Oodi työpöydälle

tyopoyta2

tyopoyta1

tyopoyta3

tyopoyta4

tyopoyta5

Oodi työpöydälle

Sattuman kauppaa oli että sinut löysin
nyt seisot siinä enkä osaa
täyttää laatikoitasi
(mitä niissä säilytetään?)
on niin pitkä aika siitä
kun oli muutakin kuin keittiön pöytä

itse sinut rakensin
kuorin styroksipilvestä
ja kun talouden miespuolinen sanoi
“Tulen kohta, aloittele vain jo”
minä siihen että aion koota tämän itse
alusta loppuun

vain kerran soitin apua
vain kerran irrotin kunkin
jo kiinnitetyn jalan.

Oman paikan ilo
ei vaadi paljoa:
siihen riittää 45 x 120 senttimetriä
ja tässä olen minä
tähän voin levittäytyä
voin antaa paperisilpun sotkeutua langanpäihin
ja ajatuksiin
muodostaa MDF-levylle kerroksen
luomisen iloa ja tuskaa

sinun pintaasi olen jättävä teekupin renkaita
merkiksi olemassaolostani
sinun äärelläsi olen monta kertaa huomaava,
miten vaikeaa on ilmaista itseään
vaikka tietäisi, mitä haluaa
ja etenkin silloin kun ei tiedä

ja tässä istuessani
en usko, että kyllästyn ikkunasta näkyviin juniin
tullessaan ne rajaavat maiseman uudelleen
ja pysäyttävät kehäksi kiertyneet mietteet

ja autot
ne sinä olet varmasti ottanut huomioon
tähän asettuessasi
ne liikkuvat monotonisesti, häiritsemättä mutta
pelastavat jähmettyneisyydeltä

ja voin seurata sadetta
koulusta palaavia reppuja
parkkisakkojen paikkoja
naapureiden villakangastakkeja.

Kevyet muotosi eivät paina ajatuksia alas
ne eivät käy päälle vaan antavat tilaa
mutta sinussa ei ole sijaa turhuuksille 

joudun karsimaan kaiken paitsi olennaisen
ja teen sen mielelläni.

– – – – – – – – – –

An ode to the writing desk

It was second time lucky I found you
now you stand there
and I wonder how to fill your drawers
(what does one keep in those?)
it’s been long since there was anything but
the kitchen table

it was me who built you
unwrapped you from the cloud of styrofoam
and when the male of the house said
“I won’t be a minute, you can start assembling”
it was me who said
I will put you together myself
start to finish

only once did I call for help
only once did I detach every
already attached leg.

The delight of having a designated space
doesn’t ask too much
45 x 120 centimetres is quite enough
and here I am
here I can unfurl
let paper scraps get tangled with yarn ends
and ideas
cover the MDF
with the joy and pain of creating

on your surface, I will
leave teacup stains
to mark my existence
sitting at you, I will know
again and again
how hard it is to express myself
even when I know what I want
and especially when I don’t

and sitting here
I don’t think I will ever grow tired
of the passing trains
they reshape the scene
and uncoil my thoughts

and the cars
I bet you considered those
when you settled yourself in this spot
they move in monotone, undisturbing
but save me from obstruction

and I can watch the rain
the backpacks returning from school
the parking ticket spots
the wool coats our neighbours wear.

Your light figure doesn’t weigh down my thoughts
it’s not invasive
it leaves space
but there’s no room for the unnecessary

I have to trim everything but the essential
and I do it gladly.

Advertisements

Hetki ennen lähtöä: koti syyskuussa 2019

kotikolo2m

Aktiivisesti käyntiin lähtenyt blogisyksy katkesi pariksi viikoksi, mutta syystä, sillä reilu viikko sitten muutimme kaksi kotia yhteen osoitteeseen ja aloitimme uudenlaisen arjen. Päätin suosiolla ottaa aikaa muutolle ja palata paremmalla hetkellä. Ennen vanhan kotini pakkaamista laatikoihin otin kuitenkin viimeiset kuvat. Oli harmaa, hämärä päivä, jona valoja piti sytyttää jo puolenpäivän aikaan.

Muutto ja vanhasta kodista luopuminen viiden vuoden jälkeen ovat tässä vaiheessa vielä niin tuore juttu, etten oikein tiedä, mitä niistä kirjoittaisin. Olkoon tämä siis ennen kaikkea eräänlainen arkistokuvaus siitä, miltä kotona näytti syyskuussa 2019.

Aiemmin olen kirjoittanut kodistani vuonna 2017 ja heti muuton jälkeen, syksyllä 2014.

kotikolo7_mmmm

kotikolo9

kotikolo1mm

kotikolo6m

kotikolo11m

kotikolo8_m

kotikolo3_m

kotikolo4

kotikolo10

kotikolo5mmmm

Viisi vuotta on pitkä aika, ja opiskelijalle vielä pidempi viettää yhdessä osoitteessa. Ensimmäisen opiskeluvuoden asuin vielä lapsuudenkodissa, mutta yksiö ehti silti nähdä opintojen alkuaikojen etsinnän ja hortoilun, kandin vääntämisen, sitten gradun. Yksiöön kutsuin kaikki viimeisen viiden vuoden aikana tapaamani ihmiset, uudet ystävät ja myös sen tyypin, jonka kanssa laitan nyt yhteistä kotia.

Viisi vuotta meni kuitenkin uskomattoman nopeasti. Tuli talvi, tuli kesä, taas satoi piha täyteen lunta, taas helle muutti asunnon saunaksi. Oravat juoksivat pitkin aitaa – vähemmän sen jälkeen, kun pihan suuret kuuset kaadettiin – ja viimeisenä keväänä toisella puolen taloa pesi harakkaperhe, jonka vauvat herättivät minut aina viideltä aamulla.

Tuntuu, että vasta kannoin tavarani ovesta sisään, ja nyt jo kannoin ne ulos ja palautin avaimen. Siitä huolimatta se jälkimmäinen kantaja on aika paljon aikuisempi ihminen kuin se, joka asuntoon alun perin muutti. 

Täällä oli hyvä. Hyvä on myös ottaa askel eteenpäin.

I’m back after a couple of weeks’ silence. It was for a reason, though: during those weeks, we packed up our two studio flats and started a new home together. All the hassle of moving, errands to run, and a new everyday life to get used to demanded my attention more than the blog. Before packing my old home into boxes, though, I took a moment to capture how it looked last. It was a grey day that needed lights on at noon.

The experience of leaving the old home after five years is so fresh in my mind I don’t have a lot of words yet – so let this post mostly be a little archive of what home was in September 2019.

The previous posts about my studio flat are from 2017 and just after the move, autumn 2014.

Five years is a long time, especially for a student to stay in one place. This home saw me trying to find my way during the first years of uni, putting together my Bachelor’s thesis, then my Master’s. The flat was where I invited all my newly made friends, and the person I’m now building a home with.

Five years was also an incredibly short time. Winter came, then summer again, and before I knew it, the yard was filled with snow, then the July heat turned the flat into a sauna. Squirrels raced on the fence – less after the big spruce trees were chopped down – and in my last spring there, a magpie family made their nest nearby and the babies woke me up every morning at 5 am.

I feel like I just carried my stuff through the door, and now I’ve carried it out and returned the key. But in the end, the person returning the key is quite different from the one who got it five years ago. A notch more grown up.

This place was a good one. It is also good to move on.

Kaikkien värien kirjasto – kirjahyllyn uusi järjestys

kirjahylly5

Kirjahyllyt vetävät minua magneetin lailla puoleensa. Kun saavun asuntoon, jossa en ole käynyt ennen, istahdan yleensä ensimmäisenä lattialle kirjahyllyn eteen ja alan pää kenossa tavata nimikkeitä. Uskon, että kirjat voivat kertoa jotain ihmisestä – ja vähintäänkin mukaan voi tarttua hyviä lukusuosituksia.

Omalla hyllylläni ei kuitenkaan ollut minuun samanlaista vetovoimaa; siinä oli kirjojen lisäksi muutakin rojua, CD-soitin, astioita, kaikenlaista sälää. Kirjoja sen sijaan oli ympäri asuntoa, sillä uskottelin itselleni, että olen sitä sorttia, joka tykkää ympäröidä itsensä kirjapinoilla. Tavallaan olenkin, mutta etenkin kustantamokesän jälkeen kirjojen tulva alkoi ahdistaa. Kun päätin vuoden 2018 alussa raivata tilaa asuntooni, halusin myös järkeistää kirjapolitiikkaani.

kirjahylly2

kirjahylly1

kirjahylly6

Ja hups, kuinka kävikään: kun kirjat löysivät paikkansa sieltä, minne ne kuuluivat, muuttui liiallisuuksiin menevä niteiden tulva oikeaksi, houkuttelevaksi kirjastoksi. Oma kirjasto, mikä ihana ajatus! Voisin poimia siitä mitä tahansa luettavaksi, sillä paljon oli vielä kokonaan lukematta – ja moneen kirjaan teki mieli sukeltaa toistamiseen, tai kahdettakymmenettäkuudetta kertaa, jos Pottereista puhutaan.

Tulin siinä samalla järjestäneeksi kirjani sateenkaareksi. Se ilahduttaa minua joka päivä.

Kirjoja on edelleen muuallakin, sillä eiväthän ne yhteen hyllyyn enää mahdu. Osan olen järjestänyt seinähyllyille huoneen toiselle puolelle, ja kuormalavoista rakennetussa sängyssäni on juuri pokkareille sopivat kolot. Iso osa Harry Potter -kokoelmastani asustaa myös sängyn uumenissa. Kaikella on nyt kuitenkin paikkansa – myös sillä sekalaisella sälällä, joka ei tässä asunnossa enää eksy kirjahyllyyn. Paitsi jos se sopii sinne väreiltään erityisen hyvin.

kirjahylly4

kirjahylly7

Ja jos kirjat sitten tosiaan kertovat jotain ihmisestä, niin mitä tämä kirjasto kertoo minusta? Ainakin se paljastaa minut parantumattomaksi potteristiksi – vai kuinka monessa hyllyssä olette nähneet hollanninkielisen De Orde van de Feniksin? (En osaa kieltä.) Se on jonkin verran kallellaan sinne, missä olen työskennellyt. Se puhuu käsityöharrastuksesta, joogaelämästä, kotona viihtymisestä. Toivon, että se kertoo jostakusta, joka on tiedonjanoinen ja pitää hyvistä tarinoista.

Bookshelves draw me in like a magnet. Whenever I’m visiting a home I haven’t visited before, it’s only a matter of minutes before I’ll be sitting on the floor in front of the bookshelf, examining the titles. I believe you can learn something about a person by looking at the books they own. And in any case, you might get some good recommendations.

My own bookshelf, however, seemed to have lost its attraction. There was a load of stuff piled up in it: a CD player, random bowls and teapots, clutter of all sorts. The books, on the other hand, were fast taking up the rest of the room while I tried to convince myself I’m the sort of person who enjoys being surrounded by swaying piles of books. I am in a way, but especially after a summer spent at book publishing, it was getting a bit too much. When at the beginning of 2018 I decided to begin the process of decluttering my home, I also wanted to do something about the whole book situation.

And guess what happened: when the books found their place where they were supposed to be, the overflowing excess of volumes turned into a real tempting library. My own library, what a thought! I could pick up any book that I hadn’t read before – or anything I wanted to re-read, or re-re-re-re-re-re-read (if we’re talking about Harry Potter).

I ended up organising it like a rainbow, too. It makes my heart sing every time I look at it.

Obviously, this is not all of my books – there’s no way they’d all fit in a shelf like this. Some I’ve organised on wall shelves, some have found their spot in the little holes of my pallet bed. Most of my Potter collection also lives inside the bed. But the most important thing is that everything has its place now, including the clutter that will not be finding its way back to the bookshelf in a hurry. Except when it happens to match the colour scheme particularly well.

And if the books, indeed, can teach you something about their owner, then what does this bookshelf say about me? First of all, it does give me away as a hopeless Potterhead – or how many copies of the Dutch De Orde van de Feniks have you seen lately? (I don’t speak Dutch.) The shelf slightly leans towards the places I’ve worked at recently. It talks about loving handmade, about a life of yoga, about spending time at home. I hope it tells of someone with a thirst for knowledge and a love for good stories.

Siivosin käsityökaapin ja löysin inspiraation

craft_stash2

Yksi tämän vuoden isoista projekteistani on helpottaa arkea ottamalla kodissani asustava tavaramäärä paremmin haltuun. Aion selvittää, mitä asuntooni on kolmen ja puolen vuoden aikana päätynyt, pitää ne esineet, joita oikeasti tarvitsen tai jotka haluan muuten vain säilyttää, ja laittaa loput kiertoon. Tavoitteena on myös säilyttää tavarat tehokkaasti ja järkevästi siellä, missä niitä käytetään, ja muiden samanlaisten joukossa.

Projekti on alkanut vauhdilla: tammikuun alussa, kun opinnot vasta käynnistelivät itseään, minulla oli jokunen päivä aikaa käydä läpi kaappeja ja hyllyjä. Vuoden vaihtumisen tuomaa intoakin löytyi roppakaupalla, ja siitä osansa saivat muun muassa kylppärin kaappi ja muut kosmetiikka- ja lääkevarastot, sukkalaatikko, vanhat vihkot ja muistiinpanot, kirjahylly ja vanha puinen arkku, jossa säilytän kynttilöitä, tuikkukuppeja ja sen sellaista. Lisäksi kävin läpi koko askarteluvarastoni – siis sen osuuden, joka minulla on opiskelijakämpässäni mukana.

craft_stash1

Kun kolme ja puoli vuotta sitten muutin kotoa, otin mukaani puulaatikollisen askartelukamaa ja päätin, että se saa luvan riittää. Sittemmin on tietysti tullut kannettua kämppään esimerkiksi lankoja, otettua vastaan kaikenlaista tuunaushärpäkettä ja ylipäätään kasvatettua varastoa jos jonkinlaisella sälällä. Nyt kävin kaiken läpi ankaralla kädellä ja sillä ajatuksella, että vain sellaiset asiat säilytetään, jotka inspiroivat juuri nyt tarttumaan työhön.

Minulla oli omalla mittapuullani suuri varasto kirppiksiltä kantamiani ja lahjoituksina saamiani kankaita tyynyliinojen, verhojen ja tilkkujen muodossa. Minulla on kyllä ompelukone, ihana oranssi 1970-luvun Singer, mutta se kaipaisi huoltoa – enkä oikeasti ole edes kovin hyvä ompelemaan. Kangaskasa sai siis huveta oikein urakalla. Jätin kaappiin pienen paperipussillisen tilkkuja, joiden kuvioista pidin erityisen paljon ja joista mieli alkoi jo sommitella jonkinlaista graduvuoden terapiaprojektia.

craft_stash3

Jämälankoja oli korillinen ja korkkaamattomia pienen onton rahin verran. Aloittamattomat kerät säästin, mutta jämäkeristä valitsin säilytettäväksi vain ne, joiden värit puhuttelivat eniten. Niistä saan aikaan vielä monet räsymattosukat, joiden raidat sointuvat mukavasti yhteen.

Olen joskus ollut ahkerampikin paperiaskartelija, mutta nykyään skräppipaperit ja valmiit koristeet eivät enää innosta samalla tavalla kuin ennen. Suurin osa paperitavarasta on kotikotona askarteluhuoneessa, mutta jotakin olen tuonut mukanani omaankin kotiini. Nyt saksin isot kuviopaperit palasiksi ja sujautin ne kirjekuoreen, josta valitsen kivoja pieniä yllätyksiä kirjeystävilleni. Myös leimasimet ja kuivuusseulan läpäisseet leimasinmusteet muuttivat kirjelaatikkoon siinä toivossa, että muistaisin käyttää niitä myös kirjekuorien koristelussa. Askartelumieltymykset muuttuvat, mutta onneksi osan tarvikkeista voi hyödyntää uudella tavalla.

Yksi suurimmista yksittäisistä kokoelmistani on pari kenkälaatikollista kynttilänjämiä, joista olen sulatellut kierrätyskynttilöitä – vuoden 2016 blogijoulukalenterissa oli niihin ohjekin. Säästin jämät, sillä kynttilät ovat sellainen käsityö, joka houkuttelee edelleen tekemään.

craft_stash4

craft_stash6

Mihin ne pois heitettävät sitten menivät? Lahjoitin suuren kassillisen tarvikkeita opettajaäidilleni, joka otti ne ilomielin vastaan ja talletti ensi syksyn ekaluokkalaisiaan varten. Kassissa oli ainakin jos jonkinlaista kangastilkkua, erivärisiä lankoja, juomapillejä, kangasnauhaa sekä yhden kauniin teekupin palaset äidin omia mosaiikkitöitä varten. Jos sopivaa lahjoituskohdetta ei olisi näppärästi löytynyt ihan perhepiiristä, olisin kääntynyt lähiseudun päiväkotien ja kerhojen puoleen. Osan olisin voinut viedä myös lähimmälle SPR-kirppikselle, jolla on kokonainen käsityötarvikeosasto.

Heitin surutta pois muutaman keskeneräisen projektin, joiden loppuun saattaminen ahdisti ja ärsytti jo ajatuksena. Kaappiin jäi kuitenkin muutama sellainen, joka ilman muuta ansaitsee tulla valmiiksi ja päästä käyttöön. Parasta oli, että kun sain viimein selkeän käsityksen varastoistani, alkoi keskeneräisten loppuun näpertely suorastaan kutkutella. Olkoon siis yksi vuoden 2018 tavoitteista se, että nämä käsityöt näkevät päivänvalon! Edistystä voi seurata täältä blogista aina, kun sitä tapahtuu.

Tästä tulee hyvä käsityövuosi! Miten sinä aiot hyödyntää varastojasi tänä vuonna?

One of my Big Projects this year is to make everyday life easier by taking control of the amount of stuff I have in my home. I’m finding out what’s piled up in the three and a half years I’ve lived here, keeping the items I need or want, and letting go of everything else. I also intend to store the remaining things right where they are most often used, and among other things of the same kind. I need more logic here.

The project had a swift start at the beginning of January, as I had time to spare before the spring’s studies really kicked off. The bathroom cabinet, cosmetics, old notebooks, sock drawer, bookshelf, and the old chest I keep my candles and decorative items in all got their share of the start of the year enthusiasm. On top of that, I went through all my craft supplies – the ones I have in my flat, I mean.

When moving in, I had the craft stuff in a little wooden box and decided that was going to be enough for me. You can guess what happened next: I started buying yarn, accepting offers of old fabric scraps and odd items, building my stash with all sorts of things. Going through them now, I was pretty firm and only kept what inspired me to start making this instant. Anything else had to go.

I had a nice stash of fabric hoarded from flea markets and given to me by friends and family: curtains, pillowcases, small scraps, the sort. I do have a sewing machine, a lovely orange Singer from the 1970s, but it needs a bit of fixing – and so do my sewing skills, to be honest. So most of the fabrics had to go. I only kept a little paper bag of scraps that I particularly liked and that would make a nice little therapy project.

I had a basket of leftover yarn and a little hollow footstool filled with full skeins. I kept the ones I hadn’t opened yet, and got rid of the leftovers that didn’t speak to me. The ones that had potential to become a nice pair of striped socks were allowed to stay.

Scrapbooking and card making were a little crafty whim for me that didn’t last very long. I’m just not that inspired by scrapbooking papers or ready-made embellishments anymore. Most of the paper stuff is in the craft room at home-home anyway, but I did bring a little pile of it with me when I moved. Now I cut the patterned papers into pieces that can be sent to my pen pals as a part of a letter. The stamps and ink pads that passed the dryness test moved into my letter writing box, too, in the hopes that I’ll remember to use them when decorating envelopes. Your favourite craft may change, but luckily some of the supplies can be used in multiple ways.

One of my biggest collections consisted of a couple of shoe boxes filled with candle leftovers. In the past, I’ve melted them and made new candles – there’s even a tutorial for that in my 2016 Advent Calendar. These I kept, as candle making is something I definitely see myself doing in the future.

So what happened to all the stuff I decided not to keep? I gifted a huge bag of craft supplies to my Mum who works as a primary school teacher. She was happy to store them to be used with her first-graders next autumn. The bag contained lots of fabric, leftover yarn in different colours, drinking straws, fabric ribbon, and the pieces of a pretty teacup for Mum to use in her own mosaic projects. Had I not found a place for all the supplies that easily, I would have contacted nursery schools and children’s clubs in the area. I could also have given them to the Red Cross recycling centre that has a whole section for craft supplies.

I happily dumped some unfinished projects that did nothing but brought a pang of guilt and anxiety at seeing them. There are some, though, that definitely deserve to be finished – and the best thing is, now that I’ve got a clear idea of the supplies that I have at hand, I’m excited to get to work. So let’s make that a goal, shall we: I will finish these projects and blog about them in 2018.

This will be a good year for creativity! What will you be making with the supplies you have?

Kurkistus kotikoloon

kotikolo8m

Olen koti-ihminen, sellainen joka viihtyy parhaiten tutussa ympäristössä. Rakennan ympärilleni lämmintä ja turvallista kotikoloa. Tänä syksynä olen nauttinut valtavasti siitä, kuinka pitkän työkesän jälkeen olen voinut halutessani jäädä koko päiväksi kotiin. Ja vaikka hyväksyttävämpää olisi kenties himoita reppureissuja ja maailmanympärysmatkoja, minusta reissuissa parasta on yleensä se, kun lopuksi pääsee omaan sänkyyn nukkumaan.

Asun rauhallisella asuinalueella omakotitalosta lohkaistussa yksiössä, jossa on oma keittiö, kylppäri ja sisäänkäynti. Ikkunani antaa aidatulle takapihalle, jonka vuokranantajani laittavat keväisin niin kauniiksi, että kukkaloistoa kestää yli kesän ja pitkälle syksyyn. Talvella piha tulee lumesta niin täyteen, että tuntuu kuin koko kaupungin lumet putoaisivat tänne. Seinien takaa ei kuulu naapureiden ääniä, enkä minä kaiketi kuulu minnekään – paitsi laulaessani kuulemma aina portille asti, kertoi äitini kerran. Jos en halua nähdä ketään, minun ei tarvitse. Täydellinen turvasatama.

kotikolo14m

kotikolo1m

Kotini ei ehkä ole se perinteisin opiskelijakämppä, vaikka lähtökohdat ovat kyllä aivan tavanomaiset: kolmekymmentä neliötä, sukulaisilta ja tutuilta perittyjä huonekaluja ja pari reissua Ikeaan. Kotiani on kuvailtu muun muassa aarrearkuksi ja vähän mummomaiseksi. (Otan molemmat ilman muuta kohteliaisuutena.) Jokusen kerran “oho” on ollut ensimmäinen sana, jonka uusi vierailija on päästänyt suustaan kotini kynnyksellä. Pidän tilasta ja valosta, mutta minimalistia minusta ei saa tekemälläkään. Värit ja yksityiskohdat vetävät enemmän puoleensa.

Olen totta kai sisustanut kotiani tietoisesti, mutta en esimerkiksi shoppaile kämppääni mitään uutta. Moni esineistä on päätynyt paikalleen melkein huomaamattani, jonkin ennalta-arvaamattoman mutkan kautta. Tartun kirppiksillä asioihin, jotka puhuttelevat, mutta pitkään aikaan en ole ehtinyt tehdä edes kunnon kirppiskierroksia. Teen itse kaikenlaista, ja minulla on paljon ystäviä, jotka niin ikään ovat käsityö- ja tuunausihmisiä. Minä vain jotenkin löydän – ja joskus etsinkin, mutta aina en ollenkaan.

kotikolo5mm

kotikolo13

Huonekaluni ovat sekoitus (enimmäkseen) sieltä täältä koottuja hajanaisia yksilöitä ja (vähemmän) tarkkaan tarpeeseen harkittua Ikeaa. Yleisin tarpeeni on lisää hyllymetrejä kasvavalle kirjakokoelmalleni. Kuormalavoista tehdystä sängystä haaveilin pitkään ennen muuttoa. Yhdessä iskän kanssa etsimme lavat, ja eräänä aikaisena kesäaamuna iskä oli huolellisesti puhdistanut ja hionut ne jo ennen kuin ehdin edes sängystä ylös. Pyörien ansiosta pystyn liikuttelemaan painavaa sänkyä vaikka yksin, ja koloihin mahtuu sopivasti pokkareita ja muita aarteita.

Useampi huonekalu on kotoisin mummilastani, ja osan niistä olen tuunannut uudenlaisiksi – kuten nyt vaikka valkoisen, ristipistomaalauksella koristellun työtuolin sekä oranssijalkaisen ompelupöydän.   Yöpöytänä toimivassa turkoosissa arkussa taas on alun perin kuljetettu suunnitelmia ja muita papereita tietyömaille. Nyt se vartioi kaikkia talven varalle hamstrattuja kynttilöitä. Nojatuoli löytyi pitkän metsästyksen jälkeen nettikirppikseltä ja noudettiin kilometrin päästä lapsuudenkodistani.

kotikolo3mm.jpg

Voin aika rehellisesti sanoa, että jokaisella esineellä on tarina. 1970-luvun oranssi Singer löytyi kierrätyskeskuksesta kympillä ylioppilaskeväänäni, ja se toimii, mitä nyt kaipaisi pientä huoltoa ja puhdistusta. Sängyn yllä riippuvan taulun, Albert Edelfeltin Kesäiltana, isäni hankki jostain, koska rannalla odottava tyttö näyttää ihan minulta ekaluokkalaisena. Tilkkutäkin tein lukion toisella luokalla: kuljetin lankoja ja koukkuja pussissa ja virkkasin hyppytunneilla ja hitaimmilla tunneilla takapulpetissa. Kahden euron mintunvihreä kirjoituskone odotti minua ihanan lähikirppiksen nurkassa. Liisa ihmemaassa -kirjan teekutsuja esittävän printin ostin Oxfordista Alice’s Shopista loppukesästä 2015, juuri ennen kuin aloitin kandintyöni kuvan esittämästä kirjan luvusta. Pienen muotokuvan minusta, Miss Matildasta, maalasi ystäväni Saara eräänä askarteluiltapäivänä hänen ja siskonsa keittiössä.

Ihan erityinen paikka kodissani on isomummun vanhoilla tavaroilla. Kun jotakuinkin vuosi sitten kävimme läpi mummun vaatteita, huonekaluja ja koriste-esineitä, jäi minulle jokunen muisto säilytettäväksi. Ruskea avattava rahi pitää sisällään osan lankavarastostani, mikä on sinänsä sopivaa, sillä mummu oli varsinainen yhden naisen villasukkatehdas. Nojatuolia piristävä kukallinen huivi ja ruusukuvioinen pöytäliina olivat niin ikään mummun, samoin kuin hullunkurinen vaaleanpunainen joutsen lipaston päällä.

kotikolo4m

kotikolo9

Kotini tuntui aivan alusta asti kodilta – ehkä juuri siksi, että toin tärkeät muistoni ja kädenjälkeni tänne mukanani. Minulla ei ollut persoonattomia pöytiä ja tuoleja, vaan huonekaluja, joilla oli jo historia. Ja teininä saamani Ikean kirjahyllyn tarina on yhtä merkityksellinen kuin mummilasta tuodun ikivanhan pinnatuolin. Niihin molempiin liittyy muistoja.

Sitten kun tästä kodista joskus siirryn seuraavaan, on niissä samoissa esineissä taas muutama muisto lisää: tämän minä valitsin asuntooni, kun muutin ensi kertaa omilleni…

~ ~ ~

Ajattelin, että olisi hauskaa kirjoittaa ylös myös muutaman yksittäisen esineen tarina. Pistääkö silmään jotain, mistä haluaisit tietää lisää?

I am one of those people that enjoy the comforts of home immensely. I’m constantly building myself a safe and warm nest to live in. After a long summer of working, I’ve loved being able to stay at home this autumn, whenever I feel like it. And even though it’s more appreciated to be constantly taken over by wanderlust, for me, the best part of travelling is when I get to sleep in my own bed afterwards.

I live in a calm and quiet area, in a studio apartment that is part of a detached house, with my own kitchen, bathroom, and entrance. My window faces a little backyard surrounded by fences and filled with flowers that my landlords plant every spring, ensuring blooms through summer and late into autumn. In the winter, the snowdrifts rise so high it’s like the clouds accidentally dump all the town’s snow to this area. There’s no noise from any neighbouring flats, and no one can hear me, either – except when I’m singing, which, according to my mum, can be heard all the way to the gate. If I don’t wish to see anyone, I don’t have to. It’s a perfect little safe haven.

My home might not look like the average student flat, though the starting point is nothing out of the ordinary: 30 square metres, furniture inherited from friends and family, and a couple of trips to Ikea. It’s been described as “a treasure trove” and “slightly granny-ish” – both of which I naturally take as compliment! It has happened several times that someone has stepped over the threshold for the first time and exclaimed “Whoa!” I love light and space, but I’m nowhere near being a minimalist. Colour and details are more my thing.

I’ve obviously done a lot of conscious decorating in my flat, but I don’t really shop for anything particular for it, ever. A lot of what’s in it has landed there through a series of coincidences, sometimes as if without me noticing. I spot things at flea markets that seem to speak to me in one way or another,  but for a long time, I haven’t even had the time to go on a real second hand shopping spree. I like to make things myself, and have several friends who are into making and upcycling, too. And I just seem to find things, whether or not I’m looking for them – and often I’m not.

My furniture is a mix of (mostly) individual pieces gathered from here and there, and (a bit less) Ikea bought for a specific need. Traditionally, that has been a need for more metres of bookshelf. The pallet bed, on the other hand, was something I’d been dreaming about for a long time. Together with my dad, we found the pallets, and one early summer morning, he’d cleaned and sanded them down before I even got out of bed. Thanks to the wheels, I can move the bed by myself, and the pallets leave little shelves that are perfect for paperbacks.

Several pieces of furniture – such as the white office chair adorned with painted cross stitch flowers, and the orange-legged sewing table – are originally from my grandparents’ place. The turquoise chest has been used for carrying plans and other paperwork to roadwork sites. Now its main purpose, on the side of serving as a bedside table, is to take care of the candles I’ve hoarded for winter. The armchair was found online after a long search, and picked up a kilometre from my childhood home.

Pretty much everything in my home has a story. The 1970s Singer was found for ten euros in a recycling centre in the spring I graduated from high school. It still works, but could do with a bit of cleaning and service. My dad bought the picture that hangs on the wall by my bed, Kesäiltana (On a Summer Night) by Albert Edelfelt, because the girl on the shore looks like me at the age of seven. I made the bedspread in high school, carrying yarn and a hook with me, crocheting away on free periods and in the back row during slower lessons. The mint green typewriter waited for me in the corner of the lovely local flea market with a prize tag of two euros attached to it. The little print of the tea party in Alice in Wonderland I bought from Alice’s Shop, Oxford, in late summer of 2015, just before starting my bachelor’s thesis on said chapter of the book. The tiny portrait of me, Miss Matilda, was painted by my friend Saara during a crafternoon in her and her sister’s kitchen.

Things inherited from my late great-grandma have a special place in my home. When we went through her clothes, furniture and ornaments about a year ago, I got to keep a few pieces. The brown footstool contains some of my yarn stash, which is only fitting, as she herself was a one-woman wool sock factory. The floral scarf brightening up the armchair and the tablecloth with a rose pattern were also hers, as was the funny pink-and-gold swan.

This home felt like home from day one, which, I believe, is thanks to the fact that I really brought my memories here with me. I didn’t have anonymous tables and chairs when moving, but furniture that already had a history. And the story of the Ikea bookshelf I got as a teenager is as meaningful as that of the ancient chair passed down by my grandparents – they both hold memories.

When I one day move on to another home, the very same objects will have a new layer of meaning: this one I chose for my flat when I first flew the nest…

~ ~ ~

I think it might be fun to write down a few stories of the individual things you can see here. Is there anything you’d like to know more about?

Kämpästä kodiksi

Minulla on jo pitkään ollut tietynlainen sisustusfilosofia. Kuitenkin vasta nyt, kun täytettävänä on ollut kokonainen asunto kaikkine toimintoineen, on tuo filosofia kiteytynyt jonkinlaiseksi sanoin kuvailtavaksi kokonaisuudeksi. Syyskuun listan kokoan asioista, jotka minun eloani tässä asunnossa ohjaavat.

I have a certain philosophy when it comes to decorating, and now that I’ve a whole flat to furnish, it’s become a lot clearer in my mind. And there’s a good subject for this month’s list: the guidelines that I like to follow with my decor.

muutosta7

1.

Luota näkemykseesi. Halusin kämppääni kuormalavoista tehdyn sängyn, ja vaikka ajatus herätti ehkä pientä kummastusta kanssaihmisissä, haaveeni toteutui kuin toteutuikin. Tähän liittyy myös toinen opetus: kuuntele viisaampiasi ja pyydä apua, kun et itse osaa. Sänky on hyvin pitkälti iskän käsialaa kaikkine kiinnitysmekanismeineen ja jarrusysteemeineen. Välillä väännettiin kättä pyörien paikoista ja siitä, miten päin lavat laitetaan, mutta oikeanlainen näkemyksen ja kokemuksen kompromissi löytyi, ja olen enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen.

Trust your vision. I wanted a pallet bed, I got one. There’s also another moral to this story: listen to those wiser than you and ask for help when you need it. This bed is mostly made by my dad, who has quite a lot more knowledge and skill with stuff like this than I’ll probably ever have. We did have a few disagreements along the way, but the result is a perfect combination of vision and experience.

kodiksi1

kodiksi2

2.

Kelpuuta vain sellaisia esineitä, joilla on merkitys. Se on ehkä hitaampaa kuin kaiken ostaminen Ikeasta, mutta silloin käyttöesineisiinkin syntyy erityinen tunneside, mikä ainakin minulle merkitsee aika paljon. Turhaa tavaraa on vähemmän, kun tavarat eivät ole omistajalleen turhanpäiväisiä. Sekalaisen juomalasikokoelmani olen kerännyt kirppareilta yhden ainoan kriteerin perusteella: jos lasi kauniisti pyytää päästä joukkoon, se otetaan.

Only take in things that have a meaning to you. It might take some time, but that way you will have an emotional bond to the things you use on a daily basis – and for me, at least, that’s important. The members of my collection of odd glasses have one thing in common: they all asked nicely to be included in the pack.

kodiksi3

3.

Katso esineitä uudella tavalla. Tarvitsin muistitaulun, joten katselin ympärilleni ja mietin, onko minulla sellainen jo valmiina. Olihan se, se vain vaati pientä hienosäätöä tullakseen ulos kuorestaan.

Look at things in a new way. I needed a memo board and started wondering if I might already have one. I did, it just needed a bit of adjusting to get out of its shell.

muutosta6

4.

Ota maalisuti kauniiseen käteen äläkä pelkää. Aina voi maalata uudelleen, jos alkaa kaduttaa. Tämä arkistoarkku on palvellut suunnittelijoita tietyömailla ennen päätymistään meidän pihapiiriimme, ulkorakennuksen vintille – ja nyt siis uudet vaatteet päällään minun kämppääni. Koska se aukeaa etureunasta eikä päältä, sopii se täydellisesti yöpöydäksi.

Grab the paintbrush and don’t be afraid. If it doesn’t feel right, you can always paint it over. This archive chest has seen a lot in its life, from roadwork sites to the attic of our outbuilding – and now, in a new colour, it serves as a bedside table in my flat.

kodiksi4

kodiksi5

5.

Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse värittää. Joskus on hyvä ottaa askel taaksepäin ja kuoria tarpeettomilta tuntuvat kerrokset pois. Alta voi löytyä vaikka mitä hyvää, kuten tämän puulaatikon kaunis pinta. Aiemmin huoltamolla varaosalaatikkona toiminut boksi on nyt kotina minun tarpeellisimmille askartelutarvikkeilleni. Vanha kellertävä maali sai lähteä (tässä tarvittiin jälleen isukin taitoja, jotta kaikki saatiin pois) ja tilalle tuli kirkas lakka. Sisältä laatikko on petsattu tummanruskeaksi. Minun mielestäni parasta koko laatikossa ovat kuitenkin nuo naulat, jotka olisivat maalin alla jääneet kokonaan näkymättömiin.

Not everything needs a coat of paint, though. Sometimes it’s better to take a step back and peel off the old layers that feel unnecessary – you never know what you might find underneath. This wooden box has previously stored spare parts at a garage, but now it’s a home to all my craft essentials. Again, my dad helped me to get fully rid of the old yellowish paint, and after that I varnished the outside and stained the inside dark brown. Just look at those pretty nails that would have been invisible under the paint!

kodiksi6

kodiksi8

kodiksi7

6.

Anna asioiden kypsyä, älä hoputa. Lampunvarjostimen runko odotti vuoroaan miltei vuoden ennen kuin löysin sille oikean tavan puhjeta kukkaan – kirjaimellisesti. Jotkin asiat vain vaativat aikaa. (Varjostimen tarina löytyy tästä.)

Let ideas develop without rushing them. The lamp shade frame waited for almost a year before I found the right way to come into flower (see what I did there?). Some things need time. (The story behind the lamp shade over here.)

kodiksi9

kodiksi10

7.

Lisää reilu annos Sinua, omaa tarinaasi. Valokuvia, lempimusiikkia, rakkaimpia kirjoja, muistoesineitä, jotka eivät välttämättä merkitse kenellekään muulle mitään, mutta sinulle ovat korvaamattomia. Kämppä ei ole koti ilman asukastaan.

Add lots of You and your own story. Photographs, favourite music, treasured books, mementos that might not mean anything at all to anyone else, but are priceless to you. A flat is not a home without those who live there.

~ ~ ~

Millaisia ohjenuoria sinä noudatat sisustuksessa? Löytyikö tästä listasta jotain, joka kolahti?

Do you have any guidelines that you follow with your decor? Was there something on this list that you can relate to?

Muutosta

muutosta1

muutosta9

Jos viime syyskuussa tapahtui paljon, ei tämän vuoden syyskuukaan ole ollut sen rauhallisempi. Kuukausi sitten pakkasin kimpsujani ja kampsujani kotona vanhassa huoneessani, ja ensimmäisenä päivänä tätä kuuta parkkeerasin itseni ja arkielämäni uuteen osoitteeseen. Siihen liittyi aika paljon tekemistä ja tuunailua pitkin kesää, huonekaluja niille kuulumattomissa paikoissa pitkin taloa ja huojuvia astiakasoja siellä sun täällä, mutta kaikesta selvittiin ja kaikki pääsi ehjänä perille.

Onnekseni sain asunnon, joka tuntui heti alusta asti kodilta. Tämä on oma pieni kupla, joka on pyöräilymatkan päässä kaikkialta, mutta kuitenkin tarpeeksi kaukana tuntuakseen jonkinlaiselta turvasatamalta kiireen keskellä. Koti-ikävää en ole juuri potenut, koska siellä koti-kotonakin voi kipaista tarvittaessa vaikka parissa tunnissa.

muutosta4

muutosta5

On hauskaa, kun voi vaikka laulaa ihan milloin haluaa. Toisaalta voi olla hiljaa vaikka koko päivän, jos siltä tuntuu. Jos kaapissa on keksipaketti, kukaan ei määrää, ettei sitä saa avata. Kukaan ei valita, vaikka kuuntelen yhtä ja samaa Harry Potter -soundtrackia kuudetta kertaa putkeen. Yksinkertaisesti on oma rauha.

Onhan kaikessa aina silti kääntöpuolikin: joskus iltaisin saattaa olla vähän yksinäistä. Minulla on myös yllättäen kauhean huono itsekuri, joten esseen suoltaminen on vähän haastavaa, kun kukaan ei vahdi selän takana. En ole myöskään vielä kehittänyt näihin ympyröihin sopivaa täydellistä aamurutiinia, joten ensimmäistä kertaa elämässäni meinaan myöhästyä joka päivä.

Lopulta hyviä puolia on kuitenkin aina enemmän kuin huonoja. Yksinäisyyden varallekin on kavereita puhelimen ja pyörätien päässä, ja Austen-leffan katsominen auttaa aina. Kuusessa ikkunan takana asuu oravia.

muutosta3

muutosta8

Syksykin tuli ihan yllättäen. Viikonloppuna oli vielä kesä, nyt jo leijailee taivaalta valkoista. Vaikka kastuin eilen läpimäräksi sotkiessani pyörällä myrskyssä kotiin, täyttää lumisade minut joka vuosi samanlaisella kevyellä ilolla. On ihana herätä aamulla vähän erilaiseen valoon.

Ehdinpäs tänään pienelle ensilumikävelylle, ennen kuin aurinko tuli ja sulatti kaiken.

So I’ve moved. It took quite a lot of DIY during the summer, furniture in random places around the house and piles of dishes here and there, but everything made it through in one piece. I’m so lucky to be able to live in a flat that felt like home from day one. It’s at a cycling distance from everything but still far enough to feel like a safe haven.

I love that I can sing whenever I like, but also be silent for a whole day if I feel like it. There’s no one complaining about me listening to the same Harry Potter soundtrack for the sixth time in a row, or telling me I’m not allowed to open a packet of biscuits if there’s one in the cupboard. I’ve got my own peace and quiet here. Of course, there are some disadvantages, like having the worst self-discipline when there’s no one around telling me to work. And it can get a bit lonely in the evenings. But in the end, there are always more of the good points than the bad ones. There are friends to call and squirrels living in the tree behind my window. And a Jane Austen film always helps.

As you can see, it’s autumn here. We’ve had the first snow already and it just makes me happy.