{14} Joulu Tylypahkassa

Ilmiinnymme hetkeksi Tylypahkaan…

Loman alkaessa Harrylla ja Ronilla oli niin hauskaa, etteivät he liiemmin muistelleet koko Flamelia. Heillä oli koko makuusali käytössään ja oleskeluhuonekin oli tavallista tyhjempi, joten he saattoivat vallata parhaat nojatuolit takan äärestä. He istuivat tuoleissa tuntikaupalla ja mutustivat kaikkea minkä varras vain lävisti – leipää, kakkua, vaahtokarkkeja – ja kehittivät juonia, joilla junailisivat Malfoylle potkut, mikä oli hauskaa, vaikkeivät he panisikaan suunnitelmiaan toimeen.

— linnaan oli ripustettu tutut loisteliaat joulukoristeet, vaikkei koululle ollutkaan jäänyt kuin muutama oppilas niistä nauttimaan. Käytäville oli viritetty paksuja piikkipaatsama- ja misteliköynnöksiä, joka ainoan haarniskan sisästä hohti salaperäistä valoa ja suuressa salissa oli taas kaksitoista joulukuusta, joissa säkenöivät kultaiset tähdet. Käytävillä leijui alituinen ihanien ruokien tuoksu, joka jouluaattona oli jo niin voimakas, että Kutka työnsi kuononsa Ronin turvallisesta taskusta ja nuuhki toiveikkaana ilmaa.

Mennessään jouluaattona nukkumaan Harry odotti seuraavaa päivää herkkujen ja hauskanpidon takia, mutta lahjoja hän ei osannut odottaa. Mutta kun hän aamulla heräsi, hän huomasi ensimmäiseksi pienen lahjakasan sänkynsä jalkopäässä. —

“Minä taidan tietää, keneltä tuo on, Ron sanoi ja punastui hivenen osoittaessaan hyvin kuhmuraista pakettia. “Minun äidiltäni. Minä kerroin hänelle, ettet sinä odota ollenkaan lahjoja ja – voi ei”, Ron voihkaisi, “hän on tehnyt sinulle Weasleyn jumpperin.”

Harry ei ollut ikinä elämässään nähnyt sellaista joulupäivällistä. Sata lihavaa uunikalkkunaa, kokonainen vuori paistettuja ja keitettyjä perunoita, vatikaupalla pulleita prinssinmakkaroita, liemikulhoittain herneitä ja voisulaa, monta hopeista kastikekulhollista paksua kermakastiketta ja karpalohilloketta – ja kasoittain velhopaukkukaramellejä muutaman metrin välein pitkin pöytää. Ne ihmeelliset paukkukaramellit eivät muistuttaneet lainkaan vaisuja jästipaukkukaramellejä, joita Dursleyt olivat harrastaneet ja joista sai pieniä muovileluja ja hentoja paperihattuja. Harry veti velhopaukkukaramellin Fredin kanssa, eikä se pelkästään paukahtanut, vaan pamahti kuin tykki ja tussautti heidän päälleen sinisen savupilven jonka sisältä tuli kontra-amiraalin lakki ja monta elävää valkoista hiirtä. Korokepöydässä istuva Dumbledore oli vaihtanut suipon velhonhattunsa kukalliseen myssyyn ja naureskeli nyt iloisesti vitsille, jonka professori Lipetit oli juuri kertonut hänelle.

Harry ja Weasleyt viettivät onnellisen iltapäivän käyden raivokasta lumisotaa linnan pihassa. Sitten he palasivat kylmissään, märkinä ja henkeä haukkoen rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen takkatulen loimuun –. Juotuaan teen ja syötyään sen kanssa kalkkunavoileipiä, torttuja, piiraita ja joulukakkua, kaikki olivat niin kylläisiä ja unisia ettei kukaan jaksanut ennen nukkumaanmenoa enää muuta kuin katsella, kun Percy ajoi Frediä ja Georgea takaa ympäri Rohkelikkotornia koska kaksoset olivat kähveltäneet veljensä valvojaoppilasmerkin.

Joulu oli ollut Harryn elämän siihen mennessä paras.

{J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi & Harry Potter ja Azkabanin vanki. Suomentanut Jaana Kapari.}

We’re apparating to Hogwarts for a moment…

“Once the holidays had started, Ron and Harry were having too good a time to think much about Flamel. They had the dormitory to themselves and the common room was far emptier than usual, so they were able to get the good armchairs by the fire. They sat by the hour eating anything they could spear on a toasting fork – bread, crumpets, marshmallows – and plotting ways of getting Malfoy expelled, which were fun to talk about even if they wouldn’t work.”

~ ~ ~

“– the usual magnificent Christmas decorations had been put up, despite the fact that hardly any students remained to enjoy them. Thick streamers of holly and mistletoe were strung along the corridors, mysterious lights shone from inside every suit of armour and the Great Hall was filled with its usual twelve Christmas trees, glittering with golden stars. A powerful and delicious smell of cooking pervaded the corridors, and by Christmas Eve, it had grown so strong that even Scabbers poked his nose out of the shelter of Ron’s pocket to sniff hopefully at the air.”

~ ~ ~

“On Christmas Eve, Harry went to bed looking forward to next day for the food and the fun, but not expecting any presents at all. When he woke early the next morning, however, the first thing he saw was a small pile of packages at the foot of his bed. —

‘I think I know who that one’s from,’ sain Ron, going a bit pink and pointing to a very lumpy parcel. ‘My mum. I told her you didn’t expect any presents and – oh, no,’ he groaned, ‘she’s made you a Weasley jumper.'”

~ ~ ~

“Harry had never in all his life had such a Christmas dinner. A hundred fat, roast turkeys, mountains of roast and boiled potatoes, platters of fat chipolatas, tureens of buttered peas, silver boats of thick, rich gravy and cranberry sauce – and stacks of wizard crackers every few feet along the table. These fantastic crackers were nothing like the feeble Muggle ones the Dursleys usually bought, with their little plastic toys and their flimsy paper hats. Harry pulled a wizard cracker with Fred and it didn’t just bang, it went off with a blast like a cannon and engulfed them all in a cloud of blue smoke, while from the inside exploded a rear-admiral’s hat and several live, white mice. Up on the High Table, Dumbledore had swapped his pointed wizard’s hat for a flowered bonnet and was chuckling merrily at a joke Professor Flitwick had just read him.”

~ ~ ~

“Harry and the Weasleys spent a happy afternoon having a furious snowball fight in the grounds. Then, cold, wet and gasping for breath, they returned to the fire in the Gryffindor common room –. After a tea of turkey sandwiches, crumpets, trifle, and Christmas cake, everyone felt too full and sleepy to do much before bed except sit and watch Percy chase Fred and George all over Gryffindor Tower because they’d stolen his prefect badge.

It had been Harry’s best Christmas day ever.”

{J.K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher’s Stone & Harry Potter and the Prisoner of Azkaban.)