“Miten hankalaa voi olla löytää täydellinen kalenteri?” tuskailin ystäväni Susannan kanssa elokuussa Paperchasessa Lontoon Tottenham Court Roadilla. Oli isoa ja pientä, värikästä ja minimalistista, ja yllättävän monessa vain yksi päivä sivulla. Susanna oli kokeillut tuota muotoa jo aiemmin ja todennut sen toimimattomaksi, joten hakusessa oli jotain muuta. Kaikessa vaan tuntui olevan jokin varjopuoli: liian vähän muistiinpanotilaa, kauniit sivut mutta liian painava hintalappu, liian sitä ja ei tarpeeksi tätä. Kalenterin osto jäi suomipuuhiksi, vaikka olimme panneet toivomme Paperchasen mittavaan valikoimaan.
Selailin maanisesti Pinterestiä inspiraation toivossa. Filofax, oi! (Kauheen kallis vaan.) Erin Condren, mikäs se on? Midori, kyllä kiitos – mistähän löytäisin nidotun kalenterin, jonka voisin itsetehtyihin Midori-kansiin upottaa? En ilmeisesti mistään. Koulun alkaessa oli kuitenkin pakko löytää edes jotain. Pääkriteerit olivat siis viikko aukeamalla ja paljon sivuja muistiinpanoille. Jahkailin niin kauan, että vaihtoehdot hupenivat kaupoista. Lopulta päädyin ostamaan samantapaisen peruskalenterin kuin kahtena edellisenäkin vuonna. Olihan se aina toiminut ihan perushyvin.
Syksyn aikana eksyimme Susannan kanssa mindtraining-tunneille. Yleisesti ottaen tunnit olivat hyvin tajunnanräjäyttäviä, mutta yhden mieleenpainuneimmista opetuksista sain ajanhallintaa käsittelevällä tunnilla. Ohjaaja pyysi kuvittelemaan eteen lattialle aikajanan tästä hetkestä eteenpäin. Näin sieluni silmin kalenterin sivun, käänsin sitä 90 astetta ja läväytin lattialle. Siinä ne päivät menivät, yksi kerrallaan maanantaista eteenpäin, vasemmalta oikealle aamukahdeksasta iltayhdeksään, uloimpana oikealla muutama rivi muistiinpanoille. Että mitä? En ollut tajunnut, miten paljon kalenterin malli vaikutti aikakäsitykseeni. Ohjaaja huomautti myös, ettei ole yhtään ihme, jos tunnit tuntuvat juoksevan tuhatta ja sataa, jos ne ovat kalenterissa sentin mittaisia. Hoksasimme tehneemme suuremman luokan virheen, kun suorilta hylkäsimme ne Paperchasen päivä sivulla -kalenterit.
Tunnit kuluivat, syksy meni, vuosi vaihtui. Eksyin jälleen Pinterestiin ja tällä kertaa vastaan tuli Bullet Journal: tyhjään muistikirjaan sivu kerrallaan täytettävä – mikä? Ei varsinaisesti kalenteri, mutta sellainen to do -listojen, sekalaisten ajatusten ja muistiinpanojen sekoitus. Alkuun vuoden kuukaudet, seuraavalle aukeamalle kuluva kuukausi, siitä eteenpäin päivä kerrallaan ja väliin ehkä päiväkirjamerkintöjä, muita listoja ja kaikkea mitä mieleen juolahtaa. (Ihan alkuperäinen selitys on nähtävissä täällä, suosittelen tutustumaan siihen! Myös Pinterestistä ja YouTubesta löytyy hakusanalla “bullet journal” paljonkin esittelyitä.)
Olin alkuun skeptinen: minulle aikataulujen ja tulevien tapahtumien ylös merkkaaminen on mielenrauhan kannalta sen verran merkittävää, että ajattelin joutuvani koko ajan pitämään tavallista kalenteria bujoni rinnalla. Sitten eräänä iltapäivänä pitkän luennon jälkeisessä koomassa löysin Tiny Ray of Sunshine -blogin ja postauksen täynnä erilaisia viikkonäkymiä. Lamppu syttyi päässä. En ollut tähän mennessä tajunnut, mikä minua lopulta niin paljon kalentereissa ahdisti: se, että tuntien määrä on koko ajan näkyvissä, ne tikittävät olemattomiin ja tyhjät tilat aikataulutettujen tapahtumien välissä on tungettu pieneen laatikkoon – kuin huoneeseen, jonka takaseinä lähestyy koko ajan. Eikö tämän voisi tehdä toisinkin? Sen sijaan, että näkee vapaan aamupäivän ja vapaan illan sen päivän ainoan luennon ympärille ripoteltuina murusina, voisi ajatella, että kahdesta neljään on luento, muutoin minulla on koko päivä aikaa. Heureka! En tarvitsekaan perinteistä kalenteria, koska se ei minulla toimi. Bujo riittää sittenkin, kun lisään siihen väljän viikkonäkymän, joka ei ahdista, vaan auttaa muistamaan.
Tällä hetkellä bullet journal on ollut minulla käytössä reilut pari kuukautta ja tulee olemaan tästä eteenpäinkin. Bujo sopii tämänhetkiseen tilanteeseeni täydellisesti, koska aikataulutettua läsnäoloa on vähän ja tekeminen perustuu pitkälti juuri to do -listoille. Listojen lisäksi muistikirja on syönyt muun muassa suunnitelmia Miss Matildan varalle, Yoga Campin päivittäisiä mantroja, muistiinpanoja erilaisista miitingeistä ja infoista, päivittäisen rahankulutuksen, spontaaneita piirroksia ja ihmisten yhteystietoja. Aikamoinen tietopankki. Kieli on yleensä suomi, joskus englanti, kerran jopa ruotsi.
Koko systeemin pohja on sisällysluettelo, joka auttaa löytämään oikeat sivut – kaikki kun sullotaan tässä formaatissa peräkkäin, tyhjiä sivuja ei väliin jätetä. Minun kirjassani sisällyksen jälkeen tulevat vuoden kuukaudet kolmella aukeamalla; näille sivuille kirjaan ylös tulevat tapahtumat aikatauluineen sitä mukaa, kun ne minulle selviävät. Sen jälkeen on viikkonäkymien vuoro: piirtelen aukeamalle laatikot joka päivälle ja jätän vähän muistiinpanotilaakin. Päivien sisällä jaan ajan selvyyden vuoksi aamuun, päivään ja iltaan, sen tarkemmin en halua niitä palastella. Viikkonäkymiä piirtelen yleensä kerralla kuukauden verran eteenpäin perättäisille aukeamille ja niihin siirrän vuosinäkymään merkatut tapahtumat.
Sitten käännän puhtaan sivun ja aloitan uuden päivän. Alkuperäiset listojen merkintätavat löytyvät sieltä virallisesta selityksestä, ja minäkin seurailen niitä pääpiirteissään: Hoidettavat asiat pienillä pisteillä, valmiisiin rasti pisteen päälle, toiselle päivälle siirrettyihin nuoli. Kelloon sidotut aikataulut palloilla, jotka myös ruksataan yli niiden tapahduttua. Muut asiat ranskalaisilla viivoilla.
Voi olla, että opiskelutilanteen muuttuessa huomaan kaipaavani taas tarkemmin aikataulutettua kalenteria, mutta tähän asti bujo on ollut mielenrauhan kannalta toimiva ratkaisu. Tunnen epävarmuutta vain silloin, kun joku kysyy, onko minulla vapaata vaikkapa kuukauden päästä torstaina kello 14, enkä ole vielä piirtänyt viikkonäkymiä sinne asti. Silloin täytyy vain luottaa siihen, että jos en vuosinäkymään ole tuolle päivälle mitään merkinnyt, se on tyhjä. Toistaiseksi tuplabuukkauksia ei ole tapahtunut.
Bullet Journalin ehdoton etu on se, että keskittyminen on tehtävissä, ei ajan kulumisessa. Minulla ei ole kiire, minulla on vain paljon tekemistä. Ja tekemistä on paljon helpompi käsitellä kuin kiirettä.
Last autumn, I had these insurmountable difficulties with finding the right diary or planner. Even the selection of the Tottenham Court Road Paperchase didn’t manage to meet my needs. There was always something too much or something else missing, too little space for notes or too many pages. Or only one day on a page, a format that my friend Susanna had tried and found confusing – so we didn’t really pause to look at those too carefully. Back in Finland, I browsed Pinterest and pondered on different options for so long that the shops ran out of all the best ones and I was left with the same old basic week-on-a-spread diary I’d been using for years. Well, it had always worked okay, right?
Except it didn’t. During the autumn, me and Susanna took some Mindtraining classes and found out our perception of time was in some ways pretty distorted. When the teacher asked us to imagine a timeline, I saw in my mind’s eye a page of my diary, flipped it some 90 degrees and spread it on the floor. Weekdays from Monday to Sunday running in front of me, hours from 8 am to 9 pm from left to right, space for notes in far right. I’d had no idea the diary had such a big impact on my thinking. The teacher also mentioned that it’s no wonder the hours feel so short when they’re squeezed into tiny boxes on the page. We realised the day-on-a-page diaries might just have had a point.
In January, I was once again browsing Pinterest and came across the Bullet Journal. A mix of to do lists, random notes and scheduling, I figured it might be just what I’d been looking for. (I recommend checking out the official website for an in-depth explanation of the system!) The basic idea is to work in a blank notebook, where you start with an index, then scribble a view of the whole year month by month, after that a view of the current month, then the daily logs with your to do lists. When you reach a new month, add the new monthly view and keep on logging.
I admit I was a bit sceptical at first. Writing down future events and schedules is so important for my peace of mind, I didn’t think the monthly view would suffice. Then I found this blog post that had tons of different weekly views – and it was like a light bulb had come on in my head. I’d come this far without realising what it really was that made traditional diaries so oppressive for me: the way you can always see the amount of hours you have, ticking away in those tiny boxes. A free morning and a free evening always seem to shrink to nothing around the only scheduled event of the day – when the reality is, I might have one lecture from 12 to 2 pm and a whole day to spare around that. So if that’s what the traditional diary view does for me, I can happily discard it!
I’ve been using my Bullet Journal since mid January. My journal starts like the original one: first there’s the index, then a Future Log that holds all the upcoming events month by month. What makes it different, though, is that I don’t have a Monthly Log; instead, I draw a month worth of weekly views on several spreads. That helps me to schedule more accurately, but without the tiny hour boxes of my former diary. After that come the Daily Logs: chores and to dos, events, thoughts that pop into my head during the day. This way of planning works perfectly at this point in my life, when I pretty much make up my own schedule. (As you can see in the photos, I’ve also added plans for Miss Matilda, daily mantras of the Yoga Camp, doodles, and so on. Whatever I need to scribble down at any given time.)
The thing I love most about the Bullet Journal is that it makes you focus on the tasks and not the time. I’m not busy, I just have a lot to do. And that sounds manageable, right?
Wisteria Walk 