Olipa kerran blogi

blogitarina2

Liityin pari viikkoa sitten Facebookissa Käsityöblogit-ryhmään, josta löysin heti kättelyssä kivaa uutta luettavaa. Yksi lukulistalle päätyneistä blogeista on Kototeko, josta minua heitettiinkin saman tien mielenkiintoisella haasteella. (Kiitoksia! ♥) Vähän aikaa sitten synttäripostauksessa kävin kevyesti läpi, mitä Wisteria Walkilla on kolmen vuoden aikana tapahtunut, mutta bloggaushistoriastani kokonaisuudessaan en ole koskaan kirjoittanut. Nyt sain siis mahdollisuuden kertoa tarinani: mitä minä täällä blogimaailmassa olen oikeastaan tehnyt?

Homma toimii seuraavasti: 

1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä.
#Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.

Paikoillanne – valmiit – hep!

banneri2reunaotsikko

Oli synkkä ja myrskyinen yö syyskuu 2008, kun perustin Vuodatukseen ensimmäisen blogini. Olin 14-vuotias, harrastanut nukkekotoilua viitisen vuotta ja ideoita etsiessäni eksynyt muutamiin miniatyyriblogeihin. Päätin alkaa itsekin jakaa sittemmin Villa Vaahteraksi ristityn sinisen nukkekotini kuulumisia. Blogin nimeksi tuli alkuun muistaakseni Lorainnen näperrykset tai jotain muuta yhtä mielikuvituksellista. Nimimerkkini vaatinee hieman lisäselvitystä: viidennellä luokalla perustimme potteristiporukalla noitaryhmän, jossa meillä jokaisella oli Tylypahkaa käyvä alter ego. Minä olin Lorainne, tummahiuksinen ja kissansilmäinen rohkelikkotyttö, jonka sukujuuret olivat Egyptissä ja koululaukku tupaylpeyden vuoksi punakeltainen. Nimi oli kokonaan hatusta vetäisty, eikä minulla ollut aavistustakaan ihan oikean Lorraine-nimen olemassaolosta. Kun sitten perustin blogini ja halusin kirjoittaa nimimerkillä, palasi vanha lempinimi mieleen ja otin sen käyttöön. Lausahdus “yksi ärrä, kaksi ännää” tuli vuosien mittaan aika tutuksi.

Taisi olla tammikuu 2009, kun päätin kunnolla aktivoitua blogin suhteen. Siihen asti nukkekotoilu oli ollut vähän satunnaista, ja sitä myötä myös bloggaaminen. Nimi vaihtui muotoon Lorainne ihmemaassa, ja laajensin aihepiirin kattamaan muutkin käsityöt ja elämän yleensä. Aiheet ovat tavallaan pysyneet tähän päivään asti samoina, vain elämä on muuttunut – ja vähän käsityötkin.

bloginitarina1

Vuodatuksessa blogiympyrät olivat pienet, tutut ja ystävälliset. Muita käsityöblogisteja oppi tuntemaan nopeasti, ja samat nimet pyörivät melkein kaikissa kommenttiketjuissa. Osallistuin kaikenlaisiin vaihtoihin, niin nukkekoti- kuin muihinkin; milloin tehtiin miniatyyreja ringissä, milloin kerittiin blogiystävälle yllätyksiä lankakerän sisään. Loppuvuodesta lähettelin aina joulukalenteripaketteja ympäri Suomen ja paistattelin muun perheen kateellisten katseiden alla, kun sain postia melkein joka päivä. Näin jälkeenpäin on vähän ikävä tuota blogistien kesken vallinnutta piiri pieni pyörii -tunnelmaa.

On totta kai myös asioita, joita noilta ajoilta en kaipaa. Esimerkiksi sivupohjan muokkaaminen oli yhtä tuskaa, sillä pohjaeditori oli hyvin karvalakki. Joskus hain mukavia pohjia pelkästään niiden tekoon keskittyneistä blogeista, toisinaan piirtelin itse taustoja Paintilla. Sivupalkin laatikoita tuli hetki jos toinenkin kliksuteltua edestakaisin, kun raahaamismahdollisuutta ei ollut. Etenkin myöhempinä vuosina turhauduin aika lailla siihen, että pohjat olivat auttamattoman vanhanaikaisia verrattuna siihen yksinkertaiseen vaaleaan värimaailmaan, joka muualla valtasi alaa.

bloginitarina2

Joskus vuonna 2010 tai 2011 aloin kääntää postaukset englanniksi, mikä oli hauskaa – vaikkakin vähän turhaa, koska Vuodatukseen harvemmin eksyi kansainvälisiä vieraita. Uusiin kirjoituksiin lisäsin käännökset sitä mukaa kun niitä julkaisin ja vanhoja käänsin takaperoisessa järjestyksessä. Istuin lukion käytävällä tietokoneella neljän aikaan iltapäivällä, odotin kyytiä kotiin ja väsäsin englanninnoksia. Alkuun kääntäminen oli vaativaa aivotyötä ja teksti simppeliä ja töksähtelevää, mutta hiljalleen kieli alkoi vetreytyä ja tyyli muotoutua, kielikuvat herätä eloon. Nykyään saatan kirjoittaa yhtä aikaa suomeksi ja englanniksi, kääntää molempiin suuntiin. Blogin kirjoittaminen on rikastuttanut kielitaitoani valtavasti ja saanut englannin tuntumaan yhä enemmän toiselta äidinkieleltä.

Kesällä 2012 Vuodatuksesta ilmoitettiin, että palvelussa on muutaman viikon huoltotauko. Olin jo hetken pohtinut, olinko kasvanut ulos Ihmemaastani, ja nyt kun hyvä tilaisuus tuli, pakkasin kamppeeni ja muutin WordPressiin. Kärsimättömyys kannatti, sillä tauko venyi ilmoitettua pidemmäksi: blogikansalle kerrottiin, että Vuodatuksen konehuoneessa oli tapahtunut sähkökatko, jonka johdosta kaikki kuvat elokuun 2009 jälkeen olivat kadonneet. Käytännössä koko palvelun ylläpito oli jo hetken ollut yhtä olematonta kuin varmuuskopiotkin. Olihan minulla – ja varmasti monella muullakin – kuvat tallessa omalla tietokoneella, mutta postausten uudelleen kuvittaminen ei oikein inspiroinut. Osa blogisteista päätti kuitenkin kasata bloginsa uudelleen, osa jatkoi siitä mihin oli jäänyt ja loput ottivat jalat alleen. Olen iloinen, että lähdin jo ennen kuin uutiset tulivat, sen verran paljon pisti ketuttamaan. Tuossa vaiheessa minulla oli jo pystyssä uusi koti, Wisteria Walk.

bloginitarina5

Wisteria Walkille asettuessani olin 18-vuotias ja hoksannut jo, mihin suuntaan olin tyylillisesti menossa. Ilman vanhan blogin painoa hartioilla olin vapaa rakentamaan uutta juuri niin kuin halusin. Mitenkään radikaalisti meno ei Ihmemaan loppuajoista muuttunut, mutta puhtaalta pöydältä aloittaminen sai kepeälle mielelle. Tietenkään jokainen Wisteria Walkin kolmivuotisen historian aikana julkaistu postaus ei kurkku suorana kilju: “Minä olen Lotan tyyliä!!!11” Se ei haittaa, sillä haluan pitää bloggaamisen rentona, vaikka minulla nykyisin onkin aika tarkka seula esimerkiksi sen kanssa, millaisia kuvia blogiini laitan.

Matkan varrella olen kokenut pieniä eksistentiaalisia kriisejä – yleensä sen jälkeen, kun olen jälleen ajautunut lukemaan artikkeleita yleisön kasvattamisesta ja siitä, miten blogia pitäisi kirjoittaa. Päivittäiset postaukset! Tehokkaat otsikot! SEO! Sitten päätän taas, että *****, minähän bloggaan tasan niin kuin haluan, oli yleisöä tai ei. Esimerkiksi otsikointi on minulle olennainen osa kirjoittamista, yksi iso leikkikenttä; en halua vain kylmästi todeta, mikä homman nimi on. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että yleisöä on kivempi kasvattaa sanomalla hei ja tervetuloa, mitäpä sinulle kuuluu ja mukavaa että löysit tänne. Silloin ei tarvitse seistä yksin suurella pelottavalla lavalla kuuluttamassa asiaansa maailmalle, vaan sen voi kertoa kuin vieressä istuvalle ystävälle ikään. Ei ole yleisöä, vaan yhteisö.

bloginitarina3

14-kesäisenä olin miniatyristi, joka vähän tykkäsi kokeilla erilaisia askarteluja. Nyt en osaisi kuvitella elämää ilman käsitöitä: niitä on kaikkialla ympärilläni, valmiita ja keskeneräisiä. Peittelen sänkyni violetilla itsevirkatulla tilkkupeitolla. Piirtelen kukkatennarit, kun en löydä niitä kaupasta. Kirjoitan blogia Weasleyn jumpperiin käpertyneenä.

Haaveilen omasta käsityöyrityksestä. Kesällä 2014 pistin blogin viereen pystyyn pienen puodin, jonne laitoin pullonkorkkikoruni myyntiin. Wisteria Shopin aikakautta ei kestänyt kovin kauaa, sillä viime syksynä pääsin myyjäksi Maker’s Marketiin ja aloin suunnitella toden teolla, miten lähtisin unelmaani toteuttamaan. Alkuvuodesta perustin Miss Matildan (löydät hänet täältä ja täältä), joka on minulle väylä kokeilla siipiäni, oppia ja tehdä sitä, mitä eniten haluan.

En usko, että tuotakaan unelmaa olisi olemassa, jos en blogimaailmassa olisi kasvanut käsityöläiseksi. Vaikka varsinainen tekeminen tapahtuu sen ulkopuolella, on aika motivoivaa, kun on paikka, jossa voi vapaasti kiljaista: “Hei katsokaa mitä minä tänään tein! Entä sinä – mitä sinä olet nyt keksinyt?”

bloginitarina4

Lorainne-nimi kulki mukana Wisteria Walkille asti, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että nimimerkki oli tullut tiensä päähän. Naamarin takaa astui esiin Lotta, joka ei kovin usein vieläkään naamaansa esittele, mutta joka ei toisaalta pelkääkään seisoa omana itsenään rakastamiensa asioiden takana.

Koska siitä bloggaamisessa ja Wisteria Walkissa minulle on kysymys: kirjoitan ja kuvaan asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Käsityöt ovat ykkösenä, mutta välillä astun sivupoluille: seikkailen Briteissä, olen ylpeästi potteristi, elän opiskelijaelämää, katselen ympärilleni. Ajoittaisesta kriiseilystä huolimatta voin nykyään rohkeasti sanoa, että minä olen Wisteria Walk ja Wisteria Walk on minä. Ja se on aika mukavaa.

Täten haastan seuraavat ihanat ihmiset ja nuket kertomaan oman tarinansa:
Sini
Ellis
Hannah
Pirjo ja Purjo 

♥ 

Kototeko challenged me to tell my blogging story – which, as you can see, turned out to be quite long. It all started in September 2008, when the 14-year-old me decided, after some time of browsing miniature blogs for inspiration, to open a blog of her own to share the comings and goings in a certain blue dollhouse. The first autumn was quite uneventful, but in January 2009 things started to happen – much due to expanding the theme of the blog to also include other crafts, and life in general. The blog was (and is) called Lorainne ihmemaassa – Lorainne in Wonderland. The name, I think, requires some explanation: on fifth grade, me and my friends created ourselves alter egos who studied at Hogwarts. I was Lorainne, a Gryffindor girl whose family was originally from Egypt. At the time I had no idea there was an actual name that was almost like mine – Lorraine – and after I took the nickname back into use, I had to correct it quite a lot. (“One R, two N’s!”)

What I most miss from my time in the Wonderland is the blogger community that existed in the Finnish blog service I was using. It felt like all the craft bloggers knew each other, the same names could be spotted in every comment thread, and there were loads of swaps going on. December mornings were spent opening and admiring the Advent calendar packages that had arrived from fellow crafters.

I was still living in my Wonderland when I first started translating my posts. It was mostly for fun, as the international audience was practically nonexistent. At first, translating was hard work and the result less than fluent, but eventually my English started flowing more easily. Nowadays I might write a post simultaneously in Finnish and English, translating both ways. Writing a blog has given me a huge confidence boost with using English.

In summer 2012, a short maintenance break in the blog service was announced. I’d been feeling like I’d outgrown the Wonderland for a while already, and decided to take the leap and move to WordPress. When I’d settled down and started building my new home, the news came: there had been a blackout and all photos from August 2009 onwards were lost. No backups. Many bloggers, including me, had their photos safe in their computers, but uploading them again was another thing. A lot of people left. I’m happy I already had Wisteria Walk up and running at that point.

When I moved to Wisteria Walk, I was 18 and already had a pretty good idea of what my style was. I was happy to start with a clean slate and take my blog to any direction I wanted to. Of course, not every post from the three years of blogging at Wisteria Walk screams “I’m Lotta’s style through and through!” but that’s just fine. I want this to be fun, a playground where I can do nice things and connect. I do sometimes read articles about growing your audience, planning ahead, using SEO, all that stuff – but I don’t really want to do it. I believe in growing your audience by saying hi, how are you, it’s nice to have you here. Except it’s not an audience, it’s a community. And who doesn’t like that?

Blogging has taken me from a 14-year-old miniature enthusiast who quite likes to craft to a 21-year-old jewellery-making, jumper-knitting crazy craft lady. It’s taken me as far as dreaming about my own craft business – and actually doing something for that dream (enter Miss Matilda). Even though the actual crafting happens outside the blog universe, it’s so motivating to have a place where you can just call out “Hey, look what I made today! And what about you – what have you created?”

Oh, and where did I leave Lorainne? She came along to Wisteria Walk, but soon I felt like I didn’t need a mask anymore. So I stepped out as Lotta, a girl who’s not afraid to tell the world: this is what I love, and this is important to me. Yes, I live handmade, and I also go on adventures, am a proud Potterhead, lead a student life, look around with glittering eyes. These days, I’m able to say that I am Wisteria Walk and Wisteria Walk is me. And that, to me, is something.

6 thoughts on “Olipa kerran blogi

  1. Kototeko-blogi says:

    Oi, olipas ihana lukea kiehtova tarinasi. Hauska oli myös lukea tuosta Vuodatus-ajasta. Kuulostaa niin kivan kodikkaalta. Nykyisin blogeja on niin äärettömästi, että meininki on aika toisen tyyppistä.

    Oletpas muuten tosi nuori! :) En olisi ihan heti arvannut. Kirjoitat jotenkin kypsällä, mutta silti kivan kiinnostavalla tavalla. Miss Matildaan aion käydä tutustumassa tässä heti seuraavaksi. :) Onnea matkaan senkin saralla!

    • Lotta says:

      Kiitos! Oli kiva muistella Vuodatuksen aikoja, kun en ollut käynyt Ihmemaassa juuri lainkaan sitten sieltä lähtemisen. Vanhoista postauksista löytyi tuttu, mutta vähän muuttunut tyttö. :)

      Et ole muuten ensimmäinen, joka hämmästyy ikääni; kirjoitustyylini perusteella minua luullaan yleensä vanhemmaksi, ulkonäköni perusteella taas lähinnä nuoremmaksi. :D

  2. Pirjo ja Purjo says:

    Oih! Me olemme seuranneet sinua jotenkin haikeina: että elämä voi ollakin täynnä kaiken kauniin näkemistä! Ehkä tässä elokuussa kerromme oman blogimme tarinan, koska jonkinlaisella vedenjakajalla ollaan juuri nyt. Marraskuussa on edessä hyppy tuntemattomaan ja pitäisi päättää, mitä meille sen jälkeen tapahtuu.

    • Lotta says:

      Voi teitä ihania! ♥ Aina välillä sitä kauneutta täytyy hakea, mutta aina se sieltä löytyy. :)

      Toivottavasti tuo hyppy tuntemattomaan on jotain, mikä tuo tullessaan mukavia uusia asioita!

Kirjoita kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s