{8} Joulu Myyrälässä

Muistatko vielä Kaislikossa suhisee -sadun, sen hämärät metsät ja aurinkoiset joentörmät? Piipahdamme hetkeksi Myyrän koloon…

forest1

— pihalta kuului äkkiä jotakin – ikään kuin pienten jalkojen laahaamista hiekoitetulla käytävällä ja hentojen äänten sorinaa. He erottivat kokonaisia lauseita kuten: “Nyt kaikki riviin – kohotahan lyhtyä hieman, Tommi – selvittäkää ensin kurkkunne – ei yskähdystäkään sen jälkeen kun olen sanonut yksi-kaksi-kolme. Missä pikku Ville on? Tulehan tänne, me odotamme jo.”

lantern1

— “Luulen, että siellä on peltohiiriä”, Myyrä vastasi ääni ylpeydestä väristen. “Ne kiertelevät tähän aikaan vuodesta joululauluja laulamassa. Näillä tienoilla se on aivan vakiintunut tapa. Eivätkä ne koskaan jätä tervehtimättä minua – kaikkein viimeiseksi ne tulevat Myyrälään. Minä olen antanut niille tavallisesti jotakin kuumaa juotavaa, jopa illallistakin, milloin minulla on ollut siihen varaa. Onpa ihan kuin vanhaan hyvään aikaan, kun saa jälleen kuulla niiden äänet.”

forest2

— Soma ja ajankohtaan sopiva näky odotti heitä, kun he avasivat oven. Sarvilampun himmeässä valossa seisoi pihamaalla kahdeksan tai kymmenen pientä peltohiirtä puoliympyrään asettuneina, punainen villahuivi kaulan ympärillä, etukäpälät syvällä nutun taskuissa, ja ne kopistelivat lämpimikseen. Ne vilkuilivat arasti toisiinsa kirkkain helmisilmin, tirskuivat, niiskuttivat ja pyyhkivät ahkerasti nenäänsä takinhihaan.

lantern2

Oven avautuessa eräs varttuneimmista, joka kantoi lamppua, sanoi parhaillaan: “Kas niin, yksi, kaksi, kolme”, ja samassa niiden kimeät äänet virittivät vanhan joululaulun, jollaisia niiden esi-isät olivat sepittäneet kuuran peittämillä kesantopelloilla tai lumisina talvina takan ääressä ja joita sukupolvi toisensa jälkeen oli joulun tienoissa laulanut lokaisella kadulla valaistujen ikkunoiden alla.

Ystävät hyvät on kuurassa maa,
ovenne meille avatkaa;
tuuli ja tuisku jos sisälle saa,
lietenne lämpö sen karkottaa.
Riemun tuo teille huomen!

Täällä me seisomme värjöttäin,
kohmeisin varpain ja sormenpäin,
kaukaa terveiset tuoden näin
äärelle liesien lämpimäin:
riemukas olkoon huomen!

{Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee. Suomentanut Eila Piispanen.}

Do you still remember The Wind in the Willows, with its dusky woods and sunny riverbanks? Today, we’re visiting the Mole End…

“– sounds were heard from the forecourt without – sounds like the scuffling of small feet in the gravel and a confused murmur of tiny voices, while broken sentences reached them – ‘Now, all in a line – hold the lantern up a bit, Tommy – clear your throats first – no coughing after I say one, two, three – Where’s young Bill? – Here, come on, do, we’re all a-waiting -‘

— ‘I think it must be the field-mice,’ replied the Mole, with a touch of pride in his manner. ‘They go round carol-singing regularly at this time of the year. They’re quite an institution in these parts. And they never pass me over – they come to Mole End last of all; and I used to give them hot drinks, and a supper too sometimes, when I could afford it. It will be like old times to hear them again.’

— It was a pretty sight, and a seasonable one, that met their eyes when they flung the door open. In the forecourt, lit by the dim rays of a horn lantern, some eight or ten little field mice stood in a semi-circle, red worsted comforters round their throats, their fore-paws thrust deep into their pockets, their feet jigging for warmth. With bright beady eyes they glanced shyly at each other, sniggering a little, sniffing and applying coat-sleeves a good deal.

As the door opened, one of the elder ones that carried the lantern was just saying, ‘Now then, one, two, three!’ and forthwith their shrill little voices uprose on the air, singing one of the old-time carols that their forefathers composed in fields that were fallow and held by frost, or when snow-bound in chimney corners, and handed down to be sung in the miry street to lamp-lit windows at Yuletime.

Villagers all, this frosty tide,
Let your doors swing open wide,
Though wind may follow, and snow beside,
Yet draw us in by your fire to bide;
Joy shall be yours in the morning!

Here we stand in the cold and the sleet,
Blowing fingers and stamping feet,
Come from far away you to greet –
You by the fire and we in the street –
Bidding you joy in the morning!”

{Kenneth Grahame: The Wind in the Willows.}

Advertisements

Kirjoita kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s