Pakkaslämmittäjät

Pihalla pakastaa niin, että on pakko vetää Weasleyn jumpperi ylle ja istua kylki kiinni patterissa. Kaunistahan siellä sentään on: kevyitä hiutaleita leijaa hiljaa ja aurinko meinaa melkein paistaa jostain pilvenraosta. On se talvi kuitenkin minun vuodenaikani. Onneksi tuli neulottua pukinkonttiin pehmoisia paketteja, niin pysyy lähipiirikin lämpimänä!

neulerannekkeet1

neulerannekkeet2

Äiti valitteli, että töissä on kylmä. Oli kuulemma pitänyt ihan lainata minun ranteenlämmittimiäni. Tein sitten äitille omat – toivottavasti auttavat vähän paleluun! Malli on Ravelrysta löytyvä Blonde, joka neulotaan hauskasti poikittain. Käytin lankana Nallea, joka oli ehkä hitusen paksumpaa kuin alkuperäisen ohjeen lanka, joten tein kuuden sijasta vain viisi mallikertaa. Nauha oli juuri ennen paketointia lisätty viime hetken idea; se sujahti kätevästi neulomatta jätettyjen silmukoiden muodostamaan kujaan. Näissä on vähän Jane Austenia, vai mitä sanotte? :)

fazer_pipo22

fazer_pipo11

Mitä tapahtuu, kun väsynyt opiskelija illalla ottaa esiin muistikirjansa joululahjaideoita kirjatakseen, ja sitten seuraavana päivänä jalostaa niitä ideoita lounaalla jälkiruokapöydän ääressä toisen väsyneen opiskelijan kanssa? Niinpä, eihän siitä muuta kuin älyttömyyksiä voi syntyä. Iskä on suuri Fazerin sinisen ystävä, joten jostain tuntemattomasta aivojen sopukasta nousi ajatus Fazerin sinisestä piposta. Yliopistolla mangorahka- ja pullavanukaslusikallisten välissä ajatus kehittyi sitten enemmän konvehdin suuntaan. Sopivan väriset langat – jumpperin jäännökset – löytyivät omasta varastosta. Malli on täysin improvisoitu ja logo piirretty ensin leivinpaperille ja pistelty sen läpi neuleeseen. Aika makee, vaikka itse sanonkin.

broken_seed_stitch11

broken_seed_stitch22

Tänä jouluna teinkin vain yhdet villasukat – ennätys varmaan. Vähän syksyisen värisestä Nalle-yhdistelmästä syntyi Broken Seed Stitch -pari. Tykkään tuosta pinnasta niin kauhean paljon, että sitä tullaan varmaan näkemään tulevaisuudessakin ainakin sukanvarsissa ja miksei muissakin vaateparsissa. Yhden sukkaparin olen tuolla reseptillä neulonut jo aiemmin, ja silloin toinen langoista oli monivärinen, kuten alkuperäisessä mallissa. Hyvin näyttäisi toimivan näin yksivärisilläkin!

crochet_pokemon

Loppuun vielä yksi vähän pienempi pehmeä paketti, pokepallo kaverille joulu- ja valmistujaislahjaksi. Aiheutti kuulemma hyvät naurut – niin kuin oli tarkoituskin.

It’s freezing out there, so I’m glad I made a few warming knits for Christmas this year. My mum was complaining about being cold at work, so I knitted a pair of wrist warmers for her to wear during the winter months. They have a bit of an Austen feel to them, don’t you think? For dad, on the other hand, I came up with the craziest idea: I decided to knit his favourite chocolate, the Fazer Blue. I already had yarn in the right colours (still using up the Weasley jumper leftovers), and the pattern is completely improvised. Sweet!

The only (!) socks I made this Christmas were a pair of Broken Seed Stitch for a friend. I already fell in love with the pattern about a year ago and this time tried it with just two colours instead of a multicoloured yarn. Works that way, too! For another friend, I made a crochet Poké Ball, not only for Christmas, but also as a graduation present.

4 thoughts on “Pakkaslämmittäjät

  1. Mattie says:

    Iik eikä miten makeet noi rannustimet! JA TOI PIPO!!! Oot ihan mahti, nyt vaan ajatuskarttoja kasaan että saadaan tää business ulapalle! <3

Kirjoita kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s