Kevään kohinaa

Tässä päivänä eräänä se taas tapahtui: vedin ne jokakeväiset siitepölyöverit, jotka ovat yhtä varma kesän merkki kuin voikukat tai sitruunaperhoset. Sitten lukioaikojen minulla ei ole ollut varsinaista allergialääkitystä, olen vain lääkinnyt itseäni tarpeen mukaan. Ensimmäisinä lämpiminä päivinä se sitten kostautuu: koska en ole valmistanut kehoani lähestyvään siitepölykauteen, iskee heräilevien koivujen pöly hyökyaaltona vasten kasvoja. Se saa nenän tippumaan, laittaa äänelle vaimentavan sordiinon tai lisää päänuppiin painoa parin kahvakuulan verran. Kotiin kömmittyäni kietouduin vilttiin ja nukahdin, ja herätessä raskas olo oli levinnyt päästä koko kehoon. Kevyen iltapalan ja hävyttömän lämpimän suihkun jälkeen alkoi jo tuntua jotakuinkin ihmiseltä. Inkivääritee oli omiaan liuottamaan sitä kurkun sordiinoa. Toipuminen otti silti aikansa.

(Tämä kevätpostaus on kuvitettu kuvilla, jotka otin Susannah Conwayn April Love -haastetta varten. Tarkoituksena oli pysähtyä kuvaamaan joka päivä, mutta toisin kävi. Muutamat kameraan jääneet kuvat halusin kuitenkin julkaista. Conwayn viimevuotisen The August Break -haasteen kuvat löytyvät täältä ja täältä.)

aprillove2

Day 1: Blue

Viime aikoina elämä on tarjoillut sarjan samanlaisia hyökyaaltoja kuin siitepölykausi: jollain tasolla odotettavissa ja ennakoitavissa, mutta yllättävän voimakkaita. Sain täytettyä kesäni työharjoittelulla ja saman alan kesätöillä – oman alan siis, mikä maistuu pyörryttävän makealta. Aloitin työt muutama viikko sitten ja vietän nyt päiväni huoneessa, jossa on hyllymetreittäin kirjoja, ja uppoudun siihen, miten tekstistä tietokoneen näytöllä tulee oikea, käsin kosketeltava kirja. Raakatekstiä ja valmista teosta erottaa pitkä prosessi, josta keskivertolukija ei valmista tuotosta kahlatessaan ole lainkaan tietoinen. Ällistyn joka päivä. Luen myös tarinoita joka päivä, mikä tietysti saa sydämeni onnesta sykkyrälle. Tämä hyökyaalto päin näköä on siis mitä positiivisinta sorttia, niin kuin nyt oikeastaan ne muutkin. Elämme intensiivisiä aikoja, siinä kaikki.

aprillove5

Day 20: Last meal on earth

Aalto II: Deadlinet.

Juuri nyt pyöritän viimeisiä kouluvuoden rippeitä ja kokopäivätyötä yhtä aikaa, mikä aiheuttaa jonkinmoisia haasteita. Siirrän kalmanlinjoja ja kohtaan ne seuraavan kulman takana uudelleen ihan yhtä uhkaavina ja päällekäyvinä. Odotan sitä päivää, kun viimeinen essee kolahtaa opettajan postilaatikkoon ja minä saan siirtää keskittymiseni muutamaksi kuukaudeksi toisaalle.

aprillove3

Day 26: Water

Aalto III: Laulaminen.

Kuoroasuja matkalaukuissa, nuotin reunaan hopussa riipustettuja äänenmuodostusohjeita, nopeita eväsjogurtteja ennen iltakuutta. Reissukilometrejä, vielä enemmän kuin vuosi sitten. Tänä keväänä olen oppinut, mikä voima on esiintymisen aiheuttamalla adrenaliiniryöpyllä: vaikka lavalle astuisi ahdistuneena, uuvahtaneena tai pää pyörryksissä, sieltä poistuu selkä suorassa ja hymy naamaa taivuttaen. Kai se on se hetkeen keskittyminen, mikä vaihtaa vaihdetta aivoissa. Keikkaolotila kantaa koko loppupäivän.

Kiireen ja väsymyksen, ilon ja voiman hyökyaallot heittelevät miten mielivät. Sitä on lauluelämä tänä keväänä.

aprillove4m

Day 9: Wild

Aalto IV: Ideat.

Kun tekisi mieli vain tehdä ja luoda ja laittaa teoksensa näytille. Pieni korusarjani oli esillä Jyväskylä Students’ Art Festivalilla pari viikkoa sitten, ja siitä jäi ihmeen hyvä olo. Kotikaupunkiini on avattu viime aikoina ihania uusia liikkeitä, ja vanhat ihanat ovat vakaasti paikallaan – tekisi mieli koputtaa jokaisen ikkunaan ja käydä esittäytymässä, tutustumassa. Silti kirjaan vain ideavirran ylös ja odotan oikeaa hetkeä. Aikaahan ei koskaan ole määräänsä enempää, mutta on saatava asioita pois alta ennen kuin leväyttää työpöydälle uudet.

Matildan varalle on siis kaikenlaisia kujeita, jahka saan ne viimeiset esseet palautettua. Pysy kanavalla, niin sanotusti.

aprillove1

Day 10: Favourite book

Tältä näyttää kevääni: aaltoja, ihania asioita, mahdollisuuksia. Välillä ei voi kuin pysähtyä haukkomaan henkeään, kun tapahtuu niin paljon. Koitan luovia samalla taktiikalla kuin vappuna 2014, kun olin hukkua siitepölyaaltoon: saippuakuplia puhaltamalla. Se pitää röörit auki ja mielen keveänä.

Mitä sinun kevääseesi kuuluu?

So it happened again last week: I took my annual pollen overdose, something I tend to do every spring. It’s as much a sign of summer as butterflies or dandelions. Since high school, I haven’t had an actual medication for my allergy, I just take a hay fever pill when I feel like I need one. And that does get back at me on the first warm days, as the birch trees suddenly wake up from their hibernation and send a huge wave of pollen on me. It makes my nose drip, puts a mute on my voice, and adds weight on my head equal to a couple of dumbbells. So after dragging myself home, I took a nap that did nothing but spread the heavy feeling from my head to my whole body. After a light snack, some ginger tea, and an outrageously warm shower, I almost felt like a human being again. Still, it took a couple of days to recover.

(This spring-y post shows the few pictures I managed to take for Susannah Conway’s April Love challenge. I meant to pause and capture a moment every day, but that didn’t go quite as planned. But here are the precious few, anyway. My pictures for last year’s August Break can be found here and here.)

Lately, life has been like the pollen season in that it keeps throwing equally shocking waves at me. They are, in some level, perfectly expected, but have still managed to surprise me. I find my summer filled with an internship and later a summer job in the same field – my own field, that is, which I find so hard to get my head around. I started working a few weeks ago and now spend my days in a room full of books of all sort, immersing myself in how a row of text on a computer screen becomes a real, tangible book. There’s a long process in between those stages that an average reader has no idea about. I’m amazed every single day. I also get to read stories every single day, which, of course, makes my heart sing with joy. So this wave thrown at my face is definitely of the positive kind – as are the rest of them, too, to be honest. These are intense times, that’s all.

Wave II: Deadlines.

I’m juggling the last of my schoolwork alongside a full-time job, and that does present some challenges. I keep postponing the deadlines and meet them, as threatening as ever, around the next corner. I’m desperately looking forward to the day my last essay lands in the teacher’s mailbox and I’m free to turn my attention on something else for a few months.

Wave III: Singing.

Shiny choir outfits in suitcases, hurriedly scribbled instructions on the margin of the sheet music, super quick snacks before 6 pm. Even more kilometres travelled than a year ago. This spring has taught me the power of the adrenaline rush performing gives you: even if you climbed on the stage feeling tired or anxious or dizzy, you leave with a smile on your face, standing up tall. I guess it’s the concentration that switches a gear in your brain. The gig feeling can carry you through the rest of the day.

The waves of hurry and tiredness, joy and confidence push me around as they please. That’s what singing is like this spring.

Wave IV: Ideas.

What I feel like doing more than anything is to create, to make, to display what I’ve made. I had a little jewellery series on show at Jyväskylä Students’ Art Fair a couple of weeks back, and boy did it feel good. There are a ton of lovely new shops in town, too, tempting me to knock on their doors and say hi, to get to know the people. Just now, all I can do is write down everything that goes through this funny head and wait for the right moment. I realise there will never be enough time, but there’s stuff I need to get off my desk before dumping the next lot on it.

So yes, there’s some new mischief planned for Miss Matilda. Stay tuned, I should probably say.

This is what my spring looks like: waves, goodness, opportunities. At times, all I can do is stop and catch my breath over everything that’s going on. I’m using the same tactics as on May Day 2014, when the birch trees nearly drowned me in pollen: blowing soap bubbles. That keeps the airways clean & mind open.

Advertisements

Kirjoita kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s