Ensimmäinen kuukausi eletty: vuoden suunnitelmat ja tammikuun parhaat

tammikuu1

Vuoden ensimmäinen kuukausi alkaa lähestyä loppuaan. Tammikuu on ollut minulle kuukausi, jona opetella uusia tapoja, aloitella vuoden projekteja ja tutustua tarkemmin tavoitteisiin, joita olen tälle vuodelle asettanut. Tällä kertaa uusi vuosi todella tuntuu uudelta, siltä kuin joku olisi avannut ikkunan ja tuulettanut nurkat. Tammikuun aikana kuva tulevista kuukausista on syventynyt ja tarkentunut, joten nyt on hyvä aika luoda pieni katsaus siihen, miltä vuosi suunnitelmissa näyttää. Muutamat alkuvuodesta löytyneet lempparijututkin olen listannut – kurkkaa, löytyykö listalta sinulle tuttuja juttuja!

tammikuu5

Olen nyt muutamana vuonna pohjustanut tulevaa vuotta joululoman aikana täyttämällä Susannah Conwayn Unravel Your Year -työkirjaa, joka on ladattavissa ilmaiseksi Conwayn nettisivuilta. Työkirjan avulla on mukava paketoida vanhan vuoden hyvät ja huonommat hetket, opetukset ja oivallukset, sekä luoda karttaa seuraavalle. Tämän vuoden työkirjassa on myös oma aukeamansa vuoden 2018 jokaiselle kuukaudelle, joten työkirjaa voi kuljettaa mukana läpi vuoden ja palata ajatuksiinsa aina, kun siltä tuntuu.

Conway tarjoaa vuoden lopussa myös viiden päivän kurssin vuoden sanan etsintään. Tämä on neljäs vuosi, jolle minulla on sana, ja toinen sellainen, jona tuo sana tuntuu vatsanpohjassa asti ja näyttää selkeästi ohjaavan uusille poluille. Koska kurssi ja työkirja ovat englannin kielellä, teen niitä itsekin suureksi osaksi englanniksi, ja samalla kielellä keksin yleensä myös sanani. Vuotta 2018 ohjaa sana true, joka rohkaisee minua tekemään valintoja, jotka ovat omalle itselleni, arvoilleni ja tavoitteilleni uskollisia. Kyse ei ole siis mistään taikatempusta: yksittäinen sana vain muistuttaa kätevästi itseä siitä, mitä tänä vuonna halusikaan tehdä ja kokea. Vuonna 2015, kun ensi kerran valitsin itselleni sanan, se oli discover, ja tuon vuoden aikana löysin elämääni monta isoa, uutta ja hienoa asiaa, jotka pistivät arkea uusiksi aika tavalla. True tuntuu juuri nyt yhtä isolta ja vaikuttavalta sanalta kuin discover aikoinaan.

tammikuu2

tammikuu7

Vuosi 2018 on minulle myös graduvuosi, sillä olen juuri aloittanut graduseminaarin ja päättänyt, että vuoden aikana tulee valmista. Aihe muotoutuu hiljalleen, ja senkin valinnassa pidän tärkeimpänä kriteerinä sitä, että olen itse kiinnostunut ja innostunut aiheestani. Voi olla, että graduprosessista kuullaan blogissa vielä sen edetessä – saa nähdä!

Minulla on myös jokunen suoraan sanastani kumpuava projekti, joista isoin on kodin tavaroiden läpikäynti ja järjestäminen niin, että jäljelle jäävät tavarat tuntuvat tärkeiltä ja ne säilytetään kätevästi ja loogisissa paikoissa. Tammikuun aikana olen jo ehtinyt aloitella perkaamalla jokusen kaapin ja hyllyn, ja aiheesta on tulossa myös ensimmäinen postaus aivan lähiaikoina.

tammikuu6

Lisäksi haluan jatkaa päivittäistä joogaamista, joka pitää kropan vetreänä ja vahvana sekä mielen valoisana. Ihanalla Yoga With Adrienella on jälleen tammikuiseen tapaan menossa kuukauden päivittäinen ohjelma – ja kuinka ollakaan, sen nimi on tänä vuonna TRUE. Joogaan aion yhdistää meditaatiota, joka on minulle vielä vähän vierasta aluetta. Olen kuunnellut jokusen ohjatun meditaation YouTubesta ja Spotifysta (hae sanoilla guided meditation) ja pari päivää sitten ilmoittauduin Instagramissa seuraamani joogaohjaaja Ché Dyerin ilmaiselle minikurssille, joka tuo sähköpostilaatikkooni viisi tekniikkaharjoitusta. Ihan alussa ollaan – katsotaan, minne matka vie!

Haluan tänä vuonna myös lukea enemmän ja scrollailla vähemmän. Hyllyssäni on kasa hienoja lukemattomia opuksia, joihin haluan tarttua. Kuten moni muukin, haluan muistaa taas, miten hienoa on uppoutua kirjaan ja unohtaa ajan kulu. Haluan olla se tyyppi, joka kantaa kirjaa mukanaan kaikkialle ja lukee aina, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus.

tammikuu3

tammikuu4

Sitten niitä tammikuun parhaita! Näistä on tullut tässä kuussa hyvä mieli.

  • Vauhdikas jumppa ja sen jälkeen aikaa käydä saunassa ja kerätä itsensä kaikessa rauhassa. Olen yhtäkkiä löytänyt valtavan innon ryhmäliikuntaan, ja kun vielä tajusin, että yliopistolla pääsee saunaan milloin vain, on jumppakokemus aika täydellinen. Myös pienet liikkumista helpottavat asiat ilahduttavat: kivan väriset kengät, tarpeeksi iso kassi kaikkien kamppeiden kantamiseen, itsevarman olon tuovat vaatteet.
  • Laitoin suurkulutuksessa olleen BookBeat-sovelluksen pienelle katkolle joulun jälkeen ja päätin kuunnella vaihteeksi podcasteja. Ikisuosikkini Art For You Ear takaa, että vaikka viikot yleensä tuntuvat kuluvan nopeasti, on lauantaista seuraavaan lauantaihin aina tuhottoman pitkä aika. Onneksi uusissa tuttavuuksissa riittää aina vanhojakin jaksoja kuunneltavaksi: kirjoihin ja kirjoittamiseen keskittyvä Secret Library sekä uuden ajan luoville tekijöille suunnattu Hashtag Authentic ovat koukuttaneet viime aikoina.
  • Olen lukenut Uutta Muusaa jo hyvän aikaa, mutta vuotta aloitellessa sen valoisa, lämmin ja armollinen asenne on kolahtanut oikein kunnolla. Ihania, hyvin kirjoitettuja ja syvällisiä juttuja.
  • Veriappelsiinit ovat hitsin hyviä.
Miten sinun vuotesi on alkanut?

The first month of the year is drawing to a close; it’s been a month of getting to know my goals for the new year, starting new projects, and learning new habits. This time, it all does feel exceptionally new, like someone’s opened the window and let fresh air in. My thoughts about 2018 have deepened and sharpened in January, so now is as good a time as any to take a look at the plans for the coming months – and I’ll be sharing some favourites from the first weeks of the year, too!

In the past few years, I’ve used Susannah Conway’s Unravel The Year workbook as a tool for mapping out the new year during Christmas holidays. It’s a great way to wrap up the year that’s coming to an end and take a look at your plans and hopes for the new one. This year, there’s also a spread to fill each month, so it’s easier to carry the book with you all year and return to it. The workbook is available for download on Susannah Conway’s website.

Conway also offers a Find Your Word mini course at the end of each year to go with the workbook. This is the fourth year I’ve selected a word to represent the things I wish to manifest in the months to come, and the second year when I’m really feeling that word. In 2018, my word is TRUE; it encourages me to make choices that go with my truth, my values, and the goals I’m reaching for. This is not a magic trick – the word is simply a beautifully simple reminder of what it was again you wanted to achieve and experience this year. In 2015, when I first chose a word – DISCOVER – a lot of big, wonderful new things suddenly arrived to turn my life around. And that was because I took steps towards them. Right now, TRUE feels as big and powerful as DISCOVER once did.

For me, 2018 is the year of writing my Master’s thesis. I’m currently in the process of choosing and defining my topic, and even with that, I aim for something that I really feel interested and excited about. You might hear more about the writing process as it moves forward – we’ll see!

My word has also materialised as a few projects, the biggest of which is the decluttering and organising my home so that I’m only keeping items that are important to me, and storing them logically. I’ve already started by going through some shelves and cupboards, and the first blog post on the subject will be coming shortly.

In addition to that, I intend to stick to my routine of daily yoga to keep my body strong & mind open. The ever so lovely Yoga With Adriene is running her traditional January 30-day programme at the moment, and this year, it’s very conveniently named TRUE. To go with the yoga, I’d like to dive into meditation, so far a pretty unknown territory for me. I’ve made use of guided meditations on YouTube and Spotify, and just signed up for Ché Dyer’s free mini course on different meditation techniques. I’m only getting started, so we’ll see where this journey takes me!

This year, I also want to read more and scroll less. There are a number of great unread titles on my bookshelf that I wish to check out. Like so many others, I want to remind myself of how wonderful it is to get lost in a book and forget the passing of the time. I want to be the girl who carries a book wherever she goes and reads at any possible moment.

And then to the January favourites! These have brought me joy this month:

  • Some brisk exercise and time for sauna afterwards. I’ve suddenly found a passion for group fitness classes, and the fact that the sauna’s on at the uni all day has made the experience pretty much perfect. Then there are all the little things that make exercising so much easier: a bag big enough to carry all your stuff, shoes of your favourite colour, confidence boosting gym clothes.
  • I decided to take a little break of audio books and listen to more podcasts for a change. My forever favourite Art For Your Ear makes sure that even though weeks go by in a flash, it’s always an awfully long time from one Saturday to the next. Luckily the new favourites have an archive of episodes to listen to: the book and writing podcast Secret Library, and Hashtag Authentic, a podcast for online creatives, have got me hooked lately.
  • For the Finnish speakers among us: I’ve been reading Uusi Muusa for a while now, but its positive and warm attitude has been just what I’ve needed when starting a new year. It’s got some beautiful, deep and well written articles.
  • Blood oranges are freakin’ good.
How’s your year taken off?
Advertisements

Rakkaudesta raitasukkiin

raitasukat3

Olen jo vuosia neulonut aina silloin tällöin yhdet kevyet raitasukat. Ne syntyvät lempilangastani, Novitan Polusta, joka katosi kauppojen hyllyiltä jo pari vuotta sitten. Minulla on sitä kuitenkin varastossa vielä jokusen sukkaparin verran – siitä pitivät huolen isovanhempani, jotka langan poistuessa valikoimista tyhjensivät asuinpaikkansa kauppojen kaikki lankahyllyt ja antoivat kerät minulle joululahjaksi. Mustajuureksi, punajuureksi ja porkkanaksi nimetyistä langoista ei taida olla jäljellä enää kuin hajanaisia jämäkeriä, mutta paprikaa sen sijaan löytyy vielä pari kokonaista. Liekö ollut vähiten suosittu sävy silloin, kun lankaa vielä valmistettiin.

raitasukat1m

Polku on pehmeää sormissa, mukavaa neulottavaa, väreiltään yllättävää. Siitä kun lähtee raidoittamaan, ei koskaan tiedä, mitä tulee. Pitää luottaa, että vaikka punainen kerä muuttuisi vihreäksi ja sininen vuorostaan punaiseksi, tulee sukasta joka tapauksessa kiva. Pitää luottaa siihenkin, että vaikka molemmat päättäisivät vihertyä yhtä aikaa, palaa väri-iloittelu kuitenkin pian puikoille. Raitojen rajat löytyvät vähintään silmukoita laskemalla.

Kovin perinteinen sukkalanka Polku ei ole, mutta siitä tehdyt sukat mahtuvat mukavasti kenkiin ja ovat kestäneetkin jalassa oikein kiitettävästi.

raitasukat5

raitasukat2

Itselläni on jatkuvassa käytössä kolme paria raitasukkia, kukin pari vähän eri keriltä ja eripituisilla varsilla. Täksi jouluksi tikuttelin lahjapaketteihin kolmet sukat, joista yhdet olivat nämä kuvissa näkyvät, mukavan pitkällä varrella varustetut hullunkuriset. Yksiin tuli rauhallisempi sinivihreä värimaailma, ja yhdet olivatkin sitten ihan pöhelöt, viimeisistä jämistä kasaan kurotut ja väriä tiuhaan vaihtavat sukkaset. Oli mukava palata puikkojen ääreen kohtalaisen pitkän tauon jälkeen ja luoda silmukat johonkin sellaiseen, joka tulee selkärangasta. Neuleterapiaa parhaimmillaan – ja väriterapiaa siinä sivussa!

raitasukat4

Neuloessani aatonaattona niitä pöhelöitä puikot viuhuen löysin myös uuden lemppariasian: aivoton neulominen & Virginia Woolf. Aloin jokin aika sitten kuunnella Mrs Dallowayta kävellessäni paikasta toiseen, mutta huomasin, ettei mieleni ehdi käsitellä yhtä aikaa kävelyn herättämiä ajatuksia ja monimutkaista, polveilevaa englanninkielistä puhetta. Sukanneulonta osoittautui täydelliseksi pariksi tarinalle, joka kulkee kevyesti omia teitään kohtauksesta ja henkilöstä toiseen itsestään numeroa tekemättä. Tarinaan keskittyneet ajatukset ja lankaa hypistelevät sormet ovat suorastaan meditatiivinen yhdistelmä.

raitasukat6

Raitasukat ovat neulomus, johon aina palaan ja tulen varmasti palaamaan niin pitkään, kuin lankaa riittää. Ne tulevat enempiä miettimättä ja jättävät mieleen tilaa muulle. Värien vaihtelusta saa pientä jännitystä elämään, mutta langan kosketus rauhoittaa. Omat sukkani alkavat olla osin jo vähän kannasta hapertuneet, joten pian pääsen täydentämään omaa sukkalaatikkoani – ja eiköhän näitä raitoja löydy lahjapaketeistakin vielä hyvän aikaa!

Mikä on sinun luottoneuleesi?

For years now, I’ve picked up the needles every now and then to cast on the stitches for a light & colourful pair of striped socks. I use my favourite yarn, Polku (meaning a path), that hasn’t been produced for the past couple of years. I’ve still got a good stash of it, though, thanks to my grandparents who bought all the last skeins they could find in their hometown, and gave them to me for Christmas. I’ve pretty much run out of the colourways called ‘beetroot’, ‘carrot’ and ‘black salsify’, but there are still a few full skeins of ‘pepper’ – I guess that one didn’t resonate with people as much when it was still produced and sold.

Polku runs softly through your fingers and brings a surprise at every colour change. When you pick up two balls of yarn and start making stripes, you never know what you’re going to get. All you can do is trust that even if the red one turns blue and the green one red instead, the socks will be fine. And that even if they both decide to go green at the same time, it’s no big deal, the stripes will return eventually. Meanwhile, you just count your rows very carefully.

Polku is not traditional sock wool, but I like how socks made of it fit into any of my shoes, and so far, they’ve endured thousands of steps. I have three pairs in constant use, each of a slightly different colourway and with varying leg lengths. This Christmas, I made three new pairs to wrap into presents – one of which you can see in the photos. The second pair was a more collected blue & green one, and the third was just entirely bonkers with leftover colours dancing this way and that. It was lovely to return to the needles after a while and cast on something that didn’t require much thinking. Knitting therapy at its best – and colour therapy on the side!

While hurriedly trying to finish the last pair on Christmas Eve’s eve, I found a new favourite thing: brainless knitting & Virginia Woolf. A few weeks previously, I’d started listening to the audio book of Mrs Dalloway while walking from one place to another, but quickly realised there’s no room in my head for both the thoughts that walking stirs up and someone telling a complex, meandering story in English. Knitting socks turned out to be the perfect companion for a book like Mrs Dalloway, that lightly makes its way from one scene, one person to the next without a fuss. Mind focused on the story and fingers knitting away felt positively meditative.

The striped socks are a project I always turn to and always will, as long as there’s some yarn left. They appear without much thinking and leave the mind free to wander. The changing colours add excitement, but the softness of the yarn calms you down. My own socks are starting to get a little brittle at the heel, so I’ll soon get to restock my sock drawer – and I dare say there’s still yarn for a few gifts as well!

Do you have a trusted knitting project you like to return to?

Lumivalkoinen joulu

lumi7

lumi2

lumi1

lumi6m

lumi9

lumi3

lumi4

lumi5

lumi8

Joulu juhlittiin valkoisissa maisemissa. Lumi houkutteli pulkkamäkeen kaikki kymmenvuotiaasta isovanhempiin, ja joulunpyhinä sitä satoi aina vain lisää – niin paljon, että hankeen saattoi peitellä kokonaisia serkkuja. Joululöylyt otettiin savusaunan lämmössä ja rohkeimmat uskaltautuivat lumikylpyynkin. Sisällä olo oli lämmin, kuusi loisti valoaan ja suklaata oli riittävästi. Opeteltiin uusia lautapelejä, soitettiin ja laulettiin niin suomalaisia kuin englantilaisiakin joululauluja ja luettiin ääneen Seitsemää koiraveljestä.

Välipäivät ovat kuluneet asiaankuuluvan hitaasti. Olen hiljalleen hyvästellyt tätä vuotta ja luonut askelmerkkejä seuraavaa varten. Se on tarkoittanut paljon kirjoittamista, mietiskelyä ja lisää suklaata. Vaikka lumisade on välillä muuttunut vedeksi ennen maahan ehtimistään, on lunta edelleen jäljellä, ja vastarannan valkoiseksi maalatut puut ja lumikuurot houkuttelevat kameran kanssa laiturille harva se aamu.

Vuosi vaihdetaan katselemalla Päijänteen yllä räiskyviä raketteja ja korkkaamalla täytekakku. Parit syntymäpäivät juhlitaan siinä sivussa. Odotan ensi vuodelta gradunkirjoitusta teehuoneissa, täysiä päiväkirjan sivuja, tyhjempiä kaappeja kuin nyt. Lisää joogaa, koska siitä tulee hyvä olo. Ja sitten ihan tavallista arkea, jota elellä menemään. On sellainen kutina, että 2018 on hyvä vuosi.

We had a white Christmas. The snowy backyard lured outside everyone from the ten-year-old to the grandparents, and as Christmas proceeded, even more snow fell to form the perfect hill for sledding. By Boxing Day, the snow banks were big enough to hide whole cousins in. The smoke sauna provided warmth on Christmas Eve, and the bravest ones cooled off by rolling in the snow. Inside, by the Christmas tree, carols were sung in Finnish and English, chocolate enjoyed to the fullest, new board games learnt, stories read aloud.

The time between Christmas and New Year has passed slowly – just like I hoped it would. I’ve been saying my goodbyes to the old year and creating a map for the new one. Lots of writing, thinking, more chocolate. The rain on the past couple of days hasn’t managed to wipe off the snow, and there’s still plenty left. The trees on the opposite shore, painted white, and the occasional snowfall make me rush to the jetty with a camera every other morning.

We will welcome the new year with some cake and fireworks on the lake. A couple of birthdays will be celebrated, too. Next year, I’m looking forward to writing my thesis in tea rooms, filling one journal page after another, decluttering some cupboards, doing even more yoga – and living the beautiful ordinary everyday life. I have a feeling that 2018 will be a good year.

Kaikki valmiina joulun tulla

jouluhuone5

jouluhuone2

jouluhuone1

jouluhuone4

jouluhuone6

jouluhuone7

jouluhuone3

jouluhuone9

jouluhuone8

Kolme yötä jouluun. Lähden tänään kotipuoleen laittamaan laatikoita ja tikuttelemaan viimeisiä jouluneuleita puikoilta. Syksy on ollut pitkä ja tapahtumarikas, vähän raskaskin marraskuun pimeydessä. Joulukuun tullen olen ottanut kaiken irti joulunodotuksesta: aloittanut aamut joulukalenteriteellä, koristellut omaan pieneen kotiini oman pienen kuusen, neulonut neulonut neulonut. Torttuja on syöty, pipareita leivottu, itsenäisyyspäivää juhlittu asiaankuuluvalla arvokkuudella ja linnanjuhlabingolla. Nyt on aika pakata lomakamppeet ja suunnata kotiin rauhoittumaan oikein kunnolla. Aattona köröttelemme mummilaan viettämään joulun vähän isommalla porukalla – oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä. Odotan aattoa suurella lämmöllä ja innolla.

Tein vanhaan pienoishuoneeseen pikkujoulun kaikista niistä ihanista joulutavaroista, joita olen nukkekotivuosien varrella saanut joulukalentereista ja vaihdoista. Siinä on kaikki kohdallaan: valoja, kynttilöitä, lämmintä juomista ja hyvää syömistä, luettavaa hyllyn täydeltä. Tulkoon joulu, olen valmis!

Ihanaa joulunaikaa juuri sinulle. ♥

Three sleeps till Christmas – I’m going home today to help with the cooking and get the last of the Christmas knitting off the needles. It’s been a long and eventful autumn this year, even a little heavy in the November darkness. In December, I’ve enjoyed the promise of the Christmas arriving with all my might, starting my mornings with tea from my Advent calendar, decorating my own little tree, knitting knitting knitting. Christmas treats have been eaten, gingerbread cookies baked, Independence Day celebrated in the right balance of fun & dignity. Now it’s time to pack my bags for the holidays and head home to take it easy. On Christmas Eve, we’ll drive to our grandparents’ to spend Christmas with extended family – for the first time ever, really. I’m looking forward to that with great joy and enthusiasm.

I made a little Christmas scene in one of my old roomboxes with all the goodies I’ve received from friends over the years. There’s all you need for a cosy Christmas: lights, candles, warm drinks and sweet treats, a shelf full of books to read. I’m ready for the festivities!

Have a lovely Christmas. ♥

Aurinko iholla, laulu huulilla

riva1

On niin ylitsepääsemättömän marraskuinen viikonloppu, että on parasta suosiolla palata Riva del Gardan muistoihin, aurinkoon ja lämpöön. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, olin kuukausi sitten kuoron kanssa kansainvälisissä kuorokilpailuissa Italiassa, ja tuntuu, että pieni henkäys Gardajärven kesäistä lämpöä tuli mukana kotiin asti. Hyvä niin, sillä nyt sitä tarvitaan.

riva3

Olen reissaajana sitä lajia, joka vierastaa kiirettä ja nähtävyydeltä toiselle juoksemista. Mieluummin koluaisin outoja pikkukauppoja söpöillä sivukujilla ja söisin jäätelöä, kun tulee kioski vastaan. Kisamatkalla vapaa-aikaa oli tietysti rajallisesti, ja etukäteen mietin, iskisikö kiireen tuntu ja jäisikö uusi ja jännä ympäristö kokematta. Voin kertoa, että kävikin päinvastaisesti.

Kun aikaa ei ollut ylettömästi, ei sen suurempia suunnitelmia kannattanut tehdä. Siksi oli ihmeellisen helppo elää hetkessä: valita ruokapaikaksi nurkan takaa paljastunut kivannäköinen ravintola, käyttää pieni vapaahetki rannalla kävelyyn. Minulle jäi tästä reissusta enemmän muistikuvia kuin lomamatkoista keskimäärin, minkä uskon johtuneen siitä, etten ollut kuvitellut matkaani etukäteen, vaan se sai rauhassa muotoutua juuri sellaiseksi kuin muotoutui. Matkamuistojakaan en ehtinyt juuri shoppailla, mutta se ei haitannut. Muistot ovat enemmän sitä aineetonta sorttia.

riva10m

riva11

riva4

Olin äärettömän iloinen siitä, että matkustimme pieneen kaupunkiin ja vielä pahimman turistisesongin ulkopuolella. Ei tarvittu montaakaan päivää, kun paikka alkoi hahmottua ja kiintopisteet – hotelli, naapurin Lidl, kuorokilpailun pääpaikkana toiminut kirkko – löytyä päänsisäiseltä kartalta. Ei tullut lainkaan sellainen olo, että olisi tarvinnut pelätä  edes taskuvarkaita, kun kadut olivat väljiä kulkea ja ilmapiiri turvallinen. Aurinko helli, vaikka oli lokakuu.

Ja se järvi – se oli jotain ihan muuta kuin oma kotijärvi, mutta veden läsnäolo rauhoitti. Tuntui tutulta, vaikka oli vieraassa paikassa. Ja olihan se nyt tavattoman kaunis.

riva2

Riva del Gardassa vuoret ovat joka puolella. Ne näkyvät joka kadun päässä ja kattojen yllä. Ne auttavat suunnistamisessa, kun oppii vähän tuntemaan niiden muotoja, ja niiden juurella on pieni ja turvallinen olo. Kun oman arkielämän suurimmat vuoret ovat keskisuomalaisen lähiluonnon nyppylöitä, huimaavat tällaiset kivilohkareet päätä. Siitä huolimatta vuorista tuli muutamassa päivässä jotenkin kummallisen rakkaita – niistä ilahtui joka aamu, kun avasi oven parvekkeelle ja ne olivat heti siinä nenän edessä.

Osa meistä kiipesi rinnettä ylöskin, pienelle kappelille ja näköalatasanteelle. Kappelin voi erottaa tämän postauksen toisesta kuvasta, kun katsoo tarkkaan. Itse jäin vähän flunssaisena ihan vaan maan tasalle, mutta kuvat korkeuksista olivat melkoisia.

riva5

riva9

riva8

Oman ihanan mausteensa reissuun toi tietysti matkaseura: kolmekymmentä ystävää, joista kenen tahansa kanssa saattoi istahtaa pizzalle tai gelatolle. Jos yksi ajanviete ei huvittanut, aina löytyi joku, joka halusi myös etsiä jotain muuta tekemistä. Aina jollain oli idea siitä, miten käyttää pari vapaata tuntia. Sitä pystyi lyöttäytymään isoon nauravaan porukkaan tai lähtemään omille teilleen, jos siltä tuntui.

Hassua ajatella, että vielä jokunen vuosi sitten en tuntenut näitä ihmisiä, joiden kanssa koen ja jaan nyt tällaisia asioita.

riva6

riva7

Viimeisinä päivinä virtasivat itse kullakin kyyneleet milloin onnesta, milloin aivan älyttömästä väsymyksestä. Kotimatkalla oli epätodellinen olo, mutta myös raukean tyytyväinen: monen kuukauden harjoittelu oli tuonut kansainvälisen kuorokilpailun voiton, homma oli hoidettu, nyt voisi hetkeksi hellittää ja nauttia vaan. Ennen kaikkea tuntui onnelliselta.

Ja Gardajärvi, sinun rannoillesi minä vielä joskus palaan.

It’s unavoidably November, a perfect time to return to the warmth of Italy, if only in pictures and memories. A month ago, our choir made a trip to Riva del Garda to take part in an international choir competition. I feel like a bit of that summer-like sunshine travelled back north with us – and just as well, as it’s very much needed right now.

Before the trip, I worried a bit about whether the tight schedule of the competition would mean no time to explore the city. I’m one of those people who don’t like to make strict plans or do a sightseeing marathon, but would much rather pop into tiny weird shops and have an impromptu ice cream when I feel like it. So would this sort of trip feel hurried? Would I have time to stop and take in the feel of this place that is completely new to me?

My worries were proven entirely wrong. With no excess time, there was no point in making any particular plans – so living in the moment came naturally. We took walks by Lake Garda to pass the time and had lunch in any nice-looking restaurants we stumbled upon. I have more memories of this trip than of an average holiday, and I think that’s because I didn’t imagine my time there beforehand, but let it unfold at its own pace. There wasn’t much time for shopping souvenirs, either, but I didn’t mind. I don’t feel like I need any items to remember it all.

The fact that we stayed in a small town instead of a big city made me very happy indeed, and it wasn’t even the craziest tourist season. It didn’t take long before a map of the place started forming in my mind, with the familiar locations – out hotel, the Lidl next door, the church where most of the competition took place – pinned on it. The town felt very safe, its streets friendly. And the sun was there every day, despite it being October.

And the lake – oh the beautiful lake. It was nothing like the one at home, but the presence of water instantly made me feel calm.

In Riva del Garda, the mountains are everywhere: they’re at the end of every street, above every rooftop. They help you navigate the town when you start to recognise their shapes a little. They make you dizzy just from looking, but at the same time, they create a safe space between them. They became strangely familiar and dear in just a few days; opening the balcony door felt so good every morning with them greeting you first thing.

Some of us even took the hike to a little chapel and a vantage point high on the side of a mountain. If you look closely, you can spot the chapel in the second picture of this post. I didn’t dare risk the walk, feeling a little cold coming on, but the photos from up there were pretty magnificent.

The cherry on top were, of course, the people I travelled with: thirty friends, with any of whom you could sit down for a pizza or gelato. There was always someone to hang out with, always someone who had a great idea for the next free hours. You could join a big group of people laughing and having fun together, or go your own way, should that feel better. To think that a few years ago, I knew none of the people I now share experiences like this, is just weird. And amazing.

The last couple of days brought tears of joy and extreme exhaustion on many a face. The feeling on the way back home was unreal, but also drowsily content: after months of rehearsing, we’d won an international choir competition, the work was done, it was time to rest for a bit. Most of all, I felt happy.

And dear Lake Garda – I’ll return to your shores one day.

Gardajärven rannalla

lakegarda7

lakegarda1

lakegarda8

lakegarda2

lakegarda4

lakegarda6

lakegarda5

lakegarda10

lakegarda11

Oli perjantaipäivä, joka oli oikeastaan vain suoraa jatkoa torstaille. Yöllinen bussimatka pääkaupunkiin, aamulento Milanoon, muutaman tunnin ajo Gardajärven rannalle. Ja mikä ranta se olikaan, ja mikä järvi – se otti meidät pastellisen sumuiseen syleilyynsä kuin olisi tiennyt, että pehmeä vastaanotto on nyt se, mitä tarvitaan. Sileillä valkoisilla kivillä oli hyvä levähtää, viileässä vedessä hyvä pestä reissuvarpaat.

Oli niin äärettömän onnellista vain istua siinä, katsella sumua, kuulla kuinka ystäviä tulee ja menee, kuinka osa istahtaa hetkeksi viereen, osa jatkaa matkaansa pitkin järvenrantaa. Olin reissussa yli kolmenkymmenen tärkeän ihmisen kanssa, ihan ensimmäisellä kuorokisamatkallani koskaan. Ei ollut odotuksia, koska ei ollut käsitystä tällaisten matkojen kulusta. Päätin ottaa ilolla vastaan sen, mitä tulee – ja tänä iltana tuli maailman pehmeintä valoa ja usvainen ranta. Tämä hyvä.

Lupaan, että matkasta kuullaan täällä blogissa vielä lisää lähiaikoina. Voin spoilata sen verran, että ilon kautta reissaaminen onnistui oikein mukavasti. Senkin voin kertoa, että voitettiin kisa.

That Friday was basically just an extended Thursday. We’d taken a night bus to the capital, then a morning flight to Milan, and driven a few more hours to get to the shore of Lake Garda. And what a shore it was – and what a lake. I took us to its pastel-coloured, misty embrace like it knew that a soft welcome was what we needed after the journey. The smooth white pebbles called us to take a seat, the cool water gave a chance to wash those travelling toes.

It was nothing short of perfectly happy to sit there, watching the fog, and hear friends come and go – some would sit down beside you, some continue onwards along the shore. I was travelling with more than thirty people that are dear to me: it was my first ever trip to a choir competition. I had no expectations, no clue as to how these trips usually went. I decided to welcome with joy whatever was waiting behind each corner – and tonight, it was a pebble beach filled with mist and the softest light.

I promise there’ll be more stories and pictures from the trip soon enough. I’ll share just one spoiler: travelling with joy was a huge success. Oh, and another thing: we won the competition.

Kurkistus kotikoloon

kotikolo8m

Olen koti-ihminen, sellainen joka viihtyy parhaiten tutussa ympäristössä. Rakennan ympärilleni lämmintä ja turvallista kotikoloa. Tänä syksynä olen nauttinut valtavasti siitä, kuinka pitkän työkesän jälkeen olen voinut halutessani jäädä koko päiväksi kotiin. Ja vaikka hyväksyttävämpää olisi kenties himoita reppureissuja ja maailmanympärysmatkoja, minusta reissuissa parasta on yleensä se, kun lopuksi pääsee omaan sänkyyn nukkumaan.

Asun rauhallisella asuinalueella omakotitalosta lohkaistussa yksiössä, jossa on oma keittiö, kylppäri ja sisäänkäynti. Ikkunani antaa aidatulle takapihalle, jonka vuokranantajani laittavat keväisin niin kauniiksi, että kukkaloistoa kestää yli kesän ja pitkälle syksyyn. Talvella piha tulee lumesta niin täyteen, että tuntuu kuin koko kaupungin lumet putoaisivat tänne. Seinien takaa ei kuulu naapureiden ääniä, enkä minä kaiketi kuulu minnekään – paitsi laulaessani kuulemma aina portille asti, kertoi äitini kerran. Jos en halua nähdä ketään, minun ei tarvitse. Täydellinen turvasatama.

kotikolo14m

kotikolo1m

Kotini ei ehkä ole se perinteisin opiskelijakämppä, vaikka lähtökohdat ovat kyllä aivan tavanomaiset: kolmekymmentä neliötä, sukulaisilta ja tutuilta perittyjä huonekaluja ja pari reissua Ikeaan. Kotiani on kuvailtu muun muassa aarrearkuksi ja vähän mummomaiseksi. (Otan molemmat ilman muuta kohteliaisuutena.) Jokusen kerran “oho” on ollut ensimmäinen sana, jonka uusi vierailija on päästänyt suustaan kotini kynnyksellä. Pidän tilasta ja valosta, mutta minimalistia minusta ei saa tekemälläkään. Värit ja yksityiskohdat vetävät enemmän puoleensa.

Olen totta kai sisustanut kotiani tietoisesti, mutta en esimerkiksi shoppaile kämppääni mitään uutta. Moni esineistä on päätynyt paikalleen melkein huomaamattani, jonkin ennalta-arvaamattoman mutkan kautta. Tartun kirppiksillä asioihin, jotka puhuttelevat, mutta pitkään aikaan en ole ehtinyt tehdä edes kunnon kirppiskierroksia. Teen itse kaikenlaista, ja minulla on paljon ystäviä, jotka niin ikään ovat käsityö- ja tuunausihmisiä. Minä vain jotenkin löydän – ja joskus etsinkin, mutta aina en ollenkaan.

kotikolo5mm

kotikolo13

Huonekaluni ovat sekoitus (enimmäkseen) sieltä täältä koottuja hajanaisia yksilöitä ja (vähemmän) tarkkaan tarpeeseen harkittua Ikeaa. Yleisin tarpeeni on lisää hyllymetrejä kasvavalle kirjakokoelmalleni. Kuormalavoista tehdystä sängystä haaveilin pitkään ennen muuttoa. Yhdessä iskän kanssa etsimme lavat, ja eräänä aikaisena kesäaamuna iskä oli huolellisesti puhdistanut ja hionut ne jo ennen kuin ehdin edes sängystä ylös. Pyörien ansiosta pystyn liikuttelemaan painavaa sänkyä vaikka yksin, ja koloihin mahtuu sopivasti pokkareita ja muita aarteita.

Useampi huonekalu on kotoisin mummilastani, ja osan niistä olen tuunannut uudenlaisiksi – kuten nyt vaikka valkoisen, ristipistomaalauksella koristellun työtuolin sekä oranssijalkaisen ompelupöydän.   Yöpöytänä toimivassa turkoosissa arkussa taas on alun perin kuljetettu suunnitelmia ja muita papereita tietyömaille. Nyt se vartioi kaikkia talven varalle hamstrattuja kynttilöitä. Nojatuoli löytyi pitkän metsästyksen jälkeen nettikirppikseltä ja noudettiin kilometrin päästä lapsuudenkodistani.

kotikolo3mm.jpg

Voin aika rehellisesti sanoa, että jokaisella esineellä on tarina. 1970-luvun oranssi Singer löytyi kierrätyskeskuksesta kympillä ylioppilaskeväänäni, ja se toimii, mitä nyt kaipaisi pientä huoltoa ja puhdistusta. Sängyn yllä riippuvan taulun, Albert Edelfeltin Kesäiltana, isäni hankki jostain, koska rannalla odottava tyttö näyttää ihan minulta ekaluokkalaisena. Tilkkutäkin tein lukion toisella luokalla: kuljetin lankoja ja koukkuja pussissa ja virkkasin hyppytunneilla ja hitaimmilla tunneilla takapulpetissa. Kahden euron mintunvihreä kirjoituskone odotti minua ihanan lähikirppiksen nurkassa. Liisa ihmemaassa -kirjan teekutsuja esittävän printin ostin Oxfordista Alice’s Shopista loppukesästä 2015, juuri ennen kuin aloitin kandintyöni kuvan esittämästä kirjan luvusta. Pienen muotokuvan minusta, Miss Matildasta, maalasi ystäväni Saara eräänä askarteluiltapäivänä hänen ja siskonsa keittiössä.

Ihan erityinen paikka kodissani on isomummun vanhoilla tavaroilla. Kun jotakuinkin vuosi sitten kävimme läpi mummun vaatteita, huonekaluja ja koriste-esineitä, jäi minulle jokunen muisto säilytettäväksi. Ruskea avattava rahi pitää sisällään osan lankavarastostani, mikä on sinänsä sopivaa, sillä mummu oli varsinainen yhden naisen villasukkatehdas. Nojatuolia piristävä kukallinen huivi ja ruusukuvioinen pöytäliina olivat niin ikään mummun, samoin kuin hullunkurinen vaaleanpunainen joutsen lipaston päällä.

kotikolo4m

kotikolo9

Kotini tuntui aivan alusta asti kodilta – ehkä juuri siksi, että toin tärkeät muistoni ja kädenjälkeni tänne mukanani. Minulla ei ollut persoonattomia pöytiä ja tuoleja, vaan huonekaluja, joilla oli jo historia. Ja teininä saamani Ikean kirjahyllyn tarina on yhtä merkityksellinen kuin mummilasta tuodun ikivanhan pinnatuolin. Niihin molempiin liittyy muistoja.

Sitten kun tästä kodista joskus siirryn seuraavaan, on niissä samoissa esineissä taas muutama muisto lisää: tämän minä valitsin asuntooni, kun muutin ensi kertaa omilleni…

~ ~ ~

Ajattelin, että olisi hauskaa kirjoittaa ylös myös muutaman yksittäisen esineen tarina. Pistääkö silmään jotain, mistä haluaisit tietää lisää?

I am one of those people that enjoy the comforts of home immensely. I’m constantly building myself a safe and warm nest to live in. After a long summer of working, I’ve loved being able to stay at home this autumn, whenever I feel like it. And even though it’s more appreciated to be constantly taken over by wanderlust, for me, the best part of travelling is when I get to sleep in my own bed afterwards.

I live in a calm and quiet area, in a studio apartment that is part of a detached house, with my own kitchen, bathroom, and entrance. My window faces a little backyard surrounded by fences and filled with flowers that my landlords plant every spring, ensuring blooms through summer and late into autumn. In the winter, the snowdrifts rise so high it’s like the clouds accidentally dump all the town’s snow to this area. There’s no noise from any neighbouring flats, and no one can hear me, either – except when I’m singing, which, according to my mum, can be heard all the way to the gate. If I don’t wish to see anyone, I don’t have to. It’s a perfect little safe haven.

My home might not look like the average student flat, though the starting point is nothing out of the ordinary: 30 square metres, furniture inherited from friends and family, and a couple of trips to Ikea. It’s been described as “a treasure trove” and “slightly granny-ish” – both of which I naturally take as compliment! It has happened several times that someone has stepped over the threshold for the first time and exclaimed “Whoa!” I love light and space, but I’m nowhere near being a minimalist. Colour and details are more my thing.

I’ve obviously done a lot of conscious decorating in my flat, but I don’t really shop for anything particular for it, ever. A lot of what’s in it has landed there through a series of coincidences, sometimes as if without me noticing. I spot things at flea markets that seem to speak to me in one way or another,  but for a long time, I haven’t even had the time to go on a real second hand shopping spree. I like to make things myself, and have several friends who are into making and upcycling, too. And I just seem to find things, whether or not I’m looking for them – and often I’m not.

My furniture is a mix of (mostly) individual pieces gathered from here and there, and (a bit less) Ikea bought for a specific need. Traditionally, that has been a need for more metres of bookshelf. The pallet bed, on the other hand, was something I’d been dreaming about for a long time. Together with my dad, we found the pallets, and one early summer morning, he’d cleaned and sanded them down before I even got out of bed. Thanks to the wheels, I can move the bed by myself, and the pallets leave little shelves that are perfect for paperbacks.

Several pieces of furniture – such as the white office chair adorned with painted cross stitch flowers, and the orange-legged sewing table – are originally from my grandparents’ place. The turquoise chest has been used for carrying plans and other paperwork to roadwork sites. Now its main purpose, on the side of serving as a bedside table, is to take care of the candles I’ve hoarded for winter. The armchair was found online after a long search, and picked up a kilometre from my childhood home.

Pretty much everything in my home has a story. The 1970s Singer was found for ten euros in a recycling centre in the spring I graduated from high school. It still works, but could do with a bit of cleaning and service. My dad bought the picture that hangs on the wall by my bed, Kesäiltana (On a Summer Night) by Albert Edelfelt, because the girl on the shore looks like me at the age of seven. I made the bedspread in high school, carrying yarn and a hook with me, crocheting away on free periods and in the back row during slower lessons. The mint green typewriter waited for me in the corner of the lovely local flea market with a prize tag of two euros attached to it. The little print of the tea party in Alice in Wonderland I bought from Alice’s Shop, Oxford, in late summer of 2015, just before starting my bachelor’s thesis on said chapter of the book. The tiny portrait of me, Miss Matilda, was painted by my friend Saara during a crafternoon in her and her sister’s kitchen.

Things inherited from my late great-grandma have a special place in my home. When we went through her clothes, furniture and ornaments about a year ago, I got to keep a few pieces. The brown footstool contains some of my yarn stash, which is only fitting, as she herself was a one-woman wool sock factory. The floral scarf brightening up the armchair and the tablecloth with a rose pattern were also hers, as was the funny pink-and-gold swan.

This home felt like home from day one, which, I believe, is thanks to the fact that I really brought my memories here with me. I didn’t have anonymous tables and chairs when moving, but furniture that already had a history. And the story of the Ikea bookshelf I got as a teenager is as meaningful as that of the ancient chair passed down by my grandparents – they both hold memories.

When I one day move on to another home, the very same objects will have a new layer of meaning: this one I chose for my flat when I first flew the nest…

~ ~ ~

I think it might be fun to write down a few stories of the individual things you can see here. Is there anything you’d like to know more about?