Isompien opissa

leirikoulu1

Tartuin tässä taannoin tarjottuun tilaisuuteen ja sen seurauksena löysin itseni Jyväskylän eri oppilaitosten järjestämästä Yrittäjyyden leirikoulusta. Kyseessä oli kahden päivän koulutusrupeama lomakeskus Revontulessa, ja mukaan pääsi parikymmentä opiskelijaa. Koko setti järjestettiin kaksi kertaa tämän syksyn aikana ja minä olin mukana siinä jälkimmäisessä, viime viikolla. Työpajoissa oli puhumassa yrittäjiä eri aloilta, ja heiltä sai paitsi kullanarvoisia vinkkejä yrittämiseen, myös apuja oman ajattelun kanavointiin ihan uusille urille, keinoja motivaation ja oman potentiaalin löytämiseen, ihan suoranaisia elämänohjeitakin. Leirikoulu oli mukava irtiotto keskellä viikkoa – ja täytyy sanoa, että opiskelijalle lisäksi aika kiva pikku lomanen savusaunoineen, paljuineen ja jouluaterioineen.

Käsityöläisenä oli ihana kuunnella huopataiteilija Leena Sipilän tarinaa, josta ei taitoa, taidetta tai kommelluksiakaan puuttunut. (Kurkatkaapa muuten, miten ihanasti hän esittelee itsensä sivuillaan!) Innostumon Sanna Jämsén taas paitsi kertoi tarinansa, myös sparrasi meitä ajattelemaan niin, ettemme turhaan ole haaveidemme esteenä. Toisen päivän sateisen ja vähän väsyneen aamun aloitti Kuvitellen-firmaa luotsaava Tiina Hoskari, joka herätteli meissä visuaalista ajattelua. Ari Järvisen esitys sarjayrittäjyydestä taas meni minulle uudelle ja aika vieraalle alueelle, mutta juuri siksi oli myös jännä ja mielenkiintoinen. Revontulen omatkin yrittäjät kävivät kertomassa, mistä lomakeskus on saanut alkunsa ja miten tämän päivän tilanteeseen on päädytty.

leirikoulu2

Kootut valaistumiset:

  • Uskalla ottaa positiivinen palaute vastaan ja paina se tiukasti muistiin; älä ole se tyyppi, jonka teflonpintaan ei mikään kehu tartu.
  • Ei ole mitään mieltä odottaa, että idea ja toteutus on täydellinen. Jos vain viilaa ja hioo ja vielä vähän tasoittaa, on se oikea hetki jo ohi, kun viimein uskaltaa astua ovesta ulkomaailmaan.
  • On tärkeää unelmoida isosti, mutta sen lisäksi on hyvä osata pysyä tässä hetkessä. Jos katse on koko ajan pitkällä isoissa tavoitteissa, katoaa päivittäisen työn arvo. Koko ajan on muka keskeneräinen, kun ei ole vielä perillä.

leirikoulu4

Se, että leirikouluun oli löytänyt ihmisiä niin yliopistosta, ammattikorkeakoulusta kuin toiseltakin asteelta, oli mielestäni koko homman suurin rikkaus. Aloja oli edustettuna monta ja ikähaarukkakin oli mukavan suuri. Mukana oli vasta pieniä yrittäjyyshaaveita elätteleviä ja toisaalta niitä, jotka olivat jo yrittäneet kerran tai pari aiemminkin, ja hakivat nyt ehkä uutta inspiraatiota. Virallisten työpajojen lisäksi asioita käsiteltiin luonnollisesti myös lounaalla ja saunassa ja paljussa ja siinä sivussa milloin vain, ja näistä hetkistä sai ihan yhtä paljon ajattelemisen aihetta kuin varsinaisesta koulutuksesta.

Keskustelin parin päivän aikana huonekaverini kanssa paljon vaikka mistä, mutta muun muassa siitä, kuinka paljon tittelit määrittävät suomalaisten suhtautumista omaan työhönsä. Pitääkö oikeasti odottaa, että on saanut tutkinnolla jonkin tietyn hienon nimikkeen itselleen, jotta voi alkaa hyödyntää oppimiaan taitoja ja ottaa työnsä vakavasti? Kuten aiemminkin olen kirjoittanut, minulle on pienoinen mysteeri, miksi korukauppaani tai tekemistäni kutsuisin, kun se ei vielä virallisesti ole yritys tai yrittämistä. Vaikka se käytännössä olisikin. Muut ovat surutta kutsuneet minua yrittäjäksi ja minä vieressä vähän hiljaa nikotellut. Asiakkaille homma näyttäytyy selvästikin paljon järjestäytyneempänä kuin itselleni, sillä minulle on monta kertaa oletettu pidempikin yrittäjätausta. Miksi siitä on niin vaikeaa puhua? Milloin voi kutsua itseään yrittäjäksi? Minähän se varsinainen yrittäjä olenkin, kauheasti yritän yrittää.

leirikoulu3

Keskiviikkoiltana savusaunan jälkeen istuin laiturilla vilvoittelemassa ja katselin, kun paljusta kohoava höyry katosi pimeälle järvelle. Avanto olisi ollut avoin siinä laiturin päässä, mutta pidin varpaani kuivina. Seuraani liittyi toinen leirikoululainen, yksi niistä jo pidempään yrittäneistä. Puhuimme hetken siitä, miten erilaiset taustat meillä on, miten hän tuntee olevansa korkeakoulumaailmasta niin kaukana kuin mahdollista, kun minä taas viihdyn siellä, mutta kaipaan myös käytännönläheisempää käsillä tekemistä sen kaiken teoreettisen haihattelun rinnalle. Juttelimme tovin koruista ja kollaaseista ja yrityksen perustamisesta, ja loppuun tämä toinen leiriläinen painokkaasti totesi: ”Pistä se yritys pystyyn, tyttö. Tee se.” Siinä saunan jälkeisessä raukeudessa mieli oli sen verran vastaanottavainen, että vastasin: ”Kyllä pistän.”

A little while back, I took an opportunity I was offered and signed up for an entrepreneurship camp that took place last week. The camp took us, a group of twenty students from three different schools, to a holiday centre for two days to learn about running your own business. We had a bunch of talented and interesting entrepreneurs telling their stories and giving workshops; they covered everything from finding your motivation to visual thinking to serial entrepreneurship. We not only received valuable tips, but also learnt to challenge the way we think, and even got some serious life advice on the side. I will admit the camp was a nice getaway in the middle of the week, with smoke sauna and a jacuzzi and Christmas dinner and all – not something you often meet in your everyday life as a student.

Selected epiphanies:

  • Be bold and accept positive feedback – and keep it for future reference. Don’t be the person with a non-stick surface that rejects all praise.
  • There’s no point in waiting until your idea is honed to perfection. If you just keep polishing it and sanding down the edges, by the time you open the front door and step out with it, the moment is gone already.
  • Dreaming big is important, but it’s also vital to keep your focus on what’s going on right now. If you only keep your eyes on the huge goals, you’ll end up forgetting the value of everyday work and feeling inadequate, not having reached those goals yet.

In my opinion, the best and most important thing about the camp was the diversity of the people participating: there were students of all ages from a great variety of fields. Some had already had a business or two, while for others, entrepreneurship was an exciting possibility. Naturally, the discussion went on at lunch, in the sauna, pretty much everywhere. Those moments made me think just as much as the actual workshops.

In two days, I talked about loads of stuff with my roommate, including how titles and qualifications often define the way Finnish people think about their work. Do you really have to wait until you get that diploma to be able to use the skills you’ve learnt on the way? Can you take your work seriously, when you don’t yet have a title? As I’ve written before, I find it difficult to describe what I do, when I don’t actually own a real, official business. Other’s have happily called me an entrepreneur – and I’ve been quick to correct them so as not to make a wrong impression. To my clients, my work obviously seems far more professional than it looks to me, as they often assume I have a background of several years as an entrepreneur. Why is it so hard to talk about? When can you call yourself a business owner?

On Wednesday evening, after sauna, I sat on the jetty and watched steam rising from the jacuzzi and disappearing to the darkness on the lake. I could have had a dip in the water, but decided to keep my toes dry and warm instead. I was joined by another student, one of those with years of doing business in her past. We talked about how different our backgrounds were: she felt like she was miles away from the academic world, while I enjoy it there, but still need the practical work to balance all that theoretical nonsense. Our conversation turned to jewellery and collages and setting up a business and, in the end, she emphatically stated, “Start that business of yours, girl. Do it.” And in that after sauna drowsiness, my mind open and receptive, I just replied, “I will.”

4 thoughts on “Isompien opissa

  1. Heli says:

    Olipa mielenkiintoinen kirjoitus. Jäin pohtimaan montaakin asiaa. Olisipa mielenkiintoista osallistua tuollaiselle leirille myöskin. Itselläni myös korkeakoulutaustaa. Rakastan käsitöitä ja käsillä tekemistä – luovempia juttuja. Juurikin sitä ihanaa vastapainoa työarjelle :)

    • Lotta says:

      Kiitos – mukava kuulla, että teksti herätti ajatuksia! Ja sanopa muuta, käsityöt ovat loistava keino vähän nollata ja siirtää mietteitä pois arkisesta aherruksesta. Olen huomannut, että kun päivät tekee töitä päällään, on välillä pakko käyttää käsiäkin ja tehdä jotain konkreettista – muutakin kuin sanoja paperilla.

  2. Kirsikka says:

    Voi hitsi, kylläpä on ollut mielenkiintoinen leirikoulu!
    Tuo on kyllä varmasti totta, että jos liian kauan miettii, aika ajaa ohi. Minä perustin oman toiminimeni vuoden alussa, kymmenen vuoden jahkaamisen jälkeen. Kaikki on edelleenkin alkutekijöissään, mutta oli henkisesti iso askel jo sekin, että sai toiminimen perustettua. Yksityiskohtia ehtii kyllä sitten säätää, niin uskon.

    • Lotta says:

      Onneksi olkoon, tuohan on hieno askel eteenpäin! :) Olet ihan oikeassa siinä, että yksityiskohtia voi miettiä matkan varrellakin. Lohdullista on, ettei minkään tarvitse olla pysyvää, vaan aina voi ohjata oman juttunsa uusille urille, jos siltä tuntuu.

Kirjoita kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s