Lempihousut ja muita vaatteita

lempihousut4

Olen aina ollut kummallisen ehdoton pukeutuja. Ken on tutustunut minuun vasta viime vuosina, voi ihmetellä sitä, että yläasteikäisenä en koskenut mekkoihin pitkällä tikullakaan. Ne eivät vain olleet minun juttuni, kuten eivät myöskään leggingsit, valkoiset farkut tai vaaleanpunainen väri. Yläasteen mustavalkoisessa maailmassa ne edustivat jotain muuta porukkaa kuin omaani. Valkoista alaosaa en sotkemisen pelossa ole pukenut vieläkään, mutta jopa se kauan hylkimäni vaaleanpunainen on jossain vaiheessa löytänyt tiensä vaatekaappiini.

Kelkka alkoi kääntyä lukiossa. Hylkäsin housut. Kaappi täyttyi hiljaa mekoista ja hameista, enkä kohta osannut muuta käyttääkään. Ensimmäisinä yliopistovuosina minulla ei ollut yksiäkään farkkuja; jouduin hankkimaan siniset farkut varta vasten, kun liityin kuoroon ja ne kuuluivat yhtäkkiä keikkavarustukseen.

lempihousut7

lempihousut6

Siirtymävaiheissa on aina ollut kitkaa. On pitänyt luopua sellaisesta osasta minäkuvaa, josta on kaksin käsin pitänyt kiinni, ja valita tilalle toinen. Muistan, kuinka 17-vuotiaana etsin netistä itseäni miellyttäviä asuja ja turhauduin, kun törmäsin pelkkiin mekkoihin – koska enhän minä ollut mekkoihminen. Kunnes sitten lopulta olinkin.

Mekkovuosien jälkeen ne farkutkin alkoivat tuntua ihan mukavilta. Kaverini eivät olleet tunnistaa minua housut jalassa, mutta minulle farkut ja valkoinen t-paita oli uusi ja eksoottinen asu, huoleton ja rento. Ei tarvinnut miettiä, vilahtaako helman alta, kun kuoroharjoituksissa venytteli alkuun ja haki kroppaan lämpöä kiipeilemällä ylös auditorion penkkirivejä.

Juuri nyt valitsen helmat tai lahkeet fiiliksen mukaan, etsin persoonallisia housuja, himoitsen haalareita ja vieraannun hiljalleen kaappini lukuisista skater-mallisista mekoista. Kivoin mekko onkin nyt hitusen väljempi, ehkä vyöllä vyötäisille koottava. Koitan antaa mieltymysten muuttua, kun ne ovat muuttuakseen.

lempihousut3

lempihousut8

lempihousut5

Kesällä keksin yhtäkkiä, että haluan haaremihousut. Marssin jyväskyläläiseen Double One -liikkeeseen, joka myy eettisesti tuotettuja vaatteita ja asusteita, ja tulin ulos kaksien uusien housujen kanssa. Ne ovat jotain ihan muuta kuin kaappini sisältö tähän asti, mutta niistä tulee hyvä mieli. Niissä on turvallista olla, runsaudessaan ne ottavat rohkeasti tilaa, jos en itse sitä ymmärrä ottaa, ja juurruttavat paikalleen. Olo on niissä luova, suorastaan taiteellinen. Vietin kesän lämpimimmät päivät ohuemmissa norsukuvioisissa housuissa, viileämmät vähän jämäkämmissä mustissa. Nyt syksyn tullen lisään alle sukkahousut, ja taas pärjää pitkälle viileneviin päiviin.

On hassua tuntea olonsa näin kotoisaksi jossain sellaisessa, mitä ei ole koskaan aiemmin kokeillut. Oi haaremihousut, puuttuva palaseni.

lempihousut1

Ehkä ei olekaan olennaista pysyvästi päättää, kuka ja millainen minä olen, vaan tarkistaa asia uudelleen joka aamu. Jos se skater-mekko tuntuukin jonain päivänä hyvältä, valitsen sen, ja seuraavana päivänä kenties turvaudun haaremeihin – ja sitten on ehkä se valkoisen t-paidan ja farkkujen päivä. Tai sitten löydän kaipaamani haalarin ja käytän sitä koko seuraavan kesän. Miksi rajoittaa itseään, kun voi olla joka päivä uusi?

Ihanat oranssit kenkäni ovat Kujeen. Kuvat otti siskoni Venla.

Millainen tyylifilosofia sinulla on?

I’ve always been pretty uncompromising about what I wear. If you’ve only got to know me in the past few years, you may be surprised to hear that in my teens, I wouldn’t touch a dress with a ten foot pole. Dresses simply weren’t me, and neither were leggings, white jeans, or anything pink. In the very black-and-white world of secondary school, those belonged to a group that wasn’t the one I belonged in. I’d still feel uncomfortable in white bottoms, terrified of spilling a drink on myself or sitting on something, but otherwise I’ve went back on my word: even the colour pink has quietly sneaked into my wardrobe.

In upper secondary, I completely turned my sledge around, as we say in Finland. I abandoned trousers. Suddenly there was nothing but dresses and skirts, and that was all I would – could – wear. During my first years in uni, I didn’t own a single pair of jeans and only had to buy a pair when I joined the choir and needed them for performing.

The transitions from one style to another haven’t always been smooth. I’ve had to give up a piece of my self-image, one that I’ve been holding onto very tight indeed, and pick a new one instead. I remember searching the internet at the age of 17, looking for outfits that would take my fancy, and getting frustrated when all I came across was dresses and skirts – as I clearly wasn’t a dress person. Until I was.

But after a long period of dresses only, even those jeans started to grow on me. My friends had a hard time recognising me with trousers on, but for me, blue jeans and a white t-shirt was a new and exotic outfit, carefree and relaxed. I didn’t have to worry too much when we stretched at the beginning of the choir practice or climbed up the auditorium benches to get the heat up a little.

Today, I let my mood determine my outfit. I’m looking for quirky and fun bottoms, drooling over jumpsuits, and slowly growing away from all my numerous skater dresses. The dresses that appeal to me right now are slightly more loose, maybe gathered at the waist with a belt. I try to let my preferences change when they seem to do so.

Last summer, I suddenly decided I wanted a pair of harem pants. I walked into a shop in my hometown that sells ethically produced clothing and accessories, and came out half an hour later with two new pairs of trousers. They’re nothing like the rest of my wardrobe, but they make me happy. They feel safe, and in their fullness, they bravely take up space even when I don’t have the nerve to do that. In a way, they ground me. I feel creative in them, artistic even. I spent the warmest days of the summer in my lighter, elephant patterned pants, and the cooler ones in the slightly heavier black pair. Now, in the autumn, I just add tights, and I’m all set for the real chilly days to come.

It feels funny to be so comfortable in something you’ve never even tried before. Oh harem pants, my missing piece.

Perhaps it’s not that important to permanently decide who you are and what you look like – perhaps it’s more relevant to check that every single morning. If I one day feel like wearing that skater dress again, I sure will, and then maybe turn to my harem pants the next day – and after that, it might be a good day for blue jeans and a t-shirt. Or then I may find that jumpsuit I’ve been longing for and wear that for the whole of next summer. Why restrain yourself, when you can be new every day?

My lovely orange shoes are from Kuje. The pictures were taken by my sister Venla.

What’s your style philosophy?
Advertisements

Kirjoita kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s