Tuulia

Viikon aikana on koettu kaikenlaista hyvää tuulta aiheuttavaa. Ihania uimareissuja, auringonpaistetta ja mahtavia ukkosia, syntymäpäiväjuhlia, jäätelöä, serkkujen kanssa oloa (kiitos D & E <3), kirjaston englanninkielisten kirjojen hylly, lankakaupan avajaiset…

Over the last week a lot has happened that has put me in a good mood. Lovely swimming trips, sunshine and marvellous thunderstorms, birthday parties, ice cream, being with my cousins (thank you D & E <3), English books in the library, the opening of an incredibly cute yarn shop…

Toisaalta sain myös kuulla vanhan blogipalvelimeni Vuodatuksen eeppisestä mokasta. Huonoa tuulta. Todella huonoa tuulta.

“30.6 tapahtuneen sähkökatkoksen yhteydessä Vuodatuksen vanha kuvapalvelin kärsi vaurioita, joiden takia kuvat elokuusta 2009 eteenpäin ovat hävinneet. Olemme äärimmäisen pahoillamme tapahtuneesta.”

Paitsi että aika monella niitä kuvia on hävinnyt paljon enemmänkin kuin vain tuon elokuun jälkeen; itse olen tehnyt muutaman postauksen vuonna 2008 ja varsinaisesti aktivoitunut blogin suhteen huhtikuussa 2009, ja nyt jäljellä ovat vain kuvat vuodelta 2008. Minulla ei ole kovin tarkkaa käsitystä tapahtumien kulusta, enkä tiedä onko kellään muullakaan, mutta ilmeisesti Vuodatuksessa on ollut jokin pahasti pielessä jo hetken aikaa. Keskisuomalainen uutisoi tapahtuneesta eilen, ja jutussa kerrottiin palvelun olleen niin sanotusti hieman heitteillä jo pitkään – ylläpitäjiä on ollut tasan yksi, tekninen kehitys on ollut retuperällä ja sitä rataa. Iltasanomien mukaan varmuuskopioita ei oltu pidetty ajan tasalla, vaikka meille käyttäjille on kyllä väitetty, että kopiot ovat kunnossa.

En ymmärrä, kun ylläpito ei edes vastaa kysymyksiin. Mutta onneksi ehdin tehdä uuden blogini ennen tuota tietoa, rauhassa ja tyynellä mielin.

On the other hand, I also heard about how my previous blog server Vuodatus screwed it up this time. Put me in an extremely bad mood.

There was a blackout in June that made the whole server crash. It all seemed to be fine, it should have been working alright after that. We were told there was to be a three-week break so that they’d be able to repair everything. Then came the announcement about lost photos. And can you believe it, they’ve lost all the photographs uploaded after August 2009 (or that’s the official opinion, many of us don’t have any photos after March that year)! They’ve always said they have backups of everything, but they actually don’t. Makes me really angry. But fortunately I’m here now, and not in Vuodatus anymore.

One thought on “Tuulia

  1. Anu says:

    Vai olet se sinäkin muuttanut =) Enpä ole hoksannut että Vuodatus on ihan uutiskynnyksen ylittänyt, onneksi itellä ei ainakaan mennyt mitään korvaamatonta materiaalia.

Kirjoita kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s