Sunnuntain sydämelliset askareet

sydan1

sydan2

Käväisin päivällä Märssyssä (eli askarteluhuoneessa, joka sijaitsee ulkorakennuksessa eikä ole talvisin lämmin, toim. huom.) ja toin mukanani pari kadonneeksi luulemaani juttua ja muutaman uuden idean. On se jännä, että vaikka sitä luulee tietävänsä tasan tarkkaan, mitä sinne Märssyn hyllyille on syksyllä jättänyt, niin aina sieltä löytyy jotain uutta. Vähän kuin askartelukaupassa kävisi, mutta kaikki on ilmaista! Tällä kertaa käteen jäi Fiskarsin sydänleikkuri ja alesta ostamani korkkaamaton sinettisetti. Päätin kokeilla, josko leikkuri pystyisi kutistemuoviin, ja kyllähän se pystyi. Sydämet olivat jo paistamatta aika pieniä, mutta miten pieniä niistä tulikaan! Nukkekoti-ihmisenä olen tietysti sitä mieltä, että mitä pienempi sen parempi. Osa unohtui uuniin ilmeisesti vähän liian pitkäksi aikaa, ja niiden sisään alkoi syntyä ilmakuplia. Periaatteessa meni siis vikaan, mutta käytännössä nuo kuplineet ovat melkein niitä kauneimpia yksilöitä. Tosin tykkään kyllä hirmuisesti myös noista rei’istä.

(Taustalla näkyy muuten Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Suosittelen lämpimästi.)

sydan6

sydan3

sydan5

Jotain väriä piti vielä joukkoon saada, joten lakkasin sydämiin kuvioita ohuista servieteistä. Niistä tuli kuin jalokiviä. Kertokaahan – mihin käyttäisitte tällaisia sydämiä? Löytyykö joltakulta kunnon kuningasidea?

sydan4

Ja tulihan se sinettisettikin korkattua.

sydan7

Muistatteko tämän viirinauhan? No, olen jatkanut edelleen teepussinnarulappusten keräilyä, niitä kun ei voi koskaan olla liikaa. Jos haluat auttaa höpsöä käsityöläistä, otan mielelläni lahjoituksia vastaan! Nordqvistilla on paljon hyviä värejä, mutta mitkä tahansa tuon malliset ovat tervetulleita. Täältä saattaa tulla vaikka pieni vastalahjus. Heitä kommentilla, jos sinulla on liikaa lappusia! :) 

Today I did a little experiment with my Fiskars heart punch and clear shrink plastic. As a dollhouse lover, I always think the tinier the better, so this was just ideal. I was multitasking and forgot some of the hearts in the oven a bit too long, and they started making bubbles – but the bubbles just make them cuter, don’t you think? I also used some of the leftover plastic and cut around the heart-shaped hole. Those turned out lovely, too. To add some colour to my tiny hearts, I decoupaged some thin paper napkins onto them. They look like jewels! I have no idea what to do with them, though – any ideas?

By the way, I’m collecting tea bag labels like the ones you can see in the last picture. If you want to help me, just give me a shout! I might even send a little gift in return. :)

(The book in the first picture is The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society by Mary Ann Shaffer and Annie Barrow – highly recommended.)

Kirjoita kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s