Tähtikirkkaat korvakorut

wooden_earrings2

Heinäkuinen lauantai. Olin jo mennä pihalle lukemaan, mutta ovela sadekuuro yllätti ja päätinkin jäädä keittiön pöydän ääreen kirjoittelemaan. Ihana ropina kuuluu avonaisesta ovesta. ♥

Tästä pikkuprojektista on jo aikaa, mutta se on tähän asti jäänyt jakamatta. Elettiin vielä huhtikuuta, kun muutama ainejärjestö laittoi yliopistolla pystyyn vaihtotorin, jonne sai viedä ja josta sai hakea tavaraa mielensä mukaan. Parin ystäväni kanssa poikkesimme aarteenetsintään, mutta yksi jäi rannalle muiden kiireiden takia. Lupasimme pitää silmämme auki hänenkin puolestaan. Eräästä pöydästä löytyikin sitten kasa korvakoruja, joiden joukosta uskoimme löytävämme sopivat ystävän (jo nyt ehkä maailman suurimman) korviskokoelman jatkoksi.

wooden_earrings1

Kasassa piileksivät isot puiset korvikset, joiden tyhjä pinta oli vähän liian täydellisen sileä rauhaan jätettäväksi. Kehittelin mielessäni sopivaa tekniikkaa ja päätin lopulta kaivertaa kuvioita mattoveitsellä ja täyttää ne valkoisella maalilla. Puu oli onneksi kohtalaisen pehmeää, joten en aiheuttanut suuria vahinkoja itselleni tai ympäristölleni siinä sohiessani. Maali tarttui sopivasti kaiverruksiin ja lähti pyyhkimällä niistä kohdista, joihin se ei kuulunut. Valkoinen nosti kuviot kivasti esiin.

wooden_earrings4

Kun koulu loppui, annoin korvakorut ystävälle mukaan, kun tämä lähti kesäkuukausiksi kotikonnuilleen. Osui ja upposi!

Muuten: pari edellä mainittua ystävää ja minä kirjoittelemme yhteistä blogia täällä. Tervetuloa sinnekin visiitille! :)

This little project is a very quick and simple one, but not recent exactly. In April, a few student organisations in our uni arranged a flea market where you could leave your stuff and take something else instead – for free. So I set off treasure hunting with a couple of friends. We promised to keep our eyes open in case there was something another friend of ours would like, as she was busy elsewhere. Soon enough, we spotted a pair of big wooden earrings, a perfect addition for her huge and ever growing collection. They appeared to say: “Look, what a fine smooth surface we have! You should do something about it!”

I took the earrings home and decided to carve patterns on them. Luckily the wood was quite soft, so I didn’t end up in bandages. When the carving was done, I painted the patterns white to make them pop. Easy peasy. The friend got them for a little farewell present before going home for summer. ♥

Kirjoita kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s