{4} Joulu Narniassa

Jopa Narniassa, ikuisen talven maassa, pakkanen alkaa hellittää ja joulu saapuu. Vaatekaappiin, mars, ja siitä eteenpäin…

narnia1

“Enkö kertonut teille”, sanoi herra Majava, “että Velho sai aikaan sen, että oli ainainen talvi, mutta ei koskaan joulua? Enkö kertonutkin? No, tulkaapas nyt katsomaan!”

Ja töyräälle päästyään he näkivät.

winter1

Siinä oli tosiaan reki ja siinä olivat porot, joilla oli kulkuset valjaissaan. Mutta ne olivat paljon suurempia kuin Velhon porot eivätkä ne olleet valkeita, vaan ruskeita. Ja reessä istui henkilö, jonka jokainen tunsi heti hänet nähtyään. Hän oli iso mies kirkkaan punaisessa puvussa (rautatammen marjan värisessä) ja päässä hänellä oli turkisvuorinen ja turkiksella reunustettu huppu, ja hänen valkea partansa valui pitkin rintaa kuin vaahtoava vesiputous. Jokainen tunsi hänet, sillä vaikka hänen kaltaisiaan ihmisiä on vain Narniassa, kuvia hänestä näkee kaikkialla ja heistä puhutaan ympäri maailmaa – siinä maailmassa, joka on vaatekaapin oven tällä puolen. Mutta kun tuollaisen olennon näkee Narniassa, niin hän on aivan erilainen. Jotkut Joulupukin kuvat meidän maailmassamme esittävät hänet pelkästään iloisena ja lystikkäänä. Mutta kun lapset nyt näkivät hänet ilmielävänä edessään, hän ei ollut samanlainen. Hän oli niin iso ja niin iloinen ja niin todellinen, että he kävivät ihan hiljaisiksi. He olivat tavattoman iloisia, mutta myös juhlallisia.

narnia2

“Olen vihdoinkin tullut”, sanoi Joulupukki. “Velho piti minut poissa pitkän aikaa, mutta lopulta pääsin tänne. Aslan on liikkeellä, Valkean Velhon taika heikkenee.”

Ja Lucy tunsi syvän ja riemastuttavan värinän käyvän lävitseen. Sen tuntee vain silloin, kun on totinen ja hiljaa.

{C.S. Lewis: Velho ja leijona. Suomentanut Kyllikki Hämäläinen.}

Even in Narnia, in the land of eternal winter, the frost is giving in and Christmas has arrived. Through the wardrobe we go…

“‘Didn’t I tell you,’ answered Mr. Beaver, ‘that she’d made it always winter and never Christmas? Didn’t I tell you? Well, just come and see!’

And then they were all at the top and did see.

It was a sledge, and it was reindeer with bells on their harness. But they were far bigger than the Witch’s reindeer, and they were not white but brown. And on the sledge sat a person whom everyone knew the moment they set eyes on him. He was a huge man in a bright red robe (bright as hollyberries) with a hood that had fur inside it and a great white beard that fell like a foamy waterfall over his chest. Everyone knew him because, though you see people of his sort only in Narnia, you see pictures of them and hear them talked about even in our world – the world on this side of the wardrobe door. But when you really see them in Narnia it is rather different. Some of the pictures of Father Christmas in our world make him look only funny and jolly. But now that the children actually stood looking at him they didn’t find it quite like that. He was so big, and so glad, and so real, that they all became quite still. They felt glad, but also solemn.

‘I’ve come at last,’ said he. ‘She has kept me out for a long time, but I have got in at last. Aslan is on the move. The Witch’s magic is weakening.’

And Lucy felt running through her that deep shiver of gladness which you only get if you are being solemn and still.”

{C.S. Lewis: The Lion, the Witch and the Wardrobe.}

Kirjoita kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s