{16} Ne lapsuuden joulut

lotta_joulu2

Lapsena joulu on ihan erityinen juttu. Vaikka se kenties myöhemmin saa uudenlaisia ihania sävyjä, oli pienenä joulunajassa jotain aivan mahdottoman ihmeellistä – lahjatoivekirjeen kirjoittamisesta ja pihamaalle piilottamisesta niin kaaaaauhean hitaasti aukeaviin joulukalenterin luukkuihin, aattoaamuna ihan liian aikaisin heräämisestä siihen, kun illalla ei kaikesta jännityksestä meinaa enää ollenkaan pysyä pöksyissään. Pyysin paria ystävää kertomaan omista lapsuuden jouluistaan ja heitin joukkoon omankin muistoni. Jatka sinäkin ketjua omalla tarinallasi!

sanni2

Kuva ystäväni Sannin kotialbumista

Ei itkeä saa, ei meluta saa

En voi väittää etteikö joulupukin vierailu ollut lapsuudessani pitkän aattoillan kohokohta. Myös joulumuistoni liittyy aattoiltaan. Ollessani ala-asteella asuimme vihreässä puutalossa pellonlaidalla. Jouluna kotimme oli usein kuin lasten satukirjasta: koristeiden kirjo ja määrä saattoi, lievästi sanottuna, mennä hieman yli. Siltikään en voisi kuvitella joulua ilman keittiön punaisia puolukkaverhoja, muoria ja pukkia leivinuunin päällä tai lukuisia silkkipaperista tehtyjä ikkunakoristeita: kynttilöitä, tonttuja ja enkeleitä. Hallitusta koristeiden sekalaisuudesta johtuen jouluaattona, joulusaunan jälkeen, kynttilöiden loisteessa, kotimme täytti kaunis joulutunnelma ja kaikki näytti arvokkaalta ja kauniilta. Oi, kuinka se itse kyhätty kartonkitonttukin, jonka silmät ja suu olivat mahassa, näyttikään upealta! Kyllä me lapset olimmekin ylpeitä koristeistamme. Jouluaaton kääntyessä iltaan alkoi malttamaton joulupukin odotus. Äiti ja isi kertoivat ettei ikkunoista saanut kurkkia. Jotta pukki löytäisi perille minun ja sisarusteni tuli laulaa joululauluja: tietenkin ilman valittamista, kitinää tai tappelua. Helpommin sanottu kuin tehty: muistan useamman joulun, kun harras lauluhetki on päättynyt pikkuveljen mökötyskohtaukseen sohvan alle tai kun pikkusiskoni repimä lauluvihko on leijaillut lattialle, kun hänen toivelauluaan ei ollutkaan sen vuoden Kauneimmat joululaulut -vihkossa. Kauneimmissa joululauluissa kävimme ja käyn edelleen joka joulu. 

Rakastin jo tuolloin laulamista. Mikään ei tuntunut aattona niin ihanalle, kuin kuunnella ja laulaa joululauluja. Ehdoton suosikkini oli Joulumaa. Oppiessani soittamaan pianolla säestin aattoiltana perheen yhteisen lauluhetken, bravuurini oli Jouluyö, juhlayö. Olen melko varma, että innokkuudestani johtuen tuottamani huutolaulu ja armoton pianon soitto kuului kylälle asti ja pukki löysi perille ilman sisarusten apuakin. Joka vuosi lauluhetki tuotti tulosta. Hetken laulettuamme lumisateen lomassa vilahti punainen nuttu ja kuului joulupukin kellon soitto. Riemun kiljahdusten saattelemana lausuimme yhdestä suusta: ”Joulupukki tulee!” Pukin tömistellessä keppinsä kanssa ovelle minusta tuntui, että joulu oli vihdoin laskeutunut kotitalomme ylle.

– Pauliina

lotta_joulu

Kaikkien aikojen joululahja

Pienenä tykkäsin pussittaa asioita. Se oli jotain aikuismaista ja hienoa; jokaisella vakavasti otettavalla ihmisellä oli keittiön laatikossa pakastepusseja. Niinpä suunnilleen neljäntenä joulunani kirjoitin isolla Joulupukin listaan OMIA PAKASTEPUSSEJA. Aattoiltana riemu repesi, kun löysin paketista toivomani. Isin mukaan oli kaikkien aikojen helpoin lahjatoive toteuttaa.

– Lotta

hilda1

Taru lumilohikäärmeestä

Kun olin pieni, muumit olivat kova juttu. Niin oli myös lohikäärme Puff. Puffista ja Drontti Edvardista inspiroituneina päätimme pikkusisaruksieni ja vanhempieni kanssa rakentaa niin suuren lumilohikäärmeen kuin pihamaalle mahtuu. Isi kolasi ja lapset taputtelivat, ja lopulta pihamaalle kohosi suuren suuri lohikäärme, jolla oli terävät hampaat mutta sitäkin leveämpi hymy. Kaikki lapset mahtuivat lempeän rontin selkään samaan aikaan, ja sen selässä onkin koettu monia hurjia seikkailuja. Suuri lisko on tehnyt comebackin joka talvi, jolloin lunta on vain ollut tarpeeksi. Ihanan perinteen turvin saamme kokoontua kaikki puuhastelemaan pihamaalle joka talvi! Toivottavasti sää suosii, ja lohikäärme saa taas vahtia pihaamme taas tänäkin talvena.

– Hilda

Millainen on sinun rakkain joulumuistosi?

As a child, Christmas was simply magical. Even though the Holidays can get a whole lot of new, wonderful meaning as years go by, it was such an unbelievably special time, when you were little – from writing your wish list and leaving it for the elves to find, to the Advent calendar that counted the days sooooo slowly, to waking up much too early on Christmas Eve (or Day, for some of you), to being simply too excited to sit still, come evening. I asked a couple of my friends to share their Christmas memories, and threw one of my own into the mix, too. Please leave your story below, so we can make this a long chain of festive memories!

You better watch out, you better not cry

“When I was little, the highlight of the long Christmas Eve was, of course, Santa visiting. At the time I was in primary school, my family lived in a green wooden house on the edge of a field and at Christmas, the house used to be like something out of a children’s book. We didn’t exactly go easy on decorations. Still, I can’t imagine a Christmas without the red lingonberry curtains in the kitchen, Santa and Mrs. Claus on the mantelpiece, or all the tissue paper candles, elves and angels at the windows. On Christmas Eve, after sauna, in candlelight, the jolly variety of decorations filled our home with the most beautiful Christmas spirit. Even the handmade cardboard elf, with its eyes and mouth glued to the belly, looked so wonderfully festive! We children were so incredibly proud of our decorations.

As Christmas Eve turned to evening, excitement started growing. Mum and Dad said we weren’t allowed to peek out of any windows. To help Santa find his way to our house, we had to sing carols together – without any whining, fighting and complaining, of course. It was easier said than done: I can remember more than one carol singing session that ended with my little brother sulking under the sofa or that year’s carol book falling to the floor, torn, as my little sister hadn’t found her favourite song there. Those books were and still are essential to my Christmas, as we always go to the carol singing events.

I did love singing, even then. Nothing was better on a Christmas Eve than singing and listening to carols. ‘Joulumaa’ was my absolute favourite. When I learned to play the piano, I could play while all of the family sang – my bravura being Silent Night. I’m sure my enthusiastic singing and piano playing could be heard all the way to our village – and Santa could definitely find his way even without my siblings’ help. The singing worked every single year, and we would soon see a red coat in the snowfall and hear the jingle bells. ‘It’s Santa!’ we would cry out excitedly. When Santa with his walking stick stomped his way through the door, I always felt Christmas had finally arrived in our home.”

– Pauliina

The best gift ever

“At one point in my childhood, I liked to sort things into plastic bags. It was something that adults did; everyone who considered themselves an adult surely had some freezer bags in their kitchen drawer. So on my fourth Christmas, I believe it was, I carefully wrote on my wish list that I wanted MY OWN FREEZER BAGS. On Christmas Eve, I was beside myself with joy to find exactly that in one of the parcels. My Dad said there’s never been an easier Christmas wish to fulfil.”

– Lotta

The tale of a snow dragon

“When I was little, dragons were all the rage. Inspired by Puff the Magic Dragon and Edward the Booble from the Moomins, my family once decided to build as big a snow dragon as would fit on our yard. Dad shoveled snow and the kids did the sculpting, and in the end, a huge dragon rose on the yard, all finished with a set of sharp teeth but also a wide smile. All the kids could ride the dragon together – and oh the adventures we had! The great reptile has made a comeback every year, if there’s been enough snow. This lovely tradition has us all spending time outside together every winter! I hope the weather will be on our side and the dragon will get to guard our yard again this year.”

– Hilda

What’s your dearest memory from Christmases past?
Advertisements

4 thoughts on “{16} Ne lapsuuden joulut

  1. H. says:

    Hauskoja kertomuksia: pakastepusseja :) ja lohikäärmeitä. Toivottavasti lohikäärme saa taas muotonsa tänä jouluna. Kiva perinne.

    Oma jouluni on ollut perinteinen, joulukuusi saatiin aattona sisälle koristeltavaksi. Sitä odotettiin kovasti ja tietysti lahjoja sekä televisiosta tulevaa Samu Sirkan joulutervehdystä.

    • Lotta says:

      Joulu voi tosiaan kätkeä vaikka minkälaisia tarinoita – jopa niitä lohikäärmeitä! Pidetään peukut pystyssä, että Hildan pihalla riittää lunta tänäkin vuonna. :) Sinun joulusi kuulostaa juuri niin ihanan lämpimältä ja rauhaisalta kuin toivoa saattaa!

    • Lotta says:

      Ihana kuulla, että joulukalenterista on ollut iloa! Joulukuu on ollut tänä vuonna erityisen lämpöinen kalenterin tekijällekin, kun on saanut lukea kommentteja ja viestejä lukijoilta. Saa nähdä, mitä ensi vuonna tapahtuu… :)

Kirjoita kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s