakin ajatuksia kuvaava – tämä on nyt sitä luovuuden lammikkoa parhaimmillaan. Aika kesyllä linjalla mentiin vielä tässä kohtaa, ja näen luomuksessani vahvoja vaikutteita tältä tekijältä. Tyyli hioutuu pikkuhiljaa, mikä sekin on perfektionistille hyvää harjoitusta. Puhumattakaan siitä, että unohdin ensin koko kansilehden ja iloisesti piirtelin kaikki heinäkuun viikkosivut ennen kuin muistin asian. Se olkoon nyt kantena päiväsivuille.

Näin sitä aloitetaan uudenkarhea Leuchtturm kaikenlaisilla kömmähdyksillä! Ja se on ihanaa.

bujo5

Mango-melonin voimalla piirtelin myös sen jo mainitun blogipostaussuunnitelman. Huomaan, että usein heti aiheen keksimisen jälkeen päähän pätkähtää otsikko, ja siksi sille on oltava ihan oma sarakkeensa. Siitä on jonkin aikaa, kun olen viimeksi suunnitellut postauksiani, ja toivon, että tuomalla tämän aukeaman takaisin päiväjärjestykseeni saan vähän lisäintoa kesäbloggaukseenkin. Tulossa on ainakin toinen bujo-aiheinen postaus: haluan jakaa kanssanne vanhan kirjani helmet. Myös Matildaa ja kässäilyä on luvassa!

Bujottaako? Miltä sinun kirjassasi näyttää? Jätä vaikka linkki alle, kiinnostaisi käydä kurkkaamassa. Kaikki muutkin ajatukset ovat tervetulleita!

Remember when I travelled to Stockholm and got my first ever Leuchtturm1917? It’s perfectly fine to build your bullet journal in any old notebook, but among the bujo enthusiasts, the Leuchtturm has gained a status as The Bullet Journal. So obviously, I needed to check if it was worth the hype.

And it was. I had some trouble adjusting at first, as I’d got very used to my smaller, somehow cosier journal. The pages of my new Leuchtturm seemed huge, but after some trial and error, I found out how to fill the pages in a way that feels good to me. And the dot grid – I absolutely love it! The dots fit my handwriting perfectly, and they allow space for all sorts of lines and doodles. The Leuchtturm turned out to be just the journal I needed.

Since last summer, the biggest bookshop chain in Finland has started stocking these babies – so no need to travel overseas anymore. But while our local bookshop still seemed completely oblivious of the trend, the loveliest paper shop in town, Harjun Paperi, had already reacted and taken in a pile of Leuchtturms. In the autumn months, I paid them a visit and had to stifle a small cry of joy at seeing said pile. A month or so back, when my berry red journal had started to reach the end of it’s pages, I sent Harjun Paperi a DM on Instagram to ask which colours they currently had in store. A whole rainbow, it turned out. The next day, I took home this shiny copper beauty.

Like my homeland, the Leuchtturm also turns 100 this year, and the metallic edition of journals has been released to celebrate the anniversary. The cover material is slightly harder than usual, and even the stickers that come with it sport the same colour. Otherwise, it’s pretty much the same old Leuchtturm: two bookmarks, an index and a pocket inside the back cover. The index, though, is only two pages instead of three, the font is new, and the dots come closer to the edge of the page than in my previous journal. Am I getting too thorough here?

This weekend, I started relocating my life into new covers. I’ve heard the transition can be a long and exhausting one if there are a lot of unfinished collections to move. I left almost everything in the old journal and decided to only move my to-read list, a list of craft projects in progress, and a spread to plan upcoming blog posts. And of these, only the last one found its place at this point – the rest of them will follow when I happen to need them.

Like the previous one, this bullet journal starts with a future log. As I only draw my weekly pages for a month at a time, all events further than that go to the future log; it’s as simple as six months on the edges of a spread, with plenty of space next to them. I usually underline the date and write down the events – or if it’s a deadline, draw a little circle. I colour code quite loosely, the only actual guideline being that choir events are orange.

I kept the layout of my weekly pages the same – if it ain’t broken, right? It’s clean, simple and done in just a few lines. And as in my last bujo related post, you can try to find a silly error in this weekly spread – though it might require some knowledge of the Finnish language. For me, the bullet journal serves not only as a stress relief, a calming friend and a creative space, but also as a tool for easing my perfectionism. It’s a good exercise to have to endure the unavoidable little mistakes; you’re really going to look at that weekly page for seven days, so a tiny blunder isn’t that big a deal.

One of the new things I wanted to try this time was a sort of a cover page for each month. The only function it serves is being pretty and reflecting my thoughts at the time – so this is truly on the creative space side of things. July looks pretty soft and easy, and I realised I took quite a lot of elements from this journaler. It takes a while for the style to evolve, which, of course, is another good exercise for the perfectionist. Not to mention the fact that I completely forgot about the cover and had to leave it until after the weekly pages of July.

So this is how you start a new Leuchtturm1917 – with all sorts of blunders and faults. And it’s wonderful!

With the power of mango melon ice cream, I also added the blog post planner. I’ve noticed I often start by coming up with a heading, so there’s a separate column for that. It’s been a while since I’ve actually planned my posts, and I hope bringing this spread back to my daily journal will boost my writing energy this summer. I know there’s another post about the bullet journal coming: I want to show you some gems that can be found in my old journal. Matilda and crafts coming along, too!

Feel like joining the bujo tribe? What does it look like in your journal? Leave a link below, I’d love to take a peek. All other thoughts are also more than welcome!

Simppeliä ja runsasta

bujotammikuu1

Havahduin tammikuun alussa siihen, että uusi vuosi toi bullet journalin Suomeen oikein ryminällä. Yhtäkkiä siitä kirjoitetaan kaikkialla ja yksi sun toinen tuttu kokeilee uudenlaisen kalenterisysteemin sopivuutta omaan arkeensa. Olen huomannut myös, että blogiin tullaan yhä useammin bujoon liittyvillä hakusanoilla – hei vaan ja tervetuloa, jos sinä olet yksi näistä tyypeistä! (Edelliset bujopostaukseni löytyvät täältä ja täältä, jos et ole vielä tutustunut niihin.)

Salaa saatan olla vähän omahyväisen tyytyväinen siihen, että minä, joka yleensä olen aina jäljessä kaikista trendeistä, olin tällä kertaa peräti vuoden edellä aikaani. Hah! No ei, oikeasti olen vain iloinen siitä, että niin moni muukin on hoksannut, että peruskalenterien laatikoille ja lokeroille on vaihtoehtoja. Bullet journal ei tuo lisää tunteja päiviin, mutta ainakin minulle se on tuonut lisää aikaa tunteihin.

bujotammikuu5

bujotammikuu4_m

Uusi vuosi muutti hiukan minunkin bujoani. Kirjoitin aiemmin, etten ollut ihan onnistunut kiintymään Leuchtturm-vihkooni, että se tuntui vähän kalsealta ja persoonattomalta – no, nyt on kuulkaa toinen ääni kellossa. Nukkumaanmenoaikani venyy ja vanuu, kun en malta lopettaa sivujen kääntelyä. Eräänä iltana eksyin katselemaan YouTubesta bullet journal -videoita ja ihastuin aivan erityisesti tähän yksilöön: yksinkertaisuuteen, pieniin väripilkahduksiin, laidasta laitaan täytettyihin sivuihin. Videon tekijä käyttää pääasiassa mustaa tussia ja sanoo, että tyhjän tilan voi aina täyttää washi-teipillä. Päässä syttyi lamppu. Simppeliä ja runsasta, siinäpä se.

Aiemmin kirjoitin päivittäiset listat sillä kynällä, joka sattui käteen osumaan, mikä ei sekään ollut lainkaan huono vaihtoehto. Tulos oli hupsun värikäs sillisalaatti, vähän niin kuin minä itse, mutta se ei kuitenkaan ihan miellyttänyt silmää. Kun löysin laatikostani vanhat sivellinpäiset siniset tussit, päätin kokeilla uudenlaista estetiikkaa, jossa otsikot pohjustetaan vaaleansinisellä varjolla ja päivän nimi sutaistaan sirosti mustalla tussilla siihen päälle. Listat kirjoitellaan sillä samalla mustalla, kun taas värit säästetään tilpehööriin, piirrusteluun ja kokoelmasivuihin. Käännös hillitympään – tai ainakin yhtenäisempään – suuntaan rauhoitti mieltä entisestään ja mahdollisti vähän reilumman ja luovemman koristelun.

bujotammikuu6

bujotammikuu2

Perusasioiden hillityistäminen (hih) muutti myös viikkonäkymää. Siitä on Leuchtturmini kuluessa tullut aina vain riisutumpi, ja tässä versiossa minun ei tarvitse enää piirrellä kuin muutama viiva, ja viikko on valmis. Viivottimen käytöstäkin luovuin. Pidin kuitenkin samat osat kuin ennenkin – aikataulut, habit trackerin, menot ja muistiinpanot – sillä olen todennut ne toimiviksi ainakin tässä vaiheessa. Joku tarkkasilmäinen saattaa huomata, että vasemmalla sivulla on kirjoitusvirhe; päätin jättää sen ihan huvin vuoksi. Saanpahan hymyillä parin viikon päästä.

Onko habit tracker sinulle ihan vieras käsite? Trackerin tarkoituksena on seurata, kuinka usein eri asioita tulee tehtyä – ja joissain tapauksissa myös motivoida itseään tekemään noita asioita. Monella on erillinen sivu koko kuukauden seurannalle ja lukuisia seurattavia asioita, minä olen päätynyt pitämään oman listani melko lyhyenä ja esillä heti viikkonäkymässä. Trackerillani pyrin seuramaan, miten jaan aikani eri velvollisuuksien kesken sekä muistuttamaan itselleni, että läsnäolo on hyvä juttu ja vielä parempi on, jos pääsee nukkumaan ennen yhtätoista. Mukana ovat myös muun muassa jooga ja aamusivut (sekä mystiseltä kuulostava taiteilijahetki, joka aamusivujen tapaan liittyy Julia Cameronin kuuluisaan luovuudenherättelykurssiin). Useimpia asioita seuraan pelkillä rasteilla, läsnäoloa ja mielialaa vihreillä tai punaisilla pallukoilla. Tracker tosiaan toimii, sillä rastin piirtämättä jättäminen kirpaisee joka kerta pikkuisen, kuten myös rastin piirtäminen opiskelu-kohtaan sinä päivänä, kun oli tarkoitus omistautua Miss Matildalle.

bujotammikuu3

Olen kaivannut kirjaseeni myös päiväkirjamaisempaa otetta. Olen ehdottomasti päiväkirjaihminen ja kirjoittanut enemmän tai vähemmän aktiivisesti ihan pienestä asti, ja nyt tuo tapa on jäänyt bullet journalin ja viime aikoina myös aamusivujen varjoon. (Niistä aamusivuista kuulette kenties lisää myöhemmin. Kenties.) Olen huomannut, että hyvinä aikoina kirjoittamisen tarpeeni on pienempi, kun taas ahdistus pakottaa purkamaan kaiken sanoiksi paperille; ehkä vallitsevaa trendiä voi siis pitää myönteisenä. Siitä huolimatta haluaisin ujuttaa pientä päiväkirjamaisuutta bujooni ja värittää päivittäisiä listoja kivoilla asioilla, sivusta kuulluilla hassunkurisuuksilla, päivän ruokalistalla, kokeilluilla resepteillä, sillä mitä sattui olemaan päällä, lippulappusilla ja muilla konkreettisilla muistoilla, soittolistoilla, tuntemuksilla. Nyt kuun vaihteessa aion aloittaa siitä, etten teekään erillistä kiitollisuussivua, vaan kirjaan kiitollisuudenaiheet suoraan päivien itsensä yhteyteen. Päivät kun eivät lopulta ole pelkkiä to do -listoja, vaan ihan elämääkin.

The jump to the new year finally brought the bullet journal phenomenon to Finland. Media’s writing about it, and more than one friend is experimenting with how the method would suit their lives and schedules. I’ve also noticed an increasing audience finding its way to my blog through bujo related search terms – so, if that’s where you came from, hello there and welcome! (My previous journaling posts can be found here and here, if you’d like to take a peek.)

Secretly, I may just be a tiny bit pleased with myself for being a whole year ahead of my time, when it’s more my style to always be a step or two behind. Ha! No, not really – truly, I’m just happy that more people are realising there are alternatives to the ready-made boxes and templates of basic calendars. The bullet journal doesn’t bring more hours to the day, but to me, at least, it’s brought more time into those hours.

The new year saw some changes in my bujo, too. I previously wrote that I hadn’t quite fallen in love with my Leuchtturm and found it a bit cold and impersonal. But you know what? Now I can’t stop fiddling with it and flipping through the pages. What really made the difference was the inspiration I soaked from several YouTube videos, especially this one: pretty minimalistic pages with little pops of colour, and every inch of white space filled. The vlogger seems to mostly use a black pen and says empty spaces can always be filled with washi tape. That’s it, I thought – simplicity and abundance, all in the same package.

I used to write my daily to-dos with any coloured pen I could find, which wasn’t that bad at all, but I ended up with funny multicoloured pages that may have reflected my personality but didn’t really make me feel calm. Then I found my old set of blue brush pens and started using them for my headings: a light blue shadow of a word underneath and the weekday on top of it with black marker. I now use that same black marker for the lists, too, and save the coloured ones for decorating, doodling and jotting down notes & quotes. Toning it down a bit both brings more calm to the pages and gives me the chance to really get creative.

The weekly view got the same treatment. The design has slowly turned more and more simple since the days I started my Leuchtturm, and with this one, all I need to do is draw a few lines, write a few words, and I’m ready to go. I even gave up using a ruler. I did keep all the elements, though, I’ve got used to and found useful: my schedule, a habit tracker, expenses, and notes.

Are you completely unfamiliar with the term habit tracker? It’s a useful tool for keeping track of things you consider important for you to do – and it might even motivate you to do those things. A lot of people have a separate page for a whole month of tracking, and a quite a list of habits, too, but I’ve decided to keep mine relatively short and constantly under my nose in the weekly view. I try to track the way I divide my days between different tasks, and also to remind myself that it’s good to be mindfully present throughout the day and get to bed by 11 pm. Most of the tasks, such as yoga and morning pages, I mark with an x – presence and mood, with green or red dots. The habit tracker does work, as it always stings a little to not draw an x where it belongs, and similarly, to draw one on studying on a day that was supposed to be dedicated to my craft business.

What I’ve missed lately is the deeper sort of journaling I’ve been doing pretty regularly ever since I learned to write. The bullet journal, along with the morning pages, has basically fulfilled my need for keeping a diary. (You might get to read more about those morning pages later. Perhaps. Not making any promises.) I have noticed, though, that the urge to get stuff on paper is more pressing at times when I’m feeling anxious or depressed, and eases when I feel good – so this trend might not be that alarming, after all. Even so, I’d love to add a bit more life to my bujo and colour it with all the good things that have happened, funny snippets of overheard conversations, menus, recipes, outfits, all sorts of ephemera and other tangible memories, playlists, feelings. Now, at the beginning of yet another new month, I intend to start by not separating my gratitude log from the daily lists, but journaling right into them. Because days, in the end, aren’t just a running list of to-dos, but actual life with all sorts of moments, big and small.

Vapautta ja välineurheilua

bujo_autumn4

Kirjoitin keväällä siitä, kuinka luovuin tavallisesta kalenterista ja vaihdoin lokeroihin tungetut tunnit bullet journalin vapauteen. (Jos bullet journal on käsitteenä vieras, tämä video esittelee sen perusperiaatteet.) Nyt bujoilua on takana miltei vuosi – ja aika on lentänyt, mutta lempeällä tavalla. Tapani hahmottaa aikaa on muuttunut: päivät eivät enää rakennu tunnin mittaisista pätkistä, vaan soljuvat pehmeämmin ja joustavammin. Aiemmin aamu ennen puolenpäivän luentoa oli aivan liian lyhyt mihinkään keskittymistä vaativaan, mutta nykyään sen aikana voi saada valmiiksi puolet päivän hommista.  Ajan kulumisen aiheuttama ahdistus on vähentynyt huomattavasti.

Bullet journal on menneiden kuukausien aikana hiljalleen mukautunut arkeeni. Eniten kokeilua ja säätämistä on vaatinut viikkonäkymä. Olen hakenut mallia Pinterestistä ja Facebookin bullet journal -ryhmistä, ottanut elementin sieltä, toisen täältä ja kuulostellut, mikä toimii ja mikä tuntuu turhalta. Tämänhetkisen viikkoni näet alla olevassa kuvassa; pieniä muutoksia siihenkin tulee silloin tällöin tehtyä, mutta tällä hetkellä se toimii suhteellisen hyvin. Sivun ulkoreunassa on pitkä sarake aikatauluille: neljä riviä per päivä on riittänyt tähän saakka, sillä puuhailen lähinnä omaan tahtiini. Loput sivusta vievät habit tracker, menotaulukko ja muistiinpanotila.

bujo_autumn2m

Moni tekee yksittäisten päivien to do -listatkin suoraan viikkonäkymään, mutta minä olen jatkanut keväällä aloittamaani tapaa kirjoittaa ne tyhjille sivuille toinen toisensa perään. On mukavampaa, kun tilaa ei ole etukäteen rajattu; voin kirjoitella irrallisia ajatuksia keskelle tehtävälistaa, piirrellä vaikka jos siltä tuntuu ja jatkaa kunnes päivä vaihtuu seuraavaan. Bullet journalini siis koostuu pitkälti viikoista ja päivistä, joiden väleissä on erinäisiä muita sivuja liikuntahaasteiden seurantataulukoista koulutehtäviin ja reissujen pakkuulistoista kiitollisuudenaiheisiin. Kiitollisuussivut ovatkin tärkeimpien joukossa: illalla on kiva rauhoittua hetkeksi kertaamaan päivän ilonaiheet, ja myöhemminkin sivuille voi palata ja löytää kertaheitolla kuukauden verran onnellisia asioita.

Bullet journalin pääpointti ja samalla paras puoli on sen muokattavuus: kukaan ei ole määritellyt valmiiksi, mihin muottiin päiväni ja viikkoni mahtuvat.

bujo_autumn6m

Ensimmäinen bujoksi ostettu muistikirjani, kohokuvioinen ja siliteltävä Victoria’s Journal, tuli sivujensa päähän loppukesästä. Vietin kesällä runsaasti aikaa Facebookin Bullet Journal Junkies -ryhmässä, joka tarjoaa rajattomasti inspiraatiota – ja johon mahtuu tuhansia tapoja käyttää bujoa. Yhdestä asiasta tuo valtava yhteisö kuitenkin onnistui olemaan lähes yhtä mieltä: Leuchtturm1917 on ylivoimainen vihko bujoiluun. Pitihän sitä sitten kokeilla. Tukholman-reissulla etsin (niin ikään Facebookista saadun neuvon perusteella) pienen toimisto- ja taidetarvikepuodin, joka myi Leuchtturmeja. Haussa oli pilkkusivuinen yksilö, johon olisi helppo piirrellä ruutuja ja kuvioita. Sellaisen myös sain, marjapuuronpunaisen – koska vaaleansininen oli loppu.

Leuchtturmissa parasta on se, että kaikki on ajateltu loppuun asti. Löytyy valmis täytettävä sisällysluettelo, kaksi kirjanmerkkinauhaa ja tasku. Paperi on sileää ja helppoa kirjoittaa. Ja ne pilkut – oi että! Ne sopivat minun käsialalleni kuin nakutettu, auttavat viivojen piirtelyssä, mutta eivät hypi liiaksi silmille. Edellisen bujoni ongelma oli se, että viivat olivat tarpeettoman kaukana toisistaan ja sivut kapeat, jolloin pienelläkään käsialalla ei saanut määräänsä enempää sisältöä yhdelle sivulle.

bujo_autumn5

Leuchtturmin ominaisuudet ovat siis kunnossa, mutta jostain kumman syystä se ei ole jättänyt samanlaista jälkeä sydämeeni kuin ensimmäinen bujoni. Ehkä se johtuu siitä, ettei kantta voi samalla lailla silitellä, tai ehkä se eka vain on erityinen. Olen myös huomannut, etten käytä tätä bujoa yhtä luovasti kuin ensimmäistä; to do -listat näyttävät melko samoilta päivästä toiseen, eikä otsikoita tule enää hiottua yhtä paljon kuin aiemmin. Leuchtturmin tietynlainen virallisuus tuntuu vähän hillitsevän luovuutta. Ehkäpä välineurheilu ei sitten kuitenkaan ole ihan minun juttuni?

(Paitsi että on, ainakin kynien suhteen. Tilasin keväällä ensimmäisessä kuvassa näkyvän setin Mujin 0.38-kokoisia geelikyniä Japanista asti, kun Lontoosta ostetut alkoivat kulua loppuun yksi kerrallaan. Parhaita kyniä, joilla koskaan olen kirjoittanut!)

bujo_autumn3

Olen vähän jo suunnitellut, että kun tämänhetkisestä bujosta loppuvat sivut, vaihdan pilkkusivuiseen Moleskineen. Ehkä se hitusen kapeampana mallina istuisi paremmin käteen. Jos Moleskineen päädyn, edessä onkin taas luultavasti Ebay-shoppailua tai uusi bujonmetsästysreissu. Miten sitä voikin olla näin vaativa maku?

Toisaalta kävin juuri uudessa Jyväskylän Tigerissa ja mukaan tarttui mukavan oloinen vaaleansininen vihko – juuri sitä väriä, jota ei Tukholmasta löytynyt – blankoilla sivuilla. Taipuisat, hypisteltävän tuntuiset kannet ja vihkon leveyssuunnassa kiertävä kuminauha. Tuli fiilis, että tästä voisi olla johonkin.

Last spring, I wrote about how I tossed my calendar and switched to Bullet Journal, a more forgiving system that doesn’t force hours into tiny boxes. (If you’re new to the concept, this video will show you the basics.) After almost a year of using my journal, I can say the way I perceive time has changed radically: days aren’t made of one short hour after another, but feel softer and more manageable. A year ago, if I had a lecture at noon, there was no way I could get anything done in the morning before that – I mean, look at how tiny the hours are! Now I’m sometimes able to do half of the day’s tasks in the morning. I’m not nearly as anxious about time going by as I used to be.

The Bullet Journal has changed for me over the months, adjusted to my needs. The weekly view has taken the most tweaking and a bit of trial and error. I’ve looked for inspiration on Pinterest and in Bullet Journal groups on Facebook, combined elements that I like and listened closely on what works and what doesn’t. You can see my week as it is now in the second picture. I’ve got a long column for my schedule – four rows a day has so far been sufficient – and the rest of the page is taken up by a habit tracker, weekly expenses, and some space for notes.

A lot of people have their to-dos on the weekly view as well, but I’ve preferred to keep them separate. That way, I can use as much space as I like for each day, add random thoughts and doodles, and just move on to the next day when it arrives. So my Bullet Journal is mostly made up of weekly and daily logs, along with some pages dedicated for everything from exercise trackers to school assignments to packing lists to things I’m grateful of. That last one is an important feature; it’s not only good to take a moment in the evening to appreciate the day gone by, but reading the lists from previous months is also pretty lovely.

One thing I love about the Bullet Journal – and its main point, really – is that you can make it your own and use it exactly as you like. No one else decides the form my days and weeks will take.

My first journal, a beautiful floral one with an embossed cover, ran out of pages in the late summer, and a shiny new Leuchtturm1917 took its place. Having spent a fair amount of time in the Bullet Journal Junkies Facebook group over the summer, I’d noticed that, even though there are thousands of ways to journal in that group alone, people still seem to generally agree that the Leuchtturm is a superior notebook. So when my summer travels took me to Stockholm, I found my way to a little shop selling those and got myself a dotted one with berry red covers (because they were no light blue ones available).

The best thing about a Leuchtturm is its design. It has an index you can fill in, two bookmarks, and a pocket. The paper’s smooth and easy to write on. And the dots – perfection! They fit my little handwriting like they’re made for it, help me draw straight lines, but don’t stand out too much. The problem with my first journal was that its lines were too far from each other and the pages narrower, so even with a tiny handwriting, you could only fit so much on one page.

Its features aside, the Leuchtturm has still not made as big an impression on me as its predecessor did. Perhaps it’s the cover – I used to love stroking the embossed pattern of the first journal. The official-ness of Leuchtturm doesn’t spark much creativity, either.  Maybe it’s just not about the brand for me? (Although it is with pens – I’m not giving up my Muji 0.38 gel pens for anything else.)

I already have plans on finding a dotted Moleskine after this one. Perhaps it, being a bit smaller, would feel more like me. That would, though, mean some Ebay shopping or another Bullet Journal hunting trip – how can you have such a specific and difficult taste?

On the other hand, I visited Tiger that just opened a shop in my hometown and found a nice light blue notebook (yes, light blue) with soft covers, blank pages and a Midori-like rubber band. It’s nice and strokable. I feel like it has potential.

Aika on tässä näin

bujo3_610

“Miten hankalaa voi olla löytää täydellinen kalenteri?” tuskailin ystäväni Susannan kanssa elokuussa Paperchasessa Lontoon Tottenham Court Roadilla. Oli isoa ja pientä, värikästä ja minimalistista, ja yllättävän monessa vain yksi päivä sivulla. Susanna oli kokeillut tuota muotoa jo aiemmin ja todennut sen toimimattomaksi, joten hakusessa oli jotain muuta. Kaikessa vaan tuntui olevan jokin varjopuoli: liian vähän muistiinpanotilaa, kauniit sivut mutta liian painava hintalappu, liian sitä ja ei tarpeeksi tätä. Kalenterin osto jäi suomipuuhiksi, vaikka olimme panneet toivomme Paperchasen mittavaan valikoimaan.

Selailin maanisesti Pinterestiä inspiraation toivossa. Filofax, oi! (Kauheen kallis vaan.) Erin Condren, mikäs se on? Midori, kyllä kiitos – mistähän löytäisin nidotun kalenterin, jonka voisin itsetehtyihin Midori-kansiin upottaa? En ilmeisesti mistään. Koulun alkaessa oli kuitenkin pakko löytää edes jotain. Pääkriteerit olivat siis viikko aukeamalla ja paljon sivuja muistiinpanoille. Jahkailin niin kauan, että vaihtoehdot hupenivat kaupoista. Lopulta päädyin ostamaan samantapaisen peruskalenterin kuin kahtena edellisenäkin vuonna. Olihan se aina toiminut ihan perushyvin.

bujo2_610

Syksyn aikana eksyimme Susannan kanssa mindtraining-tunneille. Yleisesti ottaen tunnit olivat hyvin tajunnanräjäyttäviä, mutta yhden mieleenpainuneimmista opetuksista sain ajanhallintaa käsittelevällä tunnilla. Ohjaaja pyysi kuvittelemaan eteen lattialle aikajanan tästä hetkestä eteenpäin. Näin sieluni silmin kalenterin sivun, käänsin sitä 90 astetta ja läväytin lattialle. Siinä ne päivät menivät, yksi kerrallaan maanantaista eteenpäin, vasemmalta oikealle aamukahdeksasta iltayhdeksään, uloimpana oikealla muutama rivi muistiinpanoille. Että mitä? En ollut tajunnut, miten paljon kalenterin malli vaikutti aikakäsitykseeni. Ohjaaja huomautti myös, ettei ole yhtään ihme, jos tunnit tuntuvat juoksevan tuhatta ja sataa, jos ne ovat kalenterissa sentin mittaisia. Hoksasimme tehneemme suuremman luokan virheen, kun suorilta hylkäsimme ne Paperchasen päivä sivulla -kalenterit.

bujo4_610

Tunnit kuluivat, syksy meni, vuosi vaihtui. Eksyin jälleen Pinterestiin ja tällä kertaa vastaan tuli Bullet Journal: tyhjään muistikirjaan sivu kerrallaan täytettävä – mikä? Ei varsinaisesti kalenteri, mutta sellainen to do -listojen, sekalaisten ajatusten ja muistiinpanojen sekoitus. Alkuun vuoden kuukaudet, seuraavalle aukeamalle kuluva kuukausi, siitä eteenpäin päivä kerrallaan ja väliin ehkä päiväkirjamerkintöjä, muita listoja ja kaikkea mitä mieleen juolahtaa. (Ihan alkuperäinen selitys on nähtävissä täällä, suosittelen tutustumaan siihen! Myös Pinterestistä ja YouTubesta löytyy hakusanalla “bullet journal” paljonkin esittelyitä.)

Olin alkuun skeptinen: minulle aikataulujen ja tulevien tapahtumien ylös merkkaaminen on mielenrauhan kannalta sen verran merkittävää, että ajattelin joutuvani koko ajan pitämään tavallista kalenteria bujoni rinnalla. Sitten eräänä iltapäivänä pitkän luennon jälkeisessä koomassa löysin Tiny Ray of Sunshine -blogin ja postauksen täynnä erilaisia viikkonäkymiä. Lamppu syttyi päässä. En ollut tähän mennessä tajunnut, mikä minua lopulta niin paljon kalentereissa ahdisti: se, että tuntien määrä on koko ajan näkyvissä, ne tikittävät olemattomiin ja tyhjät tilat aikataulutettujen tapahtumien välissä on tungettu pieneen laatikkoon – kuin huoneeseen, jonka takaseinä lähestyy koko ajan. Eikö tämän voisi tehdä toisinkin? Sen sijaan, että näkee vapaan aamupäivän ja vapaan illan sen päivän ainoan luennon ympärille ripoteltuina murusina, voisi ajatella, että kahdesta neljään on luento, muutoin minulla on koko päivä aikaa. Heureka! En tarvitsekaan perinteistä kalenteria, koska se ei minulla toimi. Bujo riittää sittenkin, kun lisään siihen väljän viikkonäkymän, joka ei ahdista, vaan auttaa muistamaan.

bujo5_610

Tällä hetkellä bullet journal on ollut minulla käytössä reilut pari kuukautta ja tulee olemaan tästä eteenpäinkin. Bujo sopii tämänhetkiseen tilanteeseeni täydellisesti, koska aikataulutettua läsnäoloa on vähän ja tekeminen perustuu pitkälti juuri to do -listoille. Listojen lisäksi muistikirja on syönyt muun muassa suunnitelmia Miss Matildan varalle, Yoga Campin päivittäisiä mantroja, muistiinpanoja erilaisista miitingeistä ja infoista, päivittäisen rahankulutuksen, spontaaneita piirroksia ja ihmisten yhteystietoja. Aikamoinen tietopankki. Kieli on yleensä suomi, joskus englanti, kerran jopa ruotsi.

bujo1_610

Koko systeemin pohja on sisällysluettelo, joka auttaa löytämään oikeat sivut – kaikki kun sullotaan tässä formaatissa peräkkäin, tyhjiä sivuja ei väliin jätetä. Minun kirjassani sisällyksen jälkeen tulevat vuoden kuukaudet kolmella aukeamalla; näille sivuille kirjaan ylös tulevat tapahtumat aikatauluineen sitä mukaa, kun ne minulle selviävät. Sen jälkeen on viikkonäkymien vuoro: piirtelen aukeamalle laatikot joka päivälle ja jätän vähän muistiinpanotilaakin. Päivien sisällä jaan ajan selvyyden vuoksi aamuun, päivään ja iltaan, sen tarkemmin en halua niitä palastella. Viikkonäkymiä piirtelen yleensä kerralla kuukauden verran eteenpäin perättäisille aukeamille ja niihin siirrän vuosinäkymään merkatut tapahtumat.

Sitten käännän puhtaan sivun ja aloitan uuden päivän. Alkuperäiset listojen merkintätavat löytyvät sieltä virallisesta selityksestä, ja minäkin seurailen niitä pääpiirteissään: Hoidettavat asiat pienillä pisteillä, valmiisiin rasti pisteen päälle, toiselle päivälle siirrettyihin nuoli. Kelloon sidotut aikataulut palloilla, jotka myös ruksataan yli niiden tapahduttua. Muut asiat ranskalaisilla viivoilla.

bujo6_610

Voi olla, että opiskelutilanteen muuttuessa huomaan kaipaavani taas tarkemmin aikataulutettua kalenteria, mutta tähän asti bujo on ollut mielenrauhan kannalta toimiva ratkaisu. Tunnen epävarmuutta vain silloin, kun joku kysyy, onko minulla vapaata vaikkapa kuukauden päästä torstaina kello 14, enkä ole vielä piirtänyt viikkonäkymiä sinne asti. Silloin täytyy vain luottaa siihen, että jos en vuosinäkymään ole tuolle päivälle mitään merkinnyt, se on tyhjä. Toistaiseksi tuplabuukkauksia ei ole tapahtunut.

Bullet Journalin ehdoton etu on se, että keskittyminen on tehtävissä, ei ajan kulumisessa. Minulla ei ole kiire, minulla on vain paljon tekemistä. Ja tekemistä on paljon helpompi käsitellä kuin kiirettä.

Last autumn, I had these insurmountable difficulties with finding the right diary or planner. Even the selection of the Tottenham Court Road Paperchase didn’t manage to meet my needs. There was always something too much or something else missing, too little space for notes or too many pages. Or only one day on a page, a format that my friend Susanna had tried and found confusing – so we didn’t really pause to look at those too carefully. Back in Finland, I browsed Pinterest and pondered on different options for so long that the shops ran out of all the best ones and I was left with the same old basic week-on-a-spread diary I’d been using for years. Well, it had always worked okay, right?

Except it didn’t. During the autumn, me and Susanna took some Mindtraining classes and found out our perception of time was in some ways pretty distorted. When the teacher asked us to imagine a timeline, I saw in my mind’s eye a page of my diary, flipped it some 90 degrees and spread it on the floor. Weekdays from Monday to Sunday running in front of me, hours from 8 am to 9 pm from left to right, space for notes in far right. I’d had no idea the diary had such a big impact on my thinking. The teacher also mentioned that it’s no wonder the hours feel so short when they’re squeezed into tiny boxes on the page. We realised the day-on-a-page diaries might just have had a point.

In January, I was once again browsing Pinterest and came across the Bullet Journal. A mix of to do lists, random notes and scheduling, I figured it might be just what I’d been looking for. (I recommend checking out the official website for an in-depth explanation of the system!) The basic idea is to work in a blank notebook, where you start with an index, then scribble a view of the whole year month by month, after that a view of the current month, then the daily logs with your to do lists. When you reach a new month, add the new monthly view and keep on logging.

I admit I was a bit sceptical at first. Writing down future events and schedules is so important for my peace of mind, I didn’t think the monthly view would suffice. Then I found this blog post that had tons of different weekly views – and it was like a light bulb had come on in my head. I’d come this far without realising what it really was that made traditional diaries so oppressive for me: the way you can always see the amount of hours you have, ticking away in those tiny boxes. A free morning and a free evening always seem to shrink to nothing around the only scheduled event of the day – when the reality is, I might have one lecture from 12 to 2 pm and a whole day to spare around that. So if that’s what the traditional diary view does for me, I can happily discard it!

I’ve been using my Bullet Journal since mid January. My journal starts like the original one: first there’s the index, then a Future Log that holds all the upcoming events month by month. What makes it different, though, is that I don’t have a Monthly Log; instead, I draw a month worth of weekly views on several spreads. That helps me to schedule more accurately, but without the tiny hour boxes of my former diary. After that come the Daily Logs: chores and to dos, events, thoughts that pop into my head during the day. This way of planning works perfectly at this point in my life, when I pretty much make up my own schedule. (As you can see in the photos, I’ve also added plans for Miss Matilda, daily mantras of the Yoga Camp, doodles, and so on. Whatever I need to scribble down at any given time.)

The thing I love most about the Bullet Journal is that it makes you focus on the tasks and not the time. I’m not busy, I just have a lot to do. And that sounds manageable, right?