Kurkistus kotikoloon

kotikolo8m

Olen koti-ihminen, sellainen joka viihtyy parhaiten tutussa ympäristössä. Rakennan ympärilleni lämmintä ja turvallista kotikoloa. Tänä syksynä olen nauttinut valtavasti siitä, kuinka pitkän työkesän jälkeen olen voinut halutessani jäädä koko päiväksi kotiin. Ja vaikka hyväksyttävämpää olisi kenties himoita reppureissuja ja maailmanympärysmatkoja, minusta reissuissa parasta on yleensä se, kun lopuksi pääsee omaan sänkyyn nukkumaan.

Asun rauhallisella asuinalueella omakotitalosta lohkaistussa yksiössä, jossa on oma keittiö, kylppäri ja sisäänkäynti. Ikkunani antaa aidatulle takapihalle, jonka vuokranantajani laittavat keväisin niin kauniiksi, että kukkaloistoa kestää yli kesän ja pitkälle syksyyn. Talvella piha tulee lumesta niin täyteen, että tuntuu kuin koko kaupungin lumet putoaisivat tänne. Seinien takaa ei kuulu naapureiden ääniä, enkä minä kaiketi kuulu minnekään – paitsi laulaessani kuulemma aina portille asti, kertoi äitini kerran. Jos en halua nähdä ketään, minun ei tarvitse. Täydellinen turvasatama.

kotikolo14m

kotikolo1m

Kotini ei ehkä ole se perinteisin opiskelijakämppä, vaikka lähtökohdat ovat kyllä aivan tavanomaiset: kolmekymmentä neliötä, sukulaisilta ja tutuilta perittyjä huonekaluja ja pari reissua Ikeaan. Kotiani on kuvailtu muun muassa aarrearkuksi ja vähän mummomaiseksi. (Otan molemmat ilman muuta kohteliaisuutena.) Jokusen kerran “oho” on ollut ensimmäinen sana, jonka uusi vierailija on päästänyt suustaan kotini kynnyksellä. Pidän tilasta ja valosta, mutta minimalistia minusta ei saa tekemälläkään. Värit ja yksityiskohdat vetävät enemmän puoleensa.

Olen totta kai sisustanut kotiani tietoisesti, mutta en esimerkiksi shoppaile kämppääni mitään uutta. Moni esineistä on päätynyt paikalleen melkein huomaamattani, jonkin ennalta-arvaamattoman mutkan kautta. Tartun kirppiksillä asioihin, jotka puhuttelevat, mutta pitkään aikaan en ole ehtinyt tehdä edes kunnon kirppiskierroksia. Teen itse kaikenlaista, ja minulla on paljon ystäviä, jotka niin ikään ovat käsityö- ja tuunausihmisiä. Minä vain jotenkin löydän – ja joskus etsinkin, mutta aina en ollenkaan.

kotikolo5mm

kotikolo13

Huonekaluni ovat sekoitus (enimmäkseen) sieltä täältä koottuja hajanaisia yksilöitä ja (vähemmän) tarkkaan tarpeeseen harkittua Ikeaa. Yleisin tarpeeni on lisää hyllymetrejä kasvavalle kirjakokoelmalleni. Kuormalavoista tehdystä sängystä haaveilin pitkään ennen muuttoa. Yhdessä iskän kanssa etsimme lavat, ja eräänä aikaisena kesäaamuna iskä oli huolellisesti puhdistanut ja hionut ne jo ennen kuin ehdin edes sängystä ylös. Pyörien ansiosta pystyn liikuttelemaan painavaa sänkyä vaikka yksin, ja koloihin mahtuu sopivasti pokkareita ja muita aarteita.

Useampi huonekalu on kotoisin mummilastani, ja osan niistä olen tuunannut uudenlaisiksi – kuten nyt vaikka valkoisen, ristipistomaalauksella koristellun työtuolin sekä oranssijalkaisen ompelupöydän.   Yöpöytänä toimivassa turkoosissa arkussa taas on alun perin kuljetettu suunnitelmia ja muita papereita tietyömaille. Nyt se vartioi kaikkia talven varalle hamstrattuja kynttilöitä. Nojatuoli löytyi pitkän metsästyksen jälkeen nettikirppikseltä ja noudettiin kilometrin päästä lapsuudenkodistani.

kotikolo3mm.jpg

Voin aika rehellisesti sanoa, että jokaisella esineellä on tarina. 1970-luvun oranssi Singer löytyi kierrätyskeskuksesta kympillä ylioppilaskeväänäni, ja se toimii, mitä nyt kaipaisi pientä huoltoa ja puhdistusta. Sängyn yllä riippuvan taulun, Albert Edelfeltin Kesäiltana, isäni hankki jostain, koska rannalla odottava tyttö näyttää ihan minulta ekaluokkalaisena. Tilkkutäkin tein lukion toisella luokalla: kuljetin lankoja ja koukkuja pussissa ja virkkasin hyppytunneilla ja hitaimmilla tunneilla takapulpetissa. Kahden euron mintunvihreä kirjoituskone odotti minua ihanan lähikirppiksen nurkassa. Liisa ihmemaassa -kirjan teekutsuja esittävän printin ostin Oxfordista Alice’s Shopista loppukesästä 2015, juuri ennen kuin aloitin kandintyöni kuvan esittämästä kirjan luvusta. Pienen muotokuvan minusta, Miss Matildasta, maalasi ystäväni Saara eräänä askarteluiltapäivänä hänen ja siskonsa keittiössä.

Ihan erityinen paikka kodissani on isomummun vanhoilla tavaroilla. Kun jotakuinkin vuosi sitten kävimme läpi mummun vaatteita, huonekaluja ja koriste-esineitä, jäi minulle jokunen muisto säilytettäväksi. Ruskea avattava rahi pitää sisällään osan lankavarastostani, mikä on sinänsä sopivaa, sillä mummu oli varsinainen yhden naisen villasukkatehdas. Nojatuolia piristävä kukallinen huivi ja ruusukuvioinen pöytäliina olivat niin ikään mummun, samoin kuin hullunkurinen vaaleanpunainen joutsen lipaston päällä.

kotikolo4m

kotikolo9

Kotini tuntui aivan alusta asti kodilta – ehkä juuri siksi, että toin tärkeät muistoni ja kädenjälkeni tänne mukanani. Minulla ei ollut persoonattomia pöytiä ja tuoleja, vaan huonekaluja, joilla oli jo historia. Ja teininä saamani Ikean kirjahyllyn tarina on yhtä merkityksellinen kuin mummilasta tuodun ikivanhan pinnatuolin. Niihin molempiin liittyy muistoja.

Sitten kun tästä kodista joskus siirryn seuraavaan, on niissä samoissa esineissä taas muutama muisto lisää: tämän minä valitsin asuntooni, kun muutin ensi kertaa omilleni…

~ ~ ~

Ajattelin, että olisi hauskaa kirjoittaa ylös myös muutaman yksittäisen esineen tarina. Pistääkö silmään jotain, mistä haluaisit tietää lisää?

I am one of those people that enjoy the comforts of home immensely. I’m constantly building myself a safe and warm nest to live in. After a long summer of working, I’ve loved being able to stay at home this autumn, whenever I feel like it. And even though it’s more appreciated to be constantly taken over by wanderlust, for me, the best part of travelling is when I get to sleep in my own bed afterwards.

I live in a calm and quiet area, in a studio apartment that is part of a detached house, with my own kitchen, bathroom, and entrance. My window faces a little backyard surrounded by fences and filled with flowers that my landlords plant every spring, ensuring blooms through summer and late into autumn. In the winter, the snowdrifts rise so high it’s like the clouds accidentally dump all the town’s snow to this area. There’s no noise from any neighbouring flats, and no one can hear me, either – except when I’m singing, which, according to my mum, can be heard all the way to the gate. If I don’t wish to see anyone, I don’t have to. It’s a perfect little safe haven.

My home might not look like the average student flat, though the starting point is nothing out of the ordinary: 30 square metres, furniture inherited from friends and family, and a couple of trips to Ikea. It’s been described as “a treasure trove” and “slightly granny-ish” – both of which I naturally take as compliment! It has happened several times that someone has stepped over the threshold for the first time and exclaimed “Whoa!” I love light and space, but I’m nowhere near being a minimalist. Colour and details are more my thing.

I’ve obviously done a lot of conscious decorating in my flat, but I don’t really shop for anything particular for it, ever. A lot of what’s in it has landed there through a series of coincidences, sometimes as if without me noticing. I spot things at flea markets that seem to speak to me in one way or another,  but for a long time, I haven’t even had the time to go on a real second hand shopping spree. I like to make things myself, and have several friends who are into making and upcycling, too. And I just seem to find things, whether or not I’m looking for them – and often I’m not.

My furniture is a mix of (mostly) individual pieces gathered from here and there, and (a bit less) Ikea bought for a specific need. Traditionally, that has been a need for more metres of bookshelf. The pallet bed, on the other hand, was something I’d been dreaming about for a long time. Together with my dad, we found the pallets, and one early summer morning, he’d cleaned and sanded them down before I even got out of bed. Thanks to the wheels, I can move the bed by myself, and the pallets leave little shelves that are perfect for paperbacks.

Several pieces of furniture – such as the white office chair adorned with painted cross stitch flowers, and the orange-legged sewing table – are originally from my grandparents’ place. The turquoise chest has been used for carrying plans and other paperwork to roadwork sites. Now its main purpose, on the side of serving as a bedside table, is to take care of the candles I’ve hoarded for winter. The armchair was found online after a long search, and picked up a kilometre from my childhood home.

Pretty much everything in my home has a story. The 1970s Singer was found for ten euros in a recycling centre in the spring I graduated from high school. It still works, but could do with a bit of cleaning and service. My dad bought the picture that hangs on the wall by my bed, Kesäiltana (On a Summer Night) by Albert Edelfelt, because the girl on the shore looks like me at the age of seven. I made the bedspread in high school, carrying yarn and a hook with me, crocheting away on free periods and in the back row during slower lessons. The mint green typewriter waited for me in the corner of the lovely local flea market with a prize tag of two euros attached to it. The little print of the tea party in Alice in Wonderland I bought from Alice’s Shop, Oxford, in late summer of 2015, just before starting my bachelor’s thesis on said chapter of the book. The tiny portrait of me, Miss Matilda, was painted by my friend Saara during a crafternoon in her and her sister’s kitchen.

Things inherited from my late great-grandma have a special place in my home. When we went through her clothes, furniture and ornaments about a year ago, I got to keep a few pieces. The brown footstool contains some of my yarn stash, which is only fitting, as she herself was a one-woman wool sock factory. The floral scarf brightening up the armchair and the tablecloth with a rose pattern were also hers, as was the funny pink-and-gold swan.

This home felt like home from day one, which, I believe, is thanks to the fact that I really brought my memories here with me. I didn’t have anonymous tables and chairs when moving, but furniture that already had a history. And the story of the Ikea bookshelf I got as a teenager is as meaningful as that of the ancient chair passed down by my grandparents – they both hold memories.

When I one day move on to another home, the very same objects will have a new layer of meaning: this one I chose for my flat when I first flew the nest…

~ ~ ~

I think it might be fun to write down a few stories of the individual things you can see here. Is there anything you’d like to know more about?

Advertisements

4 thoughts on “Kurkistus kotikoloon

    • Lotta says:

      Näin reissusta palanneena vastailen myöhässä kommenttiisi – kyllä koti on sellainen peruskallio, vaikka matkalla olisi kuinka hienoa! Ja kiitoksia kovasti. <3

  1. Natalia Partykowska says:

    I love love love love your space. It’s special. As special as all the things you keep and as special as you! :) I wish I had such a lovely, comfy and safe home.

    • Lotta says:

      Oh I only now remembered to get back to you! Thank you darling one, and I do hope (and believe!) you’ll find a special safe haven for you to live in one day! <3

Kirjoita kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s