#Marchmeetthemaker – mitä on olla Matilda?

Kirjoitan tätä sunnuntaiaamuna peiton alla vanhassa huoneessani. Kello käy aamiaista, ikkuna on auki ja ulkoa kantautuu kevätlintujen kuoro. Kolme joutsenta lentää edestakaisin vielä jäisen järven yllä, niiden huudot kaikuvat rannalta toiselle. Tuulee oikeasta suunnasta: kun kuuntelee tarkkaan, voi kuulla kirkonkellotkin muutaman kilometrin päästä. On sellainen kevätaamuinen rauhallisuus.

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, tein maaliskuun ajan #marchmeetthemaker-haastetta Miss Matildan Instagram-tilillä. Ajatuksena oli avata omaa arkeaan käsityöläisenä tai taiteilijana, raottaa ovea siihen, mitä työhuoneella tai keittiön pöydän ääressä tapahtuu. Oli mukava nähdä, millaista muiden käsillä tekijöiden elämä on, mutta sen lisäksi sain mukavan rutiinin päälle työni kuvaamiseen ja jakamiseen. Haasteen aikana piirtyi selkeä kuva siitä, mitä on olla Matilda. Seuraavassa otteita kuukauden varrelta.

marchmeetthemaker1

Minussa on kaksi puolta: toinen leikkii sanoilla, vääntelee kieltä ja kirjoittaa, toinen rakastaa käsillä tekemistä. Miss Matildassa yhdistyvät molemmat puolet. Suurin valaistumiseni oli se, ettei minun tarvitsekaan valita, kumman mukaan haluan toimia; voin tehdä käsin kivoja ja uniikkeja juttuja, vaihtaa sitten puolta ja keksiä niille tarinat.

Opiskelijayksiössä asuessa kaikki käsitöistä opiskeluun ja lounastamisesta kirjoittamiseen tapahtuu yhdellä ja samalla pöydällä. Vaihtelun vuoksi istun joskus myös nojatuolissa. Epäjärjestys häiritsee minua, mutta hyvä flow häivyttää senkin taustalle. Olen täyttänyt kotini väreillä ja tärkeillä esineillä, joiden keskellä melkein minkä tahansa asian parissa työskentely on kivaa.

Luonnoskirjan kantamisesta olen yrittänyt tehdä tavan, mutta jokin tökkii. En ole koskaan ollut varsinaisesti piirtäjä, eivätkä viivat ja muodot aina oikein suostu yhteistyöhön kanssani. Sanoilla sen sijaan osaan pelata, ja niihin vaihdan aina automaattisesti, kun lakkaan yrittämästä liikaa. Luulen, että luonnoskirjan perimmäiset salaisuudet alkavat avautua vasta, kun tajuan hyväksyä tämän. Miten sinä hyödynnät luonnoskirjaa? Löytyykö hyviä vinkkejä?

Tarinat, sadut ja salaisuudet. Salaperäisyydet, outoudet ja kummallisuudet. Kontrastit ja se, kun jokin ei ihan täsmää. Värikylläisyys, sirkusestetiikka, erikoiset persoonat. Kirjat, elokuvat, runous, musiikki. Mielikuvitus. Niistä se inspiraatio löytyy!

marchmeetthemaker2

Lempparitekemistäni ovat tilaustyöt. On ihanaa toteuttaa koruihin aiheita, joiden tietää olevan takuulla tärkeitä ja merkityksellisiä. Myös asiakkaan toiveiden ja oman vision yhdistäminen tuo kivaa haastetta tekemiseen. Toisaalta muotokuvakirjanmerkitkin ovat suorastaan hupaisia tehdä. Kukkaset, marjat, ötökät ja muut pienet koristukset saavat muotokuvien aiheet joskus katsomaan niin paheksuvasti, että naurattaa. Vanhojen herrojen vakavuudesta tulee ironista, kun päähän pistetään rusetti.

Korunteko alkaa palapelin kokoamisella: on löydettävä toisiinsa sopivat palaset, leikattava ne taustoistaan ja sommiteltava yhteen. Kun kokonaisuus näyttää kivalta, palat liimataan paikoilleen ja koko kuva pullonkorkkiin. Päälle kaadetaan tilkka koholakkaa, jonka annetaan kuivua kunnolla ennen korunosien kiinnittämistä. Haastavin homma on kollaasien teko; toisinaan kuva muodostuu melkein itsestään, jotkut palaset taas odottavat oikeaa ympäristöään kuukausitolkulla.

Parhaita kavereitani ovat pinsetit ja kynsisakset, joilla pyörittelen pikkuruisia lehtileikkeitä. Ostoslistalla ovat kyllä tarkemmat pinsetit ja ehkä hyvä askarteluveitsi, mutta toistaiseksi nämä ovat hoitaneet hommansa hyvin.

Miss Matildan korut pakataan käsin koottuihin vaaleansinisiin rasioihin ja päälle sitaistaan punainen rusetti. Rasiaan pääsee myös korun tarina, jonka sinä itse saat kertoa loppuun. Visuaalinen ilme on nyt kahden vuoden ajan ollut tällainen – turkoosi ja punainen, leikkisä ja värikäs. Tykkään, mutta pieniä muutoksia voisin tehdä: lisätä syvyyttä ja kollaasimaisuutta, tuoda tarinallisuutta yhä enemmän esiin. Koska tarinoista tässä on aina pohjimmiltaan kyse.

Iskä on korvaamaton apuri monessa hommassa. Hänessä on sopivasti keksijän vikaa, joten kaikki mahdollinen korutelineistä markkinakatoksiin onnistuu – ja melko lailla kierrätysmateriaaleista, sillä vanhaa tavaraa on varastossa enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Jos en itse keksi tai osaa, soitan iskälle. Valokuvaushommissa minua taas auttaa suloinen apulaiseni, neiti Possukkapussukka, jonka tehtävä on kantaa kameraa, kun en itse ehdi. 

marchmeetthemaker3

Asiakkaiden kanssa on ihana jutustella; tällaiset korut ovat yleensä ihmisille ihan uusi ihmetyksenaihe, ja moni on aika ällikällä lyöty kollaasien pienuudesta. Keskustelu kulkee usein korunteosta kierrätysmateriaalien käyttöön taiteessa ja käsitöissä ylipäätään. Paras palaute tähän mennessä on kuitenkin ollut yritysneuvojan ilmaisema usko siihen, että ideani kantaa ja toimii. Sillä on pärjätty tähän päivään asti.

Olen niin kovin iloinen ja kiitollinen jokaisesta asiakkaastani. Heitä ei ehkä tule ihan ovista ja ikkunoista, mutta joka ikinen merkitsee paljon. On ihan parasta kertoa tarinoita, jotka resonoivat ihmisten ajatusmaailman kanssa. Siitä “tuo on just minä!” -huudahduksesta tietää onnistuneensa. Tulevaisuudessa haluan kertoa vielä enemmän asiakkaiden omia tarinoita, jakaa arkipäivän ihmeellisyyksiä – mutta siitä lisää myöhemmin!

Kenties tähän mennessä tärkein virstanpylväs on ollut Miss Matildan keksiminen ylipäätään. Muistan, kuinka istuin joulukuussa 2014 isolla kivellä järven rannassa – lempipaikka, nääs – ja pohdin kaikkea, mitä käsitöiden tekemiseen ja oman työn luomiseen liittyy. Kun palasin kotiin, minulla oli jutulleni nimi ja ensimmäinen visio. Tänä vuonna haluan saavuttaa lisää virstanpylväitä, mutta kiirettä ei ole. Parasta tässä kaikessa on se, että saa itse päättää vauhdistaan.

Tulevaisuudessa haluan:
🔸 perustaa ihan oikean yrityksen Matildan alustaksi
🔸 nähdä tuotteitani lempikauppojeni hyllyillä
🔸 kehittää yhtenäisen visuaalisen ilmeen, joka siirtyy suurempia pohtimatta tuotteesta toiseen ja tuntuu just minulta
🔸 kertoa samaistuttavia ja koskettavia tarinoita.

Ei pidä verrata itseään niihin, jotka ovat olleet alalla vuosia – parempi on verrata siihen, mitä itse oli kuukausi tai vuosi sitten. Vaikka matkaa olisi vielä paljon edessä, on sitä takanakin, eikä tie ole kenellekään pelkästään tasainen ja suora. Tätä yritän itselleni opettaa.

I’m writing this on a Sunday morning, wrapped up in a blanket in my old room. The clock’s just about breakfast, the window’s ajar and there’s a whole choir of spring birds outside, singing their little hearts out. Three swans are flying back and forth on the still frozen lake, their cries echoing from one shore to the other. The gentle wind’s blowing from the right direction, bringing the faint sound of church bells from a couple of miles away. It’s one of those spring mornings when all is just so perfectly calm.

As I said in my last post, I spent the whole of March posting my everyday as Miss Matilda under the hashtag #marchmeetthemaker. The idea was to open the door to the life and processes of artists and makers, tell the story of what happens in the studio or on the kitchen table on an ordinary day. It was inspiring to see what others are up to, but in addition to that, I managed to create a strong routine of sharing my work. The challenge also drew a clear picture of what it is to be Matilda. Here are some thoughts from the past month.

~ ~ ~ ~ ~

There are two sides to me: one that loves words, language and writing, and the other one that’s all about handmade. Miss Matilda is my way of combining these two. My biggest aha moment was when I realised there’s actually no need to choose just one and forget the other. I get to make unique and pretty stuff, then play around with words and come up with a story.

My workspace is the same as my study space as my eating space as my writing space as my general living space. I do a lot of my work on the tiny desk / kitchen table in my one-room flat, plus some more in my comfy armchair in the corner. I feel easily distracted by mess, but don’t mind it when I get in a flow. I don’t have the means of separating all the stuff I do, so I just go with it and switch roles when I need to. My flat is filled with colours and meaningful objects that make me happy.

I’m trying to get into the habit of carrying a sketchbook with me and doodling whenever I feel like it. The thing is, I don’t really process ideas by drawing, so my sketchbook doesn’t look like what, in my head, sketchbooks should look like. The minute my mind wanders off, I switch to writing. Words cooperate with me, but drawings – for now, not so much. I think coming to terms with that is the key to finding the creative power of my sketchbook. Do you have any good advice on how to make the most of your sketchbook?

Stories, secrets and fairytales. Mysteries, oddities and eccentricity. Contrasts and things out of place. Vivid colours, circus aesthetics, peculiar personalities. Books, films, poetry, music. Imagination. That’s where the inspiration comes from.

~ ~ ~ ~ ~

My favourites are custom orders. I love bringing into life something that I know for sure to be important and meaningful. It’s also a welcome challenge to combine the wishes of the customer with your own vision. On the other hand, my portrait bookmarks are also incredibly fun to make! Tiny adornments – flowers, berries, insects – add a little twist to the characters and often make them look hilariously uncomfortable or disapproving. Their seriousness becomes ironic when you add a little bow on their head.

My jewellery making process starts with finding the images that go with each other, cutting them off their backgrounds and arranging the piece. I glue all the bits on my chosen background and then the whole thing in a bottlecap. The collage is then protected with a layer of gloss medium and left to dry. All jewellery parts are added last. The trickiest part is the collaging; one piece may come together in a heartbeat, while some images wait for months until they find the right surroundings.

My best friends for working with tiny magazine cuttings are tweezers and nail scissors. I’m considering getting a good craft knife and definitely a pair of tweezers with more precision – but so far, these have done their job well enough.

Miss Matilda’s jewellery comes in pretty blue boxes, handmade by me and finished with a red bow. The story of the piece is also included. For the whole two years she’s been around, Matilda’s colours have been turquoise and red. I like them, and the sort of playfulness there is to the brand image. What I’d like to do, though, is add a bit of depth and make it a bit more collage-y. The most important thing to me is the storytelling I can do through my jewellery, and I’d love that to show in my brand as well.

My greatest helper is my Dad. He’s got a talent for inventing, which has been most helpful when I’ve had to create, say, a fair booth or a product display from scratch. He also has a huge collection of basically all the materials you could need. If I don’t have a clue of what to do, I just call Dad. For photographing, though, I have my lovely assistant, Miss Piggy Bag. She carries my camera when I’m too busy.

~ ~ ~ ~ ~

I love the discussions I get to have with customers. I’ve never met anyone who would have seen this kind of work before, and they’re often quite flabbergasted at the minuteness of the collages. Talking about the process often leads to fascinating conversations on different ways of using recycled materials in art and crafts. The most appreciated feedback I’ve ever had, though, was a business counsellor telling me she wholeheartedly believed in my idea and vision. That has kept me going ever since.

I am so very happy about every single one of my customers. There may not be a truckload of them, but each one means a lot to me. I love telling stories that resonate with my customers; hearing them go “Oh, that’s exactly me!” is the best thing. In the future, I want to present more of their own stories, real magical tales – but that’s still in the making, so no giving away any secrets!

The first and perhaps most important milestone for Miss Matilda was the decision of getting started. I remember sitting on a big rock by the lake – one of my favourite places – in December 2014, and thinking everything over. When I returned home, I had a name and an initial vision for my business. I’m looking forward to reaching more milestones this year, but there’s no hurry – I love the fact that I can decide the pace at which I’m moving.

Goals for the future:
🔸 Setting up my business officially.
🔸 Seeing my jewellery in some of my favourite shops.
🔸 Establishing a clear aesthetic that would effortlessly carry from one product to another and feel just right.
🔸 Telling stories people can relate to.

Don’t compare yourself to those who have been in the business for years and years – compare yourself to what you were a month or a year ago. Even though there are steps to climb it doesn’t mean there aren’t any behind, and it’s certainly not a very straightforward climb in the first place. This is what I’m trying to learn.

Advertisements

4 thoughts on “#Marchmeetthemaker – mitä on olla Matilda?

  1. Terhi says:

    Hyvä Lotta! Sun tekeminen alkaa löytää yhä selkeämmin omia uomia. Se tuo sanoihin ja tapaasi kertoa asioista tietynlaista voimaa ja uskottavuutta. Tämä ei ole enää haave, vaan jotain paljon todellisempaa. Mikä parasta, tavassasi toimia käsityöyrittäjänä on omaperäisyyttä ja aitoutta. Kaikkea hyvää polullesi!

    • Lotta says:

      Voi miten ihana kuulla! Aina vain todellisemmalta tämä tuntuukin – mahtavaa, että se välittyy myös ulospäin. Hurjasti kiitoksia! ♥

Kirjoita kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s