Kesäaamujen villasukat

kesaaamusukat1

kesaaamusukat3

kesaaamusukat2

Eilen oli äitienpäivä, jota meillä vietettiin perinteisesti suklaakakun ja sänkyaamiaisen kera. Päivä valkeni pilvisenä koko yön jatkuneen sateen jälkeen, mutta illaksi sää kirkastui, ja nautimme pihalla ilta-auringon maalaamista väreistä ja lintujen laulusta. Annoimme äidille lahjaksi vähän suomalaista designia, jotain luettavaa sekä kukkaloistoa kesäksi. Minä neuloin lisäksi villasukat, joita tehdessä ajattelin äitiä kesäaamuisilla kasvihuone- ja kukkapenkkikierroksillaan. Sukkiin tuli lyhyet varret ja värit suoraan rannan puiden takaa pilkottavan aamuauringon ensisäteistä.

Olen kenties jumiutunut perusneuleisiin, mutta muun elämän välitöinä ja iltojen rentoutumiskeinona ne tuntuvat oikein hyviltä. En juuri nyt janoa neulomiseltani muuta kuin tasaista puikkojen kilkettä. Nämäkin kesäaamujen sukat ovat aivan tavalliset, ainaoikeaa vanhasta tutusta seiskaveikasta. Langat on löydetty yksitellen tai kaksittain: murrettu keltainen lähimarketista, punainen ja vihreä alelaarista vappuaattona, kun kulutin aikaani kaupungilla ennen Minna Canthin lakitusta. Harmaa oli lankakorissa jo valmiiksi. Yhdessä niistä syntyi pehmeä yhdistelmä: tämänvärisinä aamuina äidin löytää takuuvarmasti puutarhasta kukkasiaan tarkastamasta.

Mother’s Day dawned cloudy and grey in our corner of the world, but by evening, we had beautiful soft sunlight and hours of birdsong to enjoy. We celebrated the traditional way, with chocolate cake and breakfast in bed. I’d knitted this pair of socks with Mum in mind, thinking of her on her daily summer morning stroll through the garden to check her flowerbeds and precious veggies in the greenhouse. Ankle-length and made of yarn sourced on several different occasions, these socks are just the basic type of knitting I’ve yearned recently. I have no desire to hone my skills or master a new technique; all I need is a steady chinking of my needles after a long day. The colour combination, although not carefully planned, reminds me of the first rays of sun through the trees by the lake on a fine summer morning. You’ll be sure to spot my Mum in the garden on a morning like that.

Advertisements

Aika venyy ja minä valmistun

hiutaleet4

Tämä kirjoitus on odotellut vuoroaan jo hyvän aikaa ja rakentunut pala palalta tämän viikon aikana, mutta koska talvi ei näytä taistelutta taipuvan, en ole kuvien kanssa vielä aivan myöhässä. Räystäät kyllä tippuvat, maailma on muuttunut loskaksi ja aurinko häikäisee niin että täytyy vetää kaihtimet eteen, mutta lunta tulee vielä melkein päivittäin muodossa tai toisessa. Nämä kuvat ovat ajalta, jolloin pyry vielä kinostui oksille.

Kuvien aihe taas on peräti muisto ajalta ennen joulua. Tuolloin kaivoin siskoni kanssa sängyn alta vanhan Hama-helmisangon, ja kulutimme illan keittiön pöydän ääressä helmiä pyöritellen ja silityshöyryjä hengitellen. Syntyi kasa lumihiutaleita, ja sisko teki pieniä lahjapaketteja, joita liimasi joulukortteihin. Kortteja tuli enemmän kuin niille oli vastaanottajia. Minä ripustin hiutaleet ikkunaan, johon ne saivat jäädä yli joulun talvipäiviä ilahduttamaan.

hiutaleet3

hiutaleet2

Tällaista näyttää olevan graduntekijän aika: kappas, joulu tuli ja joulu meni, sitten kuluivat viimeiset talvikuukaudetkin. Päivät huristavat ohi renkaat vinkuen silloin, kun työ on yhtä loppumatonta suota. Sitä kauhoo kauhomistaan muttei etene, tai jos eteneekin, ei muka tarpeeksi nopeasti. (Tässä kohtaa on aina pakko kertoa gradumöröistä, jotka meidän piti piirtää yhtä kurssia varten. Ystäväni mörkö sanoi: “Ajattele nopeammin, p*ska.” Siihen tiivistyy hyvin paljon.)

Sitten aivan yhtäkkiä sitä on tilanteessa, jossa aikaa on kaksi viikkoa, ja huomaa olevansa melkein maalissa. Huomaamatta ne näytön loisteessa ja miellekarttojen äärellä kauhotut tunnit ovatkin tuottaneet tulosta, ja hommaa on jäljellä rajallinen määrä. Suo on taaksejäänyttä elämää.

Nyt olen paahtanut menemään sellaista tahtia, että olen päässäni jo torstaissa, kun muut vasta kääntävät kalenterista esiin uuden maanantain. Pelkäsin vähän etukäteen sitä viimeistelyn määrää, joka viimeisille viikoille kasautui, mutta toistaiseksi on mennyt paremmin kuin hyvin. Tuntuu, että teen päivässä sen mitä kuvittelin saavani aikaan viikossa. Ja mikä tärkeintä, tässä vaiheessa pääkin tuntuu kestävän tämän tahdin.

hiutaleet1

hiutaleet6

Tiedättekö, yliopistossa tuntuu olevan aina kevät. Aina kerätään vuoden viimeisiä noppia ja ahdistutaan kesätöistä. Ei kai tuo ole ihmekään, kun jo ennen joulua pitäisi alkaa orientoitua seuraavaan kesään. Joka toukokuu viimeisen viiden vuoden ajan olen miettinyt, mihin hävisi se silmänräpäys lokakuun ja huhtikuun välistä. Entä mitä tapahtui sille minuutille, joka erottaa vuosia 2013 ja 2019? Tänä keväänä ne viimeiset nopat ovat oikeasti viimeiset, ja kesätöiden sijaan pitäisi löytää ihan oikeita töitä.

Vaikka aika venyy ja kutistuu oman tahtonsa mukaan, niin vuodenaikoja tunnen eläväni täyteen mittaansa. Nautin jokaisesta tasan niin pitkään kuin se on täällä ja sen lähtiessä olen jo aivan valmis luopumaan ja siirtymään eteenpäin. On ollut ihana talvi valkeine jouluineen, paukkupakkasineen ja lumimyrskyineen, mutta maaliskuu jo maata näyttää. Katselen ikkunassa riippuvia hiutaleita vielä hetken, niin kauan kuin kinokset pihalla edelleen ulottuvat polveen, mutta sitten ne saavat siirtyä varastoon.

Kevät valmistuu pihalla samaan tahtiin kuin minä täällä sisätiloissa.

hiutaleet5

This post has been waiting to get in my drafts for a good while, and I’ve been building it, piece by piece, as the week has gone by. But as the winter doesn’t seem to be giving up without a proper fight, I’m still not entirely late with the pictures. Of course, there’s a constant drip drop dripping of water outside, the whole world seems to have turned into slush, and I need to hide behind my blinds from the sharp rays of sun, but there’s still almost a daily dose of snow in one form or another. These photos are from the time we still had snow-covered trees.

The subject of the photos is even older – it’s from that time before Christmas when me and my sister pulled an old bucket of Hama beads from under the bed and had a wonderful evening of playing with the beads around the kitchen table. I ended up with a pile of snowflakes while my sister made little presents that she glued onto Christmas cards. There were more cards than friends to give them to. I hung my snowflakes on the window and there they have stayed over Christmas and through the winter months.

This seems to happen to time when you’re writing a master’s thesis: oh hi, that was Christmas right there, and now we’re already through the winter. Days whizz by when the workload feels like a never-ending swamp and you’re desperately trying to paddle to the other side. You paddle and paddle but don’t seem to be moving forward – or when you do, it’s not fast enough. (At this point, I always tell the story of when we had to draw our thesis monsters for a class. My friend’s monster was saying, “Think faster, you piece of sh*t.” That sums up a lot.)

And suddenly there are two weeks left and you’re almost at the finishing line. While you’ve paddled, the work has indeed moved forwards, and now there’s a finite number of to-dos left. You’ve left the swamp behind.

For the past couple of weeks, I’ve been hammering away with such determination that I feel like a day is enough to finish the amount of stuff that would otherwise take me a week. I was a little afraid of how the last weeks looked like in my diary, but so far, it’s been all good. And the best thing is, at this point, my head seems to be cool with the pace, too.

In the university, it seems like it’s always springtime. It’s always about getting your last credits for the year and stressing about finding a summer job. No wonder, though, as we often need to start focusing on the next summer before the new year has even started. Every May, for the last five years, I’ve wondered what happened to that blink of an eye between October and April. And how did I miss the minute that separates 2013 from 2019? This spring, the last credits are truly the last ones, and instead of a summer job, I’m hunting for a real one.

Even though time stretches and shrinks as it wishes, I still feel like I’m living each season to the fullest. I enjoy each one exactly as long as it’s here, and when it starts packing its bags, I’m more than ready to move on, too. I’ve loved this winter, the freezing cold days, blizzards and all (and a white Christmas!) but the sun on my face and bare asphalt make my heart sing. I’ll look at the snowflakes on my window for a little while more – as long as there still are knee-high snow banks in the garden – but then they’ll be wrapped up and put away.

Winter is finishing its work outside on the same schedule as I am finishing mine indoors.

Yksisarvispenaali taianomaiselle tyypille

unicorn1

Sain syksyllä mummoltani muutaman käsityölehden, jotka hän oli jo kolunnut läpi ja halusi laittaa kiertoon. Selailin niitä sillä ajatuksella, että niistä voisi löytyä ehdokkaita joululahjoiksi. Niinpä löytyikin: Unelmien käsityöt -lehden (2/2018) lopussa oli Bloggaajan kotona -sarjan osa, jossa Prinsessajuttu-blogin Mira jakoi ohjeensa yksisarvispenaaliin. Penaalista tuli mieleen hyvä ystäväni, ja samalla se oli hyvä virkkausharjoitus minulle, joka olen vähemmän koukkua heilutellut.

unicorn3

unicorn5

Penaalin osat olivat yksinkertaiset ja nopeat virkata ja ohje minullekin helppo ottaa haltuun, mutta kokoaminen otti aikansa. Elokuvien ja äänikirjojen voimalla penaali kuitenkin tuli ajoissa valmiiksi. Huovasta leikattujen silmien sijaan päädyin kirjomaan silmäluomet ja ripset mustalla villalangalla. Kukkiin löysin ohjeen täältä.

Yksisarvisen värinen lanka löytyi helposti Novitalta (se on Cotton Soft Coloria vanamon värisenä), mutta hopeista efektilankaa metsästin aikani. Sitten keksin, että kaupungissa on lankakauppa, jossa en ole vielä käynyt, ja sieltähän hopealanka löytyi melkein heti ovelta. Myyjä ihasteli projektiani kovasti ja uumoili, että tämä tulee varmaan jollekin tytölle. Sanoin, että tytölle juu, 24-vuotiaalle sellaiselle!

unicorn2

unicorn6

Lankoja on jäljellä toisenkin penaalin verran, ja luulen, että sellainen syntyy vielä kevään mittaan. Pitäähän sitä nyt isommallakin ihmisellä olla vähän kimallusta ja taikuutta elämässään, eikö?

In the autumn, my grandmother sent me a pile of DIY magazines that she’d already read and thought I might appreciate. I leafed through them to see if any Christmas gift ideas would present themselves – and one did. In a magazine called Unelmien käsityöt, Mia from the blog Prinsessajuttu shared her pattern for a unicorn pencil case. It immediately brought a friend of mine into mind and also seemed like a good project for practising my mediocre crochet skills.

All the parts were simple and fast enough to make, and the pattern was easy to follow – even for me. Putting it all together took its time, though, but movies and audio books got me through it. Instead of using black felt for the eyes, I embroidered them with black wool. For the flowers, I used this pattern.

I found a unicorn-coloured yarn from Novita, but the silver effect yarn was harder to come by. Or that was until I realised there was a yarn shop in town I hadn’t visited yet. There, right by the door, I found my silver yarn. The lady in the shop was delighted with my project and asked if it was a present for a girl. Yes, I said – for a 24-year-old girl!

I’ve got enough yarn for another unicorn, and I’m guessing there will be one in near future. I mean – we all do need a bit of sparkle and magic in our lives, don’t we?

Joulutähti suoraan järvenpohjasta + ohje

joulutahti1

Järven pinta on käsittämättömän alhaalla. Siskoni kertoi nähneensä eräänä päivänä ikkunasta naapurin lapset, jotka kävelivät läpi kaislikon, alittivat laiturin ja jatkoivat reippaasti kohti etelää. Siinä, missä vielä kesällä uitiin, voi nyt tepastella kuivin jaloin. Vanhalta hyppykiveltä ei kannata hypätä ainakaan pää edellä, sen juurella on kymmenen senttiä vettä.

Kävin viime viikonloppuna pariinkin otteeseen kävelemässä pitkin paljastunutta järvenpohjaa. Nautin kaikista väreistä, muodoista ja pinnoista, jotka olivat tulleet näkyviin veden alta. Halusin ottaa jotain mukaan niin sanotusti kotiinviemisiksi, kun kerran arkipäivässäni järvi ei ole jatkuvasti läsnä. Keräsinkin kasan keppejä ja askartelin niistä joulutähden ulko-oveen.

joulutahti6

joulutahti4

joulutahti2

Tässä pieni ohje, jolla voit koota omaankin oveesi rustiikkisen joulutähden.

Joulutähti kepeistä

Viisisakaraiseen tähteen tarvitset viisi suunnilleen samanpituista keppiä. Koristeen sijoituspaikasta ja omasta mausta riippuu se, kuinka huolella kepit puhdistaa – itse vain sulatin kepit ulkorakennuksessa, minkä jälkeen harjasin niistä pois suurimmat hiekat ja tomut.

Asettele kepit tähden muotoon niin, että päät asettuvat ristikkäin. Testaile järjestystä  ja sitä, mikä keppi kulkee minkäkin päältä, kunnes olet tyytyväinen. Sido sakaroiden päät yhteen kieputtamalla ohutta rautalankaa risteyskohtaan. Kiinnitä keppejä myös keskeltä toisiinsa tarpeen mukaan niin, että rakennelma pysyy koossa.

Viimeistele tähti kieputtamalla juuttinarua tai jouluista nauhaa rautalankojen päälle sekä jokaiseen risteykseen tähden keskellä. Ripusta halutessasi keskelle tiukuja tai joulukoriste. Solmi ripustusnaru, etsi tähdelle paikka ja ihaile kättesi työtä.

joulutahti7

joulutahti9

joulutahti3

Olen lapsellisen onnellinen, että on joulukuu. Vaikka tehtävät ja toimet ovat samat kuin marraskuussa, tuntuu, että nyt voi hyvällä omallatunnolla juoda vielä yhden glögimukillisen ja ottaa aikaa joululahjaneulonnalle. Sehän kuuluu vain asiaan.

Ihania joulukuun alkupäiviä!

The water levels in our lake are ridiculously low. My sister told me she’d seen the neighbour’s kids walking through the reeds, ducking to pass underneath the jetty, and continuing southward. Where we swam in the summer, you can now walk without getting your toes wet. The old diving rock is 10 cm deep in the water, so diving is very much out of the question.

I went for walks on the bare lake bed last weekend, enjoying the colours, shapes and textures that are normally hidden from sight. I wanted to take something with me, to remind me of the landscape that is very much home but that I don’t see on a daily basis. I collected a bundle of sticks and proceeded to make a Christmas star for my front door in town. Here’s a mini tutorial that you can follow to make one for yourself, too.

Stick Christmas star

To make a five-pointed star, you need five sticks of approximately the same length. How carefully you should clean the sticks depends on your own taste and where you’re going to place the finished star; I only left them in a warm space to defrost, then brushed off the excess dirt and sand.

Arrange the sticks in a star shape so that they cross at the points. Try out different ways of arranging them until you’re happy with the result. Tie the crossing ends of the sticks together by twining thin wire around them. If needed, tie some of the sticks together in the middle, too, until the shape stays firmly together.

Complete the star by covering the wire with some garden twine or ribbon, and also wind some around each crossing in the middle. Add an ornament or a few jingle bells to decorate. Tie a length of twine to hang the star from, place it somewhere nice, and admire your handiwork.

I’m childishly happy that it’s December. Although my to-do list has by no means changed from November, it feels like there’s more space for one more mug of glögi or a little moment of Christmas gift knitting. That’s what December’s all about, after all.

Have a lovely start to your month!

 

Meditaatiohelmet hiljentävät mielen hetkeksi

meditation_beads2

Kiireisenä mieli ja kroppa alkavat tehdä kaikenlaisia temppuja. Olen nähnyt koko alkuvuoden levottomia unia tutkimussuunnitelmista ja ryhmätöistä, deadlineista ja teoreettisen viitekehyksen metsästyksestä. Yläselkä kiukuttelee tietokoneella istumisesta. Leuka ei tottele, kun on kirjoittanut kolme tuntia ja purrut koko ajan hampaitaan yhteen.

Olen kirjoittanut blogissa jo monenlaisista työkaluista kiireen tunteen selättämiseen. Bullet journal pitää minulla huolen siitä, ettei kiire jää epämääräiseksi möykyksi, vaan jäsentyy konkreettisiksi tehtäviksi. Aamurutiinit virittelevät aivot ja kropan päivään. Nyt viimeisimpänä olen viimein saanut koottua jo tammikuussa Instagramissa väläyttelemäni meditaatiokorun.

meditation_beads3

meditation_beads9

meditation_beads8

Buddhalaisen perinteen meditaatioon ja rukoiluun tarkoitetuissa helminauhoissa on tietty määrä helmiä, joiden avulla voidaan laskea esimerkiksi mantroja tai hengitysten määrää. Myös helmien materiaalilla on omat merkityksensä. Minun helminauhani ei seuraile mitään erityisiä sääntöjä tai perinteitä, eikä millään muotoa pyri olemaan kuin perinteiset rukous- ja meditaationauhat.

Ensisijainen ajatukseni oli, että helmet olisivat keskenään mahdollisimman eri tuntuisia, jotta niitä voisi pyöritellä sormissaan ja keskittyen tutustua jokaiseen kuoppaan ja kohoumaan. Helmien määrä määräytyi ranteeni mittojen mukaan, enkä etsinyt nauhaani tiettyjä materiaaleja – muuta kuin mahdollisimman paljon lasia, jonka tunnusta pidän enemmän kuin muovin. Jokunen mukava muovinen, metallinen ja puinenkin helmi lasihelmien joukkoon kuitenkin pääsi. Parin helmen väliin sitaisin jopa pienen kulkusen. Osa helmistä on peräisin mummiltani, osa kirppikseltä löytämästäni rannekorusta.

meditation_beads7

meditation_beads6

meditation_beads4

Olen ottanut helminauhani jo käyttöön ja kantanut sitä jokusen päivän ranteessani. Kaulankin ympärille se sopii, ja kulkunen asettuu sopivasti juuri kaulakuopan kohdalle. Ranteesta helmet on kuitenkin helppo napata pyöriteltäväksi ja näperreltäväksi vaikka bussimatkalla tai tyhjinä odotusaikoina. Olen huomannut, että tietyt helmien yhdistelmät tuntuvat sormissa erityisen kivoilta, ja lukiessakin pieni näprääminen helpottaa keskittymistä. Kulkunen kilisee vienosti, kun helminauha heilahtaa. Pidän sen ääntä rauhoittavana.

Toiveenani on, että tänä tekemisentäyteisenä keväänä oppisin tietoisesti rauhoittamaan ajatukset, kun ne tuntuvat laukkaavan liian lujaa vauhtia, ja tarttumaan hiljaisiin hetkiin sen sijaan, että täyttäisin ne esimerkiksi puhelimesta tulevalla infotulvalla. Meditaatiokorun pyörittely on yksi tapa sanoa tulvalle seis ja pysäyttää itsensä hetkeksi.

Being busy makes my mind and body play all sorts of tricks on me. For the whole of 2018 so far, I’ve been having wild dreams of research plans and group assignments, deadlines and theoretical frameworks. My upper back is angry at me for all the time spent hunched over my laptop. My jaw doesn’t obey after writing for three hours straight and clenching my teeth the whole time.

I’ve written about several tools that I use for keeping that creeping anxiety in check. My bullet journal makes sure that the abstract sense of being busy is sorted into more tangible to-dos. I set the tone for the day with morning routines. My latest addition to the toolbox are my new meditation beads that I’ve already talked about on Instagram.

Traditional Buddhist prayer or meditation beads have a certain amount of beads for counting, for example, mantras or breaths. The materials the beads are made of also have their own meanings. I don’t, by any means, intend my meditation beads to be like the traditional ones, and they don’t follow any rules or guidelines.

First and foremost, I wanted my beads to differ from one another as much as possible, so that there would be a wide range of textures to feel and get to know in a concentrated way. The amount of beads follows the measurements of my wrist, and I didn’t look for certain materials, either – except when preferring glass over plastic. There still are a few plastic, metal, and wooden beads, too, and I even added a tiny jingle bell. Some of the beads are from my Grandma’s collection, and others I found from a flea market.

I’ve been wearing my beads for a few days now, carrying them on my wrist. They can be worn around the neck, too, where the jingle bell nicely rests between the collarbones. On the wrist, though, they’re easily accessible and ready to be fiddled with while on the bus, or when waiting for someone. I’ve noticed some bead combinations feel especially nice on my fingers, and it’s easier to concentrate on reading, too, when there’s something to twiddle with at the same time. The jingle bell makes a soft sound that I also find comforting.

I’m hoping that on this busy spring, I’d learn to calm my thoughts when they’re racing too fast, and to seize the moments of quiet and not fill them with all the noise available on my phone. Having the meditation beads at hand is one way of saying no to the noise and to stop myself for a minute.

Siivosin käsityökaapin ja löysin inspiraation

craft_stash2

Yksi tämän vuoden isoista projekteistani on helpottaa arkea ottamalla kodissani asustava tavaramäärä paremmin haltuun. Aion selvittää, mitä asuntooni on kolmen ja puolen vuoden aikana päätynyt, pitää ne esineet, joita oikeasti tarvitsen tai jotka haluan muuten vain säilyttää, ja laittaa loput kiertoon. Tavoitteena on myös säilyttää tavarat tehokkaasti ja järkevästi siellä, missä niitä käytetään, ja muiden samanlaisten joukossa.

Projekti on alkanut vauhdilla: tammikuun alussa, kun opinnot vasta käynnistelivät itseään, minulla oli jokunen päivä aikaa käydä läpi kaappeja ja hyllyjä. Vuoden vaihtumisen tuomaa intoakin löytyi roppakaupalla, ja siitä osansa saivat muun muassa kylppärin kaappi ja muut kosmetiikka- ja lääkevarastot, sukkalaatikko, vanhat vihkot ja muistiinpanot, kirjahylly ja vanha puinen arkku, jossa säilytän kynttilöitä, tuikkukuppeja ja sen sellaista. Lisäksi kävin läpi koko askarteluvarastoni – siis sen osuuden, joka minulla on opiskelijakämpässäni mukana.

craft_stash1

Kun kolme ja puoli vuotta sitten muutin kotoa, otin mukaani puulaatikollisen askartelukamaa ja päätin, että se saa luvan riittää. Sittemmin on tietysti tullut kannettua kämppään esimerkiksi lankoja, otettua vastaan kaikenlaista tuunaushärpäkettä ja ylipäätään kasvatettua varastoa jos jonkinlaisella sälällä. Nyt kävin kaiken läpi ankaralla kädellä ja sillä ajatuksella, että vain sellaiset asiat säilytetään, jotka inspiroivat juuri nyt tarttumaan työhön.

Minulla oli omalla mittapuullani suuri varasto kirppiksiltä kantamiani ja lahjoituksina saamiani kankaita tyynyliinojen, verhojen ja tilkkujen muodossa. Minulla on kyllä ompelukone, ihana oranssi 1970-luvun Singer, mutta se kaipaisi huoltoa – enkä oikeasti ole edes kovin hyvä ompelemaan. Kangaskasa sai siis huveta oikein urakalla. Jätin kaappiin pienen paperipussillisen tilkkuja, joiden kuvioista pidin erityisen paljon ja joista mieli alkoi jo sommitella jonkinlaista graduvuoden terapiaprojektia.

craft_stash3

Jämälankoja oli korillinen ja korkkaamattomia pienen onton rahin verran. Aloittamattomat kerät säästin, mutta jämäkeristä valitsin säilytettäväksi vain ne, joiden värit puhuttelivat eniten. Niistä saan aikaan vielä monet räsymattosukat, joiden raidat sointuvat mukavasti yhteen.

Olen joskus ollut ahkerampikin paperiaskartelija, mutta nykyään skräppipaperit ja valmiit koristeet eivät enää innosta samalla tavalla kuin ennen. Suurin osa paperitavarasta on kotikotona askarteluhuoneessa, mutta jotakin olen tuonut mukanani omaankin kotiini. Nyt saksin isot kuviopaperit palasiksi ja sujautin ne kirjekuoreen, josta valitsen kivoja pieniä yllätyksiä kirjeystävilleni. Myös leimasimet ja kuivuusseulan läpäisseet leimasinmusteet muuttivat kirjelaatikkoon siinä toivossa, että muistaisin käyttää niitä myös kirjekuorien koristelussa. Askartelumieltymykset muuttuvat, mutta onneksi osan tarvikkeista voi hyödyntää uudella tavalla.

Yksi suurimmista yksittäisistä kokoelmistani on pari kenkälaatikollista kynttilänjämiä, joista olen sulatellut kierrätyskynttilöitä – vuoden 2016 blogijoulukalenterissa oli niihin ohjekin. Säästin jämät, sillä kynttilät ovat sellainen käsityö, joka houkuttelee edelleen tekemään.

craft_stash4

craft_stash6

Mihin ne pois heitettävät sitten menivät? Lahjoitin suuren kassillisen tarvikkeita opettajaäidilleni, joka otti ne ilomielin vastaan ja talletti ensi syksyn ekaluokkalaisiaan varten. Kassissa oli ainakin jos jonkinlaista kangastilkkua, erivärisiä lankoja, juomapillejä, kangasnauhaa sekä yhden kauniin teekupin palaset äidin omia mosaiikkitöitä varten. Jos sopivaa lahjoituskohdetta ei olisi näppärästi löytynyt ihan perhepiiristä, olisin kääntynyt lähiseudun päiväkotien ja kerhojen puoleen. Osan olisin voinut viedä myös lähimmälle SPR-kirppikselle, jolla on kokonainen käsityötarvikeosasto.

Heitin surutta pois muutaman keskeneräisen projektin, joiden loppuun saattaminen ahdisti ja ärsytti jo ajatuksena. Kaappiin jäi kuitenkin muutama sellainen, joka ilman muuta ansaitsee tulla valmiiksi ja päästä käyttöön. Parasta oli, että kun sain viimein selkeän käsityksen varastoistani, alkoi keskeneräisten loppuun näpertely suorastaan kutkutella. Olkoon siis yksi vuoden 2018 tavoitteista se, että nämä käsityöt näkevät päivänvalon! Edistystä voi seurata täältä blogista aina, kun sitä tapahtuu.

Tästä tulee hyvä käsityövuosi! Miten sinä aiot hyödyntää varastojasi tänä vuonna?

One of my Big Projects this year is to make everyday life easier by taking control of the amount of stuff I have in my home. I’m finding out what’s piled up in the three and a half years I’ve lived here, keeping the items I need or want, and letting go of everything else. I also intend to store the remaining things right where they are most often used, and among other things of the same kind. I need more logic here.

The project had a swift start at the beginning of January, as I had time to spare before the spring’s studies really kicked off. The bathroom cabinet, cosmetics, old notebooks, sock drawer, bookshelf, and the old chest I keep my candles and decorative items in all got their share of the start of the year enthusiasm. On top of that, I went through all my craft supplies – the ones I have in my flat, I mean.

When moving in, I had the craft stuff in a little wooden box and decided that was going to be enough for me. You can guess what happened next: I started buying yarn, accepting offers of old fabric scraps and odd items, building my stash with all sorts of things. Going through them now, I was pretty firm and only kept what inspired me to start making this instant. Anything else had to go.

I had a nice stash of fabric hoarded from flea markets and given to me by friends and family: curtains, pillowcases, small scraps, the sort. I do have a sewing machine, a lovely orange Singer from the 1970s, but it needs a bit of fixing – and so do my sewing skills, to be honest. So most of the fabrics had to go. I only kept a little paper bag of scraps that I particularly liked and that would make a nice little therapy project.

I had a basket of leftover yarn and a little hollow footstool filled with full skeins. I kept the ones I hadn’t opened yet, and got rid of the leftovers that didn’t speak to me. The ones that had potential to become a nice pair of striped socks were allowed to stay.

Scrapbooking and card making were a little crafty whim for me that didn’t last very long. I’m just not that inspired by scrapbooking papers or ready-made embellishments anymore. Most of the paper stuff is in the craft room at home-home anyway, but I did bring a little pile of it with me when I moved. Now I cut the patterned papers into pieces that can be sent to my pen pals as a part of a letter. The stamps and ink pads that passed the dryness test moved into my letter writing box, too, in the hopes that I’ll remember to use them when decorating envelopes. Your favourite craft may change, but luckily some of the supplies can be used in multiple ways.

One of my biggest collections consisted of a couple of shoe boxes filled with candle leftovers. In the past, I’ve melted them and made new candles – there’s even a tutorial for that in my 2016 Advent Calendar. These I kept, as candle making is something I definitely see myself doing in the future.

So what happened to all the stuff I decided not to keep? I gifted a huge bag of craft supplies to my Mum who works as a primary school teacher. She was happy to store them to be used with her first-graders next autumn. The bag contained lots of fabric, leftover yarn in different colours, drinking straws, fabric ribbon, and the pieces of a pretty teacup for Mum to use in her own mosaic projects. Had I not found a place for all the supplies that easily, I would have contacted nursery schools and children’s clubs in the area. I could also have given them to the Red Cross recycling centre that has a whole section for craft supplies.

I happily dumped some unfinished projects that did nothing but brought a pang of guilt and anxiety at seeing them. There are some, though, that definitely deserve to be finished – and the best thing is, now that I’ve got a clear idea of the supplies that I have at hand, I’m excited to get to work. So let’s make that a goal, shall we: I will finish these projects and blog about them in 2018.

This will be a good year for creativity! What will you be making with the supplies you have?

Rakkaudesta raitasukkiin

raitasukat3

Olen jo vuosia neulonut aina silloin tällöin yhdet kevyet raitasukat. Ne syntyvät lempilangastani, Novitan Polusta, joka katosi kauppojen hyllyiltä jo pari vuotta sitten. Minulla on sitä kuitenkin varastossa vielä jokusen sukkaparin verran – siitä pitivät huolen isovanhempani, jotka langan poistuessa valikoimista tyhjensivät asuinpaikkansa kauppojen kaikki lankahyllyt ja antoivat kerät minulle joululahjaksi. Mustajuureksi, punajuureksi ja porkkanaksi nimetyistä langoista ei taida olla jäljellä enää kuin hajanaisia jämäkeriä, mutta paprikaa sen sijaan löytyy vielä pari kokonaista. Liekö ollut vähiten suosittu sävy silloin, kun lankaa vielä valmistettiin.

raitasukat1m

Polku on pehmeää sormissa, mukavaa neulottavaa, väreiltään yllättävää. Siitä kun lähtee raidoittamaan, ei koskaan tiedä, mitä tulee. Pitää luottaa, että vaikka punainen kerä muuttuisi vihreäksi ja sininen vuorostaan punaiseksi, tulee sukasta joka tapauksessa kiva. Pitää luottaa siihenkin, että vaikka molemmat päättäisivät vihertyä yhtä aikaa, palaa väri-iloittelu kuitenkin pian puikoille. Raitojen rajat löytyvät vähintään silmukoita laskemalla.

Kovin perinteinen sukkalanka Polku ei ole, mutta siitä tehdyt sukat mahtuvat mukavasti kenkiin ja ovat kestäneetkin jalassa oikein kiitettävästi.

raitasukat5

raitasukat2

Itselläni on jatkuvassa käytössä kolme paria raitasukkia, kukin pari vähän eri keriltä ja eripituisilla varsilla. Täksi jouluksi tikuttelin lahjapaketteihin kolmet sukat, joista yhdet olivat nämä kuvissa näkyvät, mukavan pitkällä varrella varustetut hullunkuriset. Yksiin tuli rauhallisempi sinivihreä värimaailma, ja yhdet olivatkin sitten ihan pöhelöt, viimeisistä jämistä kasaan kurotut ja väriä tiuhaan vaihtavat sukkaset. Oli mukava palata puikkojen ääreen kohtalaisen pitkän tauon jälkeen ja luoda silmukat johonkin sellaiseen, joka tulee selkärangasta. Neuleterapiaa parhaimmillaan – ja väriterapiaa siinä sivussa!

raitasukat4

Neuloessani aatonaattona niitä pöhelöitä puikot viuhuen löysin myös uuden lemppariasian: aivoton neulominen & Virginia Woolf. Aloin jokin aika sitten kuunnella Mrs Dallowayta kävellessäni paikasta toiseen, mutta huomasin, ettei mieleni ehdi käsitellä yhtä aikaa kävelyn herättämiä ajatuksia ja monimutkaista, polveilevaa englanninkielistä puhetta. Sukanneulonta osoittautui täydelliseksi pariksi tarinalle, joka kulkee kevyesti omia teitään kohtauksesta ja henkilöstä toiseen itsestään numeroa tekemättä. Tarinaan keskittyneet ajatukset ja lankaa hypistelevät sormet ovat suorastaan meditatiivinen yhdistelmä.

raitasukat6

Raitasukat ovat neulomus, johon aina palaan ja tulen varmasti palaamaan niin pitkään, kuin lankaa riittää. Ne tulevat enempiä miettimättä ja jättävät mieleen tilaa muulle. Värien vaihtelusta saa pientä jännitystä elämään, mutta langan kosketus rauhoittaa. Omat sukkani alkavat olla osin jo vähän kannasta hapertuneet, joten pian pääsen täydentämään omaa sukkalaatikkoani – ja eiköhän näitä raitoja löydy lahjapaketeistakin vielä hyvän aikaa!

Mikä on sinun luottoneuleesi?

For years now, I’ve picked up the needles every now and then to cast on the stitches for a light & colourful pair of striped socks. I use my favourite yarn, Polku (meaning a path), that hasn’t been produced for the past couple of years. I’ve still got a good stash of it, though, thanks to my grandparents who bought all the last skeins they could find in their hometown, and gave them to me for Christmas. I’ve pretty much run out of the colourways called ‘beetroot’, ‘carrot’ and ‘black salsify’, but there are still a few full skeins of ‘pepper’ – I guess that one didn’t resonate with people as much when it was still produced and sold.

Polku runs softly through your fingers and brings a surprise at every colour change. When you pick up two balls of yarn and start making stripes, you never know what you’re going to get. All you can do is trust that even if the red one turns blue and the green one red instead, the socks will be fine. And that even if they both decide to go green at the same time, it’s no big deal, the stripes will return eventually. Meanwhile, you just count your rows very carefully.

Polku is not traditional sock wool, but I like how socks made of it fit into any of my shoes, and so far, they’ve endured thousands of steps. I have three pairs in constant use, each of a slightly different colourway and with varying leg lengths. This Christmas, I made three new pairs to wrap into presents – one of which you can see in the photos. The second pair was a more collected blue & green one, and the third was just entirely bonkers with leftover colours dancing this way and that. It was lovely to return to the needles after a while and cast on something that didn’t require much thinking. Knitting therapy at its best – and colour therapy on the side!

While hurriedly trying to finish the last pair on Christmas Eve’s eve, I found a new favourite thing: brainless knitting & Virginia Woolf. A few weeks previously, I’d started listening to the audio book of Mrs Dalloway while walking from one place to another, but quickly realised there’s no room in my head for both the thoughts that walking stirs up and someone telling a complex, meandering story in English. Knitting socks turned out to be the perfect companion for a book like Mrs Dalloway, that lightly makes its way from one scene, one person to the next without a fuss. Mind focused on the story and fingers knitting away felt positively meditative.

The striped socks are a project I always turn to and always will, as long as there’s some yarn left. They appear without much thinking and leave the mind free to wander. The changing colours add excitement, but the softness of the yarn calms you down. My own socks are starting to get a little brittle at the heel, so I’ll soon get to restock my sock drawer – and I dare say there’s still yarn for a few gifts as well!

Do you have a trusted knitting project you like to return to?